Siunattu hakukone. Kommentoija muisteli Yrjönkadulla ollutta kauppaa, josta sai erilaisia taskukirjoja. Muistin kaupan nimen, Kirjavintti, ja omistajat Gisbert ja Raija Jänicken. Ilokseni havaitsin, että Gisbert elää ja mainitaan. Hän on kääntänyt saksaksi todella merkittävän määrän kirjallisuutta. Viimeisenä teosten luettelossa mainitaan ”Seitsemän veljestä”.
Verkko löysi myös ikätoverini, hyvin pitkään toimittajana eri maissa työskennelleen Tapani Laustin miellyttävän muistelon kasvinvuosiensa Helsingistä; teksti näyttää olevan vuodelta 2005. Kirjavintti mainitaan. Vinosti vastapäätä ollutta Osk. Hiltusen antikvariaattia ei.
Itse muistan nykyisin aivan yllättäviä paikkoja ja ihmisiä. Juuri eilen torkahdettuani muistin pikku ravintolan Athanasios kreikkalainen, jonka ovelta omistaja huuteli usein perääni suomeksi:” Musta…pipuri…pihvi…” Aiheesta huuteli. Hyvää eikä kallista. Samassa kauppakäytävässä olevassa Gambrinissa ei tullut käydyksi kovin usein, koska paikka oli jotenkin persoonaton. Otavassa 60-luvulla töissä olleelle juhlava paikka oli Uudenmaankadun Bigin Grilli. Tiesin että omistaja oli ollut kuuluisa näyttelijä Birgit Kronström, jonka esittämä ”Katupoikien laulu” on jäänyt yleiseen tietoisuuteen. Asuin siis Kalliossa, ja Otavassa opettelin olemaan itseäni paremmassa seurassa, ja mielestäni opinkin.
Tuo Kirjavintti oli suuri erikoisuus. Oudon kauan se sinnitteli myymällä enimmäkseen vieraskielistä, enimmäkseen erittäin korkeatasoista kirjallisuutta opiskelijaa ilahduttavin hinnoin. Minkäänlaisia todisteita ei ole, mutta arvaisin että ainakin vuokriin saatiin joskus apua, koska niillä kulmilla toki liikkui myös aidosti sivistyneitä rahamiehiä.
Helsingissä oli keitaita. Kaksi suurta kirjakauppaa pitivät näyttävää valikoimaa. Musiikissa Fuga Fredrikinkadulla piti myynnissä todella eksoottista klassista musiikkia. Digelius myi jazzia. Kuvittelen että hyvässä tallessa oleva LP-levyni ”Jazz at Massey Hall” olisi alun perin sieltä – siis Parker, Gillespie, Monk, Mingus ja rumpali. Musiikki-Fazer ja aikanaan Westerlund Espalla myivät ja tilasivat. Vaikka konserttitaloa ei ollut, istuin itsekin ihmeissäni kuuntelemassa, miten nuori Jorma Panula johti minulle täysin tuntematonta Mahleria Yliopiston juhlasalissa. Korvani oli virittynyt kuorojen kuuntelemisella lauluihin. Nyt ällistelen eri tavoin haltuuni saamiani 60-luvun äänitteitä, joilla oopperataiteilijat panevat parastaan. Matti Lehtinen osasi kaiken, ja Usko Viitanen oli kovan kansainvälisen luokan Rigoletto ja Figaro.
Neljä tai viisi elokuvateatteria ja ainakin kolme elokuvakerhoa huolehti siitä, että vaikeitakin elokuvia näki.
Vanhat ajat eivät olleet hyviä. Edellä muisteltu miellytti harvoja. Mietin vain, että 60-luvun lopulla tapahtui aika suuri muutos, joka on unohtunut 70-luvun liikavasemmistolaistumisen varjoon. Luultavasti aloimme silloin saavuttaa Ruotsin etumatkaa ja sitä muutosta edistivät merkittävästi suomenruotsalaiset. Heitä oli silmiinpistävän paljon 50-luvun valopäissä.
