11. elokuuta 2021

Tapaamisia


 

Muikkuja ei voi syödä etänä eikä kahvia juoda.

 

Mainitsin sikaria polttavalle ystävälleni, miten monta vuosikymmentä minulta meni ennen kuin mieleeni tuli Härkäniemen piipunvalinta, joka on niin asiantunteva, hellä ja paneutuva, hauska ja kiihkeätempoinen.

 

Olimme samaa mieltä Volter Kilven ja Schubertin samankaltaisuudesta. Mieleen tulee esimerkin vuoksi pianokvintetto. Fraseeraus on valmis, koska pidemmätkin jaksot ovat niin kohdallaan, ettei yhtään adjektiivia voi siirtää, eli pisteet ja kaaret toimivat.

 

Sitten kuuntelimme Webernin kappaleen ja olimme yksimieliset siitä, ettei muuta todistetta tupakoinnin turmiollisuudesta tarvita. Anton Webern astui hövelinä miehenä veljensä asunnosta, jossa oli käymässä, ulko-ovelle sytyttämään tupakan ja siihen amerikkalainen sotapoliisi hänet ampui. Paikka oli Wien ja vuosi 1945.

 

Webernin yleensä parin minuutin kestoisissa kappaleissa on paljon sellaista, että ystäväni näytti ja uskalsi antaa käteenikin Omega Cosmos -kellon, joka oli juuri saapunut 50-vuotishuollosta. Saksasta oli löytynyt erikoisliike, joka valmisti tuon mallin teknisesti araksi osoittautunutta, kuukalenteria käyttävää ratasta.

 

Ei löydy niin pahaa ongelmaa, ettei joku valmistaisi siihen Saksassa tai Itävallassa korjaavaa kojetta. 

 

Jatkoimme pingaamista. Ystäväni, jonka ammatti ja virka oli siis tietojenkäsittely, oli hänkin kiinnittänyt huomiota siihen, että Waltari mainitsee menetelmän Turmsissa. ”Pingaaminen” tarkoittaa signaalin lähettämistä laitteelle, joka palauttaa sen sitten. Yhteyden toiminta ja asioita sen laadustsi selviää näin. Pingaaminen tarkoittaa siis keskustelua, joka meillä käsitteli pintapuolisesti muikkuja ja Sonkajärven Huttusia. Kummatkaan eivät ole uhanalaisia.

 

Mutta Turmsin mukaan aionin eli maailmanajan vaihtuessa kuuluu kimeä ääni, joka kulkee nopeasti taivaanreunasta toiseen ja kukaties myös ihmisten maailman tuolle puolen, jossa on tosia todellisuuksia.

 

Tietoisuuden arvoituksen olimme ratkaisseet jo. Ilmiö ei ole yksilöllinen. Se koskee joukkoja ja alajoukkoja. Tämän Georg Cantor käsitti, ja tuli hulluksi. Ellei tietoisuutemme olisi yhteinen – samalla tavalla kuin topologiassa – emme näkisi toisiamme. Tietoisuutta pitävät yllä puhe ja musiikki.

 

Musiikista Thomas Tranströmer huomautti runossaan aivan oikein, että musiikki on lasitalo rinteessä jossa kivet lentävät ja lohkareet vierivät, mutta ikkunat pysyvät ehjinä.

 

Kehotin ystävääni kirjoittamaan itsestään kirjan otsikolla ”Lyhyt johdanto yritykseksi yhteenvetoon elämästäni ja mielipiteistäni”. Lupasin ostaa sen, kun se ilmestyy.

 

Meitä ei tarvitse muistuttaa, että kirjoittaminen alkaa aina kenraalibasson kehittämisellä. Continuo tulee kyllä aikanaan.

 

Ja sitten oli aika nauttia jäätelöä ja marjoja hyvin temperoidun kahvin kanssa.

23 kommenttia:

  1. Kyllä se vaan niin taitaa olla, että sivistynyt ihminen tietää Härkäniemen satasivuisen piipunvalinnan, mutta itse kirja on jäänyt päivittelyasteelle.

    Tämä ajatus pätkähti taas päähäni, kun muistin että tämän vankan ja vakaan vanhanpojan toinen etunimi on – uskokaa tai älkää – Afrodite!

    Siis kauneuden, rakkauden ja seksuaalisuuden jumalatar!

    Miten tämä on voinut jäädä huomaamatta valveutuneilta kulttuuri-ihmisiltä nykyisinä inter-, trans- ja muunsukupuolisuuden lhbgetc-aikoina!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ainakin tiedotusvälineissä havainnut joidenkin kulttuurihenkilöiden kehuskelevan sillä että eivät ole ko. kirjaa lukeneet, mitä ovat pitäneet edistyksellisyyden, lahjakkuuden ja kapinallisuuden osoituksena.

      Poista
    2. Ehkä Kilven äiti oli kauneudenpalvoja, tai sitten isä, tai he olivat toivoneet tyttöä. Ei tainnut Volter suuremmalti pitää esillä tuota toista nimeään. Onko se ihan totta, ei ole ennen osunut silmään?

      Muuten, ainainen puhe sukupuolesta alkaa jo kyllästyttää, ihan niin kuin koronakin. Edellinen ei ole (enää) vitsikästä ja jälkimmäinen täyttää puolet päivän lehdestä, molemmat liikaa jauhettuja. Tässä kunnassa 70% on saanut yhden ja 52% kaksi rokotusta, aletaan olla voiton puolella. Jäädään odottamaan seuraavaa ruttoa!

