Kommentoija väittää, että kirurgit pääsevät virheistään seuraamuksitta. Väite on perätön.
Joku kirjoittaa, että kriittisissä tehtävissä ei saisi tehdä virheitä. Tuon kirjoittanut unohtaa ainakin kaksi asiaa. Nimenomaan kriittisissä tehtävissä tapahtuu virheitä. Eivätkä virheet ole vältettävissä.
Olen ollut juristina mukana käsittelemässä lääkärien virheitä ja kolme kertaa viemässä lääkärin oikeuksia. Potilasvahinkojen käsittely on oma, kohdittain omalaatuinen järjestelmänsä, jota tunnen vain puheiden perusteella. Kiinnostunut voi aloittaa tutkimalla Potilasvakuutuskeskuksen sivuja.
Eläkkeellä olevana juristina annan sen neuvon, että ambulanssin perässä juoksevia juristeja kannattaa kaihtaa. Heitä on Suomessakin. Ilmiö on Yhdysvalloissa häiritsevä. Lakimies juoksee perässä ja huutelee, että tuohon nimi, ja jaetaan vahingonkorvaus puoliksi, vahingon kärsijän ja juristin kesken.
Hernesniemen kirjassa mainitaan myös nimeltä paljon vaarallisempi joukko, eräät rahoista päättävät poliitikot, joiden harrastuksena on käydä lääkäreiden kimppuun rajustikin saadakseen vaaleissa ääniä.
Samasta kirjasta käy toki ilmi asia, jonka pitäisi olla itse kullekin selvä. Myös lääkärikunnassa, kuten kaikissa muissakin ammattikunnissa, on ihmisiä, jotka ovat aivan väärällä alalla. Jotkut heistä nousevat juuri sen takia korkealle ja saavat mainetta ja rahaa. Oman rajallisen kokemukseni mukaan ilmiö ei ole Suomessa mitenkään korostunut.
Sananlasku, jonka mukaan korppi ei korpin silmää noki, ei pidä paikkaansa. En kehota ketään ammuskelemaan eläimiä, mutta luonnossa asian voi nähdä omin silmin. Myös korppikotkat syövät toisiaan.
Olen osallistunut laajastikin pohdintoihin, joissa teemana on ollut koulutus ja tehtäviin kasvaminen. Etenkin näkyvää vallankäyttöä sisältäviin tehtäviin ajautuu aina ihmisiä, joilla on muita huonommat edellytykset sellaiseen. Näin vierestä ja osallistuin opetukseen, kun poliisikunnan taso alkoi nousta ilmiömäisesti. Puoluepoliittiset ylilyönnit olivat harvinaisia ja hallinnolliset muodit pääsivät riehumaan vain vähän.
Esimerkiksi Druckerin 50-luvulla keskusteluun tuoma tavoitejohtaminen pyrki alueille, joille se ei lainkaan sopinut. Mutta siitä on jo kauan. Puheena oleva kirja sisältää kuvauksia siitä, miten ongelmallista on saada esimerkiksi kirurgi vaihtamaan alaa; hänestähän voi sukeutua mainio muu spesialisti.
Minusta tuntui erikoisen hyvältä oppia, että leikkaava lääkäri voi olla samassa asemassa kuin huippu-urheilija tai muusikko. Yhdenkin viikon loma tuntuu ja kostautuu heti. Pianisti Horowitz mainitsi jossain harvinaisessa haastattelussaan, että nyt vanhana, uraansa lopetellessaan, hän tyytyy joskus soittamaan sormiharjoituksia ja skaaloja vain pari tuntia päivässä.
Ja Hernesniemi osoittaa villiä kirurgin luonnetta lopettamalla kirjansa yhteenvetoon siitä, miten hänen kehittämänsä menetelmät ja tällä hetkellä koko tapa mennä aivojen verisuonistoon ulkokautta veitsellä (joka ei tietenkään ole oikeasti veitsi), näyttää olevan hiipumassa ja kukaties unohtumassa. Mieleen tulee hyvin vanha ammattikunnan vitsi: vaikeinta leikkaamisessa on oppia olemaan leikkaamatta.
Jokin lievä seuraamus, ja itse asiassa määräaikainen kieltokaan harjoittaa lääkärin ammattia, ei ole käytännössä yhtään mitään suhteutettuna vastaajan virheestä kantajalle koituneisiin seuraamuksiin.
VastaaPoistaTietenkin lääkärit tyypillisesti tavalla tai toisella selittävät, että tehty virhe ei ollut vältettävissä. Se on lähtökohta heidän puolustukselleen. Väistetään vastuu virheestä ensimmäisenä. Kuitenkin hyvin tarkkaan pitäisi aina tutkia virheeseen johtaneet syyt, ja edellyttää sitä, että virheiden todennäköisyys on ollut joka vaiheessa minimoitu asiaankuuluvilla tavoilla.
