31. joulukuuta 2022

Tunne



Yksi mies keksi koulun. Sen oven päälle kirjoitettiin “tunne itsesi”, sen maan kielellä “gnothi seauton”.


Toinen mies kuuli sokealta, ettei kulkutauti lähde kaupungista, ellei vanhaa murha-asiaa selvitetä. Hän kysyi uhkaavasti, kuka se tappaja oli ja mikä oli rikollisen nimi, ja sokea vastasi:” Sinä se olet, kuningas Oidipus.”


Kuvassa tämä kulkija, jolla on reteä lierihattu, vielä viisastelee sfinksin kanssa, mutta kohta rymähtää tilanteeseen paikkakunnan kuningas vilkkailla vaunuilla ajaen.


Kreikkalaiset innostuivat niin mahdottomasti, että keksivät siitä paikasta teatterin. Heidän kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten verrattomalla taidolla rakentamiaan teattereita on jäljellä vieläkin, ja vakka lukeminen ei suinkaa ollut kaiken kansan huvi, tuon muinaisen aikakauden tekstejä on edelleen, ja vaikka ne olivat alkuaan kohujuttuja, ne ovat edelleen kohujuttuja.


Yritän ymmärtää, miksi lukeminen on nyt kokonaan katoamassa. Erään tiedon mukaan joulunajan kirjojen myynti oli maassa kokonaisen neljänneksen huonompi kuin ennen. Toisen tiedon mukaan kirjastoilla ei ole lainausmäärissä kehumista eikä tilanne näytä parantuvan, vaikka alettaisiin lainata villapaitoja.


Vastausehdotukseni tähän arvoitukseen on lukemalla alistaminen. Jos muistatte miehen, Aleksis Kivi sijoitti romaaniinsa pelottava juonen. Turun piispan aikoinaan tekemän juonikkaan päätökse johdosta avioliittoon ei voinut vihkiä henkilöä, joka ei ollut osoittanut auttavaa lukutaitoa. Tuota taita koeteltiin kinkereillä, joilla piti oikein ihmisten kuullen lukea kapeaa kirjaa eli katekismusta.


Veljekset pakenevat opetustilanteesta, vuokraavat saman tien talonsa nahkurille ja kulkevat niin syvälle erämaahan, että sieltä ei lukkari eikä lautamies löydä. Aapiskirjat ovat kuitenkin tallella, kun veljekset eri vaiheiden jälkeen marssivat ihmisten ilmoille saamaan tuota välttämätöntä opetusta.


Kirjan kanssa käveleminen oli häpeällistä. Se osoitti taipumista herrojen tahtoon. Tulos oli surullinen. Kaikki henkinen ja aineellinen itsenäisyys menetettiin, ja lupaavista karvapäistä kasvoi esivallalle mieluisia alamaisia.


Nyt on niin, että muistan itseksi etäisesti, että varsinkin kirjan lukemista pidettiin pahasti neitimäisenä. Kirja oli merkki. Veistetyllä puumerkillä esine osoitettiin omaksi, mutta valtion polttomerkki oli kirja.


Päivän sana tai Uusi testamentti otettiin mukaan sotaan, mutta ei varmasti työmaalle. Myös tytöille opetettiin, että lukeminen on laiskottelua. Naisihminen ei saa koskaan istua kädet ristissä, ja parempi olisi, ettei istuisi ollenkaan.


Jossain henkisesti ahtaissa oloissa radion kuunteleminen sallittiin, mutta televisiota ei saanut katsoa koulussakaan. Syy ei ollut kuvien viettelevyys, vaan harkittu halua pitää valtio ja kaikki esivalta mahdollisimman kaukana. Ja televisiossa puhui Valtio. 


Kun mies-Miina tuli talvisydännä hulluksi, kuten hänelle tahtoi käydä, hän meni valittamaan nimismiehelle, että valtio vainoaa. Lentokoneitakin lentää vähän väliä. Lopulta hän - nimismiehen jäätyä pahaksi onneksi eläkkeelle, raapi kokoon rahansa, ajoi junalla Helsinkiin, istui taksiin ja tilasi:” Valtio.” Juttu kulki kotiseudulle asti. Huoltopoliisista se valtio vasta löytyi ja sitten kunnalliskodista, jossa ehti haljeta toinenki halko, ennen kuin Miinasta aika jätti. 