No. Menneisyyttä. Mutta Gisbert Jänicken esimerkki oli hieno. Lievästi epäilen, että monikin yllättävienalojen edustaja sai tärkeitä sysäyksiä siitä suunnasta. Itse hätkähtelin ei-ranskalaista strukturalismia eli esimerkiksi Lotmanin ja Todorovin ja Proppin ja Roman Jacobsonin kirjoja, jotka enteilivät semiotiikkaa. Ne oli jo käännetty ruotsiksi ja niitä siis sai Yrjönkadulta. Ja siellä oli ihmeellisiä saksalaisia taskukirjoja, DTV, yhdentoista merkittävän kustannusliikkeen yhteinen taskukirjasarja.
Kirjavintti oli 1970-luvulla Taistolaisten arvostelun ja boigotin kohteena ,kerettiläis-edistyksellisen aineistonsa takia.
VastaaPoistaEurooppalaistuminen Suomessa alkoi kai siitä kun Athanasios sai viinioikeudet, vissiin vuosikymmenten jälkeen. Toinen ravintola jossa pystyi syömään omalla rahalla oli Mikonkadulla sijainnut Marius.
VastaaPoistaAthanasios ja kassakoneensa, jossa leimapäivänä ikuisesti koneen asennuspäivä. Ja tarjouksessa aina "sinä otta mussaka, se oikein hyvä" -- syystä että mitään muuta ei keittiöstä valmistunutkaan. "Otta kreikkalainen kahvi" oli peruskatriinaa mutta sekaan oli laitettu aniksenjyvän kappaleita.
PoistaPaljon likaisella sormella osoitellun saaren kartan vierellä roikkui pitkään saarelaisvillatakki. Lopulta tarjosin siitä (sanotaanko) silloista satasta, kyrios taas melkein suuttui ja puhui kahdesta. Kaksi kuukautta kävin paikassa lounaalla ja lopulta vaatimus laski (sanotaan) sataan kahteenkymppiin. Kaupantekopäivänä en ottanut asiaa edes puheeksi, mutta pidin satasta lautasen vieressä.
Kahvia ja laskua tuodessa hän nappasi rahan, nosti takin seinältä, sovitteli päälleni ja huusi keittiöpojankin katsomaan.
Kyllä se kului vuodessa kyynärpäistä rikki, mutta olihan opeteltu maan tavoille. Efharisto poli.
Muistan Kirjavintin ja Athanasioksen hyvin. Töllistelin Kirjavintissä korkeatasoista saksan- ja ranskankielistä kirjallisuutta, jota ei kannattanut ostaa puutteellisen kielitaidon vuoksi. Kirjavintti myi myös äänilevyjä. Le Chant du Monden vinyylit olivat jotain mitä ei muualta löytynyt. Muistelen että levy-yhtiön omisti Ranskan kommunistipuolue. Oli tietysti ihme, että Kirjavintti pysyi pystyssä. Se järjesti kerran osakeannin, johon osallistuin, en muista monellako markalla. Kirjavintti teki konkurssin eikä koskaan maksanut osinkoa, ainakaan minulle.
VastaaPoistaAthanasios tarjoili kreikkalaista ruokaa ja munakoiso tuli tutuksi. Yleensä hän markkinoi ruokalistastaan jotakin tiettyä annosta, ehkä oli tilannut eniten siihen kuuluvia raaka-aineita. Musiikin hän pani heti soimaan kun asiakas oli pöytään istunut. Maksuvälineiden suhteen hän oli liberaali, ruplatkin olisivat kelvanneet.
t. Esko Rantanen
Asuin 80-luvun alussa muutaman vuoden Turun Hämeenkadulla hovikoikeudentaloa vastapäätä (näin asuntomme ikkunasta sivumennen usein siellä tuomarina työskennelleen S.Niinistön menevän salkkuineen työpaikalleen) opiskelijoidenkin suosiman antikvaarisen kirjakaupan yläkerrassa. Omistaja Vinkala tuli ulkonäöltään hyvinkin tutuksi, koska hän seisoi yleensä talomme sisäänkäynnissä olevassa näyteikkunassa asiakkaita odottamassa. Ostin häneltä muistaakseni jonkin kurssikirjankin joskus. Yllätys oli, että hän kertoi jossakin lehtihaastattelussa "Tom of Finlandin" (joka oli muuten kansakouluopettajan poika Kaarinasta) olleen enonsa... Liike taitaa vieläkin olla toiminnassa?