Vakuutuslääkäreillä on ihan syystä huono maine. He ovat säännöllisesti syyllistyneet vääriin arvioihin päätöstensä perusteluissa, ja niitä on kumottu jälkikäteen oikeudessa tuomalla esiin puolueettomia, totuudenmukaisempia arvioita.
Aikoinaan sain sädehoitoa ja kymmenennen kerran jälkeen lääkäri kutsui luokseen kertoakseen, että olivat antaneet erehdyksessä ne kerrat väärälle puolelle kehoa, toisinsanoen kuvat olivat menneet peilikuvikseen. Samalla hän ehdotti, että voisin tehdä asiasta potilasvahinkoilmoituksen mutta niissä oloissa se ei tullut mieleenikään koska hoito (HYKS) muuten oli niin erinomaista ja henki kyseessä. Tapauksesta on 25 vuotta, elän, hengitän ja voin hyvin.
PoistaSepä hyvä, ettet joutunut maksamaan toisten virheestä. Tunnen kuitenkin monia hoitovirheiden aiheuttamia surullisia kohtaloita. Kuka kirjoittaisi kirjan heistä? Lääkärinä olisin pahoillani tekemistäni virheistä nimenomaan potilaiden takia.
PoistaNiin, aikoinani eräässä koulussa rehtori kertoili miten ulkopuolinen tutustuja ihmetteli miten koetehtävien vastauksissa sallitaan virheitä ja silti oppilas yleensä valmistuu tai läpäisee tentin. Penäsi siis koekysymyksiin virheettömiä vastuksia ja laskujen tuloksia. Perusteli kommenttiaan sillä että ei sillankaan suunnittelussa ja rakentamisessa saisi hyväksyä yhtään virhettä. En muista enään miten rehtori vastasi mutta itse ajattelen että ne mahdolliset yksilön tekemät virheet tarkistetaan ja korjataan sitten useimmiten joukkoälyllä tai nykyisin tietokoneohjelmien avulla. Joitakin sitten jää jäljellekin. Virheetöntä tietokoneohjelmaakaan ei asiakas halua hinnan vuoksi tilata vaan -korjataan myöhemmin käyttötesteissä.
VastaaPoistaVirheetöntä tietokoneohjelmaa ei edes ole olemassa, jos puhutaan ohjelmista jolla ratkotaan käytännön ongelmia.
PoistaOdotin, että Mika Waltari olisi ollut mukana.
VastaaPoista"Ihmiskallo, hampaita, kurkkua ja korvia lukuunottamatta, jotka vaativat omat erikoislääkärinsä, oli hänen mielestään yksinkertaisin opittava ja siksi hän oli valinnut sen"...
"Mutta", hän sanoi, "jos minussa olisi ollut miestä kylliksi, olisin pysynyt tavallisena, kunniallisena lääkärinä ja jakanut elämää sensijaan että kohtaloni on nyt jakaa kuolemaa..."
"Sed quis custodiet ipsos custodes" on minun tässä toistettava toistamistani (Kafka: "Oikeusjuttu", Camus: "Sivullinen")
"Minusta tuntui erikoisen hyvältä oppia, että leikkaava lääkäri voi olla samassa asemassa kuin huippu-urheilija tai muusikko. Yhdenkin viikon loma tuntuu ja kostautuu heti."
VastaaPoistaEipä nyt sentään liikaa glorifioida leikkaavia lääkäreitä. Minkä tahansa erikoistaidon menettää, ellei jatkuvasti harjoittele, ts. pidä taitoaan yllä. Ehkä ei sentään ihan viikossa, mutta muutamassa kuukaudessa jopa - vuodessa nyt viimeistään. Jopa sen kuuluisan pyörällä ajamisen taidon voi unohtaa, vaikka yleisesti muuta väitetäänkin.
Itse olen lakannut osaamista kahta kieltä, enkä pysty oikein enää määrittämään kasvejakaan (saati kasvillisuustyyppejä), vaikka jossain elämäni vaiheessa näistä kaikista taidoista olin todistettavasti ja kiitoksen kanssa suoriutunut. En tiedä, elpyisivätkö taidot, jos aloittaisin harjoitukset uudelleen. Epäilen. - Tässä mielessä on toki hyvä, jos kirurgit jaksavat harjoitella koko työuransa ajan.
Hernesniemen kirja ansaitsi uuden lukemisen ja siirtyi hyllyssäni siihen kohtaan, jos tulee usein otettua "kertausta".
VastaaPoistaErityisesti arvostan kirjan lopussa olevaa kurssikaverin kertomusta oman ja kirurgin kohtaamisista.
Sauerbruch voisi olla hiukan kateellinen, samoin Sariola, jos vielä haudoistaan voivat tilanteiden kulkua seurata.
Uudelleen: lukekaa, mutta ajan kanssa!