29 kommenttia:

  1. Ehkä itsen tunteminen meni jo muodista. Tekin olette varmaan kaikki tekoälyjä. Tai huomenna toisia kuin tänään, kun illalla käytte vähän shoppailemassa itseenne uusia osia.

    Mutta noin muuten olen yllättäen sitä mieltä, että koulussa pitäisi lisätä matematiikan tunteja ja kielen huipputylsää analysointia (Erittele suffiksit, laiska lapsi!), jos halutaan edistää lukemisen jaloa taitoa. Ei mitään luovaa haahuilua. On jo ihan tarpeeksi jotain rusinan tuijottelua ja videokuvauksia mielen vapauttamisen nimissä.

    Naimaluvan antaisin ehkä silti ilman lukutaitoa. Mutta erota ei saisi, jos ei pääsisi läpi lukutestistä. Se voisi innostaa aikuiset ihmiset kirjain pariin. Runoja pistäisin paksun pinon erokokelaiden eteen ja sanoisin, että tunne nyt itsesi, ihminen, tai kerro edes, mitä tuo Sirkka Turkka meille sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, entisenä matematiikan opettajana ajattelen kyllä että tuo lukemaan opettaminen on sittenkin tärkeämpää kuin matematiikka. Molempiakin on kyllä opetettava kiireettömästi ja ajatuksella. Ainakaan peruskoulu- ja lukiotasolla ei pitäisi kiirehtiä haalimaan mahdollisimman laajaa pinnallista oppisisältöä, vaan luotava ajattelulle kestävä pohja. Turhaa nykyinen pintaliitovalinnaisuus, jolla houkutellaan opiskelijoita.

      Poista
    2. "Tunne itsesi" on hyvä neuvo, mutta onko varma että Sirkka Turkka edes yrittää sanoa meille yhtään mitään?

      Poista
    3. Leo, matemaattisen ajattelun kehittyminen on kuitenkin vahvasti yhteydessä kielellisiin valmiuksiin. Paljonhan on tutkittu sitä, miten kielelliset kyvyt vaikuttavat matematiikan oppimiseen, mutta yhteys toiminee molempiin suuntiin. Erinäisissä interventiotutkimuksissa on todettu, että jatkuva matematiikkapuhe (= huomion suuntaaminen matemaattisiin asioihin arjessa ja päättelyn puhuminen ääneen) on yleensä tehokas tapa parantaa lasten matemaattisia taitoja. Sellaisen matemaattisen kielellistämisen toisin myös äidinkielen opiskeluun. Siksi lisää matematiikkaa, erityisesti alaluokille. Analyyttisyys lisääntyisi.

      Poista
    4. On mahdollista laskea ilman numeroita, hahmottaa nopeasti suuruusluokkia ja verrata asioiden arvoa keskenään tai johonkin valittuun arvoon. Fermisointi (sic) siis on nopeutensa vuoksi eräs aspekti mutta todella matematiikka on kuin tiilirakennus, oppirakennelma jossa ei ole sijaa kivalle jutustelun avulla tapahtuvalle kielelliselle määreiden liudentumiselle, laastin on oltava väleissä ja sanojen tarkoitukset tarkat, tiiliä ei voida korvata laastilla ja vastavuoroisesti laastia tiilillä. Toisto tuo varmuuden omaan kykyyn, tämä on toki yhteistä soitannossa, vaanpas-vaan, älykkyyden osa-aluieta puntaroidessa on nähty olevan tarpeen erottaa osa-alueiksi erilleen kielellis-musikaalinen ja matemaattis-looginen osa-alue. Pedagogiikka on kuusisataasivuinen järkäle, sen on paha kyllä moni tenttinyt muttei lukenut. Oppimisoppi on ikävä ja vanha, mnemoniikka on samoilta sijoilta ja jäänyt, lähes unohdettu. Kun ollaan uuden perään ja keksitään oikopolkuja on helpompaa ja hauskempaa, eikö vain? Uuden päälle uutta on paikka paikan päälle. Aikuiskoulutuksessa näkyy hyvin kuinka kuukuden mittainen matematiikan uudelleenoppimisjakso on tekniikan aloilla tarpeen. Uutta siinä ei ole, sitä ei tarvita, kuinka ollakaan. Kielet muunteleiksevat itsekseen, siinä ero.

      Tämä taitaa olla interventio, onko?

