25. maaliskuuta 2022

Mustan mullan maa


 

 

Tämän kirjoituksen kuva on esimerkki propagandasta. Sodan aikaa toimi Propaganda-aseveljet -niminen yhteenliittymä. Muista ihmetelleeni sitä, koska olin jo oppinut, että ”ropakanta” tarkoittaa sellaista, mitä ei oikeasti ole. Käsitykseni oli lapsekas. Lieventävä asiahaara on, että oli lapsi.

 

Nyt suositan Martti J. Karin kolmea YouTube -haastattelua, jotka ovat kaikki laajoja. Keskeisen propagandaelimen Ylen tietoiskuissa tahtoo olla se vika, että ne päättyvät ennen kuin ovat alkaneetkaan. Tämä Kari on tohtori, tutkija, venäjän taitoinen ja entinen tiedustelu-upseeri. Olemus miellyttää, koska maailman vierinkivet ovat jo jättäneet jälkensä.

 

Lppi on mennyt perille. Suuri Laestadiuskaan ei koskaan pessyt housujaan ja kiroili ihan perkeleesti. Kun tätä joskus ihmeteltiin Leipzigissä, hän sanoi voivansa saarnata saksan sijasta latinaksi ja vihjasi voivansa vetää niskansa sellaisen kultakanuunaisen nutun, että heikkopäistä hirvittää. 

 

Katso lähemmin Pohjankirja (toim. J. Kemppinen) Aurén, ”Suorasukainen kertomus Lestadiuksesta” s. 132 ss. (perustuu tutustumiseen ja tapaamiseen).

 

Ilta-Sanomien videohaastattelussa miellyttivät täsmälliset tiedot joukkotuhoaseiden käyttämisestä Venäjällä, ja samoin hyvä haukkumanimi ”Neuvostoliitto 2.0”.

 

Putinin lisäksi tarvitaan kaksi korkeinta sotilasta. Jos yksikin on sitä mieltä että ei, hän pitää huolen, että armeijassa leviää tieto. Ja armeija toimii kuin Kiina. Se on voittajan puolella. Ja se on menoa Putinille.

 

Eilen maan suurimpien rahavarojen haltija ja muut ykkösketjun toimijat sanoivat Venäjän vaatimuksista saada maksu maakaasusta ruplina, että turpiin tuli. Ajatus oli varmaan se, että esimerkiksi Saksan on hankittava ne ruplat jostain, ja Venäjä määrää kurssin. Revalvoimalla rajusti eli päättämällä esimerkiksi että yhdellä eurolla saa vain yhden ruplan (jonka arvo meidän mielestämme on luokkaa 0.01 euroa) Venäjä vetäisi eurot ja niiden perässä dollarit itselleen ja ostaisi koko rahalla tankkeja ja ohjuksia. Keneltä niitä ostettaisiin, sitä ei mainittu.

 

On totta, että sähkön ja kaasun hinta saattaa nyt kymmenkertaistua, tavalla jonka itse muistan 1970-luvu alusta. Mutta se ei ole kohtaloksi, kuten ei ollut viime kerrallakaan. Tai ajatelleen II maailmansotaa. Useimmat osallistujat, paitsi USA, ampuivat rahansa pitkin metsiä ja soita. Pinon päälle jäivät ne, joilla oli kyky koota raaka-aineita, jalostaa ja jaella niitä ja rakentaa niiden varaan palvelutoiminta. Käytännössä USA ja EU, Britannia mukaan luettuna.

 

Nyt olemme jo nähneet, että ihmisluonnon päivittely ei johda mihinkään. Kuukaudessa on tapahtunut uskomattomia asioita. Putinin maalla ei ole mahdollisuuksia.

 

Äkisti Trumpin kausi ja Brexit näyttävät koeponnistuksilta, jollaiset ovat tarpeen paineastioille. Tuli lommoja mutta ei revennyt.

 

Vuosisadan parhaisiin ja monipuolisimpiin kuuluut kirjailija Bashevis Singer vietti nuoruutensa Puolassa hyvin lähellä Ukrainan Lviviä. Asovan meren Taganrogista oli kotoisin seutua paljon kuvaillut Anton Tshehov. Siellä on Euroopan painopiste. Äkkinäinen luulisi, että tuo piste olisi Lonto tai Pariisi tai Berliini. Mutta kun ei ole.

26 kommenttia:

  1. "On totta, että sähkön ja kaasun hinta saattaa nyt kymmenkertaistua, tavalla jonka itse muistan 1970-luvu alusta. Mutta se ei ole kohtaloksi, kuten ei ollut viime kerrallakaan."

