Maailman ympäri

 

 

Nykyisten kaltaisten striimattavien eli tietokoneellakin (YLE Areena) katsottavien sarjojen on sanottu tuhoavan elokuvan. Vakavalla naamalla on sanottu.

 

”Maailman ympäri 80 päivässä”, joka on nyt Areenassa, on mahtavan hyvä teos. Katsoin sen kaikki 8 osaa ja nautin joka hetkestä. W. Abbey – Eat your heart. Suomeksi ”lällän lällän lieru”.

 

Kertomuksen kirjoittaminen kokonaan uusiksi, ohjaus, kuvaus ja etenkin näyttelijätyö ovat erinomaisia, puhumattakaan leikkauksesta.

 

Kuvassa olevassa talossa, jonka seinässä lukee Atelier Apollo, oli Suomen ensimmäinen elokuvateatteri, nimeltään ”Maailman ympäri”. Osoite oli Mikonkatu 13 eli nykyisen Kaisaniemenkadun kulmassa. Tuossa vaiheessa nimikylteissä luki ”Murtokatu – Genombrotten – Genombrottskaja ulitsa”.

 

Tontista on muutakin merkittävää kerrottavaa. Siinä sijaitsi useita vuosia Boreniuksen asianajotoimisto, ja näyttäisipä pankkikin olevan yhä paikallaan. Se on hyvä pankki. Antoivat minulle lainaa kun anoin. Se oli aikaa, jolloin pankkiin vielä pääsi sisään. Me herrat ja herroiksi himoitsevat kiipesimme toiseen kerrokseen, jossa istui toisia herroja. Asuntolainani korko muuten oli 17 ½ prosenttia, vuonna 1972. Oli siinä maksamista, mutta oli inflaatiokin melkoinen öljykriisien vuosikymmenellä.

 

Jos joudun vielä anomaan lainaa, täytyy laittaa Snickers-housut. Niissä on taskut polvisuojuksille, koska ne on oikeastaan suunniteltu betoniraudoittajille, putkimiehille ja vastaaville. Minulle kanonisen korkean ikäni takia polvistelu puunatulla lattialla on hiukan hankalaa, vaikka käsien kohottelu rukoiluasentoon sujuu yhtä hyvin kuin krokotiilin kyyneleiden vuodattaminen.

 

Ihminen ei hevin anna anteeksi hyväntekijöilleen. Voi olla että en virkatuomarina pahemmin nyyhkyttänyt, kun tuomitsin pankinjohtajia erilaisista petkutuksista rangaistukseen ja vahingonkorvaukseen.

 

Mutta kannattaa ottaa onkeensa tuo sarja ”Maailman ympäri”.

 

Kieltämättä muitakin esimerkkejä on,  mutta tässä on nyt juoneltaan ja samoilla päähenkilöille etenevä kertomus, jossa on julmetusti avustajia ei joukkokohtauksia, maisemia ja elokuvakerrontaa aika paljon muuttavaa dronen käyttöä. Itse kasvoin maailmaan, jossa elokuvakameran liikuttamiseen tarvittiin aina työläät kiskot, kunnes zoomaavat linssit yleistyivät ja esimerkiksi Peckinpah teki sellaisten käytöstä tavaramerkkinsä samalla tavalla kuin Sergio Leone oli tuonut tarinaan hurjat telet eli pelottavat lähikuvat esimerkiksi Clintin kasvoista.

 

Tärkeintä on dramaturgia. Pitkät ajat sävellettiin ja esitettiin lauluja. Sellainen yhtä kyytiä laulettavaksi luotu laulusarja kuin Schubertin ”Winterreise” yhdisti lauletut tekstit verkoksi hienolla sävellajien käytöllä eli lauluja yhdistävällä läheisyydellä tai vihamielisyydellä.

 

Ian Bostridgen kirja ”Schubertin talvinen matka Winterreise” tarjoaa yllätyksiä. Minä en tiennyt, että rautakansleri Bismarck oli usein kehunut sarjaan kuuluvaa Lehmusta (”Lindenbaum”) tosi isänmaalliseksi kaikkien saksalaisten peruslauluksi, jota se kyllä onkin. Varsinkin karsittuna laulukirjaversiona, jota nuoret hitleriititkin helkyttelivät iltanuotiolla kitaralla säestäen.