15. lokakuuta 2021

Pakko ja rokotustieto



 

Epäilen että sairaaloissa teeskennellään. Hoitajien ei olisi pakko ilmoittaa, onko heidät rokotettu, vaikka he olisivat työssä teho-osastolla. Jos hoitajissa todella on henkilöitä, jotka pitävät kiinni tällaisesta, se kuulostaa taktikoinnilta.

 

Jopa valtioneuvoston korkeudelta on kiitetty hyvää tietosuojaamme, joka perustuu EU:n tietosuoja-asetukseen (GDPR).

 

Olen tässä blogissa useita kertoja toistanut ja useasti selittänyt, että tuo tietosuoja-asetus on käyttökelvoton. Se on niin huonosti kirjoitettu ja niin epämääräisesti voimaan säädetty, ettei edes tuomioistuin, saati ehkä vailla oikeudellista koulutusta oleva hallintoviranomainen, osaa soveltaa sitä.

 

Tämä Covid-kysymys on sitä paitsi selvä. Rikoslain 35 luvun 4 pykälä Yleisavaarallisista rikoksista määrää terveyden vaarantamisesta ja nimenomaan vakavan sairauden levittämisestä rangaistuksen, joka on vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta vankeutta.

 

Pykälä on vuodelta 1995. Ehkä lakia säädettäessä mielessä olivat ebola ja kukaties aids, mutta pykälä soveltuu. Poliisin yleistoimivalta vaatii puuttumaan tilanteisiin, joissa ihmisten henki tai terveys on uhattuna, ja kuten näissä asioissa aina, uhan on oltava perusteltu.

 

Entisenä tuomarina ja myös tietosuoja-asioita opettaneena ja niihin perehtyneenä professorina kantani on, että rokottamattomaksi epäilty henkilö, joka tunkeutuu sairaalan teho-osastolle covid-19-potilaiden sekaan, on heti otettava kiinni ja tarvittaessa toimitettava poliisiasemalle ja ellei muu auta, putkaan. Myös vangitsemisen edellytykset näyttäisivät olevan käsillä, jos on syytä pelätä, että asianomainen jatkaa menettelyään.

 

Ja tämä koskee myös lääkäreitä ja hoitajia.

 

Ei asia ole sen kummempi kuin holtittomassa humalassa hoippuvan työntekijän poistaminen työpaikalta, jossa voi aiheutua vahinkoa. Aika on toivottavasti toinen, mutta olen itse joutunut tekemisiin humalaisten tuomareiden ja morfiinihumalassa olevien lääkäreiden kanssa. Olen muuten myös itse nähnyt poliisin juovan pidättämänsä juopon viinat, mutta siitä on vuosikymmeniä.

 

Koska kävin itse usein eduskunnassa asiantutijana tiedän, että suuren asiantuntemuksen keskellä arkijärki voi ainakin hetkeksi unohtua. Välillä tulee sellainenkin tunne, että esimerkiksi ihmisoikeus- ja perusoikeusasioissa jotkut kollegat ovat kovin kiinnostuneita eriävän kannan esittämisestä.

 

Se on kuulkaa luonteenpiirre. Kukaties joku professori ei ole mielestään saanut kaikkea ansaitsemaansa julkisuutta. Joku toinen on taas hiljaa mielessään vakuuttunut, että kaikki toiset ovat idiootteja. Muistan miten oikeusneuvos NN teetti minulla esittelijänä ollessani 19 ja puoli liuskaa pitkän lausuman rangaistusten yhdistämisestä rutiiniasiassa, vaikka jaostollakin mainittiin ääneen, että hovioikeushan hoitaa nämä asiat. Oikeusneuvos, joka oli oikein mukava ja ystävällinen mies juputti, että tehdään nyt kuitenkin. No, se lausuma siirrettiin vähin äänin ”muiden asiakirjojen” joukkoon eli Ad acta.

 

Tämä olkoon kommentti nykyiseen lainsäädännön tasosta. Se taso on hyvä. Täydellinen virheettömyys ei ole terve päämäärä. Luulen – taitoni ei riitä väitteeseen – että pitkän matematiikan kympistä on tehty ylioppilaskirjoituksissa todella vaikea tavoittaa. Ja itse olen kokenut sata kertaa, että kirjoitettuani jotain ruotsiksi tai englanniksi joku ystävällinen lehtori tai professori lukee uurastukseni tuloksen ja sanoo, että joo, tämä on hyvä eikä virheitä ole – ja kirjoittaa sen jälkeen kaiken uudelleen.

