Juokseva koira

 

Eräs ystäväni vaivaa päätään selvittelemällä, mitkä skraadut ovat muuten vain aiheutuneita, mitkä jonkun lystikseen rahnuttamia ja mitkä erittäin vahaa eli ainakin 10 000 vuotta vanhaa kirjoitusta.. Viimeksi mainittu viittaa Vinça-kulttuuriin ja vastaaviin.

Viimeisimmässä kirjassaan Harald miettiin aiheellisesti, miksi Brandenburgin portin päälle Berliiniin nyt taas välillä nostettu nelivaljakko on naisjuman ohjaama. Kysymys on aiheellinen. Minunkaan tietääkseni nelivaljakko, joka on hankala keksintö, ei kuulu naisjumalien työehtosopimukseen.

Jutun kuvassa on muun muassa roomalaisen Vitruviuksen muistiin merkitseviä koristenauhoja, joista löytyvät hakaristi, juokseva koira ja muut.

Blogini keskustelussa on ollut se vika, että hakaristi on nähty yhtenä kuviona, vaikka se on ollut vuosituhansia nimenomaan koristenauha. Ihmisillä on hinkun tuollaisiin. Kivenhakkaajat luultavasti ovat hekin hyvillään.

Ja siellä pohjalla on kultainen leikkaus, joka ilmenee myös simpukassa eli näkinkierässä. Mittakaava muuttuu mutta kuvio ei.

Muistakaamme, rakkaat veljet ja sisaret, että risti on yksi näistä koristenauhan elementeistä, vakka viihdekirjailijoina lyömättömät evankelistat keksivät yhdistää sen roomalaisten kidutslaitteen erääseen muotoon niin että syntyi tolppa ja sille poikkipuu. Pikku jättiläisestä voi katsella aikansa kuluksi Andreaksen ristiä, kreikkalais-katolisia ristejä ja muita rasteja.

Minulle ja perheelleni oli Amerikassa uutta, että “numero” on ‘#' eli monien puheessa nykyisin “risu”. Vähän aikaa sitten, sata vuotta, Britannien toreilla kirjoitettiin rihvelitaululle esimerkiki omenoista “1 £ # 5 d’” eli naula eli pauna (pound) viidellä pennyllä. Lyhenne “d” on peräisin latinan yksiköstä “denarius”.

Me suomalaiset voisimme kyllä erota EU:sta siksi, että se markka oli niin hyvä, sekä valuutta että painomitta ja muuten sama sana ja asia kun “merkki”, siis mikä tahansa. Ja sitä me haluamme olla, mitä tahansa. Ellemme mitä kulloinkin.

Kieltämättä näin unta topologiasta. Pidän niin kovin venyteltävästä ja paukueltavasta geometriasta. Kaksi esimerkiksi ilmapallosta väänneltyä säilyy samoina vaikka ne vetäisi keskenään solmuun.

Ajattelin näyttää lapsille Moebiuksen nauhan. Sen tekemiseen riittää paperi ja tippa liimaa. Saksien avulla saa ihmeitä aikaan. Leikataan siis liuska, jonka toinen päää kierretään ympäri eli selälleen ja liimataan sitten renkaaksi.

Siinä on sitten keittiön pöydällä esine, jolla on vain yksi pinta. Sen voi todeta kuljettamalla sormeaan pintaa pitkin. En muista, mistä korkeamman matematiikan tutkimuksesta tietoni on peräisin. Ehkä se ol Ilmari Jäämaan “Ajanvietteen ihmekirja”, joka ilmestyi ennen sotia.

Eri puolilla maailmaa on vakavia fyysikkoja, jotka tutkivat muassa painovoiman salaisuutta. Joidenkin mielestä litteä, savo-karjalaista limppua muistuttava maailmankaikkejus, joka ei ole ääretön, vaikka onkin rajaton, ei ehkä ole lopullinen kuvaus. Jospa maailmankaikkeus on luuppi eli sissilmukka. Jos se on moniulotteinen Moebiuksen nauha?

Jos näin on, esi-ihmiset olivat oikealla asialla kiintyessään menandereihin, hakaristeihin ja kaikenlaisiin juokseviin koiriin. Nämä koristeraidat eivät pääty mihinkään, ja jos sellaisen vetäisee vaikka ympäri temppelin räystäiden, kuten on tehty, niin siinä on Ateenan työväen palloilijoilla ihmettelemistä.

Itse asiassa fuuga ja hiukan yleisemmin polyfonia on silmukka. Se ei lopu. Se on sen ero verrattuna laulelmaan ja iskelmään. Tänään kuuntelen tässä, miten hippiäinen nimeltään Jörg Halubek soittaa erinomaisen hienosti uruilla näitä perusteoksia, fantasioita ja fuugia ja canzona päälle ja pari pastoraalia ja tietenkin pienen g-molli-fuugan (BWV 578). Levyllä on syvällisesti tjoho musiikkiin kuuluvaa kulkusten helinää ja tuulen suhinaa. Diskreetin matematiikan tuolla puolen löytyy sävellyksiä, jotka parantavat yskän.

Senhän toki tiesitte?