    Hobsbawmin mukaan ainakin se oli peruuttamatonta. "The Golden Age" päättyi enää palaamatta. Alkoi "The Landslide", ja sen kiihtyvässä liu'ussa näkyy paraikaa oltavan - paljolti muutenkin kuin taloudellisesti.

    VastaaPoista
  2. Olen Karista eri mieltä, mutta...

    Kävin katsomassa elokuvan "Drive my Car", jossa pääosissa oli kaksi:

    1) Saab 900 Turbo, 3-ovinen, 15 vuotta vanha, punainen.

    2) Дядя Ваня, Djadja Vanja, jota Murakami ohjaajan kanssa oli moduloinut tavalla, johon sotakoulun eversti ei yllä.

    Suosittelen.

    Tsehovin Vanjan ja Murakamin viesti om

    a) etsi paha itsestäsi, niin voit sen löytää toisestakin

    b) muistelemme kuolleitamme vain sillä ehdolla, että itse pysymme elossa.

    Vaikka elokuva kestää minuutin vaille kolme tuntia, tohdin sitä sen ajankohtaisuuden takia kovasti lämpimästi Kemppiselle & al suositella.

    Kun Vladimir & Vladimir (jälkimmäinen Kirill) alkavat vedota K J Rowlingiin hyviksenä ja cancelloijia pahiksina, on viimein kovat piipussa.

    Siinä Olympiakomitean CEO:n pallitkin vapisevat, #metoo

    VastaaPoista
  3. Biologiasta opin, että Suomen eli Fennoskandian kasvi- ja eläinlajisto on suurelta osin peräisin nykyisen Ukrainan suunnalta eli Mustanmeren alueelta.
    Sieltä ne ovat levinneet tänne mannerjään vetäytyessä pohjois-luoteeseen.
    Nuo seudut ovat senkin takia keskeisiä. Esimerkiksi kuuset ovat sieltä peräisin; männyt taas ovat levinneet tänne Euroopan länsirannikoilta.

    VastaaPoista
  4. Myrkky-Puutiaiselle menoa, mutta koska?

    VastaaPoista
  5. Olen aina tuntenut sielun veljeyttä Tuntemattoman Vanhalaa kohtaan. Hänhän osasi ottaa ilon irti niin Stalinin puheista kuin  sotapropagandastakin rintaman molemmin puolin. Kun netin syövereistä tarttui kynteen Unto Hämäläisen arvio Erkki Raatikaisen kirjasta Voi Venäjä (1991), päätin saman tien laittaa tilauksen nettidivareihin koko sarjasta: Raju on ajan riento (1982), Rajumpi on ajan riento (1986), Voi Venäjä (1991). Kun halvalla sai.  Ensimmäinen kuvaa Leonid Brezhnevin viimeistä puoluekokousta, Raatikaisen muisteloita ajalta kaiketikin. Nimi kuulostaa sarkasmin helmeltä. Toinen osa on Gorbatshovin ajalta ja kolmas Neuvostoliiton luhistumisesta.

    Pari lainausta Unto Hämäläiseltä:
    "Raatikainen osoittaa, että Neuvostoliitossa johtajat nousivat pinnalle yhtä huterilla ansioilla kuin lännessäkin. Jos oikea mies oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa, keskinkertainenkin saattoi ponkaista läpi puolueapparaatin korkeimmille paikoille."

    "Varmuuden vuoksi kirjailija hyvittelee jo seuraavaakin valtiasta. Pietarin pormestari Anatoli Sobtshak on Venäjän todellinen vahva mies, jos Raatikaiseen on uskomista."

    Ei tullut Sobtshakista mahtimiestä, mutta hänellä oli juoksevia asioita toimittelemassa kelmi nimeltä Vladimir Putin. Nyt kelmin näpeissä on kaikkien huominen ja tulevaisuus, omansa ehkä poislukien.

    VastaaPoista
  6. "Putin on hullu kun uhmaa koko maailmaa. Venäjällä tarvitaan Deputinisaatio, vallassaolevan rosvoklikin erottaminen ja rankaisu, demokraattiset vaalit. Venäjän joukot pois Ukrainasta ml Donesk, Luhansk ja Krim."

    Hallantie H.

    VastaaPoista
  7. Singerin teosta Orja kannattaa lueskella, jos miettii alueen ihmisten sielun syövereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja Gogolin Kuolleet sielut.

      Poista
  8. Tänä keväänä eivät ole päässeet edes kylvämään peltojaan siellä mustan mullan maassa. Meillä riittää ainakin kauraa, ja sitähän voi syödäkin aamusta iltaan.

    Näinä aikoina on paras katsoa välillä jotain sellaista höpsöä ja harmitonta kuin "Kaikenkarvaiset ystävämme" ja nautiskella niistä vihreistä kummuista ja kiemurtelevista teistä. Saisivat ajella useammin.

