7. marraskuuta 2022

Säilyke



Uschanov huomauttaa, että Brexitin julisti Margaret Thatcher. Noihin aikoihin USA:ssa oli sielläkin vedossa konservatiivinen politiikka. Reagan oli saman puolueen miehiä kuin Donald Trump.


Kirjoitus on uudesta kirjasta, josta oli paloja Suomen Kuvalehdessä.


Konservatiivinen aate on helppo määritellä. Politiikassa se on aate, joka ei ole aate.


Esimerkiksi Kiina ja Venäjä ovat nyt erittäin konservatiivisia maita. Ainakaan itse pidän Kiinan kommunismia pelkkänä sanana. Silmiini ei ole sattunut edes sanoja, jotka usein liitetään vastakkaiseen suuntaukseen, kuten vapaus, edistys tai ihmisten hyvinvointi. Putinin mahdollinen aate näyttäisi liittyvän ajatukseen, että Venäjä on suuri, mutta sen täytyisi olla vielä suurempi. Tapa jolla tuo suuruus toteutettaisiin, kävi ilmi jalkaväen hyökätessä Ukrainaan,  ja sitä voi todella sanoa konservatiiviseksi, koska juuri samaa menettelyä on käytetty ainakin kymmenen tuhatta vuotta.


Trump sanoi: Make America Great Again. Epäselväksi jäi, missä välissä Amerikka oli lakannut olemasta suuri ja mahtava. 


Thatcher sanoi, että Britannia tavoittaa onnensa peräytymällä vanhoihin arvoihinsa ja katkomalla haitalliset riippuvuudet Eurooppaan. Sen hän jätti sanomatta, että Britannia oli menettänyt imperiuminsa ja mahdollisuudet sen ylläpitämiseen jo vuonna 1919.


Se jää yleensä sanomatta, että ikäpyramidin ruhjominen aiheuttaa pahoja seurauksia, jotka vaikuttavat 60 vuotta. Ensimmäinen maailmansota vei 18-25 -vuotiaat miehet ja siis automaattisesti saman ikäisiltä naisilta mahdollisuuden tasapainoisen perheen perustamiseen ja ylläpitämiseen.


Kohtalokas vuosi 1919 oli toisen ja kolmannen maailmansodan siemen. Versaillesin rauhansopimus iski juuri siihen, mikä on haavoittuvinta, nimittäin tunteisiin. Saksasta tehtiin, tosin osittain syystä, syyllinen ja velallinen. Itse osoittaisin syyttävällä sormellani, jonka kynnen alla on kyllä tuhkaa piipustani, Saksan sosialidemokraatteja. Heidän kirjoituksistaan voi lukea, että heillä oli käsitys ja keinot. Hiukan lisää sotilaskultin sortoa ja mikäli mahdollista, keisari Wilhelm II kyvyilleen sopiviin tehtäviin, eimerkiksi linnan takapihalle halkoman klapeja, missä toimessa hän oli kuivettuneen kätensä kanssakin todella taitava.


Vuosisadan kaksi suurinta hölmöä olivat kuitenkin keisari Nikolai II Venäjänmaalta ja presidentti Woodrow Wilson USA:asta. Ranskan suurlähettiläs Paleologue kävi viimeisen kerran kolme päivää ennen helmikuun vallankumousta sanomassa Nikolaille, että kansa on menettämänsä luottamuksen hallitsijaan. Johon Nikolai vastasi jäätävästi, että ainoa tärkeä asia on, että hän luottaa kansaan.


Keskustelun merkitsi muistiin lähetystösihteeri. Anthony Beevor mainitsee tapauksen uudessa, Venäjän sisällissotaa kuvaavassa kirjassaan.


Rouva kuunteli oven raossa ja paikalla oli myös hovineito, petroskoilaisen suomennoksen mukaan “jalopiika”. Melkein koko henkivartiostokin oli jo kapinassa. 


