3. helmikuuta 2023

Euroopan sairas mies


 


Otsikko löytyy kaikista hakuteoksista. Nimitys tarkoittaa Turkkia. Nimitystä, joka on loukkaava tai kaukokatseinen, käytti tsaari Nikolai I.

Turkin politiikkaa viime aikoina on kuvattu perinteiseksi mattokaupaksi. Mutta kenen mattoja tässä myydään?

Se taho, jota Turkin politiikka hyödyttää, on Venäjä, toisin sanoen Putin.

Käsitellessämme aiheellisesti Venäjän luulottelua ja maan poliitikkojen ja sotilaiden tekemiä virheitä olemme hienotunteisesti unohtaneet omat virheemme.

“Me” tarkoittaa tässä länttä. Sivuutetaan tässä hetkeksi Putinin ilmoitus, että kuulumme itse asiassa Venäjän etupiiriin samoin kuin Baltia ja Ukraina. Suomalaisista henkeäsalpaavan suuri osa on ilmoittanut ja osoittanut olevansa eri mieltä, myös ne, jotka suhtautuvat Yhdysvaltoihin pidättyvästi. Eli me haluamme, että me kuulumme länteen.

Virheemme oli ensin arvella tyytyväisesti röhisten, että Venäjälle kehittyy jonkinlainen kansalaisyhteiskunta, jonka kanssa voidaan olla tekemisissä ja etenkin käydä kauppaa.

Venäjä alkoikin kallistua yksinvaltaiseksi. Sen voi sanoa myös toisin. Venäjän rakenteellinen yksinvaltaisuus alkoi tulla  yhä rumemmin esiin. 

Toinen virheemme oli arvella, että Putinilla on rosvon logiikka. Hän ottaa, mitä sattuu saamaan irti.

Nyt tiedämme tai ainakin uskomme sotilaita: meneillään oleva sota on ainakin 10 vuoden kehitelmä. Venäläinen aate on perustunut muun ohella lännen ja USA:n horjuttamiseen etenkin saamalla aikaan sekaannusta.

Näyttää siltä, että Putinilla on käytettävissään myös hyviä avustajia. Ajatus kuristaa sekä EU että USA omaan mutkikkaaseen järjestelmäänsä on aivan oikea ja osoittautunut tehokkaaksi.

Tuota järjestelmää kutsutaan demokratiaksi, vaikka Yhdysvalloissa nimityksen osuvuus herättää epäilyjä etenkin niissä, jotka liittävät termiin kaikkien kansalaisten oikeuden tulla kuulluiksi yhteisissä asioissa.

Tässä kohdin pudotan ajatuksen, joka on enemmän oma mielipiteeni kuin järkiperäinen havainto: kaksipuoluejärjestelmä eli tyyppi USA tai Englanti tai Ruotsi vaikuttaa aikansa eläneeltä.

Perussuomalaiset ovat oikeassa siinä, että EU:n versio tunnollisesta sääntöjen mukaan toimimisesta on äärettömän hidas ja vaikea ja kallis ja lisäksi altis pahanteolle.

Ruotsi saa nyt omaa lääkettään. Sitä en osaa sanoa, onko lääke mikstuuraa vai kenties kamferttia. Mennyttä aikaa se kuitenkin on. 

Ruotsin hieno perinne toimii samoin kuin me tuomarit toimimme hovioikeudenneuvoksina. Jokainen oikeuttaan hakeva sai puhua ja usein vielä huomattavan laajasti, ja kaikille laadittiin huolellisesti päätös asiaan kuuluvine viittauksineen lainkohtiin. 

Näin teimme siitä huolimatta, että ratkaisumme lopputulos oli meille selvä istuntoa aloittaessamme. Riideltiin esimerkiksi kiinteistöstä, sen piilevistä virheistä, mutta asiassa ei ollut lainkaan reklamoitu eli esitetty vaatimuksia ja niiden perusteluja tuoreeltaan. Virheitä oli alkanut löytyä vasta kun laskujen maksamisen aika tuli. Ja asiasta on selvä määräys laissa.

Niin. Olen neuvotellut Ruotsissa usein ja myös isoista asioista. 

Turkki puhuu uskonnosta ja Ruotsi turvallisuudesta. Vanha nyrkkisääntö on tehdä ajatuskoe: jospa kumpikaan ei puhu itse asiasta. Tunnen miehen, joka matkusti pyytämään lainaa, mutta ostikin pankin.

