Aivoinvalidi

 

 

Sanat ruostuvat ulkona ja patinoituvat rumiksi sisällä. On helppo kirjoittaa sarjoja termeistä, jotka on kukin vuorollaan havaittu halventaviksi tai sopimattomiksi ja korvattu toisilla. Siksi Foucault kirjoitti ”Hulluuden historian”. Tuo sananvalinta osoitti, että puhe oli menneestä ajasta. Suomessa vastaava sana olisi ollut ”houru”. Lapinlahdessa oli houruinhoitolaitos. Ympäri Suomea nuoruuteni päivänä paikannimet olivat peitteinä. Kotipuolessa jouduttiin Törnävälle, muualla esimerkiksi Kellokoskelle, Niuvanniemeen, Hatanpäälle.

 

En ole suvainnut ottaa selvää, oikeinko Kakola oli paikannimi ennen vankilan rakentamista. Laitoksen tarkoituksena oli estää pahanilkisen miesväen kuljeskeleminen, ja siinä se tietysti epäonnistui. Jostain sattui silmiini, että ”kako” olisi tarkoittanut hullua lounaismurteissa jo ennen näitä laitoksia, joissa toimii nyt hotelli.

 

Vaimoni äitivainaja oli hyvin taitava myös suustaan. Hänelle ’vakavasti mielisairas’ oli ”hiukan sellainen hauska”. Ahvensalmella minua lellinyt mummo pahoitteli olleensa nuorena niin ”hurja”, ettei ollut käynyt enempää kouluja. Siis hullu, tai oikeastaan ajattelematon. Pohjanmaasta kirjoittaneet eivät näy huomanneen, että ”häjy” oli alkujaan pilkkasana, koska se tarkoitti pientä ja vaivaista. Pidin muutamia vuosikymmeniä sitten onnittelupuheen veljelleni, jota on aina ja kaikkialla pidetty sangen hyväntapaisena, vaikka hän onkin juristi. Kun hän on meistä nuorin, käytin nimitystä ”Kemppisen häjy poika”. Kaupassa kävijä saattoi touhuta kakarastaan, joka kiskoi kuppeja hyllystä, että älkää nyt tuosta, kun se on vielä niin häjyynen. Siis keskenkasvuinen.

 

Otavan kustannusliikkeessä, josta olen kuullut kirjoitetun kirjojakin, noudatettiin vanhan ajan kauniita tapoja. Näkyvä osa työntekijöistä oli erilaisten vikojen kiusaamia, nilkkuja, kyttyräselkäisiä, käsipuolia. Luullakseni L. Arvi P. kiinnitti erityistä huomiota tällaiseen. Niinpä rouva Ruuskasen mies oli aivoinvalidi, kuulin. Lisäksi hän oli kova juomaan ja hyvin väkivaltainen. Hänestä oli tullut sodassa sellainen. Toimitusjohtajan sihteerinäkin toiminut vapaaherratar, joka jostain syystä suosi minua, kertoi esimerkiksi, miten vänrikit Reenpää ja Erkko kulkivat talvella 18 Väärinmajalla jääkäreiden kanssa sen jälkeen kun tämä Aminohvi oli ammuttu Pekkalassa, ja tämä Alvar Aalto vaati itselleen vänrikin arvoa, kun hän oli piileskellyt samaan aikaan Teiskolan tunkiossa miettimässä, miten mainioksi arkkitehdiksi hän oikein rupeaisi.

 

Sekin on epäselvää, milloin ”invalidi” vakiintui lääketieteen kieleen meillä. Ranskassa, jossa on Pariisissa Invalidikirkko, sana tarkoitti samaa kuin nykyisin sotaveteraani. Veljesliitto perustettiin välirauhan aikana 1940. Ville Kivimäki on ansiokkaasti selvittänyt, miten ja kenen toimesta psyykkisesti vammautuneet rajattiin jopa korvausten ulkopuolelle.

 

Eilisen kirjoituksen kommenteissa vilahtelee tieto kirkon ja uskonnon asenteesta. Mikä tahansa vika oli Jumalan lähettämä ja tahtoma, eikä sitä vastaan sopinut kapinoida, Paha vika oli köyhyys, joka oli kirkkomme johdon mielestä vielä runsaat sata vuotta sitten uskonnollisen hairahtumisen aiheuttama. Tätä asiaa on Mikko Juva käsitellyt ansiokkaasti tuotannossaan.

 

Mutta lääkärikunta oli pitkään sitä mieltä, että henkinen vaurio oli suuri häpeä asianomaiselle itselleen ja koko hänen suvulleen. Ajatus istuu niin tiukassa, että se haittaa historiaa. Taannoin luin tyydyttävän selityksen Beethovenin myöhäiskauden sonaattien ja kvartettien hurjuudelle ja myös hänen kuulovammalleen. Artikkelin mukaan mestarin hiustupsu oli kulkeutunut  aina museoon asti ja huolellisessa nykyanalyysissä oli paljastunut kroonisen lyijymyrkytyksen lisäksi alkoholismin perua ollut paha kirroosi.

 

Vahinko että Lange-Eichbaumin perinpohjainen kirja neroudesta ja hulluudesta pn niin vanha – ”Genie, Irrsinn und Ruhm” löytyy kyllä kirjastoistamme.