VastaaPoistaChez Marius toimi jo 50-luvun lopulla, ja siellä saattoi opiskelijakin joskus käydä. Muistan vielä ensimmäisen siellä syömäni aterian, keitettyä kuumaa riisiä, keskellä raaka kananmuna, suolaa, pippuria ja juustoraastetta! Outo yhdistelmä siihen aikaan, mutta hyvää oli! Ja halpaa.
VastaaPoistaSe on laulun juhlaa, kun sattuu kuulemaan radiosta Matti Lehtistä tai Usko Viitasta. Anita Välkki kertoo muistelmissaan, että monilla 60-luvun laulajilla ja muusikoilla oli vaikea tausta. Sodan jälkeen oli monenlaisia elämäntarinoita. Tauno Pylkkänen oli ollut löytölapsi, Pekka Nuotio evakko, juoksupoika ym.
Usko Viitaselle isä oli antanut usein selkään, ja hän oli ollut vankilassakin, kun oli varastanut ruokaa nälkäänsä. Lapsuuden riisitaudin seurauksena hän oli lenkosääri ja vitsailikin sopivansa sen vuoksi oikein hyvin Rigolettoksi. Ennen laulajan uraa hän oli ollut mm. kalanperkaajana Norjassa ja kirvesmiehenä Jällivaarassa. Soittamaan hän oppi korvakuulolta ja pääsi rumpaliksi tanssiorkesteriin ja sitten basistiksi. Aikuisiällä oli opeteltava musiikin teoriaa ja vieraita kieliä, mutta laulajathan oppivat ääntämään hyvin laulujen sanoja, vaikkeivät kieltä osaisikaan.
Minulla oli lukioaikana karata koulusta Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin. Nälkäisenä siellä kävellessäni löysin mielenkiintoisen näköisen ravintolan, joka oli Chez Marius. Ruokalista oli ranskaksi ja valitsin sieltä halvemmasta päästä Escargots'. Onnekseni tarjoilija siihen "Etanoita?". Sen seurauksena käännätin kaikki suomeksi ja söin elämäni ensimmäisen Escalope à la viennoisen.
Poista"...laulajathan oppivat ääntämään hyvin laulujen sanoja, vaikkeivät kieltä osaisikaan."
PoistaTakuuvarmastiko, ja laijasta lukkiin?
Helka Kaarina Hosiaisluoma oli saanut muistovärssykseen laulun "Kallavesj, Kallavesj" kokonaan. Asian selittää se, että hän oli syntyjään Kuopion Koposia ja opetti kieliä Tampereella ansiokkaasti vuosikymmenet.
PoistaMatti Lehtinen lauloi tätä kappaletta radiossa sujuvaksi savoksi; ääntäminen sujui, vaikkei kieltä olisi osannutkaan!
Olin kuullut, että veljmies tiijustelj mutta teksti näytti olevan "tiirustelj".
Tuli juhlava olo!
Suomeksi liputtanut Kunnaksen Ilkka
Anononyymi, en nyt takuuvarmasti voi väittää, että kaikki laulajat oppivat helposti ääntämään vieraskielisten laulujen sanat, mutta ainakin Karita Mattila on sanonut, että venäläiset oopperat eivät tuota hänelle vaikeuksia, vaikkei hän venäjää osaakaan. Patarouvassa olen häntä kuullutkin Tampereella, ja se Lisan aaria oli ihana.
PoistaSillä on ehkä jokin yhteys, että laulajat kuulevat tarkasti sävelkorkeudet ja myös eri äänteiden värin ja korkeuden ja pystyvät ne myös tuottamaan. Harva oopperalaulaja osaa esimerkiksi tsekkiä tai puolaa, mutta Jenúfaa tai Rusalkaa ym. esitetään yleensä alkukielellä. Siinäkin suhteessa jotkut ovat varmaan parempia kuin toiset.
