20. maaliskuuta 2022

Sataa


 

 

”Aku, aja sataa”, me pyysimme. Aku ajoi, vaikka kerran jäi Paalasen risteyksessä ratti käteen. Lauttamukseen päästiin ohjaamalla jakoavaimella ohjaustangon päästä. 

 

Jutun kuvan esittämä henkilö ei ollut tuohon aikaan vielä esittelijäneuvos. Tässä yhteydessä ja jutussa kuvan sanoma on poliittinen.

 

Kysyin vuona 1964, mikä selittää Hellaakosken runouden odottamattoman nousun sodan jälkeen. Minulle vastattiin: fyysinen pelkuruus. Sodan aikana ei oikein tiedetty, että se on ominaisuus, hermosto toimintatapa. Asianomainen ei lainkaan kestänyt sitä, että vaikka hän oli vasta 40 täyttänyt, hänelle ei järjestynyt muuta kuin toisarvoisia väestönsuojelutehtäviä Töölössä. Ei toisaalta Mikakaan, jatkoi kertojani, kestänyt tiedotuskomppaniaa, jonka majapaikkaan kuuluivat sodan äänet, joten hän teki hyvän diilin ja palasi kaupunkiin kirjoittamaan ”ruumisarkunnaulojaan” eli kirjakapalla sotapropagandaa. Kun taas Jylhä, kertoi isäni, oli polttanut Talvisodassa kaiken mahdollisen pelon karrelle ja uskalsi aivan liikaa.

 

Sain lukeakseni itsestäni julkaistua; kirjoittaja oli kovin myönteinen, vaikka on asiansa osaava. Puhe oli oikeuskulttuurista eli siis alan kirjoittelustani, joka yltyi tuo jutun valokuvan ottamisen aikoihin ihan mahdottomaksi. Tuossa yhteydessä mainittiin, että luonnehtiessani politiikan huipulle nousseita lakimiehiä olin jättänyt Kekkosen lähes maininnoitta.

 

Nyt kun käytännössä kaikki, siis esimerkiksi minä, ovat sitä mieltä, että Niinistö hoitaa tehtäväänsä erinomaisen hyvin ja pelottomasti, vaikka kateelliset ikätoverit ovat jupisseet viime vuosiin, asti, ettei hän ole juristina kaksinen, tohtii sanoa muutakin.

 

Kun Kekkonen jätettiin Rytin ja Mannerheimin vaatimuksesta ministeritason hommista pois ja puoluetta edusti uskomattomasti kirvulainen maanviljelijä Niukkanen puolustusministerinä, Urho yritti jopa sotatoimiin, kersantti kun oli. Vanhempi veli Jussi, todellinen sissipäällikkö, joka seuraavassa sodassa menetti näkönsä, torjui Urhon ilmoittautumiset väitteen mukaan lyhyesti. ”Ei Urhosta ole.”

 

Näkisin tässä taustan Urhon poliittiselle toiminalle ennenaikaisen rauhanteon kannattajana ja sitten ylilyövän idänpolitiikan kannattajana.

 

Ukrainan rohkeutta ajatellen jäljennän tähän jälleen J.K. Paasikiven amerikkalaiselle ddiplomaatille sanman (Steinhard 27.5.1941, Foreign Relations of the United States 1941 I, Washington 1955 s. 30). ”Arvovalta merkitsee heille enemmän kuin mikään muu. Heidän muuttumattomana politiikkanaan on saada, mitä he voivat, niin vähällä kuin mahdollista, ja sitten pyytää lisää. He eivät uhraa koskaan välittömiä etujaan tulevaisuuden päämäärien vuoksi. He eivät kiinnitä koskaan huomiota siihen, mitä on sanottu, vaan ainoastaan siihen, mitä on tehty. He pyrkivät saamaan korkean hinnan siitä, minkä ymmärtävät joutuvansa tekemään joka tapauksessa. He ovat immuuneja eettisille ja humanitäärisille ja abstraktisiin oikeuteen perustuville tekijöille, ollen pelkästään käytännöllisten ja realististen näkökohtien vaikutettavissa.”

 

Puhe on siis Venäjästä, johon tutustumisen Paasikivi aloitti nuorena tutkijana tsaarin aikana.

49 kommenttia:

  1. Paasikivi sanoi myös että ei pidä sortua konjuktuuripolitiikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ymmärtää ero konjunktuuripolitiikan ja sopivan tilanteen hyödyntämisen välillä. Koivisto irtisanoi YYA-sopimuksen ja Pariisin rauhansopimuksen sotilasartiklat, kun tuli sopiva maailmanpoliittinen ikkuna: oliko tämä konjunktuuripolitiikkaa? -Ei, siinä hyödynnettiin puolustuksellisessa mielessä maailmanpoliittinen ikkuna, ja saavutettiin uusi tasapaino, joka oli stabiili vuosikymmeniä.

