Maan kätkössä

Kuvan kirja, jonka ovat toimittaneet Veikko Huhta ja Eeva-Liisa Hallanaro, tarjoaa tilaisuuden.

Kirja on todella syytä hankkia. Uskokaa minua: se ei ole sitä mitä päältä katsoen luulisi. Se näyttää tulevien asiantuntijoiden, etenkin korkeakoulutason opiskelijoiden tenttikirjalta, joka on oudosti kirjoitettu hiukan kosiskelevan vetävästi eli suurty sujuvuutta tavoitellen. Se näyttäisi olevan selostus erilaisista tarpeettomista otuksista ja olennoista, joista monet ovat niin pieniä ettei niitä näekään. Eikä varmaan ole syytä selvittää itselleen valeskorpioneja, ratasaeläimiä ja sukkulamatoja?

Erehdys.

Tässä on tilaisuus ja hyvä aihe syventää dramaattisesti käsitystä todellisuutta. Näillä neuvoilla tämä tapahtuu täysin ilman metafyysistä taivastelua. Pelkkiä tosiasioita, vain tutkimuksen selville saamaa.

Virsikirjan kunnianarvoisille kirjoittajille voisi sanoa, että kuuluisa säe “minä vaivainen oon, mato matkamies maan”, menee täysin pieleen. Ihminen on tilapäinen syöpäläinen kunnianarvoisan madon maailmassa.

Ihminen on lyhyen lajihistoriansa aikana osoittanut kykynsä kaiken mahdollisen tärvelemiseen, etenkin elämän.

Meille raamatullinen ajatus ihmisestä luomakunnan herrana (ja englantilaisesta aatelismiehestä ihmiskunnan herrana) on typerä ja väärä.

Maapallon runsain oliolaji, joka pitää elämää yksin yllä, on bakteeri. Sen yhteydessä on mainittava arkeoni. On edelleen epäselvää, ovatko nämä kaksi jotenkin samaa päähaaraa tai sivuhaaraa. Tieto molemmista on varsin uutta. Jälkimmäisiä sanottiin “arkkibakteereiksi” vielä pari vuosikymmentä sitten, kun niiden jäljille päästiin.

Kiloina mitaten näitä kahta on maapallolla kymmenkertainen määrä verrattuna kaikkiin kasveihin ja eläimiin. Ne vastaavat energian sitomisesta ja ravinteiden kuljettamisesta käyttämällä välineinään muun ohella puita ja kasveja.

Lukijalla on tilaisuus haltioitua, jos hän tuntee siihe tarvetta. Erilaiset hajottajat ja lahottajat, joista saattaa tulla mieleen home tai lattiasieni, ovat huolehtineet molekyylitason alapuolella kierrättämisestä miljoonia vuosia. Siellä on todella olioita, joiden entsyymeillä jopa erittäin kova ligniini ja esimerkiksi kitiini hajoavat. Kun aine on atomitasolla periaatteessa häviämätöntä, jokainen kudostemme hiukkanen on ollut aikaisemmin muussa käytössä.

Hätäisimmät voivat tyytyä kirjan viimeisiin lukuihin, “mikrobit” ja “suurenmoinen hajottamo”. Suosittelisin kyllä paneutumista lisäksi ainakin hämähäkkeihin ja punkkeihin.

Tässä kirjassa nyt helppotajuisesti esitetty tulee olemaan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua yleissivistystä. Jos täällä on siinä vaiheessa väkeä, jolla on kyky saada aikaan jotain, esimerkiksi elinympäristön parantamista, tuossa on aineksia asioiden ymmärtämiseen.

Vanhana humanistina olisin sitä mieltä, että mikrobiologian ja fysiikan perusteet olisi kytkettävä kaikkeen opetukseen.

Perinteemme on toinen. Esimerkiksi minä en ole lukenut missään laitoksessa biologiaa. Lukiossa meillä oli sielutiedettä (psykologia).

Näihin asti on ollut pakko ruveta friikiksi ja harrastaa esimerkiksi lintuja tai kasveja (kuten itse tein). Ei ole ollut kirjallisuuttakaan. Tottahan me katselimme apinan kuvia isoista kirjoista, mutta miten apina toimii, siitä meillä ei ollut aavistustakaan. Ja maailmamme on tänäänkin sellainen, että moni on esimerkiksi “bakteerikammoinen” tietämättä kuljettavansa itse elimistössään useita kiloja - bakteereita. Ilman niitä ei eläisi.