Näkymätön lapsi

 

Tämä novelli, johon on vaikea olla ihastumatta, vastaa kysymykseen. Miksi niin mahtava kirjailija kuin Tove Jansson kirjoitti lastenkirjoja?

Vastaus: ne ovat kaikkein vaikeimpia. Ne vaativat kaikkein suurinta taitoa. Niissä on osattava ilmaista niin vähällä niin paljon. Niiden vaikutus on niin syvä.

Lapsille kelpaa vain kaikkein paras, eikä lasten kanssa pidä leikkiä!

Etevänä taitelijana Tove otti hallintaansa myös grafiikan. Tarkemmin katsoen muumi-kirjojen kuvitukset muodostavat tekstin kanssa kokonaisuuksia, ja piirtäjänä hän hallitsi herkän ja jyrkän viivan. Kun nyt katsoo television muumeja, jotka ovat oikein hyviä, eivät ne vedä kuitenkaan vertoja.

Olisiko syy jotenkin sama kuin Aku Ankassa, joka on hyvin sarjakuvaksi piirrettynä niin paljon hauskempi kuin filminä?

Selvää totuutta ei tiedä kai kukaan - mutta kuva usein jotenkin rajoittaa katsojaa, kun taas kirjoitus avartaa lukijan mielen tekemällä mielikuvitukselle tilan tulla. Kirjallisuus toimii niin. Meillä on mielikuvituksessamme esimerkiksi Villi Länsi intiaaneineen ja reikärautoineen. Jos me joskus teemme sen virheen, että kaivelemme esiin tosiasioita, näemme nopeasti, ettei sellaista Villiä Länttä ole koskaan ollut olemassa.

Ehkä Muumilaaksoa ei liioin ole. Ainakaan sitä ei esiinny kartoilla.

Satu on vanhempi asia kuin kirjoitus. Musiikki on kymmeniä tuhansia vuosia vanha; tutkijat ovat löytäneet huiluja, jotka ovat peräisin melkein aikojen alusta. Satu on jotain, mitä puhutaan yön tulilla. Yössä on jotain taianomaista. Juuri silloin kerrotaan esimerkiksi peikoista, jollaisia ei kai oikeasti ole olemassa. Yöllä kukaties liikkuu myös Mörkö, jota kaikki pelkäävät, vaikka muumeille käy kyllä ilmi, että on surullista olla mörkö.

Tässä tarinassa tyttö on muuttunut näkymättömäksi, koska hänelle on jatkuvasti oltu ilkeitä. Maailmassa valitettavasti on hyvin paljon näkymättömiä lapsia ja aikuisia. 

Tarina sisältää ainakin kaksi asiaa, jotka kiinnostavat. Se näkymätön lapsi suuttuu, mikä muka on paha asia, vaikkei se olekaan, ja käyttäytyy huonosti, mitä lapsia aina varoitellaan. Onhan se aikamoista, että puree Muumipappaa häntään.

Näkymätön lapsi, jonka nimi on Ninni, tekee tuon tempun laiturilla, koska hän luulee, että nyt pappa aikoo tyrkätä kiltin Muumimamman veteen. Todellisuudessa kysymys ei ole siitä, vaan vitsailusta. Mutta ei lapsen tarvitse ymmärtää kaikenlaisia vitsejä.

Aikoinaan kukaties ajateltiin, että lapsille voi lukea kaikenlaista vähemmän vaativaa, ja siinä sivussa kirjoituksiin työnnettiin kaikenlaisia opetuksia. Tuo perinne saattoi olla aika huono keino edistää lukemisesta nauttimista.

Asia saattaa olla toisin. Meillä Suomessa fantasiakirjallisuus ei tahtonut ottaa tulta. Meillä esimerkiksi tieteiskirjallisuus oli aivan pienen joukon harraste. Vasta elokuva alkoi muuttaa tilannetta. Äkisti arvostetuimmat tekijät alkoivat tuoda nähtäväksi avaruusseikkailuja. Kirjallisuuteen ilmestyi uusi lajityyppi, maaginen realismi. “Sadan vuoden yksinäisyys”, jossa tarinan uskottavuus ei esitä minkäänlaista osaa, nousi hetkessä aikansa menestyneimmäksi ja kirjoittaja Marquez sai Nobelin palkinnon. Intialaistaustainen Rushdie on monesta syystä kirjailijoista puhutuimpia. Näennäisesti satuja sepittävä Tolkien on kaiken ikäisten kulttihahmo.

Voisiko ajatella, että Tove Jansson toi yhdessä ruotsalaisen Astrid Lindgrenin kanssa kirjallisuuteemme tuon maagisen realismin?

Kukapa tähän vastannee? Jokainen lukija voi havaita, että samalla kun “Näkymätön lapsi” koskettaa myös näkyvien lasten tunteita, sen suuri syvällisyys ei jää huomaamatta paatuneeltakaan lukijalta.

