Lestinheittäjä

 

Ystäväni Petri Latvala on ainoa korkean tason kirjataiteilija, jonka kanssa voin keskustella huolettomasti esimerkiksi Catulluksen versiosta Sapfon oodista, koska hän osaa noita kieliä. Joulukorttikin tuli viimeisen päälle tekstattuna kreikaksi, muinais-, ei nyky.

 

Feisbukissa hän palauttaa mieleen, että Belgiassa, sen ranskankielisillä alueilla, vuoden sanaksi oli tietysti valittu ”ultacrépidisme”.

 

Kuten lapsikin tietää, tuo ranskan kielen sana, jota ehkä ei ole olemassa, viittaa latinaksi murjaistuun ”Ne sutor ultra crepidam”, josta on vanhastaan tuttu, sujuva suomennos ”suutari pysyköön lestissään”.

 

Lesti on siis se useimmiten puusta valmistettu laite, jota käytetään kenkää valmistettaessa ja jota herrasmiehet ennen tarvitsivat Italiassa käsin tehtyihin kenkiinsä; väitteen mukaan Italiassa edelleen katsotaan miestä ensin kenkiin ja sitten vasta silmiin. Kengät ovat sielun peili.

 

Kielessämme on säilynyt ”sopiva lesti”, jota näkee kirjoitettaessa juoksukengistä ja etenkin vaelluskengistä.

 

Sananlasku liittyy tarinaan taidemaalari Apelleksesta, joka viimeisteli kerran 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua maalausta vanhasta kaveristaan Aleksanteri Suuresta. Asioillaan kulkeva suutari pysähtyi katsomaan maalausta ja huomautti, että taulussa kuvatussa sandaalissa oli jokin kohta väärin. Apelles korjasi sen mukisematta. Suutari innostui arvioimaan myös ihmishahmoa, jonka maalari lopetti sanomalla, että suutari pysyköön kengänpohjissa eli suomeksi siis lestissään.

 

Lestinheittäjäksi muuten sanottiin nuoruudessani pimeän pullon myyjää, joista tapasi öiseen aikaan esimerkiksi Albertinkadulla. Miten tämä liittyy asiaan, sitä en tiedä. Joten se ei ehkä liity siihen sen enempää kuin kansansadun maininta kiukkuisesta suutarista, joka muka löi karhua lestipussilla päähän ja tuikkasi naskalilla silmään niin että näkö himmeni.

 

Belgialaiset ilmeisesti tarkoittavat ranskan kielialueen ikiuistoiseen tapaan eli ikävästi vihjata, että ainakin viime vuoden ilmiö, joka näyttää siirtyvän kitkattomasti tähän vuoteen, on toimia kuten tuo suutari. Eli jakaa vakaumuksen syvällä rintaäänellä arvioita ja asiantuntijalausuntoja asioista, joista ei todellisuudessa tiedä höykäsen pölähdystä.

 

Muistelen että jo kansakoulussa joku meni lankaan, kun häneltä välitunnilla kysyttiin Aleksis Kiven mallin mukaan, tiesikö hän, mikä oli Sepeteuksen poikien isän nimi. Hän valitteli raamatunhistorian osaamistaan mutta yltyi silti inttämään, ettei sitä tarvitsekaan tietää. Pelkkää juttua koko Raamattu.

 

Sitä en muista, olisiko joku ollut niin sydämetön, että olisi mennyt paljastamaan salaisuuden. Ehkä näin ei käynyt, koska mielestäni saman kaverin lätty lätisi vähän väliä, kun hän koetti liian myöhään kiljua ”vitsi, vitsi” kokeiltuaan jotain tilanteeseen huonosti soveltuvaa johonkuhun pikavihaiseen ja isonyrkkiseen lurjukseen.

 

Mutta ehdotan, että ultracrepidistin voisi suomentaa lestinheittäjäksi. Siinä olisi hyvä sana lahoamassa käyttöä vailla. – Kreikan kirjain on Wikipedia psykologiasta käyttämä symboli. Suutarijuttu tunnetaan myös nimityksellä Dunningin-Krugerin efekti eli oikeassa olemise harha.