    Joutsenten tulo jäi näkemättä tänä vuonna, harmi. Pikkulintujakaan ei vielä kuuulu kuin jokin vaivainen piipitys. Onkohan niitä vielä? Harakat ja naakat kyllä ovat paikalla.

    VastaaPoista
  9. Näiden Kari-kehujen ajoituksen vuoksi on pakko kysyä, onkohan blogisti lukenut Saska Saarikosken kolumnin Karin luennosta?

    Saarikoskella on terävä kynä, silloinkin kun kirjoittaa asioista joista ei mitään ymmärrä. Mutta kyllä hän välillä myös ymmärtää ja tässä tapauksessa kehotan lukemaan.

    VastaaPoista
  10. Se minua ihmetyttää kuinka pihalla mediamme oli siitä, mitä oli tapahtumassa. Kuulin itse kuinka Putin teeveessä jupisi jossakin turvatakuu-keissinsä lomassa, että Donbasissa on meneillään kansanmurha.

    Mediamme ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota!

    Oivalsin kuitenkin itse heti, että tässä on Putinin keppihevonen ja hän aikoo napata Suur-Donbasin tämän sumuverhon suojassa. Hyökkäyksen laajuus oli toki yllätys, mutta sitähän ei kotiyleisölle kerrotakaan.

    Mutta miksi meidän mediamme ei ole kertonut "Donbasin kansanmurhasta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri syy lienee että sellaista ei ole kuten sinunkin riviesi välistä voi lukea. Jos olisi mitään ollut, se olisi kuulutettu kautta maailman.

      Poista
    2. Kysymys kuului: miksi media ei kertonut, että Putinin sakki levittää tällaista valetarinaa venäläisten vainosta Ukrainassa?

      Eihän valtaosa suomalaisista tiedä vieläkään, miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

      PS. Ei se tieto ollut minulla rivienvälissä, vaan pääasia.

      Poista
  11. Presidentti näkyi pohdiskelevan otsa rypyssä, miten Suomen tulee reagoida jos ja kun Natoon haettaessa Venäjä aiheuttaa tahallisia alue- ja rajaloukkauksia.

    Miksi tällaisia pitää edes kysellä?

    Ainoa oikea tapa on tehdä jokaisesta alue- ja rajaloukkauksesta virallinen vastalause aivan kuten tällaisissa on tapana. Kai meillä tällainen tapa on? No, jos valitukset ennen olivat salaisia, nyt ne voisi julkistaa.

    Seuraavan porras on kai valittaa sitten YKhon tai mitä näitä lukuisia kansainvälisiä rauhanjärjestöjä nyt onkaan. Ainoa väärä tapa on olla hissun kissun.

    Todennäköisesti Niinistön tarkoitus oli vain varoittaa etukäteen tulevasta häirinnästä. Ettemme pelästy. Vaan terästäydymme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän tässä ruveta tutkimaan ja pistämään väkeä raastupaa siitä epäisänmaallisesta toiminnasta, jolla Suomi on ajettu NATO:on?

      Poista
    2. Syyllinen Natoon menoommehan on pieni suuri johtaja Putin pillineen ja pullineen! Sitten kun hänet saadaan Haagin sotarikostuomioistuimeen, niin otetaan tämäkin asia esille.

      Poista
    3. Ei ole.
      Toisaalta, jos liitymme NATO:on ei eiköhän silloin olisi korkea aika suomentaa ko. järjestön nimi siis: PohjoisAtlantin Sopimuksen orKAnisaatio l. PASKA?

      Poista
    4. "PASKA"... mutta eihän se sanoisi mitään globaalisti vai olisiko se tarkoitettu vain sisäpiiriläisille?.

      Korkeintaan venäläinen oliogarkki deriPaska saattaisi ihmetellä nimensä esiintymistä siinä.

      Poista
    5. Se on orGAnisaatio eli siis PASGA. Mitähän yrität sillä sanoa? Jussi H.

      Poista
    6. Ollaanpa's sitä taas niin loukkaantuneita, niin loukkaantuneita.

      Poista
    7. PASKA-termi oli näköjään housuissa jo valmiina, mutta loppui äly kesken.

      Poista
  12. Sen Karin hittivideon katsoin. En huomannut asiavirheitä, mutta suuri suosio selittyy osin "vaikka voissa paistaisi" -narratiivin aukikirjoittamisella tieteellisesti tai ainakin sen kuuloisesti - se on Suomessa aika suuren väestönosan kriisipalautuspiste. Jostain vennamolaispersuista vanhoilliskokoomuslaisten kautta aina oikeistodemareihin, kepusta puhumattakaan.