      Vuonna 1919 päätettiin miehittää osa Inkeristä ja kaikkein hulluimmat lähtivät valtaamaan Itä-Karjalaa: tämä oli Paasikiven tarkoittamaa konjunktuuripolitiikkaa: yritettiin käyttää Venäjän tilapäistä heikkoutta ja saada aikaan tilanne, joka ei olisi stabiili minkään järkevästi toimivan Venäjän naapurina. Itä-Karjalan valtausta ei olisi ikinä annettu anteeksi, eikä "kolmen kannaksen raja" oikeasti olisi hirveän puolustettava: meidän huoltolinjamme olisivat olleet järjettömän pitkät ja alttiina järvikoukkauksille, kuten Aunuksessa nähtiin vuonna 1944.

      Nyt sitten pitää kysyä, kumpaan kategoriaan Nato-jäsenyys kuuluu. Venäjä ei nyt kykene estämään Nato-jäsenyyttä. Saavutetaanko sillä pysyvää etua?

      Poista
    2. "Pitää ymmärtää ero konjunktuuripolitiikan ja sopivan tilanteen hyödyntämisen välillä."

      Vuonna 1941 Mannerheim, Ryti & co "hyödynsivät sopivan tilanteen". Sanottiin, että se "ei toistuisi ainakaan sataan vuoteen". Siispä kaikki vain huimasti yhden kortin varaan.

      Vaan mitenkäpä kävi? Jaa että "oli pakko"? - Älä usko itekkään.

      Poista
    3. 1917 Suomen itsenäistyessä vallankumous ja 1989 Neuvostoliiton hajoaminen olivat tarpeeksi suuria mullistuksia irrottautumisaskeleiden tekemiseen. Onko nyt sitten kyse mullistuksesta vai konjuktuurista riippuu Venäjän tilanteesta. Maantieteelle emme mekään mahda mitään.

      Poista
    4. Anon (20.3.) näkemys on hyvin neuvostonuolevainen. Se ohittaa täysin sen, että Suomi oli juuri kokenut paljon pahempana saman kuin Ukraina nyt, eikä siinä tilanteessa Suomella ollut mitään mahdollista pysyä puolueettomana.

      Suomen oli valittava Venäjän ja Saksan väliltä. Valinta oli oikea. Luulisi sen jo nykyistenkin tapahtumien valossa tyhmimmänkin ymmärtävän.

      Nyt on edessä sama valinta: liitytäänkö Venäjään vai Natoon?

      Poista
    5. "Anon (20.3.) näkemys on hyvin neuvostonuolevainen."

      Tyypillinen, hyvin tyypillinen näkemys näille "isänmaallisille", joiden huutosakit kansoittavat medioiden ja puolimedioiden kommenttipalstat tietämättömyyden kumealla mylvinnällä.

      Taidatkin olla oikein kirjaimellisesti "taaksepäin kääntynyt profeetta", joka kykenee nykytapahtumilla selittämään parhain päin Suomen kahdeksankymmentä vuotta sitten Hitlerin liittolaisena aloittaman hyökkäyssodan.

      Poista
    6. Ei tässä mitään profetioita tarvita. Sen sodan selittää ihan tasan tarkkaan se, mitä tapahtui 1,5 vuotta aiemmin – teikäläisten ihannoiman "suuren ja mahtava isänmaan" tekemä härski hyökkäys puolueettomaan maahan. Ihan ilman syytä. Eli talvisota.

      Siihen et saa Hitleriä sekoitettua muuten kuin Stalinin rikostoverina.

      Poista
    7. "Tyypillinen.."
      heh, sieltähän se trolli taas putkahti esille.

      Poista
    8. "Tyypillinen.."
      heh, sieltähän se trolli taas putkahti esille."

      Hoe nyt kylläksesi "trolli", "putinisti", "trolli", putinisti..." Kaltaisesi idiootti kun ei taida muuta osatakaan.

      Poista
    9. Ei ainakaan ajatella.

      Poista
  2. Urhohan oli vapaussodan veteraani!

    Hän oli urheilijanuorukainen, jonka tulokset kestävät kunnialla vertailun tämän päivän tuloksiin. (Kumma ettei kukaan ole keksinyt "Urhon kolmiottelua", jossa kisaillaan vauhdittamassa korkeudessa, pituudessa ja kolmiloikassa.)

    Sisällissotaan hän osallistui Kajaanin sisseissä, taisteli monissa kahakoissa ja johti jopa teloituskomppaniaa Haminassa (muistaakseni).

    Kunto olisi kestänyt, samoin pää - miksei muka Urhosta olisi ollut? Olisi ihan takuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikaisenpa oikeankin virheen: Jussi oli Urhon pikkuveli!

      Urhon sotaan lähdön suurin este lienee ollut ikä. Talvisodan aikaan hän oli 39 v ja jatkosodan alussa jo yli 40 v. Jussi oli 10 vuotta nuorempi.