Wilson oi professori, Professorit pitäisi julistaa pysyvästi kelpaamattomiksi vastuullisiin valtiollisiin tehtäviin. Yritys rakentaa Eurooppa “kansallisen itsemääräämisoikeuden” varaan oli lapsellinen ja tuhoon tuomittu. Siitä, mikä on “kansallista”, riideltiin ja ammuttiin seuraavat sata vuotta, ja parhaillaankin, Ukrainassa.


Lukija muistaa, että luotuaan koko sotkun ja päästettyään ranskalaiset villiintymään amerikkalaiset vetäytyivät markkinoilta. Rauhansopimus jäi kokonaan ratifioimatta. Rahojaan amerikkalaiset eivät unohtaneet. Voinee sanoa raa’aasti, että heille sota oli myös liiketoimi. Löysän rahan runsaus ei liene jäänyt vaikuttamatta kuplan puhkeamiseen eli yleismaailmalliseen talouspulaan.

Jutun kuvassa V. Putinin muistomerkki.


46 kommenttia:

  1. Vauhdikas päivänblogi!
    Tuli mieleen, että ainoa toimiva tuhatvuotinen valtakunta oli se keisarikunta joka ei ollut pyhä, saksalainen eikä roomalainen. Sielläkään ei sitten lopuksi aurinko koskaan noussut, mutta joitakin hienoja sivistyssaavutuksia löytyy.

    VastaaPoista
  2. Konservatiivi ja liberaali kävelivät tiellä. Eteen tuli portti.

    Liberaali sanoi: "Poistetaan tämä portti."

    Tähän konservatiivi: "Selvitetään kuitenkin ensin, miksi se on siinä".

    Ja tien sivusta puskasta vasemmalta huuteli Anarko-Marko: "Vihapuhetta! MIssä on sananvastuu??!!! Konservatiivilta tukka pois ja linnaan!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsellista, mutta mitä muutakaan voi odottaa kaappirasistilta.

      Poista
    2. "Lapsellista, mutta mitä muutakaan voi odottaa kaappirasistilta."

      Nykyään rotu korostuu kovasti kaikessa. Kaikki tuntuu määrittyvän rodun kautta, vaikka toisaalta vallitsevan näkemyksen mukaan ihmisrotuja ei edes ole olemassa.

      Mutta se minua jonkin verraan ihmetyttää, että liberaali <-> konservatiivi -jakokin saadaan jotenkin rotuopilliseksi ja jopa rasismiin liittyväksi kysymykseksi.

      Turha trollien kanssa näistä muutoin on kinata, mutta yleisemmin ottaen tämä intersektionaalinen woke ja cancel alkavat olla jo merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.

      Esim. yliopistoilla meilläkin se yliopistoväen haastattelujen mukaan jo hyvin voimakkaasti rajaa sitä, mitä noissa tieteen vapaissa puutarhoissa yleensä saa tutkia, ajatella, sanoa ja kyseenalaistaa.

      Shakespearen teosten käsittely opinnoissa ei käy, koska se triggeröisi herkät tieteenharjoittajat ei-turvalliseen tilaan. Kauheampaa ihmiskohtaloahan emme saata edes kuvitella, joten pois moinen patriarkaalinen törky akatemiasta. Afrikan tähdestä nyt puhumattakaan.

      Näillä eväillä Suomi ja Suomen tiede uuteen nousuun?

      Poista
    3. Kaappisuvakki tuli kaapista.

      Poista
    4. Kommentoija 1. Vitsiksi jos tarkoitettiin, niin meneeköhän kenenkään nauruhermoihin? Jos kannannotoksi mihin tahansa, niin kovasti väkisin ängetyltä pökäleeltä vaikuttaa. Poliittiseen ilmastoon vaikutus nolla.

      Kulunut vitsi hupsuista laidunkävelyllä naurattaisi sen sata kertaa kuulluttakin enempi.

      Lehmänläjä tuli vastaan.