 

Ja lainvalmistelukunnan lopettaminen oli virhe.

23 kommenttia:

  1. Joopa joo. Tuosta kielentarkistuksesta muistuu mieleen kollega, jonka äidinkieli oli ruotsi, ja jolla oli esimerkillisen selkeä ulosanti. Hän suostui usein ystävällisesti tarkistamaan ruotsinkieliset sepustukseni. Vastaus oli ikävä kyllä liiankin usein sen sisältöinen, että kyllä hän ymmärtää mitä minä yritän sanoa, mutta ei näin sanota! Fan också!

    VastaaPoista
  2. Ilahduttavaa ja yllättävää että Suomesta löytyy noin tolkullinen laki.

    En ole juristi, mutta erinäisiä juristien korona-aiheisia lehtilausuntoja lukiessa on hiipinyt ajatus, että meillä järjenkäyttö on perustuslain nojalla kiellettyä.

    VastaaPoista
  3. Joku viisaampi on aikanaan sanonut että täydellinen on hyvän vastakohta eikä koskaan pidä pyrkiä täydellisyyteen. Hyvä riittäköön.

    VastaaPoista
  4. Taitaa olla jo niin, että teho-osastolla työskenteleviltä on työnantaja pyytänyt lausunnon työterveydestä, soveltuvatko he (edelleen) ko. työtehtävään, ja eiköhän tth ole lausunut että ei, jos ei ole rokotettu. Ja hyvä näin.

    VastaaPoista
  5. Aina välillä erilaisissa ongelmatilanteissa tuntuu arkijärki todella unohtuneen. Onko arkijärjen perusteltu käyttö kategorisesti laitonta ja rangaistavaa?
    SL

    VastaaPoista
  6. Lainvalmistelukuntaahan ei varsinaisesti lakkautetettu, vaan jo vuosikymmmeniä sitten siitä tehtiin oikeusministeriön lainvalmisteluosasto. Se vastasi valtiosääntö-, siviili-, rikos-, prosessi- ja hallintomenettelylainsäädännön valmistelusta sekä kaikkien lakien teknisestä tarkastuksesta. Mutta Sipilän toimitusministeristön loppumetreillä keväällä 2019 tämä systeemi romutettiin ja oikeusministeriön lainvalmistelu hajautettiin sinne tänne ministeriön organisaation lukuisiin eri lokeroihin.

    Muodollisesti tämä tehtiin oikeusministeriön itsensä antamalla asetuksella. Sekin yksi surullinen ajankuva: ennen tällaisesta isosta rakennemuutoksesta olisi päätetty hallituksen yleisistunnossa. Nyttemmin päätösvaltaa on joidenkin ihmeellisten johtamisoppien mukaan "kehitetty" niin, että kukin ministeriö saa omin päin päättää melkein mistä vain.

    Sitten oli vielä jonnekin 1990-luvulle saakka olemassa sellainenkin kuin laintarkastuskunta. Se koostui muutamasta ylimpien tuomioistuimen tuomarista ja ehti/sai vuodessa käsitellä vain muutaman lakiesitysluonnoksen, mutta ne sitten sitäkin perusteellisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Sivulla 427 "Suomen historia" nimistä tuhatlehtistä jonka O.Manninen kertoo suomentaneensa "toisesta tarkastetusta ja lavennetusta painoksesta", sanotaan, että "Svean hovioikeuden perustaminen aloittaa uuden ajanjakson ruotsalaisen oikeuslaitoksen kehittyksessä. Kansallinen aines, joka ennen lautakunnan kautta oli ollut mahtavalla sijalla, jäi syrjälle; lavea kirjevaihto tuli entisen suullisen asiainkäsittelyn sijalle; mutta sen kautta saadaan tarkempi kontrollinpito sekä suurempi säännöllisyys ja järjestys oikeudenkäyttöön."

