9. helmikuuta 2023

Uskonrauha



Ruotsalainen asiantuntija ilmaisi asian väärin. Hän sanoi eilen, että hallitus teki virheen. Hallituksen olisi täytynyt ilmoittaa turkkilaisille, ettei koraanin polttaminen liity millään tavalla Natoon. Ja piste.

Puhe on siis Ruotsista. Maanjäristysten vuoksi sotilaallinen turvallisuus tuntuu etäiseltä ja sen mainitseminen asiattomalta.. Silti: niihin asioihin palataan pian.

Suomalaiset kollegani ilmaisivat itseään epäselvästi, kun toimittaja tiukkasi heiltä laissamme olevaa pykälää, jota käyttäen ehkä voitaisiin rangaista tuollaisen teon tekevää, eli uskonrauhan rikkomista.

Me Suomessa sanomme joskus, että esimerkiksi Putin ja hänen joukkonsa rikkovat ihmisoikeuksia.

Koraani-väite ja ihmisoikeus-väite ovat samanlaisia eli kumpaakan ei voi johtaa mistään. Hieman eri yhteydessä käytetään sanaa “aksioma”, suomeksi “väittämä”, tai sitten “postulaatti”. Esimerkki: ympyrä on pyöreä.

Turkki lienee islamia tunnustava valtio, jolla on perustuslain tasoinen viittaus islamiin. Kun väitetään, että islam ilmenee Koraani- nimisestä kirjasta, asia ei ole enää uskontoon liittyä, vaan myös juridinen. Jos maassa ollaan sillä kannalla, ettei esimerkiksi puolustusliittoon haluava kunnioita maan perusarvoja, käsillä on ristiriita.

Onneksi uskonto on tulkinnanvarainen ja epäselvä asia. Meillä maallistuneessa Euroopassa puhe on yleensä jumalan olemassaolosta. Se on tyhmää, koska tuossa asiassa voi tuskin edetä. Puhe on olemassaolon olemassaolosta. 

Toisen uskonnollisen kirjan eli Raamatun kansien välissä on todella paljon käskyjä ja kieltoja. Osalle viitataan perinteisesti kintaalla. Muista pyhittää lepopäivä. Tarkoitus on epäselvä, ja jos kysymyksessä on työnteon kieltäminen sunnuntaina, rikkomisesta ei rangaista - ellei sitten työaikalain nojalla. Älä tee huorin. - Ei rangaistusta nykyisin. Vuorisaarnassa on vaikka mitä. “Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.”

Ne ovat aksioomia, ettei ihmisiä saa tappaa eikä kiduttaa. En näe ristiriitaa, kun sanon, etteivät ihmisoikeudet perustu mihinkään, esimerkiksi johonkin testattuihin havaintoihin perustuvaan luonnonlakiin. Sellaista kyllä ajateltiin ennen, mutta eihän se johda mihinkään.

Minulla meni hetki tajuta, että syytetty oli vakavissaan. Olin tuomarina ryöstömurhaa koskevassa jutussa, ja syytetty sanoi, että se on jokaisen oma vika että kuolee. En ryhtynyt kysymään, onko hänen mielestään paikallaan, että kuka tahansa tappaa kenet tahansa. Hän sai elinkauden vankeutta ja kuoli vankilassa aika pian, kenenkään tappamatta.

Rankaiseminen ei yleensä auta. Yleisestikään kostaminen ei auta.

Kerran luin yhden vanhimista rikoslaeista (Bamberger Halsgerichtsordnung, 1507). Myöhemmin ymmärsin, mikä on vika. Taksonomia.

Historiallisesti ruotsalainen Linné saavutti kuolemattoman nimen luokittelemalla kaikki kasvit. Hän teki sen aivan väärin, ja kärsimme seurauksista vieläkin. Ei ole “elämänpuuta”, jonka latvassa killuisi ihminen ja jonka jokaiselle oksalle, risulle, lehdelle ja silmulle voisi antaa esimerkiksi kreikankielisen nimen. Ei ole edes elämänverkostoa, koska tuo yleinen yhteyksien järjestelmä muuttuu koko ajan, tuhoaa ja luo itseään, muuntelee energian ja aineen käyttöä ia siis informaatiota itsestään.