      Hupsu 1. Mikäs se siinä?

      Hupsu 2. En tiijä.

      Hupsu 1. Maistetaan

      Maistoivat.

      Yhdestä suusta: Lehmän paskaa, olipa hyvä ettei astuttu!

      Poista
    5. Taisi kalikka kalahtaa....

      Poista
    6. Matias on tarkalleen oikeassa. Näinä päivinä koetetaan leimata kaikki toisinajattelijat joko rasisteiksi, natseiksi, persuiksi tms. Leima isketään heihin ja heidät koetetaan murskata ihmisinä ja tuhota heidän uransa ja perheensä, kaikki. Monen kohdalla se on onnistunutkin ja he ovat tuhoutuneet.

      Muualla maailmassa on kuitenkin lähtenyt liikkeelle erilaisia ryhmiä jotka taistelevat näitä vastaan ja tuovat esille leimaajien todelliset aikeet ja tekemänsä rikokset. Pian ovat täällä samat taistelut ja nämä ihmisten leimaajat ja mitätöijät saavat maistaa omaa lääkettään.

      Alkuperäinen kommentti leimasi rasistiksi toisen mielipiteen esittäjän. Miksi? Jos nykyisen käsityksen mukaan rotuja ei ole, kuinka voi olla rasismiakaan? Rasismihan on rotuerottelua eli ihmisten luokittelua ja arvottamista rotujen perusteella. Kyseinen mitätöivä kommentti kuuluu siis itse rasismin kuvitteelliseen alalajiin, mielipiderasismiin. Luulisi sivistyksen kohonneen tähän mennessä niin korkealle että siedettäisiin muiden mielipiteitä olivat ne mitä hyvänsä.

      Poista
    7. No ei todellakaan rajaa. Jätä se Iltalehden ja Iltalehdestä tietonsa ja luulonsa hakevien somettajien ja bloggaajien lukeminen!

      Poista
    8. Ainakin tietyn puolueen toimissa rotu korostuu kovasti kaikessa ja kaikki tuntuu määrittyvän rodun kautta, jos jätämme pois luonnon suojelun, bensan hinnan ja vähempiosaisten tukemisen valtion varoin.

      Poista
    9. Yliopistoväki sanoo että woke ei ole ongelma vaan mölisevät ulkopuoliset wokettajat (öyh öyh persut ja semmoset) "konservatiivit" jotka tahraavat ja mädättävät aitojen konservatiivien mainetta.
      MMM...

      Poista
    10. Kuvitellaan, että myyrä soluttautuu perussuomalaisiin ja alkaa sitten levittämään ilosanomaansa paikkansa vakiinnutettuaan. Tuskinpa sitä mielipidesaastetta aletaan sietämään, vaan mitä luultavimmin häirikköä ryhdytään pikimmiten savustamaan tavalla tai toisella ulos.

      Poista
    11. Apul. prof Mikael Niku twiittasi ketjun, tässä 1.
      SV: #woke
      eli millaista OIKEASTI nykyään on olla töissä
      @helsinkiuni
      :ssa valkoisena heteromiehenä, joka opettaa Y- ja X-kromosomeja, peniksiä ja emättimiä naisvaltaisessa tiedekunnassa ja johtaa monikulttuurista tutkimusryhmää 1/


      Erityisesti kannattaa katsoa kohta 4. (Se lakipykälä, joten öyhöpersuvalittajat muuttakoon lakia - jos kehtaatavat).

      Poista
  3. Mielestäni olisi syytä ottaa sanan "konservatiivisuus" lisäksi käyttöön sana "taantumus", sillä putinilais-trumpilaisen maailmankuvan kannattajat eivät ole vallitsevan järjestelmän kannattajia eli konservatiiveja. He ovat radikaalin taantumuksellisia. Ihanteena on yhteiskunta, jossa vallitsevat suunnilleen 1900-luvun alun arvot ja talousjärjestelmä sekä Pyhän Allianssin maailmanpoliittinen asetelma. Näihin verrattuna perinteinen suomalainen kokoomuslainen konservatiivisuus on tanskalaisen veljespuolueensa "Radikale venstre" nimen arvoinen.

