Muukalaisuus

Otsikko osoittaa, että päivän teksti on muu kala.

Pihassa pyörähti poika, toisin sanoen nyt keski-ikäinen mies, joka istui aikoinaan tässä samassa huoneessa katselemassa pitkään ja kärsivällisesti tyttäreni uutta akvaarioita, jossa siis leijui joitakin muita kaloja. Sitten hän nousi ja sanoi, että kyllä teidän kolmoskanavalla on kummallinen ohjelma.

Pitää oikein miettiä, että kai näistä kanavista oli ollut pihassa puhetta. Ehkä oli jouduttu kääntelemään yhteisantennia saunan katolla, kun Kauklahteen valmistui sopivasti uusi televisiomasto vuonna 1988.

Olin kääntyä takaisin sanoakseni naapurin rouvalle, että hänet ja minut pitäisi julistaa maailmanperintökohteiksi, koska olemme kumpikin, eri puolilla pihaa, asuneet saman katon alla 50 vuotta. Muistin kuitenkin, että ainakin Lasse on asunut oman kattonsa alla tuossa tien varressa ainakin 60 vuotta yhtä kyytiä.

Ei ole ketään pitämässä meitä muukalaisina täällä, vaikka ymmärsin vuosi pari sitten herättäneeni silloin aikoinani pahennusta paikkakunnalla olemalla suomenkielinen. Silloinen tienvarren naapuri Ernst, jotka kukaan ei pitänyt aivan täysijauhoisena, kävi kyllä varoittamassa - ruotsiksi - että oli virhe muuttaa tänne, koska kohta tulee taas venäläinen ja vie kaiken. Itse hän varmuuden vuoksi jätti muun muassa heinät seipäälle talveksi. Se oli keskitalvella mielenkiintoinen näky.

En päässyt luokkakokouksen tapaiseen, joka pidettiin ylioppilaspäivänä kuukausi sitten. Selasin mielessäni, mahtaako noissa ikätovereissa olla saman katon alla istujia. Heti tulee mieleen kotitilansa perineitä ja ainakin yksi, joka viimeksi tavatessamme sanoi, että pellot ovat viljelyksessä. Mutta kaikki tämän ikäiset ovat hankkineet itselleen mahdollisemmat huoneet joko kylältä tai luultavasti joissakin tapauksissa rakennuttamalla “vasikan” kiinni kotitaloonsa. Yhden sellaisen ohi ajan nykyisinkin kirkolla käydessäni.

Ei tarvitse kysyä Panu Kailalta (vaikka varmasti kyllä voisi), että asukas ja pirtti eivät kumpikaan kestä sellaista asumista, jota noin 80-vuotias edustaa. Esimerkiksi nyt lämmitys. Kuka ne puut kantaa? Itse en jaksa, vaikka sytyttelen kyllä takat kernaasti ja taitavastikin.

Muuan asia osuu silmiini ja korviini jatkuvasti. Nytkin muistutellaan, että tämä tai tuo ihminen on käyttäytynyt häiritsevästi tai ahdistavasti toisia kohtaan, ja vielä nuoria!

Minun aikanani, siis silloin kun syyllistyin tuollaiseen itsekin, oli tapana puhua seksistä. Ihmisillä oli taipumus villiintyä toisistaan.

Minun tapauksessani seisoin kirkossa vihillä ennen kuin arvasinkaan, ja sitten ei enää tarvinnut jättää ovea raolleen, kun meni yhdessä tämän naishenkilön kanssa samaan huoneeseen, ja pian sitten syntyi lapsia.

Minusta siinä ei siis ole sinänsä mitään tuomittavaa eikä edes epätavallista, että ihmiset pyrkivät saman peiton alle. Katselen vähän hitaasti tätejä (nuorempia kuin minä), jotka vetävät jokseenkin samaa virttä kuin silloin, yli 50 vuotta sitten.

Silloin tätien suuttumusta nostattivat törkeät kuvat ja puheet. En nyt mene sanomaan naisista, kun en ole koskaan ollut, mutta kyllä meillä alle 20-vuotiailla miehillä mielenkiinnon kohde oli hyvin selvä. Jotkut tuhahtivat, että siitä puhe mistä puute, ja olivat tietysti oikeassa. Täysin oikeassa.

Isälläni ja äidilläni oli muuten tämä sama vika. Heidän kirjreensä tuntuvat nyt luettuna kovin koristeellisilta, mutta asia tulee selväksi. Yhdessä pitäisi saada olla. Ja sellaisenkin tapauksen tiedän, että mies tuli Talvisodasta kotirintamalle vihille. Kun hän lähti takaisin Summaan joukkueenjohtajaksi, arvioitiin kuulemma ääneen, että takaisin ei tule, elävänä. Tuli vain. Avioliitto kesti ja lapsia syntyi. - Pitäisin siis sellaista normaalina ja toivottavana.