Sota sai uuden käänteen tänään. Tämä on tulkintani eli valtioviisasta kannunvalantaa.
Naton korkea päättävä taho, huippukokous, hyväksyi uuden strategian.
Monet, esimerkiksi minä, olemme seuranneet tilannetta sellaisena kuin käsitämme sen. Ydin on Ukrainan sota ja erittäin keskeinen kysymys on Suomen turvallisuus.
Näin ei ole. Julkaistu strateginen yhteenveto on tietysti propagandaa. Asioita on rytmitetty ja painotettu omien lohdutukseksi ja pahojen pelotukseksi.
Mutta noinkin laaja ja silmin nähden huolellisesti laadittu asiakirja oli siis olemassa, luultavasi valmiiksi painettuna, kun Turkki aloitti omat operaationsa, jotka hiukan tuskastuttivat meitä ja ruotsalaisia. Mutta Suomi ja Ruotsi ovat sivuasioita ja pikku tekijöitä tässä kuviossa.
Vihollinen on Venäjä ja vihollisen paras ystävä on Kiina, sanoo asiakirja.
Venäjä rinnastetaan terroristeihin, mutta Kiinasta sanotaan, että vaikka se yrittää jättää yhä suuremman jalanjäljen maailmanpolitiikkaan, asiallinen (transparent) keskustelu sen kanssa on jatkuvasti mahdollista.
Myöskään Venäjälle ei olla julistamassa sotaa, ja kanavat luvataan pitää auki, mutta pääsihteerin tämän päivän lausuma perustuu Naton paperiin: Venäjän kansainvälistä oikeutta ja yleisesti sovittuihin sääntöihin perustuvaa menettelyä kuvataan suurimmaksi uhaksi – sitten toisen maailmansodan.
Koska Naton tuo sodan jälkeen perustaneet valtiot olivat sodassa samalla puolella kuin Neuvostoliitto, viittaus tarkoittanee vuotta 1948, jolloin kylmä sota viimeistään alkoi. Oman tulkintani mukaan se kyllä oli alkanut viimeistään alkuvuodesta 1944. Päädyn tuohon vertaamalla Teheranin konferenssissa julkisesti sovittua todellisuuteen ja mainitsen esimerkkinä Puolan kohtalon.
Naton strategit ovat nyt osoittaneet yhdeksi tavoitteistaan suoran maayhteyden Jäämerelle. Suomi ja Ruotsi tulevat siinä mukana. Hieman ironisesti voisi sanoa, että tässä taisi tulla Putinin vaatimaa etupiirien uudelleen määrittelyä. Paperin logiikan mukaan Ukraina olisi kukaties ”kuulunut” Venäjälle. Venäjä on kuitenkin sodankäyntitavoillaan ryhmittänyt koko Naton Ukrainan turvaksi.
Ukrainan saavutus on sensaatiomainen ja on perustunut kykyyn käyttää sotilaallista voimaa, ja kotirintaman kestämiseen.
Luulen että Venäjällä on ollut kaikki paperissa esitetty hyvin tiedossa, joten luvassa on siltä taholta jokin isku tai liike.
Lukija voi mietiskellä itsekseen, mikä määrä Naton paperissa heijastaa tai on Yhdysvaltojen ja Englannin sisäpolitiikkaa.
Joka tapauksessa myös eurooppalainen inflaatio ja taloudellinen kehitys näyttää tänään hiukan toiselta kuin eilen. Natokin viittaa paperissaan myös ympäristöongelmiin ja aivan oikein elintarvikkeisiin ja niiden hintoihin. Osaan vain jupista, että olen ihmeissäni. Merkillinen päivä, 29.6.2022.