Itse olen huomannut, että ääntämisellä voi hämätäkin, kieltä ei ehkä osaakaan niin hyvin kuin voisi kuulla, jos se vähäkin kuulostaa aidolta. Opiskeluaikana muuan Doktor Schneider sanoi suurelle salille suullisten käännösten harjoituksissa: "Kuulkaa, noin saksaa pitää ääntää kuin Freäulein M." Menin sitten käännöskokeeseen - ja reputin. Etkös ostanut Schneiderin knoppikirjaa, se pitää osata, sanoivat viisaammat. No sitten ostin. Aika noloa. Minulla on se kirja vieläkin hyllyssäni, ja tiedän, missä se on...
Kaarina Hosiasluoma oli käännöksen opettajani Tampereen yliopistossa, kun suoritin siellä lisäopintoja ruotsin kielessä. Hän oli erinomainen opettaja, häneltä opin monta pientä seikkaa ja vivahdetta oikeakielisyydestä.
Minuakin kosketti tuo Ilkka K:n mainitsema täysimittainen Kallavesj muistovärssynä, vaikken savolainen olekaan. Kuopiossa kuitenkin muutama vuosi tuli nuorena vietettyä. Juuri tuota versiota en ollut ennen nähnytkään.
PoistaLyhyesti:
PoistaKallavesj' Kallavesj'
suarilampaan
kakaresj'
Kävin minäkin joskus Athanasioksella syömässä, Jös jäi ikkunan eteen
VastaaPoistakatselemaan, niin nykäistiin kohta sisään. Athanasios pyrki kovasti
myymään sitä mitä ole keittiössä eniten. Kahvi oli mielenkiintoisesti
maustettua, ainakin anista siinä oli.
Eräs tuttavamme asui lähellä Athanasiosta, minkä takia hän kävi usein
siellä syömässä. Kerran hän erehtyi menemään lähellä olevaan
ranskalaiseen ravintolaan. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Athanasios
näki sen ja kohta tuli nuhteet. "Mitä sinä sinne, et sinä pidä
siitä ruuasta." Oli käyty vieraissa.
Usko Viitanen!
VastaaPoistaVilken röst! Vai onko se vilket, meritie vai meriitsie. Vackert namn, i alla fall.
Masennus oli vaivana. Kovasti harmillista. Kuitenkin, sähköshokit auttoivat, tämä on tunnettu jo pidempään että on avuksi kun käy tällittämässä pään apukaapeleilla niin pärjää mainiosti. Kaikille se keino ei ole, mikä nyt olisi.
Elämäkertansa luin.
Jalompaa sorttia heppu, kiltti ja viisas.
Paljon kuunnellut, nauttinut taiteen esittämistaidostaan.
Vaikka laulettaisiin ilman apukaapeleita, voi olla että sujuu silti. Mikrofoni on vaikea instrumentti.
Kiinnostavaa. Lähietäisyydellä toimi myös jonkin aikaa Kulttuurikanavan liike. Kaiketi kirjojakin, mutta äänilevyvalikoima teki vaikutuksen. Vierailin tuolla 1981. Olisiko se voinut toimia jopa samassa tilassa kuin Kirjavintti (jossa en koskaan käynyt)? Kk. sijaitsi Korkeavuorenkadulla, muistini mukaan hieman Johanneksen kirkosta ja nykyisestä Designmuseosta etelään Tehtaankadun suuntaan. Näköyhteys blogissa mainittuun Oskari Hiltusen divariin ei kyllä aivan onnistu.
VastaaPoistaMielikuva: Kulttuurikanavalla oli vahva yhteys tuolloin jo konkurssin tehneeseen Love Recordsiin ja sen vaikuttajiin. Mutta tarkkaa tietoa minulla ei ole.
Lisäys: Kulttuurikanava oli eri kohdassa. Kirjavintti oli Yrjönkadun ja Iso Roobertinkadun kulmassa; Lausteen artikkelin luettuani.
PoistaHuvittavaa huomata, että helsinkiläisten omat päämuistot kaupunkinsa 70-luvusta ovat samat kuin ikänsä Tampereella asuneella: Kirjavintti ja Athanasios. No, Digelius tietysti, mutta se ei ole pelkkä muisto.
VastaaPoista