    VastaaPoista
  4. Nötköttiresepteissä on mm leivitetty nötköttipihvi. Osa varmaankin jättää syömättä, jos joku laskee liikkeelle uskottavan huhun nötköttipurkin epäillyttävästä sisällöstä.

    VastaaPoista
  5. Putin haluaa jäädä historiaan sotasankarina mutta ei pääse koska hänen jäljiltään ei ole ketään historiaa kirjoittamaan maan ollessa autio ja tyhjä…
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomioonottaen voittajien velvollisuuden mitä tulee historiankirjoittamistoimeen on autio ja tyhjä kauneinta - toivottavinta eikä todellakaan mahdollista.

      Kiukutteluksi se menee, suuri heiluri käy kohden toista ääripäätä. Ultraliberaali turbokapitalismi ja kvintaaliajattelu loistaa horisontissa ja kansaa ajatetaan vastavaloon.

      Poista
  6. Trumpilaiset kannattavat amerikkalaisten vetäytymistä maailmasta ja valtion oman edun asettamista ulkopolitiikan johtavaksi periaatteeksi. Tämä poikkeaa selvästi republikaanien perinteisestä linjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähdäkseni se amerikkalaisten hääräily jokapuolella maailmaa on ollut juurikin oman valtiollisen edun ajamista.

      Poista
    2. Ja kumpaakohan näistä eri republikaanileirien vastakkaisista näkemyksistä Putinin aivot kannattavat? Ei tarvitse olla silmittömästi harjoitteleva kirurgi nähdäkseen.

      Poista
  7. En minä tuossa Wilsonin "kansakuntien itsemääräämin ohjelmassa" suurempaa hölmöyttä näe. Saksan aluemenetykset olivat sangen maltillisia , ja ympärysvaltojen sopimia ei yksin Wilsonin. Kyllä revanssistit olisivat uuden sodan aloittaneet ilman aluemenetyksiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tehtiin jo Versaillesin kongressissa Wilsonille selväksi että näin asiat eivät tule menemään. Isommat ottavat mitä tahtovat ja pienten on aivan turha valittaa.

      Poista
  8. Kansalliskonservatiivimme ovat paljastuneet kansalliskommunisteiksi. Valtion pitäisi maksaa heille bensat ja sähköt, he ruikuttavat kuin paapotut itäkomarit.

    VastaaPoista
  9. Konservatiivi-käsitteeltä on viety kaikki sisältö, yksilöivyys ja määrittelevyys. Ja kaikki yhteys termin alkuperäiseen säilyttämismerkitykseen. Usein kyse on paradoksaalisesti erityisen radikaaleista muutosvoimista, kuten trumpilaisuudessa. Konsevatiivisuudessa kyse voi olla myös suoranaisesta diktatuurin rakentamisesta, kuten Unkarissa, Venäjästä puhumattakaan, tai sitten seinät ja katto korkealla -tyyppisestä oikeiston yleispuolueesta, kuten Englannissa. Niin, ja sanotaanhan Kiinan kommunistijohtajaakin konservatiiviseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Trump on äärikonservatiivi joka käytti ääriradikaaleja menetelmiä pysyäkseen vallassa ja nyt taas päästäkseen taas valtaan. Tammikuun 6.:n tapahtumat olivat Trumpin provosoimia ja organisoima ja saattaa olla että hänellä on edessään vielä tiilenpäiden lukua. Asia on edelleen prosessissa.

      Poista
    2. Erilaiset epädemokraattiset liikkeet nimenomaan itse mainostavat itseään nykyään konservatiivisina (ennen kommarit taas olivat olevinaan kovinkin edistyksellisiä). Toistuva hokeminen muokkaa kuvaamme kyseisestä sanasta, mikä voi muuttaa myös perinteisiä konservatiivisia liikkeitä radikaaliin suuntaan.

