3. marraskuuta 2021

Miete



 

Saan selittää, miksi viihdyn vihreillä vuorilla.

Kuuntelen äänetöntä sydäntäni.

Pudonnut persikankukka löytää tien sinne,

mistä on poissa ihmisten taivas ja maa.

 

Kohde on Li Po, nykyisin tavallisimmin Li Bao. Tuota runoa on käännetty sata kertaa, ehkä satoja.

 

Kiinalaiset sanovat ylpeinä, että heidän kielensä on niin rikas ja ilmaisuvoimainen. Totuus on toinen. He eivät itsekään ymmärrä kunnolla vanhaa kiinaa. Runsaat tuhat vuotta syö tekstistä sävyjä, joskus ratkaisevasti. Vertaan englantilaiseen Chauceriin (1300-luku), joka tunsi Danten, Petrarcan ja trubaduureja ja myös tapasi heitä. Hän siis liehui kuninkaan neuvosherrana milloin missäkin Euroopassa. Hän tiesi, että jossain kielessä tai murteessa ”kissa” voi tarkoittaa koiraa.

 

Viittaisin Bolzmanniin ja siis termodynamiikkaan. Se oli von Neumann, joka laski bifurkaatiot eteenpäin. Hitusen toisin kuin kommentissa sanottiin, entropia ei ole keskeinen peruskäsite. Keskeinen on ’von Neumannin entropia’. Johnny v. N. itse neuvoi työtoveriaan, että käytä tätä käsitettä. Kukaan ei tiedä, mitä entropia on, joten olet valmiiksi niskan päällä käyttäessäsi sitä sanaa. Kaveri oli C. Shannon, joka keksi ja laski informaatioteorian perusteet. Tuon alan lisäksi entropia alkaa olla hyvin keskeinen esimerkiksi mikrobiologiassa.

 

Ilahduin kun löysin kirjoituksen, jossa siinäkin käsiteltiin entropiaa ja kiinalaisia runoutta, etenkin T’ang-kauden. (Nautil.us nro 86, energy).Joku oli hiukan kyllästynyt fysiikkaan ja paneutunut runoihin, joissa usein selvästi sanotaan, että tähtäämättä osuu joskus paremmin. Keskittymällä ja yrittämällä et saa unta. Yrittämällä näyttää luonnolliselta kuvassa epäonnistut varmasti. Unohtaminen on joskus oivaltavampaa kuin tietäminen – kuten Li Bao sanoo tuossa runossaan.

 

Oikeastaan hän sanoo toisenkin asian. Nuo kaksi sääntöä energiasta ja epä-järjestyksestä on muotoiltu säännöiksi suljetussa järjestelmissä.

 

Säännöt ovat siis yleistyksiä, koska suljettuja järjestelmiä ei tiettävästi ole olemassa. Joten tuo ”toinen taivas” ei viittaa jumaliin eikä henkiin, vaan ei-suljettuun eli avoimeen järjestelmään.

 

Ja jos haluttaisiin, siitä päädyttäisiin mukkelis makkelis Hilbertin avaruuksiin ja ulottuvuuksiin, joita on äärettömän monta.

 

Ja kerta kiellon päälle. Rainer Mara Rilke

 

Kuolema on suuri

kaikissa meissä

nauravin suin

elämän  vaelluksen puoliteissä

se tohtii itkeä heissä

 

Der Tod ist groß.
Wir sind die Seinen
lachenden Munds.
Wenn wir uns mitten im Leben meinen,
wagt er zu weinen
mitten in uns.

 

 

 

 

11 kommenttia:

  1. Kuolema on suuri.
    Olemme hänen omiaan
    naurussa suin.
    Kun elämämme antaa parastaan
    tarjoo hän jo itkuaan
    aatoksin muin.

    VastaaPoista
  2. Entropialle on useita määritelmiä, hiukan tutkittavasta järjestelmästä riippuen. Pitäisi tarkentaa aina entropiasta puhuttaessa mikä systeemi ja mikä määritelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tehokkuus on tuhokkuutta. Kehitys on hävitystä. Sivistys silittää ja latistaa. Kun tieto lisääntyy, entropia etenee. Se on ajan nuoli - ei käänny, putoaa joskus." Eero Silvasti

      Poista
  3. Linnulla on pitkät siivet, laaja kärkiväliulottuvuus ja
    leijaava liito siipeä räväyttämättä
    kun se lentää,
    onko se, ei se ole vai onko sittenkin
    liskolintu jota ornitologit kammoksuvat.
    Onko linnulla käyrä nokka ja koppava katse
    alapuolella mateleville.
    Jos on, on se se lintu
    jota ornitologit unissaan pelkäävät
    kuin todellisuutta, pois lentävää tyhjää nahkalompakkoa...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  4. Me tyhmemmät kiitämme kirjoitkuksestanne

    VastaaPoista
  5. Nauravasta suusta näkyvät luurangon hampaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehkä nasevin "käännös".

      Poista
  6. Ihminen ei ole suljettu systeemi. Ovet samat kuin Kailaan Talossa. Mitä säästä sanotaan: Syystä joulu, kevättä kyntteli, Paavali parasta talvea. (Hailuoto; ei sekään kohta suljettu systeemi.)

    VastaaPoista
  7. Kuolema on hienoa.
    Me olemme hänen
    naurava suu.
    Kun tarkoitamme itseämme keskellä elämää
    hän uskaltaa itkeä
    meidän keskellämme.

    (algoritmikäännös)

    VastaaPoista
  8. Komea kirjoitus, tässä kohtaa jo Jukka Sjöstedtkin ymmärtää vaieta.
    Tulee mieleen blogikirjoittelun toinen pääsääntö: sisällön sekavuus voi vain lisääntyä, mitä pidemmälle kirjoittelu ja sen kommentointi etenevät

    VastaaPoista