Paljonkohan tuo maksaisi, että nämä sulkisivat suunsa? Lakimiehenä opin, että joskus lyödään setelikääröllä. Se ei paukahda eikä tule vertakaan.




29 kommenttia:

  1. En tiedä ymmärsinkö. Mutta kysyn nyt kuitenkin huvikseni, retorisella tasolla tietenkin: Mistä päin ruvetaan siivuttamaan demokratian salamimakkaraa, jotta se henkeäsalpaava atlanttinen enemmistö pääsisi lihan makuun?

    VastaaPoista
  2. Kyllä kai Ruotsin turvallisuuspuhe sentään on aitoa. Teennäinen tasapuolisuus Turkin ja sen kiusaamien kesken ei ole tarpeen.

    VastaaPoista
  3. Demokratiasta sen verran, että muistan miten rosoisessa nuoruudessani

    "... hetken, pienen, hetken pienen elämästä ..."kuten Erkki Junkkarinen kauniisti laulaa,

    kuuluin SKP:n Tampereen Hervannan osastoon, ja jäsenenä olin sitten äänestämässä jossain kommunistien sisäisissä vaaleissa. Vihreä vaalibussi, jossa oli paljon punaisia mainoksia, ajoi Hervantaan. Menin sisälle, sain vaalilipukkeen, siinä oli n. 50n ihmisen nimi ja heillä numero. Jos muistan oikein, ja totta kai muistan, niin kuusi (6) heistä piti valita. Minä kun en tuntenut ketään - mikä ihmeen kommunisti sellainen on, joka ketään ei tunne, en minä ymmärrä - menin sen rahastajan paikalla istuneen ukon luo, ja kysayin neuvoa Ukko otti lomakkeen käteensä, ruksasi kuusi ehdokasta siitä SIUT SAIT SUIT ja antoi lipukkeen minulle takaisin. Pistin sen sitten vaaliuurnaan.

    Ps. Se 'ukko' oli muuten Leo Suonpää. Opin tuntemaan. Kova stalinisti, katsokaa itse vaikka

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Suonp%C3%A4%C3%A4

    Mutta niin sitten olin minäkin!


    VastaaPoista
  4. Jos kaksipuoluejärjestelmä on aikansa elänyt – USA, Iso-Britannia – niin eipä paljon hääppöisemmältä vaikuta monipuoluejärjestelmäkään – Ranska, Saksa, Italia, Suomi.

    Ruotsissahan on nykyään kaksiblokkijärjestelmä, joka on eri asia. Suomessakin on nyt käytännössä sama järjestelmä, koska SDP kieltäytyi etukäteen yhteistyöstä persujen kanssa. (Kehno päätös, vaalitekninen veto, ei isänmaan etu.)

    Mikä siis olisi paras vaihtoehto, kun ei se ainakaan yksipuoluejärjestelmä ole? Pitäisikö äänioikeus sitoa maksettuihin nettoveroihin? Olisi se tänä velanoton rahanjaon aikana ainakin oikeudenmukaista.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa oli vanhanaikaista, 1800 -luvun kaikuja.

      Poista
    2. Onhan se hyvä että ennakkoluulottomasti esitetään vaihtoehtoja, oli mitä hyvänsä. Joukosta voisi löytyä toimivia ratkaisuja.

      Poista
    3. Kaikujapa hyvinkin, mutta viestintuojako taas ammutaan?

      Kun rahat ei riitä, niin velanotto jatkuu. Enää sitä ei voi puolustella korkojen mataluudella. Me jatkamme yltäkylläistä elämää ja maailman köyhien pelastamista velaksi. Sen velan maksavat meidän lapsemme ja lastenlapsemme.

      Ruotsista saamme jo esimakua siitä, miten pelastamisesta kiitetään.

      Poista
    4. Porvareilla on taas kova halu pilata talous laskusuhdanteessa säästämällä.

      Poista
    5. Rahhaa on käytettävissä vain rajallisesti. Mutta onneksi luonnonvaroja ja muita resursseja riittää äärettä & laidatta.

