Nimettömyydestä

 

Kommenteissa vilahtelee kahta käsityskantaa. Jotkut pitävät pahana, että ihmiset kirjoittavat tänne nimettöminä tai nimimerkillä. Toisilla ei näytä olevan mitään sitä vastaan.

 

Useat merkittävät verkkopaikat sallivat keskustelu vain niille, jotka liittävät kommenttiinsa oikean nimensä. Varsinkin uhkaavat ja yliäreät kanavat pitävät sääntönä sala-ampumista.

 

Olen koko ajan eli pian 17 vuotta sallinut anonyymit ja osoittanut välillä pitäväni nimimerkkejä täysin ymmärrettävinä.

 

Näinä päivinä on mainittu Erastothenes eli EA, jonka kommentointia arvostan suuresti. Hän ei ole kukaan kautta maan tunnettu henkilö mutta toimii avaintehtävässä. Olemme tavanneet kerran tai kaksi, kun yhteinen tuttava esitteli. Kahden emme ole pitäneet yhteyttä.

 

Nyt kommenteissa vilahti demokratia ikään kuin perusteluna, että kyllä nimet pitää ilmoittaa. Olen päinvastaista mieltä. Tuohon jylhän arvoitukselliseen käsitteeseen kuuluu myös salassapito. Perustuslakikin näyttää olevan tarkka vaalisalaisuudesta. Toisin sanoen kansalaisella ei ole vähintäkään velvollisuutta ilmoittaa, ketä äänestää.

 

Kysyttiin minultakin, kun olin tuomari, olenko niitä Tuomiojan äänestäjiä. Sanoin että nämä asiat pidän omana tietonani, vaikka muistaakseni Erkki T.:aa en olisi edes voinut koskaan äänestää, koska hän on ollut aina listoilla Helsingissä ja minä äänestäjänä yli puoli vuosisataa Uudellamaalla. Olinko hänen kanssaan samoilla linjoilla, sen pidän omana tietonani. Sen sijaan haukuskelin häntä Nato-asiassa aivan hiljan, sen verran rumasti, että hiukan hävetti. Mutta asia on mielestäni iso.

 

Jos pappi on homo ja hänellä on vanhanaikainen ja itkuin äiti, voi olla hyvin viisasta, että ottaessaan asenteen asiassa pappi tekee sen nimettömästi. Virka on sellainen – samoin kuin opettajan virka – että se on hoidettava yhteisten ohjeiden mukaan.

 

Kuulin kerran peruskoulun opettajasta, joka ei käsittele opetuksessaan kehitysoppia, koska uskoo Raamatun sanaan. Mielestäni hän on väärällä alalla. Muussa tehtävässä hän saa uskoa ja julistaa käsityksiään, mutta opettajana hän on sidottu siihen, mitä evoluutiosta on ilmi tuotava.

 

Pörssiyhtiön johdolle on asetettu suitset suuhun. Todenkin tiedon kertominen on rangaistavaa, jos se on ns. sisäpiirin tietoa eli omiaan vaikuttamaan yhtiön osakkeiden arvoon. Puolustusvaliokunnan jäsenten ja asianomaisten ministerien on syytä olla aivan hiljaa eräistä vakoilutiedoista.

 

Ilkka Remes saa tietenkin kirjoittaa vaikka mitä vieraan vallan iskusta Maarianhaminaan ja Olkiluotoon. Asiantuntijat eivät sano mitään haavoittuvuudesta sissihyökkäystä vastaan. Lehtimies saa kirjoittaa yhtä ja toista julkisuuden henkilön terveydentilasta, mutta häntä hoitaneen lääkärin on vaiettava.

 

Menisin niin pitkälle, että vaikka urheilu on peli, erotuomarit toimivat mielestäni oikein, kun eivät kommentoi ehkä jälkipuheita aiheuttaneita tuomioitaan.

 

Maailma kuitenkin muuttuu. Nukkuessani muistin kadonneen ammatin: puistonvartija. Muistelmissa ja Muumissa esiintyy tuo kaikkien lasten vihollinen. Kenelle tahansa avoin puisto keksittiin vasta Englannissa 1800-luvulla. Tosin annettiin ymmärtää, että olisi hyvä, elleivät huonommat ihmiset änkeäisi puitten siimekseen.

 

Kuvassa onneton kyklooppi, jolle Odysseus valehteli nimekseen ”Eikukaan”. Mokomakin.