Entä uskonrauha, rikoslaissa? On se uskomaton. Turkkilaisille voisi sanoa, että oikeastaan vuodesta 1279 valtakunnan herrat ovat vannoneet säilyttävänsä kirkko-, koti-, käräjä- ja naisrauhan. Sitä kaikki asianomaiset alamaisesti noudattakoot.


23 kommenttia:

  1. Käsky pyhittää lepopäivä koskee muuten vain juutalaisia. Sanhedrin 58b jopa säätää, että ei-juutalainen ei kuolemanrangaistuksen uhalla saa pyhittää lepopäivä. Tämä on luultavasti maailmanhistorian ensimmäinen laki kulttuurista ominaista vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En erityisesti harrasta Talmudin lukua, joten en osaa sanoa, onko tuollainen teksti olemassa, mutta jos on, niin sitä pitää kyllä tulkita historian valossa: Talmud on kirjoitettu aikana, jolloin Sanhedrinilla tai millään muullakaan juutalaisella tuomioistuimella ei ollut rikosasioissa täyttä tuomiovaltaa. Ei-juutalaisiin kohdistettu kuolemanrangaistusuhka on puhtaasti teoreettinen ilmiö, joka kertoo enemmän laatijoittensa mielikuvituksesta ja toiveista kuin historiallisesta todellisuudesta.

      Poista
  2. Kun määrää lisätään ja lisätään, päädytään äärettömyyteen. Siinä määrän mielikuvat lakkaavat olemasta, eli tajunnallisesti asia on sama kuin nolla. Nollahan ei ole mikään itsestään selvyys, sillä on oma kulttuurihistoriansa.

    Maailmassa ei liene löydetty ainoatakaan ihmisyhteisöä, jossa ei esiintyisi jonkinmuotoista uskonnollisuutta. Tästä tulisi vetää se johtopäätös, että se, mitä tällä käsitteellä tarkoitamme, on pohjimmiltaan jotakin ei-opillista, pikemminkin tajunnallista. Ikään kuin jo kaiken ajattelumme alku toisi mukanaan "uskonnon".

    "Uskontoja" koskevat mielikuvat ovat varmasti erilaatuisia, jos ne nousevat ikään kuin uskontojen "sisältä", eli niin sanotusti "tunnustukselliselta" pohjalta, tai jos ne nousevat ikään kuin kaikkien "opillisten" tunnustusten ulkopuolelta, eli ikään kuin sellaisesta tarkastelupositiosta, jossa yritetään puhua kaikista "uskonnoista". Esimerkiksi meillä voimassa olevat "uskonrauhaa" koskevat sotalain pykälät yrittävät asettaa kaikki "uskonnot" samalle lähtöviivalle, eli siis taata kaikille uskontokunnille "uskonrauhan".

    Tällainen yleinen, sanoisinko "maallistunut", tarkastelupositio ei kuitenkaan ratkaise yhtään "todellista" ongelmaa, ei esimerkiksi sitä, että tunnustukselliset uskonnot voivat sulkea toistensa moraaliarvot pois ja olla toistensa pahimpia vihollisia. Ei myöskään sitä mielellään julki lausumatta jätettyä tosiasiaa, että on olemassa primitiivisiä uskonnon muotoja täynnä magisia menoja, jotka omaksumamme "tiedollisen" ajattelun kannalta ovat pelkkää raakaa barbariaa.

    Jos uskonnolliselle tunnustuksellisuudelle annetaan kaikki barbaria anteeksi, kuten nyt tietyissä yhteyksissä tapahtuu, luodaan ajatteluun valkoisia tabuaukkoja, joita peittämään tarvitaan sitten noita yliyleistäviä ylevöitettyjä yleiskäsitteitä, jollaisia juuri kaikki "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" pohjimmiltaan ovat. Niiden varassa voidaan sitten vaatia miltei mitä tahansa, ja nythän juuri ovat keskustelua nostattaneet nämä "translain" yhteydessä uudella lainsäädännöllä siunatut ultraindividualistiset sukupuoli-identiteettiongelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri Euroopan maiden koulujärjestelmät pitäisi tuntea tarkemmin. Mahtaako muualla kuin Suomessa olla julkisissa kouluissa samanaikaisesti voimassa vaatimus "tunnustuksettomasta" uskonnonopetuksesta ja "oman" uskonnon opetuksesta kaikille?

