Lystikseni

 

Päädyin lukemaan ja halusinkin lukea vieraan oppiaineen sisäänpääsykokeen aineiston. Omien eli itse opettamieni alojen kysymyksiä ja kikkoja on tullut seurailluksi, siis esimerkiksi oikeustieteen.

 

Suunnittelin lystikseni kysymyksen psykologian sisäänpääsykokeeseen. Sinnehän pääsee vain noin yksi 30:sta, vaikka hakijat ovat tiettävästi valmiiksi kovatasoisia.

 

”Onko kirjoituksessa … esitetty tukinta mantelitumakkeen vaikutuksesta näköaistimuksen latenssin vaihtelusta uskottava? Perustele käsityksesi.”

 

Koska kysymys ei ole järjellinen, vastaaja joutuisi selittämään tiiviisti, mitä tuo aivojen osa todellisuudessa näyttää tekevän, mitä on latenssi ja mitä aineisto ja kirjallisuus kertovat näköaistimuksesta.

 

Vihjeenä tämän lukijalle: tiedämme aistimuksista tätä nykyä perin vähän. Arjen kannalta eli esimerkiksi silmälasien määräämisen tai kuulokojeen tarpeen tunnistamiseksi osaamme paljon, kiitos etenkin kokeellisen tutkimuksen.

 

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun luin tämän blogin kommentteja ja muistin, etten ole muistanut pitkään aikaan kehua tuomioistuimia.

 

Normaalisti ihminen ajattelee että esimerkiksi Suomi aloitti Talvisodan tai Jatkosodan, ja joku toinen on sillä kannalla, että aloittaja olikin Neuvostoliitto. Stalinin sanotaan tienneen, että kaiken takana oli Englanti. Mutta emme tule koskaan saamaan lähempää tietoa, koska esimerkiksi Baltian maiden repimistä Neuvostoliiton etupiiriin ja osiksi ei liene koskaan pantu paperille. Asiakirjalähde on hyvä mutta ei pettämätön. Olen itse ollut – usein – liikeneuvotteluissa, joissa jollain on mukana valmiiksi tehdyt pöytäkirjat ja sitoumukset. Hurjemmat tutkijat pelkäävät, että ehkä puolet museoiden ja arkistojen 1700-luvun loppua vanhemmista asiakirjoista on väärennettyjä.

 

Tuomioistuimessa kauan toimiessaan oppii siihen, että asia esitetään pontevasti ja perustellusti yhdeltä kannalta ja heti perään yhtä uskottavasti toiselta, päinvastaiselta kannalta. Riita-asiassa on aivan tavallisesti että sekä tosiasiaväitteet että niistä tehtävät päätelmät ovat aivan erilaisia.

 

Tuomarina oppii, ettei tehtävänä ole kompromissi eikä edes sovittelu. Tuomioistuimet ratkaisuksi tuleva teksti on valitettavasti koottava kuin vaikea palapeli, jonka palaset eivät ole saman näköisiä kuin kaupan palapeleissä. Ne eivät valitettavasti edes muistuta toisiaan. Yleiskieli hämää. ”Vilpitön mieli” ei tarkoita vilpitöntä mieltä.

 

Lisäongelma on saumojen löytäminen. Pikselipohjaista kuvaa ei voi jakaa tarkasti osiin, koska pikselit menevät osittain päällekkäin, joten noita rajoja ei ole. Kuvaa pienennettäessä vain näkee, että jossain päättyy poski ja alkaa olkapää.

 

Tuomarit käyttävät kevytmielisesti sanaa ”relevantti” eli oikeudellisesti merkityksellinen. He siis luottavat ulkomuistiinsa. Todellisuudessa oikeudellinen merkityksellisyys näkyy vasta, kun ongelma on ratkaistu. Paljon touhutut asiat saattavat osoittautua merkitystä vailla oleviksi, kuten esimerkiksi jonku henkilön tai elimen ”tarkoitus”, tarkloitusperä.