      Poista
    2. Mikä oli Urhon rooli sisällissodassa, kun Kajaanin Sissi-Komppania pidätti seitsemän siviilimiestä Iisalmen työväentalolta ja ampui heidät.

      Poista
    3. Urholla oli roolinsa Varkauden Huruslahdellakin. Tuskin Haminassa kuitenkaan.

      Poista
    4. Haminassapa juuri, oikein muistin: hän johti siellä ryhmää, joka teloitti 12 punaista. On tunnustanut teon.

      Huruslahdella hän sanojensa mukaan kävi vain katsomassa teloitettuja. Viipurin puhdistuksen aikaan loppukeväästä, jolloin Kajaanin sissit olivat suuressa roolissa lähes 400 venäläisen joukkoteloituksissa, Kekkonen sattui onnekseen olemaan lomalla.

      Täytyy muistaa, että hän oli näihin aikoihin vasta 17-vuotias lyseolainen.

      Poista
  3. Yleensä lähisukulaiset tuntevat läheisensä parhaiten. Aivanko totta luulet, että vauhdittomien hypyissä ei olisi kilpailtu kuvaamallasi tavalla. Ei se nyt sentään Urhon kolmiottelua ole.

    VastaaPoista
  4. Timo J.Tuikka kirjoittaa "Kekkosen takapiru" -kirjassaan, että hallituspotkujen (oli vielä ennen talvisodan syttymistä sisäministeri) korvikkeeksi Kekkonen nimitetään hallituksen yhdysmieheksi päämajan propagandaosastolle, mutta Mannerheimin ja Kekkosen yhteistyöstä ei tule mitään.

    VastaaPoista
  5. Paasikivi kirjoitti myös tuon alla olevan. Paasikiven viisaus ja reaalipolitiikan taju näkyy tässä toisin, kuin pelkästään idealismista ja ihmisten ominaisuuksien arvioinnista. Verrataanpa Ukrainaa tähän kirjoitukseen. Siis Paasikiven sanoin:

    Tähän on jouduttu. Olimme antaneet valtakuntamme liukua sotaan Neuvosto-Venäjän kanssa, vaikka edessämme olivat tosiasiat:

    1. Meille ei ollut luvattu mistään apua.
    2. Neuvostoliitolla oli vapaat kädet.
    3. Puolustuslaitoksemme oli suuresti puutteellinen.

    Talvisodassa tapahtui ihme: Pelastuimme kuitenkin. Merkillinen katsantokanta. Talvisota olisi juuri käynyt esimerkiksi siitä, mihin toiveajattelu ja haihattelu vie, Se vei historian suurimpaan onnettomuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mielenkiintoista pohtia, miten Suomi olisi voinut välttää talvisodan. Selvää on, että antamalla periksi vaatimuksissa lokakuussa 1939 olisi voitu välttää Neuvostoliiton hyökkäys seuraavassa kuussa. Toisaalta ei ole mitään syytä olettaa, ettei tämän seurauksena olisi ollut Suomen miehitys kesällä 1940. Syyskuun 1939 tilanteessa ei ollut enää vaihtoehtoina kuin antautuminen ja itsetuhoisen epätasainen sota. Me valitsimme sodan – mikä oli oikea valinta.

      Kysymys on siis laajempi: olisiko 1930-luvulla voitu harjoittaa politiikkaa, jolla olisi vältetty Neuvostoliiton vaatimukset? On huomattava, että Suomen politiikka oli hyvin varovaista. Me tukeuduimme silloiseen sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen eli Kansainliittoon ja teimme hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa, kuten oli tapana hyvien naapurien kesken. Suomi ei suunnitellut hyökkäyssotaa edes salassa, ja pyrimme pitämään selvää etäisyyttä Saksaan, jotta meitä ei voisi syyttää hyökkäyksellisestä yhteistyöstä sen kanssa.

      Tämä ei riittänyt Neuvostoliitolle. Mikä olisi? Oma uskomukseni on, ettei mikään. Me olisimme kelvanneet Venäjälle vain, jos olisimme olleet vasallivaltio. On hyväksyttävä, että joskus tähän luottamuksen rakentamisen ongelmaan ei vain ole ratkaisua.

      Paralleelit nykytilanteeseen nähden ovat selvät. Me olemme noudattaneet hyvin varovaista politiikkaa Venäjään nähden ja yrittäneet pitää hyviä välejä. Nyt on nähty, ettei se riitä. Putin on retoriikassaan tehnyt selväksi haluavansa palauttaa keisarillisen Venäjän rajat ja alkanut tämän tavoitteen mukaisen hyökkäyssodan, onneksi oikealla sivustallaan. Meidän idänpolitiikkamme on täysin epäonnistunut. Nyt on aika vetää johtopäätökset. Pyrkimys ystävällisiin ja luottamuksellisiin suhteisiin on turhaa. Venäjän nykyinen johto ei ymmärrä kuin aseellisen pidäkkeen.

      Poista
    2. On veljeilty liikaa NATOn suuntaan, nyt on sitten laskun maksun aika kun vaihtoehtoja "ei" enää ole.