      Kustantaja oli G.W. Edlund 1904. Helsinki. Kirjoittaja M.G. Schybergson. Joopa. No. Kahden viikon päästä ovat kirjamessut ja uudenpaa tutkittua tietoa löytyy. Tuossa siirrytään käräjäkiviltä Roomaan, ei 1957, vaan 300 vuotta aikaisemmin. Sen alta ne karkaavat maahanmuuttajat Mobergin kronikassa Amerikkaan. Ihan suotta. Kansanvaltainen eduskunta tulee Sverigeen just kun laivansa nostaa purjeet. Ja Edlundin kustantamo-kirjakauppa avautuu Esplanadilla. Vastako Ilmarinen sen hääti, ja nyt Akateeminen seuraa? Saataneen kuitenkin hotellipulaan helpotusta. Kun verkkokirjakaupassa ei voi yöpyä ; vai miten vajaavuoret ah´ niin nokkelasti sanovat.

      Instaan heitä ja kerron Kruunuvuoren sillasta, sen viherideasta. Tulee kukkalauta.Maailman paras.toimivin.kallein. Siis Stadin(sa) arvoa nostava ja häärääjä-jengien kautta rak.rah.ark ponta/vipua kohottava. Sinne merelle tulee vesisäiliöarkkuja joihin tuuulettoman ja pilvisen päivän varalle ladataan kuumaa vettä. Siitä se kukkapenkki. Maailman pisin. Mistä rahat ?

      Raamin ulkopuolelta vihersiirtymästä ilmastopolitiikasta eli rikkaiden taseiden täyttöhanasta. Eikun sadettajasta -eikun myös maanalta kuplahteloo.

      Ja mikä tärkeätä: valtionvelan tekemisestä pidättymisestä. Miksi? Valtio on noille peliporukoille takaaja. Kun finanssikriisi iskee, valtio astuu esiin ja verokansalaisensa. Nimellä EKP, lienet kuullut. Viimeksi huhtikuussa 2020. "SP" poisti porukoiden rojahtavan keskinäisrahan, yritystodistukset cp. Pani ottamansa sijaan valtio-euroja veronalaisen kansanosan mitään äkkäämättä.

      … "lainvalmistelua varten vuonna 1884 senaatin alaisuuteen perustettu pysyvä komitea, joka Suomen itsenäistymisen jälkeen toimi oikeusministeriön yhteydessä lainvalmisteluelimenä vuoden 1977 loppuun… sen toimintaa jatkoi oikeusministeriön lainvalmisteluosasto. Erillinen lainvalmistetuosasto lakkautettiin oikeusministeriön organisatiouuudistuksen yhteydessä vuonna 2019."

      Kutka jatkaa ? Sen porvarien yhteisen tilintarkastuksen osalta KPMG.EY.PWC. Ja alistetut paikalliset. Lakitoimistot vääntävät jenkkialustoille sopimuksia. Täytettäviä kohtia allekirjoitus. Tai pelistä pois.Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Kunhan silta saadaan, tyhjennetään Korkeasaari turhista eläimistä ja rakennetaan 150 metriä korkeita betonitaloja tilalle. Niistä kun on paikkakunnalla pulaa.

      Kuvitelmissaan Kunnaksen Ilkka

      Poista
    3. Korkeasaaren(kaan) eläimet eivät olisi "turhia" jos betonitaloja kaikkialle pykäävää turhake-eläinlajia (homosapiens) ei olisi maapallolle kehittynytkään.

      Vaikka hupiretkihän tämä hetkemme täällä on muutenkin ollut kuin vain muita lajeja kaltereiden taakse vangitessamme, niitä maksusta töllätäksemme.

      Poista
    4. Ehdotan Malmin kentän sijalle Ylihuippuhyvää eko- ja villitalousluonto-osaamiskeskusta eksoottisine eläimineen. Myös marjojen ja kananmunien itsepoimintaa. Ja tarjolle yrttiteetä, vegaanista tietysti.

      Poista
  7. Potilaana olen asiakas, asiakkaalla pitäisi olla oikeuksia, ainakin terveyteen ja suojaan. Hoitajalta tai lääkäriltä jos kysyn:
    1 - oletko juonut tai juovuksissa?
    2 - oletko pessyt ja desinfioinut kätesi?
    3 - oletko kahdesti rokotettu?
    4 - onko sinulla lupa harjoittaa lääkärin/hoitajan ammattia?
    niin ei pitäisi hällä olla oikeutta mennä yksityissuojan taa, vaikka ilkeältä kuulostaisi. (Käytännössä 2 ja 3 voisin kysyä, 1 ja 4 vain poikkeuksellisesti esim. epäilyn vuoksi).

    MMM...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolviisii, ooh - jiessus jos met kysymä matkalipuntarkastajilt tai muilt tärkeilt tätilöilt niin hetpaikal tulleet sedät ja raudoittaa siu kätes tiijät sie. Ei ne minnuu saa kii kumminkaa.

