Vuoden kirja

 

Perttu Immosen “Suomalainen historia” (Atena, 2023) on selvästi Vuoden kirja.

Se menee luokittelussa Suomen historiaan ja täyttää selvästi yliopistollisen perinteen vaatimukset. Lähdetutkimus on tehty hyvin. väitteet perustuvat todisteisiin ja uskottaviin perusteluihin. Ei ihme, että Immonen, peruskoulutukseltaan psykologi, näyttää siirryttyään Suomen historiaan saaneen vuoden parhaan pro gradun palkinnon.

Sensaatio on onnistunut yritys kirjoittaa täysin tavallisten ihmisten historia 1800-luvulta nykypäivään. Kirjoittaja sivuuttaa kirkkaasti tämän hetken suomalaisen kaunokirjallisuuden, joka kärsii hauraudesta ja tietystä tyhjänpäiväisyydestä. Tarkoitan tässä kiitetyimpiä romaaneja ja novelleja ja tietysti runoja.

Taiteen koetinkivi ei ole jonkin tyylisuuntauksen mukailu. Taide muodostuu tekijän ja kokijan kohtaamisessa. Kirjan lukija ajattelee: tämä on minulle. Harva lukutaitoinen on halukas sivuuttamaan kysymyksen “kuka minä olen”.

Kirjallisuus on uskotellut, että minä olen Saarijärven Paavo tai Sven Dufva tai Jukolan Juhani tai sotamies Honkajoki tai alikersantti Rokka. Ajanvietekirjallisuus on valehdellut esimerkiksi nuorille naisille, että hei - sinä olet ihana ja saat komean miehen, kauniin kodin, sopivasti rahoja ja kestävää rakkautta. Puissa helähdyttelevät linnut ja kamarissa lapset. Lukija tietää tipauttaessaan kirjan paperinkeräysastiaan, että tottahan tämä ei ole, mutta aina voi haaveilla. Ja hankkii uuden samanlaisen hengentuotteen. Sellaisen löytää ilmaiseksi samasta jätepaperiastiasta.

Joku toinen rypistelee otsaansa palkitun ja kiitetyn korkeakirjan ääressä ja huomaa sen jäävä kesken, koska puheena on niin paljon sellaista, mikä ei kiinnosta eikä oikein aukea.

Perttu Immonen sai suurta suosiota “Suomen rahvaan historialla” kolmisen vuotta sitten. Uudessa kirjassa hän jatkaa ja uudistaa “mikrohistoriaa” tutkittuaan tavallisia ihmisiä. Nämä kolmen suvun edustajat eivät ole millään tavalla erikoisia eivätkä sankareita. Alussa on piikoja eikä edes talollisia, vaan pikku mökkiläisiä. Historialle suuret tapahtumat, kuten kansalaissota rantasalmelaisille, menevät heiltä mielenkiintoisina mutta eivät välttämättä käänteentekevinä asioina. Käänteentekevää on, että 60-vuotias isä putoaa yövuorossa Pasilan veturitallilla kiskojen väliin, loukkaa päänsä ja kuolee. Elämä on jo ollut tiukkaa, kun säästöt hupenivat serkkupojan takauksen maksamiseen pankille, ja sotakin syttyy, talvisota. Vanhemmat tyttäret jäävät neideiksi. Toinen hoitaa vanhaa äitiä Rekolassa ja toinen istuu sadan muun naisen joukossa Helsingin Pääpostissa välittämässä valtionpuheluita.

Vuorottelemalla kolmen tavalisen sukuryhmän jäsenten kesken Immonen todella saattaa häpeään romaanikirjailijat (paitsi Pirkko Saision). Ihmiset ovat erittäin uskottavia eli epävarmoja, ahkeria, hiukan omahyväisiä. aika uhrautuvia, enimmäkseen säästäväisiä eli niin sanottuja tavallisia suomalaisia. Nämä kolme ryhmää eivät tunne toisiaan. Yksi on lähtöisin Kokkolan seudulta, josta pääsee hyvin piikomaan Helsinkiin, kun ruotsin kieli ei tee tiukkaa. Toinen on Huittisista Satakunnasta ja kolmas Rantasalmelta, jossa lopulta ihmetellään rautatietä ja vastustetaan puhelinta, koska mitäpä ihmisellä olisi sanottavaa toiselle puolelle pitäjää.

Paikallislehti - kirja siteeraa - julistaa että nyt Savonlinnassakin näytetyt Chaplinin järjettömät ilveilyt aiheuttavat nuorsiorikollisuutta ja muuta epäjärjestystä niin että sellaiset elävät kuvat saisi lopettaa.

Lukiessani aavistin oikein: mukana on Rantasalmen miesten kauhea kohtalo Laatokan Petäjäsaaressa maaliskuussa 1940. Saan itsekin, vaikka olen ammattilainen, potkun nilkkaani. Seudulla kymmeniä kesiä viettäneenä ymmärrän vasta nyt sen tietyn toisaikaisuuden verrattuna esimerkiksi omaan Pohjanmaahani. Sodat 1939-1944 aiheuttivat tänne korvaamattoman vahingon ja jatkuvan vajauksen. Yksi kirjan henkilöistä on taistelulähetti Immonen, joka lähes ainoana paikkakunnan miehenä selviää ruumis ehjänä koko kauhistuttavan tien talvisodan Kollaalta jatkosodan Valkeasaareen ja Äyräpäähän ja siitä sitten kotiin ihmettelemään, millä tässä nyt taas asuu ja elää.

Aivam rauhallisesti ja liioittelematta: mitään näin vaikuttavaa, avartavaa ja viihdyttävää ja lisäksi vielä erittäin hyvin kirjoitettua ei ole sattunut käsiini muutamaan vuoteen Ruotsista, Ranskasta, Englannista, Yhdysvalloista, eli ei mistään.

Sanoin jo jollekulle lapsistani ja nyt kaikille ja lisäksi lukijoille: tämä kirja hankitaan niin kuin olisi jo, ja päiväksi yöpöydälle ja yöksi tyynyn alle.

Ja huomatkaa, ettei kysymyksessä ole mielestäni mikään maailman ihme, vaan erinomaisesti tehty työ, joka hivelee mieltäni, kertoo mitä en tiennyt ja tuntee, mitä en tuntenut.