      Poista
    3. >…Toisaalta ei ole mitään syytä olettaa, ettei tämän seurauksena olisi ollut Suomen miehitys kesällä 1940…

      >…Oma uskomukseni on, ettei mikään…

      Niin. Olettaa ja uskomus. Vailla analyysiä ja perusteita. Tämä erottaa sinut Paasikivestä.

      Poista
    4. Muuten yhdyn, mutta eihän Venäjä ole uhannut Suomea muuten kuin Natoon liittymisen suhteen? Mistä päättelet ettei Venäjälle riittäisi nykyinen sotilaallisesti sitoutumaton Suomi?

      Nythän Putin havittelee ns. Suur-Venäjää vanhassa kunnon suursuomi-hengessä: kaikki "venäläiset" kansat ja heimot yhden valtakunnan alle. Suomi ei kuulu tähän ryhmään.

      Ettei näkemyksestäni tulisi väärää käsitystä, ilmoitan että olen kannattanut Natoon liittymistä Neuvostoliiton sortumisesta saakka. Varmuuden vuoksi. Eli näköjään kaukaa viisaasti.

      Poista
    5. "On veljeilty.."
      Mitä vaihtoehtoja aikaisemmin olisi ollut? Muut Venäjän naapurivaltiot liittyivät melkein kaikki NATOn paitsi Ukraina ja Suomi.

      Yhteistyö Ruotsin kanssa on ollut kerta toisensa jälkeen epämääräistä kompurointia ja viime hetken dumppaamista kun ongelmia alkaa tulla eli Venäjä hyökkää tai kun Venäjä ilmoittaa ettei se hyväksy yhteistyötä Ruotsin kanssa.

      Kyllä nyt on Suomen vedettävä aivan oma linjansa eikä koko ajan kyseltävä muilta valtioilta mitä mieltä ne ovat Suomen turvallisuuspolitiikasta.

      Poista
    6. Elämää eletään siinä tilanteessa, jossa ollaan. Me tiedämme, mitä tapahtui Virolle ja muille Baltian maille kesällä 1940. Miksi ihmeessä NL olisi kohdellut meitä toisin? Minä en pysty keksimään järkisyitä. Ehkä sinä, ystävällinen anonyymi, osaat.

      Samoin on en pysty keksimään, miten mikään demokraattinen Suomen hallitus olisi voinut noudattaa kvalitatiivisesti niin erilaista politiikkaa, ettei Neuvostoliiton paranoidi johto olisi alkanut liittää meitä etupiiriinsä vuonna 1939. Ehkä sinä kuvaat, minkälainen politiikka olisi johtanut parempaan tulokseen. Paljonhan Suomessa 1970-luvulla tällaista haikailtiin, mutta konkreettisesti en ole kenenkään nähnyt analysoivan, mitä olisi vaadittu. Ei Paasikivikään keksinyt kuin, että olisi pitänyt suostua Jartsevin esityksiin. (Mikä hallitus olisi pysynyt pystyssä esitettyään moista?)

      Nyt tilanne on sama: naamiot ovat pudonneet. Putinin Venäjä on fasistinen sortovaltio, joka käy nyt kolmatta hyökkäyssotaansa 15 vuoden aikana naapurimaata vastaan. Me emme voi EU:n jäsenmaana ja demokraattisena valtiona mitenkään saavuttaa sellaista poliittista tilannetta, jossa Venäjä "luottaisi" Suomeen. Ukraina oli paljon ystävällisempi maa Venäjää kohtaan kuin me - kuinka kävi? Ainoastaan jokin suomalaisen lukashenkan johtama maa, jossa olisi diktatuuri ja venäläisiä joukkoja, kelpaisi.

      Länsi on Ukrainassa käyttänyt suurimman osan kyvyistään sanktioida Venäjää. Tämä on ollut välttämätöntä, mutta samalla se on syönyt turvallisuuttamme. Nyt maamme turvallisuus ei voi perustua enää EU:n ja USA:n taloudelliseen vaikutusvaltaan. Sen pitää pohjata konkreettiseen sotilaalliseen pidäkkeeseen. Toisaalta meillä on vähemmän menetettävää Venäjällä: ei siellä enää ole paljon muuta kuin Nokian renkaat ja Fortumin Venäjä-toiminnot. Tämä antaa meille liikkumavaraa.

      Poista
    7. Kyllä tässä ovat pudonneet lännenkin naamiot.

      Poista
    8. Vaatii kyllä lujan asenteen, jos ei näe merkittäviä eroja Suomen ja Baltian välillä kyseisenä aikana. Ja jälkiviisaasti on helppo kuvitella parempi politiikka Suomelle: uskottava puolueettomuus, siis uskottava.
      Voisi myös, toisaalta, vähän miettiä, mitä Suomi olisi tehnyt Venäjä/NL:n asemassa: Vieressä pieni vihamielinen bolsevistinen maa, joka on hyvää pataa laajentumisen jo aloittaneen ja massiivista hyökkäystä Suomeen hautovan vallan kanssa.