      Poista
    2. Kohdat 3 ja 4 ovat varteenotettavia kysymyksiä noin 25 lääkärille ja lukuisille hoitajille jotka on lueteltu tässä hörhölääkäreiden aloittamassa kampanjassa lasten (korona)rokottamisen vastustamiseksi:
      https://pelastetaansuomenlapset.fi

      Tuosta ehkä kannattaa vinkata muillekin listaksi mitä lääkäreitä vältellä oman ja lasten terveyden suojelemiseksi.
      Onneksi löytyy 27 000 muuta lääkäriä jotka eivät hörhöile noin:

      Rämet otti kantaa kampanjaan jo elokuun alussa blogissaan ja ampui alas kampanjan virheellisiä ja harhaanjohtavia väitteitä.
      ”Jos muutama lääkäri väittää jotakin, se ei tarkoita, että yleisesti lääkärit ovat tätä mieltä, saati alan asiantuntijat. Jos esimerkiksi 25 suomalaista lääkäriä allekirjoittaa vetoomuksen, se tarkoittaa, että noin 27 275 Suomessa asuvaa lääkäriä ei ole sitä allekirjoittanut”, hän totesi.

      - https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008185036.html

      MMM...

      Poista
  8. Lisää työssäoppineita töihin ja parempaa tulosta vaatimaan, parempaa tulee ja pikemmin kuin arvaattekaan. Sairaat sairaaloihin ja rahat verottajalta jemmaan. Se on sitä nyt, kvintiilit ja kvartaalit soikoon. Bottom billion, miljardi köyhää käy kyllä hyvin.

    Taas: If you think education is expensive, try the opposite.

    The Myyjä parhaassa vireessä. EUhun suojatöihin siipeilemään.

    Tämä kaikki on komeata katseltavaa, media näistä päättää, ollen elollinen ja vaativa olento joka syö itsensä pois kuljeksimasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen oli tapana sanoa moitteita nuuskaksi, snus. Olemme edistyneet, nyt bernerisoimme, attendisoimme jne. Nomenestomenologiaa.

      Onni sentään että paskaa on, ja vettä enemmän kuin paskaa.

      Poista
    2. Kaikki on paskaa, paitsi kusi, kuului erään vanhan puusepän elämänkatsomuksen maksimi. Täytyykin soitella olisko J vielä siinä kunnossa että lähtisi kalaan.

      Poista
    3. Kaikel on välii mikkä ei o toisisas liimal kii. (Merikarvia, puuvenejumala)

      You guys!

      Kauan kestää.

      Poista
  9. Sveitsissä, missä asun on (muistaakseni) toisen aallon jälkeen jotain 20% teho-osaston hoitajista vaihtanut ylirasituksen takia ammattia. Kolmannen ja neljännen aallon lukuja en muista (enkä rupea hatusta heittämään). Toisen tilaston mukaan vanhainkotien henkilökunnasta on 40% rokottamatta, vakaumuksesta. Näin siis Sveitsissä. Vaimoni, terveydenhoitoalalla toiminut, epäilee, että rokotuksen vaatiminen "rokottaisi" resursseja vielä dramaattisesti enemmän, ei siis uskallettaisi vaatia. Samaan aikaan teholla Covid19-potilaista jotain 90% ovat rokottamatta. Kehäpäätelmä, kumpi oli ensin, muna vai kana?

    VastaaPoista
  10. Rokottamattomilta uskomatonta piittaamattomuutta omasta ja toisten terveydestä ja hengestä - vai ymmärryksestäkö se on kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noilla vastustuskiihkoilijoilla väliä ole, mitä kulloinkin vastustavat. Riittää, että kohde on jokin järjestyneen yhteiskunnan toiminto. Yhteiskunman ja keskinäisen luottamuksen rapauttaminen on tässäkin se pääasia. Voi vain laskeskella, ketä he viime kädessä palvelevat.

      Poista
    2. Ei tule tuhlata nonsensukseen.

      Poista
    3. En menisi rokottamattomana vaan rokotettuna,jos rokotettuna tietäisin, ETTEN virusta levitä. Mutta nyt tiedän, että voin rokOtettunakin levittää virusta, joten en voi mennä lainkaan tuolla logiikalla.
      Miksiköhän tämä vääristellään vastoin faktoja rokottamattomia syyllistäviksi?

      Poista