      Poista
  5. Erdöganin ja Putinin tämän kertaisessa tukkilaiskisassa pystyyn jäävä odottaa saavansa jihadistien äänet. Kyse ei ole Ukrainasta vaan Lähi-ja Keski-Idästä. Odotus on että sekularistit menettävät jollakin aikavälillä asemansa koko alueella. Talebanit syntyivät vastustamaan Venäjää, mutta nyt se haluaa niiden kanssa liittoon. Asiaa sotkee vielä Iranin shialaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putinin kohdalla mielestäni suurin kysymys kuuluu: Miksi Putin ei ole koskaan piitannut vähääkään omasta kansastaan? Hän on orjuuttanut, ryöstänyt ja saattanut suureen kurjuuteen valtaosan ja lukemattomat viskannut kuoleman kieliin turhissa sodissa jotka ainoastaan pönkittävät hänen valtaansa. Nyt kaikki tämä tulee erityisellä kontrastilla näkyviin.

      Poista
    2. Kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Venäläiset rakastavat Keisariaan, joka julmasta kurinpidostaan päätellen myös rakastaa heitä rajattomasti.

      Poista
  6. Käynti Pietarissa tai Moskovassa avartaa. Meillä on uusi Amerikka naapurissa. Go east young man! Näistä lännen kuolinkouristuksista on turha syyttää Venäjää. Maailma muuttuu Eskoseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avartaa. Mutta Venäjä on rappiovalta joka on kuolinkouristuksissaan. Putinin valta on luisumassa näpeistä ja uudet johtajat jo sovittelevat takapuoltaan valtaistuimelle. Yksi heistä sinne pääsee kerrallaan kunnes tapetaan ja taas seuraava. Tämä kausi on nyt edessä. Myös Venäjän suunnattomat maa-alueet hajoavat itsenäisiksi valtioiksi. Venäjän tavaton heikkoustila tarjoaa hyvät mahdollisuudet irtautua aivan lähikuukausina. Vähän myöhemmin se on taas liian myöhäistä. Tästä prosessista venäläiset voivat kokonaan syyttää itseään, omien ratkaisujen tulosta tälläkin kertaa.

      Poista
    2. Hyvä kirjoitus, kun Venäjän tilalle vaihtaa Eurostoliiton.

      Poista
    3. Eurostoliitto? Missä se sijaitsee? Oliko se siellä Kazakstanin takana?

      Poista
  7. Eikö setä tiedä, että Nikolai I oli Venäjän keisari eikä tsaari, paitsi Puolan? Pietari I yritti länsimaistaa Venäjää vain osin onnistuen, mutta keisari-nimitys sentään saatiin.

    VastaaPoista
  8. Jostain sattui silmään otsikko: "Hyvä ettei edes prinsessa Madeleinen tarvitse kokea tätä häpeää." Kun siis asuu ulkomailla. Kovalle ottaa. Kitkerän makuinen lääke.

    VastaaPoista
  9. Oliko, onko muu Eurooppa terve?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, raakaa aste-eroa mitenkään väheksymättä.

      "Nyt tiedämme tai ainakin uskomme sotilaita: meneillään oleva sota on ainakin 10 vuoden kehitelmä. Venäläinen aate on perustunut muun ohella lännen ja USA:n horjuttamiseen etenkin saamalla aikaan sekaannusta."

      Muun muassa tämän käsityksen regressiivisyyttä ei voi riittävästi korostaa. Se sivuuttaa muun muassa koko 19oo-luvun maailmanpolitiikan työväenliikkeen ongelmallisine asetelmineen sekä ulkoistaa 21. vuosisadan sisäiset, mm. globaalista finanssikapitalismista ja sen tuottamasta lisääntyvästä individualismista, pakko-urbanisaatiosta jne. aiheutuvat jännitteet lännessä kokonaan yhden onnettoman natsimaan varaan.

      Tästä näkee nykyään jo tosi tyylipuhtaita esityksiä, jossa koko nykyisen puolisivistyneen ihmisen tuntema maailmanhistoria (alkaa suunnilleen ensimmäisestä maailmansodasta) pelkistetään perivenäläiseksi hirveydeksi, missä kaikki liikkeet ovat olleet tarkkaan juonittuja kuvioita hyviskansojen pään menoksi.