      Poista
    9. "Vaatii kyllä.."
      Juuri niin se oli. Venäjä eli Stalin/Molotov ja Saksa/Hitler olivat tehneet sopimuksen ja olivat poliittisessa ja sotilasliitossa muuta maailmaa vastaan.

      Kaikki pienet maat ympärillä, Puola, Tanska, Hollanti, Latvia, Liettua, Viro ja Suomi oli tarkoitus nielaista jommankumman kitaan. Ja niin he alkoivat sitä myös toteuttaa ja onnistuivatkin, paitsi Suomea ei nielaistu. Suomi joutui yksin taistelemaan NL:a vastaan ja se tehtiin yhtä raivokkaasti kuin Ukraina juuri tällä hetkellä tekee. Slava Ukraini!

      Poista
  6. Epäilen vahvasti, että kysymyksessä ei ollut teloituskomppania vaan -joukkue tai vain ryhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh... karu asia, mutta mielenkiintoinen terninologinen ja semanttinen pulma. Teloitusosasto?

      Poista
  7. Setä Teräksinen törähti kanssa että kuuntele vain mitä suu puhuu mutta katso mitä kädet tekevät. Hyväpä sittenkin ettei Lenin, ajatus siitä että - Herrajjumala, onneksi ei.

    VastaaPoista
  8. Kemppisen Paasikivi -siteerauksessa ajatus tarttuu kohtaan "He pyrkivät saamaan korkean hinnan siitä, minkä ymmärtävät joutuvansa tekemään joka tapauksessa.".

    Nato-hakemuksen suhteen tuo tietysti tarkoittaa, että kun eivät pysty sitä estämään, perivät hintaa  ennen hakemista, hakemuksen käsittelyaikana ja jotain yrittävät saada vielä jälkikäteenkin. Siis jos Putin-Lavrov -kaksikon ajattelu kulkee samaa rataa kuin Stalin-Molotov -kaksikolla Paasikiven aikaan. Ja miksei kulkisi, sen verran kova Stalin-fani Putin on.

    Kekkoseen verrattuna Paasikiven ajattelu ja ajattelun tiivistykset ovat omaa luokkaansa, siteeraamisen arvoisia. Mitä muuta Kekkoselta on jäänyt  yleisempään käyttöön kuin se "Saatanan tunarit"?

    Siteeraamisessa sinällään innokkaimpia ovat kaikensorttiset uskovaiset.

    Kymmenen vanhana  (1960) seurasin  lähietäisyydeltä erästä asiaansa vahvasti uskovaa saarnamiestä. Koska tilaisuus oli minulle vastenmielinen, kuten aina, tarkkailin vain ihmisiä ja tapahtumia.  En osallistunut.  Saarnamiehestä panin merkille miten hän Raamattuaan heiluttaen julisti "Tässä kirjassa joka sana on totta".  Ilmeisen ahkeran lukemisen lisäksi hän oli myös alleviivannut ahkerasti.  Yritin nähdä olisiko eräältäkään aukeamalta jäänyt yhtään jaetta alleviivaamatta, ei siltä näyttänyt. Joissakin kohdin  sanoman suuruutta oli korostettu, alleviivauksen lisäksi, marginaaliin tehdyllä pystyviivaksella. Sinistä ja punaista oli käytetty säästelemättä.

    Saarnamies julisti sanaa ja siteerasi Raamattuaan  voimallisesti. Loppua kohden meno pirtissä  kävi ihan villiksi. Polvirukouksessa äänitasot nousivat ja jotkut  alkoivat puhua kielillä. Kaikenlaista omituista kuulin. Eräs Topi naapurikylältä oli hengessä mukana, mutta häneltä ei irronnut muuta kuin "Ti-ti-titi-titi-ti-ti-ti-titi-titi..."  - minuuttitolkulla. Jos tuollaista kuulisi nykyään, voisi esittää kysymyksen "Pitääkö olla huolissaan?".

    VastaaPoista
  9. Arvostetusta runoilijasta Jylhästä olen lukenut, että hän lopetti itsensä Turun kauppatorin kulmatalossa olleessa veljensä asunnossa. Hän oli selvinnyt kovista eturintaman taisteluista, mutta päätyi sitten muutamia vuosia sodan jälkeen omaehtoiseen ratkaisuun.

    VastaaPoista
  10. Äskettäin kuollut Tuomo Polvinen toteaa Paasikiven elämäkerran kolmannessa osassa, että Rytin talvisotakabinetista jätettiin pois mm. "IKL-prosessissa pahoin leimautunut sisäministeri Urho Kekkonen". Siinä kaikki.

