Säilyke

Uschanov huomauttaa, että Brexitin julisti Margaret Thatcher. Noihin aikoihin USA:ssa oli sielläkin vedossa konservatiivinen politiikka. Reagan oli saman puolueen miehiä kuin Donald Trump.

Kirjoitus on uudesta kirjasta, josta oli paloja Suomen Kuvalehdessä.

Konservatiivinen aate on helppo määritellä. Politiikassa se on aate, joka ei ole aate.

Esimerkiksi Kiina ja Venäjä ovat nyt erittäin konservatiivisia maita. Ainakaan itse pidän Kiinan kommunismia pelkkänä sanana. Silmiini ei ole sattunut edes sanoja, jotka usein liitetään vastakkaiseen suuntaukseen, kuten vapaus, edistys tai ihmisten hyvinvointi. Putinin mahdollinen aate näyttäisi liittyvän ajatukseen, että Venäjä on suuri, mutta sen täytyisi olla vielä suurempi. Tapa jolla tuo suuruus toteutettaisiin, kävi ilmi jalkaväen hyökätessä Ukrainaan,  ja sitä voi todella sanoa konservatiiviseksi, koska juuri samaa menettelyä on käytetty ainakin kymmenen tuhatta vuotta.

Trump sanoi: Make America Great Again. Epäselväksi jäi, missä välissä Amerikka oli lakannut olemasta suuri ja mahtava. 

Thatcher sanoi, että Britannia tavoittaa onnensa peräytymällä vanhoihin arvoihinsa ja katkomalla haitalliset riippuvuudet Eurooppaan. Sen hän jätti sanomatta, että Britannia oli menettänyt imperiuminsa ja mahdollisuudet sen ylläpitämiseen jo vuonna 1919.

Se jää yleensä sanomatta, että ikäpyramidin ruhjominen aiheuttaa pahoja seurauksia, jotka vaikuttavat 60 vuotta. Ensimmäinen maailmansota vei 18-25 -vuotiaat miehet ja siis automaattisesti saman ikäisiltä naisilta mahdollisuuden tasapainoisen perheen perustamiseen ja ylläpitämiseen.

Kohtalokas vuosi 1919 oli toisen ja kolmannen maailmansodan siemen. Versaillesin rauhansopimus iski juuri siihen, mikä on haavoittuvinta, nimittäin tunteisiin. Saksasta tehtiin, tosin osittain syystä, syyllinen ja velallinen. Itse osoittaisin syyttävällä sormellani, jonka kynnen alla on kyllä tuhkaa piipustani, Saksan sosialidemokraatteja. Heidän kirjoituksistaan voi lukea, että heillä oli käsitys ja keinot. Hiukan lisää sotilaskultin sortoa ja mikäli mahdollista, keisari Wilhelm II kyvyilleen sopiviin tehtäviin, eimerkiksi linnan takapihalle halkoman klapeja, missä toimessa hän oli kuivettuneen kätensä kanssakin todella taitava.

Vuosisadan kaksi suurinta hölmöä olivat kuitenkin keisari Nikolai II Venäjänmaalta ja presidentti Woodrow Wilson USA:asta. Ranskan suurlähettiläs Paleologue kävi viimeisen kerran kolme päivää ennen helmikuun vallankumousta sanomassa Nikolaille, että kansa on menettämänsä luottamuksen hallitsijaan. Johon Nikolai vastasi jäätävästi, että ainoa tärkeä asia on, että hän luottaa kansaan.

Keskustelun merkitsi muistiin lähetystösihteeri. Anthony Beevor mainitsee tapauksen uudessa, Venäjän sisällissotaa kuvaavassa kirjassaan.

Rouva kuunteli oven raossa ja paikalla oli myös hovineito, petroskoilaisen suomennoksen mukaan “jalopiika”. Melkein koko henkivartiostokin oli jo kapinassa. 

Wilson oi professori, Professorit pitäisi julistaa pysyvästi kelpaamattomiksi vastuullisiin valtiollisiin tehtäviin. Yritys rakentaa Eurooppa “kansallisen itsemääräämisoikeuden” varaan oli lapsellinen ja tuhoon tuomittu. Siitä, mikä on “kansallista”, riideltiin ja ammuttiin seuraavat sata vuotta, ja parhaillaankin, Ukrainassa.

Lukija muistaa, että luotuaan koko sotkun ja päästettyään ranskalaiset villiintymään amerikkalaiset vetäytyivät markkinoilta. Rauhansopimus jäi kokonaan ratifioimatta. Rahojaan amerikkalaiset eivät unohtaneet. Voinee sanoa raa’aasti, että heille sota oli myös liiketoimi. Löysän rahan runsaus ei liene jäänyt vaikuttamatta kuplan puhkeamiseen eli yleismaailmalliseen talouspulaan.

Jutun kuvassa V. Putinin muistomerkki.