      Poista
    5. Jos tehokkaita interventioita etsitään ja eettisyydestä viis, minä vaihtaisin vanhemmat niiltä, joille matematiikka on vaikeaa. Ja panisin luokanopettajat opettelemaan, miten yhtäsuuruusmerkkiä käytetään. Jos eivät oppisi, vaihtaisin heidätkin. Eivät muuten kaikki opi. Opettajat eivät välitä opettaa niitä asioita, joissa ovat itse heikkoja. Eräs yliopisto-opettaja sanoi kerran joukolle kirjallisuuden opiskelijoita, että ettekö te oikeasti lue mitään. Emmehän me. Vilkasta vaihtamista selvästi tarvitaan. Saattaa tepsiä myös kaunokirjallisuuden lukemiseen. Miksei kaikkeenkin. Minä olisin tarvinnut laulavat vanhemmat.

      Mutta hei Kemppinen alakouluun töihin! Lapset tarvitsevat laaja-alaisen pohjan ja kaunista kieltä.

      Poista
    6. "Ehkä itsen tunteminen meni jo muodista."

      No ei mennyt!
      Siellä se self help -kirjallisuus trendaa (huom!) kuunnelluimpien kirjojen listoilla heti dekkareiden ja huumerikollisten (oma)elämäkertojen kannoilla! Mutta kirjoja pitää nykyään siis kuunnella, ei lukea. Lukeminen on paitsi vaivalloista, myös hidasta. Kirjoja kuunnellaan yleisesti vähintään puolitoistakertaisella nopeudella, monesti kaksinkertaisellakin. Ei ole aikaa jäädä märehtimään tai vatuloimaan! Itsensä täytyy toki oppia tuntemaan, mutta mahdollisimman pienellä panostuksella.

      Ne, jotka eivät jaksa (edes) kuunnella, käyvät jonkun pienen, maksullisen verkkokurssin. Internet on pullollaan kaikenlaista gurua, elämäntapagoutsia ja muita huuhaa-henkilöitä. Some-näkyvyyden lisäksi muita suosituksia alalle ei tavallisesti ole tarjolla - mutta eipä niiden perään taida asiakaskunta kyselläkään.

      Poista
    7. Jaa-a, ketkähän sitten niitä itsen tuntemisen parhaita guruja olisivat? Psykologit? Psykiatrit? Runoilijat? Opettajienkin pitäisi nykyään osata opettaa tunnetaitoja. Ei aavistustakaan, millä lihaksilla.

      Nettien huuhaahenkilöt (mukaan lukien Kemppinen) ovat omalla kohdallani toisinaan toimineet liki kiitettävästi. Hidasta tämä itsen tunteminen tietysti on, kun ei voi bloginopeutta kaksinkertaistaa.

      Poista
    8. Sillä sitä yksi jos toinenkin on huomannut että ei mitään merkittävää muutosta missään järjejestelmällistetyssä hierarkiassa voida aikaansaada tuosta vain tuomalla ideoituja uutuuskeinoja kokeiltavaksi ja tyydyttävää tulosta mitata oman erinomaisuuden nosteen tunteella.

      Jokin estää luettamasta tätä blogia oppilailla, mikä?

      Poista
  2. Ainoakaan viisas, syvä ja sivistynyt ei pilkkaa vanhoja, sairaita, alkoholisteja eikä suomalaisia sodan tai julmien asenteitten murtamia kirjailijoita.

    VastaaPoista
  3. Kirjoista puhuttaessa pitää laajentaa kirjan käsitettä. Kirja on aikoinaan ollut paras keino säilöä tietoa kerrottavaksi edelleen eteen päin mutta nyt keinot ovat muuttuneet digimaailmaaan tyköistuviksi. Romaaniakaan ei enää tunnista mutta se on edelleen olemassa ja sen tunnistaa kun pääsee viimeiselle sivulle.
    Kirjoittamisen maailma on pienten hiljaisten eteen päin salakuljettamaa salaista tietoa …
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Ei niitä kirjoja paljon myydä, kun ihmiset "kuuntelee" niitä.
    Lenkillä, siivotessaan ja vaikka missä.
    Ei niistä sillä tavalla mitää mieleen jää.
    Huono juttu mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eivät kuulu vielä eliittiin. Jotkut ajavat rekkaa ja lakasevat latuja. Minusta se on hyvää viihdykettä kuunnella äänikirjaa tai niitä seiskan viihdeuutisia samalla kun putsaaa röörii.

      Poista
    2. Mitähän Rokka olis pitäny mp3sesta?
      'Tää onkii...'
      Entä - grüss Gott! - vartiomiehenä?
      'Et sie nää et mie yhtenää vilkuilen nettii?'