    Kekkosen ajama IKL:n toimintakieltohan jätettiin marraskuussa 1938 Helsingin RO:ssa vahvistamatta täpärästi äänin 2 - 1. (Toimintakieltoa vastustaneet äänen antoivat oikeusneuvosmies Kurt Herrmann ja varatuomari E. Candolin. Juhani Suomi kertoo enemmän Herrmannin poliittisesta taustasta Kekkosen elämäkerran ensiosassa.)

    Olivatkohan Mannerheim ja Ryti talvisotahallitusta muodostettaessa siis kovasti sydäntyneitä Kekkoselle IKL:n asiasta? Muuta syytähän Polvinen ei mainitse Kekkosen kaseeraamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kekkosen takapiru" -kirjassa Ryti sanoo Kekkoselle: " En voinut ottaa sinua mukaan, kun hallitus olisi tullut tavallaan kompromentoiduksi".

      Poista
  11. "Urho yritti jopa sotatoimiin, - ”Ei Urhosta ole.”

    Otetaan se marjakin maasta.

    Miksiköhän muuten se Ööljas ei, kun nyttemmin aikaa kerran oli, hakeutunut rintamalle? Mahako oli tiellä?

    VastaaPoista
  12. Paasikivellä oli realistinen käsitys venäläisistä. Hän sodan jälkeen valitteli lännen johtajien herkkäuskoisuutta, historiin perehtymättömyyttä ja olevan helposti huijattavissa.

    VastaaPoista
  13. Tulin jääneeksi tuumimaan ollaanko Ukrainassa rohkeita. Aivan selvää että siellä ollaan oltu jo useita vuosia pakon edessä. Meneillään oleva sota on siltä kulmalta tarkastellen lopputulema kehityskululle joka on vallinnut Venäjällä jo pidempään ja jota on Ukrainassa seurattu silmä kovana. Jos Ivan Ivanovits nieleekin RTVn syötteen vaikkei sitä keittiössään puheeksi otakaan ei se tarkoita että ukrainalainen ei tekisi kuten perussuomalainen jolla käsi on aina nyrkissä, vaikkakin enimmäkseen taskussa. Tuo sisäinen suurelta osalta disinformaatioprätinä jää meiltä näkemättä, vilahduksia on youtubessa. Emme kummeksu, naurahtelemma vain. Näin oli ja nyt on näkyviin noussut koko otus, Venäjän karhu kääntää kylkeä ja pöksyissä tutajaisi kun käydään ahkerasti arvailemaan raapiiko persettään vai eikö raavi ja helvetti soikoon mistä saadaan ydinaseita ainakin aluksi jos se Ryssänperkele tänne alkaa tunkea. Voin tuntea tämän vaikken sitä luekaan paitsi omassa päässäni ja nyt tässä. Jonkinasteista henkistä masturbaatiotahan tämäkin on johonkin määrään.

    Eräs kampraati lähti sinne avittamaan. Ammattimiesten avulla se sujuvoituu. Kunnes palaa, en aihetta aio käsitellä. Tympiikin.

    Puolustusvoimien komentaja sen sanoi (HS 11.3) "Ei ole syytä uuvuttaa itseään."

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Eikä meitä. Siperiahan on joukko imperialistisen ja kolonialistisen Venäjän (eri nimisenä eri aikoina) riistämiä siirtomaita luonnonvaroineen ja alkuperäiskansoineen. Harvempi silti on meillä käyttänyt tästä ilmiöstä oikeita termejä. Ei pidä antaa sen hämätä, että välissä ei ole merta, vaan vuoristo. Neuvostoaikana tietysti totuuden sanominen olisi ollut synti ja häpeä, mutta nyt ei pitäisi esteitä olla.

      Poista

  15. Herttaisin auto oli nenäMosse ja jylhin Popeda. Oi niitä aikoja Päivi Paunu. Melkein kleinbussi tämä nykyinen Paku. Pelkään polvieni puolesta kun fillaroida tykkäisin, ja hiihtää juosta ja seisten kusta. Enkä maata vaikka Unikulma HS alakulma B 6 viekotteleekin.

    Pakun rattiin teippasin kirjan. Olenhan kaksisilmäinen. Häkellyttää tämä uusi kirja.
    "To the Uttermost Parts of the Earth.
    Legal imagination and and international power, 1300-1870". Kirjoittaja Martti Koskenniemi.

    Kirja on johdanto Katharina Pistorin 2019 oppaaseen omasta ajastamme. Katharina P. kertoo 1970-2020 eli sen puoli vuosisataa jona laki palautti sekä Rikkauden että Epätasa-arvon. Mikä aika jäi väliin. 1870-1970. Mikä aika ?

    Sosiaalidemokratia. Ja kutka meillä sitä ihan siinä puolivälissä herroina kekkuloivat ? Langokset Fagerholm ja Kekkonen. Sanoisin vain että tämä Pistor raportoi lainvalaja-betonimylläreitten Fageri&Urkki duunin murenemisen. Omaisuus- ja tuloerot ovat revenneet vallankumousta 1789 eleltävälle kuilulle. Se vain että rotko samalla siirtyi himalajan huippujen väliin. Katso nepalilaisravintoloiden ikkunamaalauksista.