    Sympaattisuus - minäkin aistin sen - lienee sitä, että kun joku puhuu teemassa pysyen pitkään asiaa ilman nerouden häivähdystäkään, on pakko päätellä, että hän on ahkera ja todennäköisesti jopa rehellinen. Paras kohta oli se, kun joku yleisöstä pyysi "syventämään näkemystä", jolloin hän veti pipoa syvemmälle päähän, sekä se, kun hän yksityiskohtiin menemättä tuntui haikailevan tiettyjä Neukkulan piirteitä, mikä saattoi herättää muissakin mieskatsojissa kuin minussa tiettyjä assosiaatioita,

    jotka eivät enää muuten päde nykyiseen patrilinaarisen fasismin Venäjään. Ei Neuvostoliitto 2.0, vaan natsi-Saksa 2.0. Sama katkeruus siitä, että toiset rellestää siirtomailla, pitää samalla moraalisaarnoja ja rahoittaa vielä B-Euroopan alamaisten lipeämistä modernisaatioon.
    :::
    Ideologinen perusparanoia angloamerikkalaistyylisen miedon liberalismin narratiivissa on se, että mitään kommunismia ei oikeasti ollutkaan, vain ikuisen ryssän salajuoni maailman alistamiseksi. Uskotaan, että on "perus"maailma, joka koostuu työstä ja kaupasta, ja sen erityistapauksena "kivuus", jota voidaan hyväksyä tiettyyn rajaan.

    Oikeastihan kommunismi (tai ylimalkaan moderni ideologiseksi pervertoitunut juutalaiskristillisyys) ei passiiviset ja epäsuorat kontribuutionsa huomioiden ainoastaan muuttanut maailmaa, vaan suorastaan murskasi sen vanhan version II. maailmansodan myötä. Kari esim. tuntuu mainitsevan rauhanliikkeen ja ympäristöasiat tms. jonkinlaisena KGB:n junailemana "heikennyksenä" länsimaihin, vaikka tosiasiassa individualisaatio ja globalismi, ylimalkaan tietty kryptouskonnollinen fundisliberalismi, on nykyään lännen ylpeästi tunnustettu ydinsisältö.

    Esimerkiksi nyt vaikka USA:n hegemonian luonnin aikana maan oma työväenliike oli tosi vahva, jopa militantti, ja valtiolla on hyvinkin protektionistinen historia. Vappua vietetään tietääkseni Haymarketin tapahtumien vuoksi, 60-luvulla USA:ssa ylin veroprosentti oli yli 90. Voisi sanoa, että ilman näitä "heikennyksiä" esim. buumer-setienkin ylpeästi kannattama tyttöministereiden aalto olisi ollut kehitysilmiönä täysin poissuljettu.

    Mistä palataan vielä kierroksen täydennykseksi kasvu-uskonnolliseen siveyteen. On selvästi jotenkin niin, että henkistyneen liberalismin tietty beibejohtajuuden taipumus on jonkinlainen vesta-kultti: individualistisen henkisen systeemin ja sen periaatteiden eteen tehty uhraus on suurin hedelmällisessä iässä. Porukka aistii tämän jännitteen virallisen tasa-arvonarratiivin ja uskonnollisen eetoksen väillä lännessäkin, jopa pohjoisessa, olen tästä täysin varma. Se turbulenssi ikään kuin paineistuu lännessä ja purkautuu idässä.

    Meillä Orbanistanissa äänestetään 3. huhtikuuta vaalien ohessa siitä, haluammeko ”suojella unkarilaisia perheitä”. Aion ehdottomasti kieltäytyä siitä. Haluan olla lapsukaisille ”ilkeä isäpuoli”, niin kuin Kauhko Röyhkä asian ilmaisi psalmissa ”Mieluummin vanha kuin aikuinen”. Sateenkaari vuotakoon sisään, Marinista piirrettäköön ja sensuroitakoon muraaleja kaikessa rauhassa, kunhan perheaatteen varassa politikointi pysyy lännestä poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanpa sitä ärhäkkäämmän puoleista. Nyt voikin olla häijy ja kysyä, pyytää tiivistelmää.

      Poista
  13. Go east young man! Maakaasun hinta on kymmenesosa rajan takana. Miliisi kysyy papereita ruplien sijaan ja hymyilee. Venäjällä on viljaa ja energiaa. Aseillaan se pystyy suojelemaan omaisuuttaan läntisiltä rosvovaltioilta. Ukrainan selkkaus nollaa Naton ja dollarin aseman reservivaluuttana. Just like that! Venäjällä on kaikkea lännellä vain velkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stoli takas alkoihin ainakin, saakeli! Jos ei muuten niin kehitetään vielä yksi emmentaalilaatu, siperialeimaemmental ja tehdään vaihtarit.

      Poista