      Tuli mieleen kommentoijan huomiosta: ["Uskontoja" koskevat mielikuvat ovat varmasti erilaatuisia, jos ne nousevat ikään kuin uskontojen "sisältä", eli niin sanotusti "tunnustukselliselta" pohjalta, tai jos ne nousevat ikään kuin kaikkien "opillisten" tunnustusten ulkopuolelta, eli ikään kuin sellaisesta tarkastelupositiosta, jossa yritetään puhua kaikista "uskonnoista".]

      Poista
  3. Totisesti ja vielä kerran totisesti minä sanon teille, ettei se translaki poista eikä paranna sukupuoli-identiteettiongelmia. Nyt eduskunnasta kuuluu taas kummia. Tarkoituksena on lehtitietojen mukaan säätää homojen "eheytyshoidot" rangaistaviksi. Eikö sopivalla terapialla voitaisi saada eheytystä aikaan? Sateenkaariväki aloittaa varovasti miehen B-rapun sijasta naisen B-rapussa herkuttelunsa. Jonkun ajan päästä siirrytään varovasti totuttelemaan sinne A-rappuun. Eikö eheytyminen voisi edistyä tähän malliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen sijaan setämiesoletettujen - kaiken sukupuolisten - eheyttämishoidot pitäisi säätää pakollisiksi.

      Poista
    2. Kuulostaa nyt siltä, että puhut kokemusasiantuntijsna.

      Poista
    3. Blogisti voisi kyllä harkita, onko kaikkia toipilaan tekstejä pakko julkaista?

      Poista
    4. Kun blogisti hetki sitten ilmoitti rajoittavansa kommenttien julkaisemista, toivoin että rajoituksena olisi vaadittu kommenttien liittymistä päivän blogin aiheeseen edes kaukaisesti. Oman alitajuntansa esittelijöitä täällä näyttää olevan vieläkin.

      Poista
    5. Tällaiset kommentit siirtäisin automaattisesti sinne B-rappuun.

      Poista
    6. Eiköhän jätetä professorin itsensä harkittavaksi asiat.

      Poista
  4. Kaipa maahanmuuttovastaisuus (eh, anteeksi piti tietenkin olla -kriittisyys), sekä vaatimus eheytyshoidosta homoille nauttii liberaalissa yhteiskunnassamme myös uskonnon harjoittamisen suojaa. Toistaiseksi voimassa oleva sananvapaus takaa tällaisen soopan levittämisen muutenkin. Näiden julistajien päästessä valtaan olisikin samainen sananvapaus ensimmäisiä uhreja. Malleja on kosolti.

    Kun sukupuolikysymyksissä ja yksilöiden itsensä kokemista identiteeteistä välittämättä vedotaan yli 2000 vuotta vanhaan animistiseen tietämykseen Jumalan tarkoituksesta ja määräyksistä, ollaankin yllättäen pyhällä, loukkaamattomalla alueella. On hämmästyttävää, että esim. Raamatusta löydetään perustieto biologiasta ja oikeasta seksuaalisesta käytöksestä ja silti nyökytellään viisaan näköisenä, kun joku huomauttaa tuoreemmasta tiedosta, eli evoluutiosta. Se ei propellipäitä häiritse mitenkään, ettei evoluutiosta voi johtaa mitään seksuaalismoraalisia tai sukupuolten jaottelulakeja. Sama paasaus jatkuu. Tieto valuu kuin vesi hanhen selästä.

    Tiedän, että paras vasta-argumentti ylläolevaan on lapsiporno ja eläimiin sekaantuminen, joten voitte rauhassa pysyä peruspoteroissanne.

    VastaaPoista
  5. Helpointa olisi kääntää Suomi islamilaiseksi.

