Tunne

Yksi mies keksi koulun. Sen oven päälle kirjoitettiin “tunne itsesi”, sen maan kielellä “gnothi seauton”.

Toinen mies kuuli sokealta, ettei kulkutauti lähde kaupungista, ellei vanhaa murha-asiaa selvitetä. Hän kysyi uhkaavasti, kuka se tappaja oli ja mikä oli rikollisen nimi, ja sokea vastasi:” Sinä se olet, kuningas Oidipus.”

Kuvassa tämä kulkija, jolla on reteä lierihattu, vielä viisastelee sfinksin kanssa, mutta kohta rymähtää tilanteeseen paikkakunnan kuningas vilkkailla vaunuilla ajaen.

Kreikkalaiset innostuivat niin mahdottomasti, että keksivät siitä paikasta teatterin. Heidän kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten verrattomalla taidolla rakentamiaan teattereita on jäljellä vieläkin, ja vakka lukeminen ei suinkaa ollut kaiken kansan huvi, tuon muinaisen aikakauden tekstejä on edelleen, ja vaikka ne olivat alkuaan kohujuttuja, ne ovat edelleen kohujuttuja.

Yritän ymmärtää, miksi lukeminen on nyt kokonaan katoamassa. Erään tiedon mukaan joulunajan kirjojen myynti oli maassa kokonaisen neljänneksen huonompi kuin ennen. Toisen tiedon mukaan kirjastoilla ei ole lainausmäärissä kehumista eikä tilanne näytä parantuvan, vaikka alettaisiin lainata villapaitoja.

Vastausehdotukseni tähän arvoitukseen on lukemalla alistaminen. Jos muistatte miehen, Aleksis Kivi sijoitti romaaniinsa pelottava juonen. Turun piispan aikoinaan tekemän juonikkaan päätökse johdosta avioliittoon ei voinut vihkiä henkilöä, joka ei ollut osoittanut auttavaa lukutaitoa. Tuota taita koeteltiin kinkereillä, joilla piti oikein ihmisten kuullen lukea kapeaa kirjaa eli katekismusta.

Veljekset pakenevat opetustilanteesta, vuokraavat saman tien talonsa nahkurille ja kulkevat niin syvälle erämaahan, että sieltä ei lukkari eikä lautamies löydä. Aapiskirjat ovat kuitenkin tallella, kun veljekset eri vaiheiden jälkeen marssivat ihmisten ilmoille saamaan tuota välttämätöntä opetusta.

Kirjan kanssa käveleminen oli häpeällistä. Se osoitti taipumista herrojen tahtoon. Tulos oli surullinen. Kaikki henkinen ja aineellinen itsenäisyys menetettiin, ja lupaavista karvapäistä kasvoi esivallalle mieluisia alamaisia.

Nyt on niin, että muistan itseksi etäisesti, että varsinkin kirjan lukemista pidettiin pahasti neitimäisenä. Kirja oli merkki. Veistetyllä puumerkillä esine osoitettiin omaksi, mutta valtion polttomerkki oli kirja.

Päivän sana tai Uusi testamentti otettiin mukaan sotaan, mutta ei varmasti työmaalle. Myös tytöille opetettiin, että lukeminen on laiskottelua. Naisihminen ei saa koskaan istua kädet ristissä, ja parempi olisi, ettei istuisi ollenkaan.

Jossain henkisesti ahtaissa oloissa radion kuunteleminen sallittiin, mutta televisiota ei saanut katsoa koulussakaan. Syy ei ollut kuvien viettelevyys, vaan harkittu halua pitää valtio ja kaikki esivalta mahdollisimman kaukana. Ja televisiossa puhui Valtio. 

Kun mies-Miina tuli talvisydännä hulluksi, kuten hänelle tahtoi käydä, hän meni valittamaan nimismiehelle, että valtio vainoaa. Lentokoneitakin lentää vähän väliä. Lopulta hän - nimismiehen jäätyä pahaksi onneksi eläkkeelle, raapi kokoon rahansa, ajoi junalla Helsinkiin, istui taksiin ja tilasi:” Valtio.” Juttu kulki kotiseudulle asti. Huoltopoliisista se valtio vasta löytyi ja sitten kunnalliskodista, jossa ehti haljeta toinenki halko, ennen kuin Miinasta aika jätti.