      Pian varmaan selviää sekin, että koko Venäjän armeijan hirveydessäänkin melko naurettava konttaaminen Ukrainassa on myöskin jokin tahallinen vedätys tms., koska hetken ja paikanhan he ovat varmastikin valinneet nerokkaan pahuuden vallassa, eivätkä suinkaan sillä mekanismilla, jolla ideologista totalitarismia johtaa aina nimenomaan häpeälamaantuneesta laumasta esiin uutettu täydellinen tyhmyys.

      Valta on paineilmiö eikä sisältöilmiö, tämä pitäisi ymmärtää. Sisältöä muoodostuu vain sosiaalisesti vastakarvaan. Jos haluaa ymmärtää, miten vaikeaa on vastustaa vallan supistumista sen ytimenä toimivan sosiaalisen tyhmyyden varaan käytännössä, voi vaikka liittyä kapitalistiseen kasvuyhtiöön rivityöntekijäksi ja yrittää kohdistaa rakentavaa palautetta siihen, mitä "prosesseissa" ollaan päätetty.

      Lännen viisastenkivi on toistaiseksi, että automotorinen tyhmyys (nykyään kapitalistinen "kasvu") on jossain mielessä ja määrin eristetty yhteiskunnan terveemmistä ja hallittavammista osista, mutta kuinka pitkään näin enää on, sen näyttää aika. Ainakin eettisenä periaatteena vastuun rajoittuminen yksilöhyvinvointiin on jo selvästi muodostumassa uskonnolliseksi credoksi.

      Poista
  10. Minua ja muita saivartelijoita ilahduttaa tieto että kirja jonka tanskalainen uusnatsi Putinia auttaakseen poltti Ruotsissa ei ollut Koraani vaan Penguinin julkaisema englanninkielinen käännös. Käännökset eivät ole pyhiä kirjoja, ja taitaa olla epäselvää, onko semmoisten tekeminen edes sallittua.

    VastaaPoista
  11. Maailman vanhimman ammatin harjoittajana, kutsumussiivoojana, ehdotan sairaiden miesten imuroimista pois. Eivätköhän lopu sodat, kirjaroviot ja muu vääryys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko todella sitä mieltä että naishallitsijat eivät ole sotaisia ja imperialistisia?

      Katariina Suuri? jne, voisin luetella pitkän rivin tähän sopivia mutta eiköhän tullut ymmärretyksi. Sotiminen ja aggressio eivät ole sukupuolesta kiinni niin paljon kuin kuvitellaan.

      Poista
    2. Kyllä kai parit Katariinatkin voidaan luokittaa sairaiksi miehiksi, kun miehet ja miehenmieliset ovat tätä nykyä lähtökohtaisesti niin kamalia olentoja, vaikka vain tassuttelisivat kotona aamutöppöset jalassa. Niin että sinne vaan, Hemulin imurin kitaan hirmuiseen. Sitten käännetään sivua, ja hur gick det sen?

      Mikäli pölypussi täyttyy nopeasti, ja sehän täyttyy, otetaan avuksi keskuskuoppa. Se käydään hakemassa Daniil Harmsilta. Sinne tuupataan loput pahat miehet. Vähän sammuttamatonta kalkkia päälle, jotta mädän haju ei leviäisi. Kyllä DH tiesi, mistä puhui.

      Puhdistuksen jälkeen me hyvät voisimme karkeloida keskenämme kauniissa maailmassa. Love & peace ja kukkia kaikille.

      Poista
    3. ...kunnes taas tulee uusi johtaja (mies tai nainen, kenties Aung San Suu Kyi tai joku) ja alkavat verilöylyt.

      Poista
  12. Mistä kuva on varastettu?

    VastaaPoista
  13. Lenin sai Saksalta miljardin sponsorirahaa. Hän sai värivallankumouksen menemään läpi ja maan sekaisin 70 vuodeksi. Nyt tehtävä on annettu Zelenskylle. Sponsorirahaa tällä kertaa 100 miljardia ja lisäksi hanketta on tuettu sanktioilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä tehtävä? Zelenskyi on Ukrainan kansan demokraattisesti valitsema presidentti joka on muuttunut vahvaksi ja esimerkilliseksi johtajaksi. Hän on kohonnut aivan erityiseen kategoriaan kykyjensä ja toimiensa ansiosta vaikka miljoonat ihmiset epäilivät ettei hänen taustaisestaan ihmisestä siihen olisi. Hän johtaa kansaansa edestä, ei bunkkerista.

      Poista