    Ja Koskenniemi -jota kotikaupunkini kaduilla näkee ja livenä kuulee yleisissä väenkokouksissa- puolestaan selittää sähinää Louvren vuosista 1300 Pariisin vuoteen 1870. Barrikadeilta nousi Bismarckin peukalo ja näytti technische schooliin eli Hietaniemen telakkatorille ja Salveen.

    Pitkään tuloaan tehnyt Meritokratia nousi kukoiksi. Muni kaikille. Palasi Manitokratiaksi kun poliitikot Fageri ja Urkki ikääntyivät Suomen Pankista.

    Niin. Pistorin käräjäkiviä ovat KPMG PwC LAW ISDA. Ihan just äsken eli 2008 ja covid 2020 ISDA ylähuoneen keskinäisvaijerit karkaistiin dollariammeessa ja pitävät vielä keväällä 2022. Ne on keskitetty Lännessä yksiin käsiin vähän niin kuin oligarkeille mutta oikeasti feodaaleille. Geenisiirtoja.

    Lopetan kesken aplodien mutta yksi ylimääräinen. Filip Kaunis lorautti kullan sekaan ja osti sepiltä aseita. Kreivinsä pitivät omat lääni tai aluehallintorahansa. Hyvä kun pitivät. Filipin perinnönjaossa hänen toimitusjohtajiensa omaisuudet takavarikoitiin seuraavalle kunkulle. Normaalimenettely visa nimeltään keskiajalla. Noin ei uusia toimari/pehtori perijöitä ilmaantuisi vaan raha ja mahti voideltaisiin vaaleimpaan pintaan. Ja vaakunaan Pyhän maan leijona.

    Sieltä se ei kylläkään uinut Suomeen vaan Ruotsista ja sitä puhtaampana nousi maihin. Keskeytän mutta haen lisää mytologiaa ja valheuutista Financial Timesistä. Siitä Presidentin korjaamasta versioista.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Sosiaalidemokratian pohjaksi oli verissäpäin taisteltu orjasodan sivujuonena kansallinen ei-private luottosysteemi entisen wild cat "jokainen on luoton arvoinen" Veikko Lavi, sekamelskan tilalle. Ja vielä höökitty monopolikapitalistien Rosvoparonien kimppuun kaduilla ja kongressissa. Lopulta se Fed ja presidentin sana mitä kellekin kuuluu.

      Niillä sodittiin WW I siksi miksi tuli. Fed selkänojana sekoiltiin 30-luvun lama ja ei-demokratiat. WW II pani dollarin keskelle ihmiskuntaa ja koittikin edistys -minutkin vietiin kouluun. Ja karkaan kirjanvälistä vasta nyt EA:n ja Kemppisen ja VEK 20.11.21 vapauteen vipuamana. Kiitti pirusti.

      Tota dollaria ruvettiin huojuttamaan, de Gaulle varsinkin ja London City kuin virkansa puolesta. Sehän jo 1600-luvulla teloitti kuninkaan ja osteli kunnallisilla rahoilla kaiken Britannian. Bank of England.

      300 vuotta myöhemmin sosdem raha roikku kerrallaan irtosi Royalista ja internationalistui taas. Esivallat antautuivat rahan edessä. Pankit hellittivät kisaamasta keskenään. Kaikkien rahat kelpasivat kaikille ja kaikkialla, "pääomien liikumisvapaus" sama hinta kultakin ulkopuoliselta vaadittiin yhteispetillä libor ja hännänhuippuna heliborkin.

      Yksityistalentit tulivat pankeiksi luuloteltujen entisten luottolaitosten rahoittamina peleihin vain mielikuvitus reikäkattona ja voluumien nielemisviemärinä tietokonekehitys.

      Tämä hirmulisko ja syötti hotkaisi Suomen. Kysy Sorokselta ja kai ministerin ellei valtioneuvoksen arvonimeä vaivautuneesti vältelevältä Wahlroosilta "Että noinko tietämättömiä ne vielä kaiken jälkeenkin ovat, kansalaisia muka, korkeastikin koulutetut -hyi hitto". "Rapaa pankin matoille, turhilta ihmisiltä".

      Entäs meininki Moskovassa. Samaa ihmisoikeutta ja oikeusvaltiota. Dollariprivatisointi haavi haali maaperät ja öljyperät ja kaasupilvet. Haavi sikäli että tekijämiehistä moni pudottautui Ajatusten origoon Lontooseen kuka futikseen kuka krikettiin. Hevospooloonkin. Yhteistä heidän ja loordien kesken on lastensa suojelu valtion kasvatuksesta.