    VastaaPoista
  6. Vilkaisin muuten mitä wikipedia sanoo Turkin perustuslaista. Sen mukaan Turkki on nimenomaan sekulaari valtio. Erdogan kyllä varmaan muuttaa tämän jos saa tilaisuuden.

    VastaaPoista
  7. Juuri vuorisaarnan ja Kristuksen tähden Dante sijoitti virkamiehet sinne missä he ovat, infernoon.

    Siellä ei pidä oleman siivoojaa vaan ne, joiden jälkiä hän ruokkoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkamiehet?? Eduskuntahan meillä lait säätää, ovat mitä kulloinkin ovat. Ja virkatoimissa "on noudatettava tarkoin lakia", kuten perustuslaki sanoo.

      Poista
    2. Tämä on yksi niistä peruskuvioista, joilla populismi hyödyntää laajojen joukkojen tietämättömyyttä ja herkkyyttä spontaaneille tunnereaktioille.

      Poista
  8. Ehkä vähän kohtuutonta olisi sanoa, ettei ole elämän "verkostoa". Elämän "verkkoa" ei ole sen kummemmin kuin elämän "puuta", koska oksia ja silmiä ei voi sillä tavoin siirrellä kuin tuo "tuhoaa ja luo itseään, muuntelee energian ja aineen käyttöä" edellyttää.

    Mutta mitä oikeastaan merkitsee "verko s t o", jos ei elämää. En ole aiemmin miettinyt tätä sanaa sen syvemmin. Kaikissa vertauksissa on tietysti olennaista, että jokin on vähän niinkuin jokin muu, mutta ei ihan. Ei se Darwinin muistikirjojen pensaskaan vieläkään hassumpi idea ole siinä perusasiassa, että koko elämä on jostain samasta kotoisin.

    VastaaPoista
  9. Naton porstuassa odottaminen toki turhauttaa, mutta siitä johtuva meidän kotoinen myrskymme vesilasissa ja samanlainen Ruotsissa eivät palvele ainakaan meitä. Riitelemällä täällä tuemme Erdoganin vaalikampanjaa ja siinä sivussa Putinia. Onneksi edes valtiojohto on jokseenkin kylmähermoinen.

    Sen jälkeen kun Erdogan esitti vaateensa viime toukokuussa, olen ollut koko ajan skeptinen pääsystä Natoon ennen sodan loppua. Turkin sijainti Mustallamerellä on niin kriittinen, että uhka heidän liittoutumisestaan Venäjän kanssa estää painostamista Naton sisäisesti.

    Nato ei saa koskaan unohtaa Turkin ja Unkarin petturuutta kriisitilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pitäisi osoittaa kenen käsissä Suomen valta on. Se ei voi olla basaarikauppiaan taskussa.

      Näille heppuleille voisi välittää viestiä siitä että heidän toimistaan tulee myöhemmin seurauksia joita he eivät halunneet. Suomen turvallisuuden uhkaaminen maksaa.

      Poista
  10. Mielenrauha: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009369157.html

    Miettikää ja prosessoikaa. Tässä on jotakin perustavaa, enkä arvota sitä mitenkään.

    "”Tietenkin on paha, että ihminen on tappanut. Ihminen tulee temppeliin, kun hänellä on jo kaikki huonosti. Häntä täytyy auttaa päästämään irti kaikesta, ripittäytymään, kuten kirkossa. Ettei täällä olisi mitään raskasta”, lama painaa käden sydämelleen."

    VastaaPoista
  11. Na, killa!

    Se vain saman äjjäykshen ihmisen ittensä kokonhan pilhaamalle, vistolle mailmanmenolle anthaa uskoopi hän sittä vaikka turkiskuoriaisen uuellensyntymhän.

    Usko itteshän on vaen päitten vaiva ja niissä astioissa se loputtomasti huljuaakin konkretisoitumatta milhän tavalla.

    Pappien ja muitten viisaitten puhheet ja raamattujen tekstit: koetapa käthes ottaa ja leipoa niistä leipää.

    Kalottisonni

    VastaaPoista