      Tästä keskustelusta tuli mieleen Soininvaaran pohdinnat siitä, miksi hän käyttää termiä ”liberaali demokratia”. Itse pidän termiä vaarallisena, koska silloin liberaalit ikään kuin omivat silloin demokratian käsitteen, mikä voi myös heikentää konservatiivien demokraattisuutta. Demokratia on asia, josta konservatiivien ja liberaalien pitäisi voida olla yhtä mieltä, ja molempien arvoja voi edistää demokratian keinoin.

      Sen sijaan erilaiset orbanilais-putinilaiset järjestelmät ovat vain lumedemokratioita, samoin kuin ”kansandemokratiat”.

      Poista
    3. Tai "länsidemokratiat".

      Poista
    4. "Mielestäni Trump on äärikonservatiivi." Selostapa, mitä konservatiivi tuossa tarkoittaa.

      Poista
    5. Perinteisesti konservatiivit ovat olleet pappeja, aatelistoa ja muita loisia joille monarkian takaamat etuoikeudet ja luokkayhteiskunta on elämän perusta.

      Poista
  10. Wilson ei päästänyt ranskalaisia ”villiintymään”vaan kielsi Ranskaa etenemästä Berliiniin, minne marsalkka Fochilla oli lokakuussa 1918 sekä kyky että halu edetä. Myös Versaillesin sopimuksen paljon paheksutut sotakorvaukset olivat linjassa Preussin 1871 Ranskalta vaatimien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen vertaus, ikään kuin maailma olisi pysynyt muuttumattonama 50 vuotta..

      Poista
  11. "Yritys rakentaa Eurooppa “kansallisen itsemääräämisoikeuden” varaan oli lapsellinen ja tuhoon tuomittu."
    No jaa, minkä varaan se sitten olisi rakennettu? Dynastisten valtioiden tekohengityksen? Itävalta-Unkari kuoli, kun sen armeijan eri kansallisuuksista muodostetut yksiköt lähtivät kotiinsa, se, mitä jossain Pariisissa sovittiin oli vain yritys hallita väjäämätöntä edes jotenkin, ja kansallista itsemääräämisoikeutta sovellettiin hyvin valikoivasti. Tynkä-Itävalta pidettiin erillisenä valtiona väkisin, jotta Saksa ei olisi ollut sodan jälkeen suurempi ja vahvempi kuin ennen sotaa. Sudeettisaksalaiset jätettiin Tsekkoslovakiaan osin samasta syystä, ja osin siksi, että vaihtoehto olisi ollut sota Tsekkoslovakiaa vastaan Saksan rinnalla. Venäjä menetti ne alusmaat, joita ei pystynyt omin voimin valtaamaan takaisin. Voima ratkaisi, ei periaate.

    VastaaPoista
  12. "Heidän kirjoituksistaan voi lukea, että heillä oli käsitys ja keinot. Hiukan lisää sotilaskultin sortoa ja mikäli mahdollista, keisari Wilhelm II kyvyilleen sopiviin tehtäviin"
    Keisarikunta oli, vaaleista huolimatta, ei-parlamentaarinen monarkia, jossa toimeenpanovalta ei ollut vastuussa lainsäädäntöelimille. Tai oikeastaan monarkioita, siellä oli parisenkymmentä eri kokoista monarkkia. Harmittomimmillaan Württenbergin viimeinen kuningas Wilhelm ymmärsi kykyjensä rajallisuuden ja delegoi kaiken käytännön toiminnan ministereilleen, mutta nekin olivat kuninkaan ministereitä ja maapäivät sai vain äänestää budjetista tai lakiehdotuksista. Tästä anakronistisesta pelleilystä päästiin vasta sodan jälkeisessä vallankumouksessa.