      Poista
  5. Tunne itsesi. Eliitin korkeat eläkkeet ovat suurimmalta osin verirahoja. Kuolleitten alaisten, ylitallottujen kollegoitten ja piinattujen veri huutaa maasta. Ja sille tekijämiehet ja -naiset nauravat mennen tullen, itseään ja kaltaisiaan palvoen ja ylistäen.

    VastaaPoista
  6. Suuret ikäluokat eli 1 300 000 suomalaista, joista 100 naista kohti syntyi 105 miestä, kuoli päinvastaisessa suhteessa, olivat sankareita lukiessaan kotikylän kirjastonsa läpi ennen täysi-ikäisyyttä.

    Nyt kirjailijoiden tekstiä kuuntelee 80%:n alennuksella boomersien pikkusisko ja sen veli sekä lapset. Aloin pitää kirjaa lukemisistani ja kirjoittamisistani 2007.

    100 kirjaa lukukausi, 300 päivitystä yhtä blogialustaa kohti vuodessa, päälle 800 sanomalehtikolumnia. En tuolla ylpeile, koska en enää muista lukemiani tai kirjoittamiani.
    Lisäksi Lassi Nummi - seura vainoaa (kts Olli Jalonen, 2022).

    Kun Kirsikka Moringin tuolin perijä antaa julkaista listoja eniten luetuista, tekee mieli oksentaa.

    Kannatan Kemppisen huomiota lukemiseen pakottamisesta - en kuuntelemisen.

    Psykiatirina olen kauhuissani katsotuista ja kuunnelluista tarinoista jos väline on digi, mutta 9000 katsojapaikan antiikin teatterista en. Ooppera Oidipuksesta? Tekisikö sen Kahdeksan vuodenajan Kalevi Aho?

    Olavinlinna on paljon pelastanut ja siellä erityisesti "Kuningas lähtee Ranskaan", paras ihmisen tarina vuoden 1066 jKr jälkeen.
    Suomalaiset "itse asiasta kuultuina", Haavikko ja Sallinen.
    Ranska antoi potkut viikingeille ja englantilaiset vetäytyivät sisemmille Hebrideille polttamaan single maltia.

    Munkkien johdolla.

    Tervetuloa talvipäivän seisahduksen tauolta, Kemppinen.
    Jatketaan harjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs päsmäröidä siellä ylälauteilla 🪓🩺

      Poista
  7. Kuinka kävisi, mitä olisivat oppimistulokset samalla oppimäärällä ja kuinka erot ilmenisivät jos -70 luvun alun opetusmenetelmillä opetettaisiin vaikkapa kolmisen sataa oppilasta ja vertailussa normiperuskoulutettujen lisäksi toiseen päähän lykättäisiin samankokoinen vapaaehtoisten etäkouluryhmä? Seurattaisiin oppilaita ja jatkettaisiin seurantaa koko ikä ja pääteltäisiin mikä on viisasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuttava tuo viimeinen virkkeesi, Iikka Hallantie.

      Koronan alkuaikoina tulin antaneeksi etäopetusta paljon, kun pienryhmäluokatkin pistettiin karanteeniin tämän tästä. Muistan alkukauhuni: miten (ns.) erityislapset saa tekemään mitään Meetissä? Koska esimerkiksi matematiikan opettaminen etänä oli haasteellisempaa kuin vieressä istuen, keskityin niihin asioihin, jotka onnistuivat. Tarinoiden kuuntelu onnistui oppilailta yllättävän hyvin - paljon paremmin kuin se luokassa yleensä onnistuu. Myös keskustelut tarinoista olivat oudon intensiivisiä. Olihan meistä monilla kontaktin tarvetta niinä aikoina. Jos etukäteen olisi pitänyt veikata, en olisi arvannut, että kaunokirjallisuuden opiskelu etänä onnistuu erityisen hyvin.

      Poista
    2. Sanallisten matematiikan harjoituslaskujen osaaminen on matematiikanopetuksen ydinosaamista.
      Meillä ei - kummallista- ole calculus -nimistä oppiosiota.

      i.h.

      Poista
  8. Jossain lukemassani kirjassa äiti sanoo kiukuttelevalle pikkupojalleen, joka oli viskannut kirjan lattialle: "Eläpä heitä kirjaa, siitä tulee vielä sinun paras kaveri." Ihailin sen äidin tasapainoisuutta ja viisautta, ei mitään moralisointia tai syyllistämistä.