      Nyt päättymätöntä ja kulumatonta rahaa jaetaan jo kaikille. Ensimmäisiin shekkeihin nimensä repäisi Trump. Viime viikolla Biden läksytti essojansa että älkäät kuvitelko hautovanne koloissanne profittejanne ankarasti työskentelevien kanssa-amerikkalaistenne kustanuksella. Ja OECD sanoi…ostovoimaa tuotettavan… eikä sellainen inflaatiota matkaan saata…toimitettuna köyhimmille perheille ja huusholleille…nehän ostaisivat ruokaa..ja maksaisivat lämmösta ja valosta sotaan suistettuina -arkensa murskattuna.

      Tämä siis noutamassani lehdessä FT Weekend. Mitä pressa silmäilee -mistä kohdasta silmäilleekään. Kuka näyttäisi Saarikolle s.7, reunimmainen palsta oikealla ja keskiväli.

      Vastakkain asettelu oli ratkaistu globaalipiiriä kiertävän rauhantuomarin ratkaisuissa. Häneen vedottiin kansallisissa tuomioistuimissa Pistorin tavalla ja feodaalien kaluamilla raviradoilla mistä kansainvälisestä Koskimies kronikoi.

      Yks parhaita on US salkussa tuotu velvoite osakearvon lakisääteisestä maksimoinnista, EK:n kautta salakuljetettu oikeusvaltiopykälä isänmaamme ulosmyynniksi väärennetyllä rahalla. Kuten Venäjäkin myyty oli. Se oli tuo fisudiaarinen agentti. Henkilö Oy kantaja nro Y 123321 ja sen ottopojat.

      Eilen näin yhden superBMW urheiluauton, rek NL-123322. NL ei tarkoita Neukkulaa vaan Netherland. EU Hollannin lakia jolla siirtomaiden omaisuudet turvataan perijöille demarivallankin alla. Miksi ei oteta mallia ? Ja myydä shell kuorena vanhastaan tutulle Juha Sipilälle. No myytiin ja Forssa kärrättin Ämmänsuolle.Jukka Sjöstedt

      Poista
  16. Sanokaas muuten, miksi ei koronasta ei nyt puhuta, vaikka tartuntoja, sairaalapäiviä ja kuolleita on päivässä enemmän kuin koskaan aikaisemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Politrukkien virallinen ilmoitus oli että epidemia on voitettu.

      Poista
    2. "Sanokaas muuten, miksi ei koronasta ei nyt puhuta, vaikka tartuntoja, sairaalapäiviä ja kuolleita on päivässä enemmän kuin koskaan aikaisemmin?"

      No syyhän on ilmeinen. THL:n näkyvät johtohahmotkin antavat nykyään auliisti seuraavankaltaisia lausuntoja:

      "Emme me nyt siitä voi lähteä, että Suomessa ei kukaan koskaan kuole." Tai: "Eiväthän ne [suuresti lisääntyneet] kuolemat mukavia ole, mutta..."

      Mukavia?

      Taustaselityksen tällaisen ajattelutavan voitolle pääsylle voi kukin päätellä itse.

      Poista
    3. Kertoisivatpa joskus vaikka senkin, millaista väkeä ne kuolleet ja sairaalaan joutuvat nykyisin ovat - ikäjakauma ja rokotustilanne ennen kaikkea. Ja pelkän iän vaikutus ilman erityisiä riskitekijöitä. Mutta toimittajatkin ovat näköjään sen verran johdateltavissa, etteivät älyä kysellä tuollaisia.

      Poista
    4. Kun nyt erilaiset lobbarit ehtivät parisen vuotta räksyttää koronarajoituksista ja äskettäin se kohteen lakattua loppui, olisi syytä tutkia, miten suuri osa kaikenlaisesta palvelujen käyttämättömyydestä johtui rajoituksista ja miten suuri osa ilman rajoituksiakin ihmisten luonnollisesta varovaisuudesta. Havaintojeni mukaan erilaiset kapakat eivät ole rajoitusten poistuttua täyttyneet läheskään entiselleen. Sama koskee teattereita, konsertteja, liikennevälineitä ja sen sellaisia. Kovaäänisten lobbareiden rahavaatimuksethan aina lähtivät siitä väittämästä, että sinänsä toki ikävät asiakaskadot johtuivat aina ja kokonaan rajoituksista.

      Poista
    5. Toimittajat ovat aika yksinkertaista porukkaa eivätkä osaa höyrytä kuin yhdestä asiasta kerrallaan

      Poista
    6. No niin, nyt sitten IS tänään:
      "Riski sairastua koronaan on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan aiemmin pandemian aikana."

      Töksähtikö uutispimityksen jälkeen yllätyksenä?

      Poista
  17. Judtin Postwar loppuu nykytapahtumien kannalta kesken, Jeltsiniin. Kävi tässä miten kävi, Venäjän historia menee taas kerran uusiksi, kun "faktat muuttuivat". Neuvostoliiton hajoaminen on edelleenkin meneillään. EU_n ulkopuolisessa entisessä Neuvostoliitossa on vasta Ukrainassa oltu siirtymässä apparatschikien jälkeiseen aikaan.

    VastaaPoista