    VastaaPoista
  13. Ilmaston lämpenemisen käsitteen loivat kiinalaiset ja sitä varten, jotta yhdysvaltalainen teollisuus ei olisi kilpailukykyinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, jopa meni paksuksi.

      Poista
    2. No voi hyvää päivää!

      Poista
    3. Älä helvetissä, Trumpiltako kuulit?

      Poista
    4. Mutta kun Fourier, Tyndall ja Arrhenius eivät olleet kiinalaisia. Eivät edes aasiasta.

      Poista
  14. Kuuntelen juuri eduskunnan välikysymyskeskustelua. Jos ei nyt muu selviä, niin ainakin se, että paljon hoettu Suomen etu voi tarkoittaa aivan mitä hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan poliitikon etu olla myös suomalaisten etu jos suomalaisten poliitikkojen määrä kasvaa oikein helkkarin tavalla, taas jää tosin Suomi kakkoseksi mutta ei se haittaa kun sen tietää ja vaaleihin saakkahan sitä vain pitää keplotella.

      Ostetaanko vaikka Burundi kuljeksimasta ja painellaan sinne koko sakki ahkeraa ja tunnollista politiikkaa teeskentelemään?Kysyttäis vaan että jätetäänks ydinvoimavalolamput päälle vai miteppä tykkäisitte? Tai mitäpä turhia. Ei politiikka valoa tartte, ei se kestä sitä nytkään. Savimaja-alalla olis komposiittirakennusteknologia poikaa. Rakentaminen on rajua ja ratsuväki raakaa, paitsi kypsälantalujitteinen rivimajan pätkä joka hakkaa menen tulle

      Poista
    2. n nykyrakentamise vaatimustason

      Poista
  15. Mjoop. Äänestelisin että jos tsuktsiukko pelkää avata säilykerasian koska kaikki apu on putinisoitu ei ole sopivaa näin paistiin päästyä kertoa että eräässä Länsisatamassa ahtaajilta ei edellytetty lainkaan diskreettiä katsantoa kun kehitysapua lempattiin ilman etikettiä.
    Tuossa on oikein soma, tuo kääre. Astiahan on luja, vaikka vähän pintaa olisi korroosio puraissut on sisältö syötäväksi kelpaava. Muistomerkillisyytensä on verraten ohkoonen, sanoisin hapansilakkapurkin olevan pullistuneisuudellaan edellä allegoriana.
    Hyvänen aika, sitä paitti onhan kyse aivan oikeasta elukasta: kts. sikanauta, geenimuuntelu, waikkapa se outo avoin oppikirja, kiki tai liki vai mikä se onkaan. Ruma kuva, älkää katselko pitkään.
    Mahometin poijjaat kiukkusia? Enpä usko. Koraani hyväksyy tämmöisen, että ei sen niin nokonuukan väliä.

    VastaaPoista
  16. Tuollainen nötkötti oli Suomessakin saatavilla olleissa EU-ruoka-apukasseissa. Sen lisäksi kassissa oli hernesoppapurkki, maitojauhetta, mysliä, vehnä- tai sämpyläjauhoja, makaronipussi ja perunamuussijauhetta. Lopettivat tänä vuonna niiden jakamisen. Joku varattomille jaettava seteli tulee tilalle. Kassin arvo oli siinä 10-15 euroa, jos halvimmasta vähittäiskaupasta olisi ostanut vastavan määrän.

    VastaaPoista
  17. Jaa. On siinä EU-kassissa vielä hapakorppuja. Hinta noussee kumminkin ehkäpä 20 euroon, siis vanhoilla ruuan hinnoilla.

    VastaaPoista
  18. Blogin lopusta tuli mieleen edelleen hengissä olevan henkilön luonnehdinta demokratian "viennistä" - maa valloitetaan ja loluplta pidetään vaalit.

    Kun vaalit on pidetty voidaan vetäytyä jollakin aikataululla.

    Ikään kuin vaalit olisivat parasta mitä voidaan saada aikaan.

    VastaaPoista