    Jos kaikki vanhemmat eivät jaksakaan ohjata lapsiaan kirjan kavereiksi ja lukemisen suureen nautintoon, koska itsekin alkavat olla kännykän ja somen vankeja, niin aina voi toivoa, että esi- ja alakoulun opettajat ottavat sen tehtävän vakavasti. Monet varmasti ottavatkin, ja kouluja pitäisi siinä tukea esimerkiksi varaamalla tarpeeksi määrärahoja lastenkirjallisuudelle. Opettajainkoulutuksessa asiaan kannattaisi kiinnittää erityistä huomiota ja keksiä uusiakin tapoja tavoitteeseen pääsemiseksi. Lehdissä pitäisi myös julkaista USEIN luetteloita kirjoista, joita lapset lukevat mielellään, ikäsuosituksin. Kuka nyt tylsiä viitsisi lukea! Sellaisia listoja voisi olla kirjastoissakin. Nykylapset eivät välttämättä halua lukea samoja kirjoja kuin vanhempansa aikoinaan.

    Hyvin ja mielellään lukeva lapsi pärjää aina. Musiikin opiskelussa tarvitaan joskus pientä pakkoakin, ja lukemiseenkin saattaisi auttaa jokin houkuttelun ja pakon välimuoto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosikymmenien varrella tulin monesti panneeksi merkille, että entisajan kansakoulunopettajaperheiden lapsista useimmiten tuli kirjallisuutta arvostavia ihmisiä, jotka menestyivät hyvin myöhemmässä elämässään. (En ole itse lähtöisin sellaisesta enkä kuulunut kyseiseen ammattiryhmään. Ammattiesimerkki on siis vain esimerkki, yksi monista mahdollisista.) Syitä voidaan arvella: vanhempien luoma rauhallinen, "siivo" kotielämä, "vakavan itsekasvatuksen henki", päihteettömyys, runsas kirjallisuuden hankkiminen ja yleensä kulttuurin arvostaminen. Mallioppimisen voima on tunnetusti erittäin suuri. - Toki ymmärrän täysin, ettei mihinkään edes tuon tapaiseen ole enää paluuta. Viiden- kuudenkymmenen vuoden takainen rakennemuutos Suomessa heitti peräaaltona myös "kulttuurivallankumouksen", purkautumisväyläänsä kiihkeästi odottaneen hedonistisen (yleisen) emansipaation nimissä, johon innokkaasti tartuttiin ja joka edelleen jatkuu - mielestäni yhä irvokkaampia muotoja saaden.

      On naiivia edes kuvitella, että tästä olisi minkäänlaista paluuta. Julkaistavan kirjallisuuden nimikemääräkin laskee lähes alati, ja sisältö yksipuolistuu ja vulgarisoituu (anteeksi!). Juuri päivä pari sitten joku asiantuntija varoitti lehdessä "syyllistämästä" nuoria siitä, että puhelin on ainoa yhteys tekstien maailmaan.

      En valita, en saarnaa, kunhan totean. Katsokoot (nykyvanhemmat) itse eteensä.

      Poista
  9. Jos tuhannet ja taas tuhannet on saaneet liikunta-allergian koulusta niin moniko on saanut kirja-allergiankin koulusta? Ei ole vain yksi henkilö jonka olen kuullut tai lukenut että "en ole kirjoja aukaissut sitten koulu-aikojen..". Yksi näistä oli ns. hömpähtävien new-age-kirjain myyjä, f2f sanoi hiukan vaivautuneesti naureskellen.

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain pahan lauluallergian koulusta. Ei parane millään.

      Poista
    2. Minä sain englanti allergian....

      Poista
    3. En saanut allergiaa, mutta laulamaan en oppinut - yhtä surkeana lähdin kuin tulinkin, lisäksi julkisesti nolattuna joka vuosi.

      Poista
  10. ”Ja televisiossa puhui Valtio.” Viimeksi kun katsoin tellua, ni valtio siellä tosiaan puhui. Oli uudenvuodenpäivä. Niinistö istui pöydän takana. Leijonalippu pöydällä. Kuka muistaa Eino S Revon ja informatiivisen ohjelmapolitiikan? Ja miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Revon aikaan oli sentään tarjolla jotain muutakin kuin haukotuttavat brittisarjat ja iänikuinen pakkoenglanti.

      Poista