 

= = =

1948 Nakajima Asashi, Mestari

 

Jousella ampujan kirjoittajasta ei ole meillä päin paljon tietoa. Kirjoittaja oli japanilainen ja kuoli vuonna 1941. Teksti löytyy suomeksi kirjasta “Shosetsu - japanilaisia kertojia”. Se näyttäisi olevan erinomainen kooste ja kehitelmä kiinalaisista tarinoista ja muistuttaa tässä kokoelmassamme kaukaisen idän kirjallisuudesta. Japanissa tämä tarina lienee suosittu ja tunnettu. 

 

Teksti on peräisin Tuomas Anhavalta, joka oli unohtanut, mistä hän oli saanut lehden, johon se oli painettu englanniksi. Suomentaja teki työnsä ihastuneena ja Mestarin tarina päätyi Parnasso-lehteen ja siitä kirjaan. 

 

Euroopasta ei tule äkkiä mieleen tekstiä, joka näyttää ihmesadulta - maailman kaikkien aikojen paras jousimies - mutta osoittautuu luettuna huimaavan syväksi taideteokseksi. 

 

Ei ole sattuma, että tänäkin päivänä maailmankirjallisuuden upeimpiin kuuluviksi luetuista runoilijoista moni on 800-luvun kiinalainen, kuten Li Po (nykyisin mielellään Li Bao). Heillä oli kyky puristaa maailma neljään lyhyeen riviin. Pelkistäminen on suuren taiteen keinoja.

 

Toinen keino, josta on tässä malleja, on päättäväinen välinpitämättömyys tosiasioista ja mahdollisesta. Erään maininnat mukaan kirjoittaja Nakajima tunnetaan myös toisesta novellista, jota ei näyttäisi olevan tällä hetkellä saatavissa millään euroopan kielellä - mutta se voi olla luvassa manga-sarjakuvana. Siinä kertoja pelästyy tiikeriä, joka kuitenkin on todellisuudessa vain hänen vanha ystävänsä, joka epäonnistuttuaan valtion virkaan pyrkiessään yritti kirjoittaa runoja. Kun sekään ei onnistunut, hän tuli hulluksi ja kulkee siis tiikerinä.

 

Kyllä sellaista voi sattua.

(The Oxford Book of Japanese Short Stories, 1997)

Oheislukemiston lähdeluettelo 

1719 Daniel Defoe, Robinson Crusoe 

1813 Jane Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo 

1846 Edgar Allan Poe,  Amontillado-tynnyri 

1847 Charlotte Brontë, Kotiopettajattaren romaani 

1859 Z. Topelius, Linnaisten kartanon vihreä kamari 

1883 R.L. Stevenson, Aarresaari  

1894 Anton Tšehov, Naisten kuningaskunta 

1909 John Finnemore, Robin Hood  

1912 Edgar Rice Burroughs, Apinoiden Tarzan 

1926 G.K. Chesterton, Sininen risti  

1945 Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen 

1942 Agatha Christie, Ruumis kirjastossa 

1948 Nakashi Ashima, Mestari 

1951 Georges Simenon, Maigret ja gangsterit 

1962 Tove Jansson, Näkymätön lapsi

1982 Roald Dahl, Iso kiltti jätti 

1991 Ingmar Bergman, Hyvä tahto

= = =

Luulen keksineeni vahingossa uuden kirjallisuuden lajin. Painettu kirja (kuvassa) ilmestyi perjantaina.

Älkää tekään lukeko romaaneja tai romaaneja. Pätkä romaania voi olla parempi valinta, ja sen lukee seisaaltaan tai kengännauhoja sitoessaan, jos siis omistaa kengännauhat.

Minä voi valita ja kaivaa esiin kirjat. Juuri sitä olen tehnyt aikojen alusta, usein onnella.

Lukiolaisia ajatellen toimitettu seuraava nide on työn alla. Sen ensimmäinen jakso on Rudolf Hössin omaelämäkerrasta “Auschwitzin komendantti”. Hän oli se komendantti. Tunnontarkka mies. Ja toinen Primo Levin “Tällainenko on ihminen?”. Pian seuraa Jukka Kemppinen “Aku Ankan viides sormi” ja Lin Yutang “Maallinen onni”. Je Egon Friedellin “Uuden ajan kulttuurihistoria III“ (1931) (!)“Venäjällä ja Amerikassa on vallalla sama tekniikan palvonta ja ideologian halveksuminen… Että reunavaltiot Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola eivät joutuisi Venäjän kanssa samanlaisen kohtalon alaisiksi kuin aikoinaan Lothringenin, Burgundinn, Franche Comtén puskurivaltiot Ranskan taholta, on hyvin epätodennäköistä.”