      Poista
    3. Eija - kyse ei ole Kilvestä, vaan hänen henkilöhahmostaan Härkäniemestä.

      Tai siinä mielessä myös Kilvestä, että hänhän sen nimen antoi... ehkä hän halusi vihjata sillä jotain?

      Muutenkin kirjassa on mielenkiintoisia juttuja, kuten se että Alastalon Siviä-tyttärestä kisaavat kirjan "pahiksen" Pukkilan kaksi poikaa - toinen laillinen ja vätys, toinen salasuhteesta ja miehekkään reipas.

      Poista
    4. Kilven oma poika oli nimeltään Jaakkima.

      Oppilaana ollut Kunnaksen Ilkka

      Poista
    5. Minulle muistutus lukea tekstit kunnolla eikä vain vilkaisten ja Alastalon salissa uudelleen, edellisestä kerrasta onkin jo aikaa.

      Poista
    6. Tämä ei ole ohi."On liiallista optimismia odottaa, että nykyinen rokotesuoja olisi lähitulevaisuudessa riittävä...
      Evoluutiobiologiaan perehtyneenä käsitykseni on aina ollut – ja tätä en mielellään markkinoi, että pitkässä juoksussa ihminen tulee häviämään sodan, jos ei tälle virukselle niin jollekin seuraavista.
      On uskottavaa, että Niinistön koronanyrkki olisi saanut lainsäädännön muutoksiin sellaista ripeyttä, jolla yhteiskunnan normaalit toiminnot olisi voitu ylläpitää laajemmin."
      Vesa Kanniainen
      Vesa Kanniainen Sitoutumaton
      Kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto),
      Sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu),
      Kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto)

      Poista
    7. Oliko Volterin toinen nimi sittenkin Adalbert?

      Poista
    8. Evoluutiobiologiaan perehtynyt ymmärtäisi, että eivät virukset ja bakteerit koskaan hävitä elinympäristöään kokonaan. Ei ihminen lajina tuhoudu viruksiin. Ihmisiä kuolee, mutta aina löytyy resistenssejä yksilöitä, jotka jatkavat lajia.

      Ihminen lajina voi tuhoutua johonkin ulkoiseen kosmisen mittaluokan tapahtumaan, mutta ei mihinkään biologiseen uhkaan.

      Poista
    9. Volterin toinen nimi on Adalbert, mutta Härkäniemen Afrodite.

      Poista
  2. Eikös se kahvi, konjakki ja sikari ole ikaiaikainen pyhä kolminaisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Coffee, Brandy and Cigars" oli elokuvahistorioitsijan, "elokuvan Boswellin" Herman G. Weinberg kolumnin otsikkona vuosikymmenien ajan.

      Poista
  3. Tomas Tranströmer oli itsekin lahjakas pianisti, ja musiikki virtasi hänen runoissaan niin rakenteessa kuin sanastossakin, kaikissa väreissä. Nuoruudenaikaisessa kokoelmassa vuodelta 1962 hän tunnelmoi runossa "D-dur" tytön luota tullessaan:

    "En musik gjorde sig lös/ och gick i yrande snö/ med långa steg.
    Allting var på vandring mot ton C./ En darrande kompass riktad mot C.
    En timme ovanför plågorna./ Det var lätt!"

    Samasta kokoelmasta on tuo "Allegro", jossa hän sanoo soittavansa Haydnia mustan päivän jälkeen, sointi on vihreää ja hiljaista, ja se päättyy yhteen suosikkimetaforaani, näin vielä Tranströmerin omalla kielellä:

    "Musiken är ett glashus på sluttningen/ där stenarna flyger, stenarna rullar.
    Och stenarna rullar tvärs igenom/ men varje ruta förblir hel."

    VastaaPoista
  4. Georg Cantor käsitti ärettömyydestä jotain sellaista mitä hänen Ahlqvistinsa, vaikutusvaltainen Leopold Kronecker, ei voinut ymmärtää ja Cantorille kävi kuin Kivelle. Kronecckerin mielestä nimittäin Jumala oli luonut kokonaisluvut ja kaikki mitä siihen lisätään, esim. reaaliluvut, oli ihmistekoa ja pahasta. Kai se on aina hiukan niin että tiedon äärimmäisellä rajalla liikkuva on aina suurimmassa vaarassa tulla ymmärtämättömien kollegoiden alasampumaksi. Varsinkin kun uusilla käsitteillä operominen on aina hiukan kehitysvaiheessa eikä pohja tunnu vielä aivan varmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista on havaita, kun lueskelee filosofiaa, että Euroopan mannermaalla ja anglosaksisessa filosofiassa pohditaan aivan eri kysymyksiä. Meikäläinen yliopistofilosofia on valtaosaltaan von Wrightin edustaman anglosaksisen analyyttisen filosofian tradition jatkoa. Vähän tulee sekaan postmodernismia.

      Saksassa ja Itä-Euroopassa tutkitaan ihan tosissaan Cantorin ja Gödelin filosofiaa ja kirjoitellaan esseitä Jumalan olemassaolon loogisista vaikutuksista. Suomessa näitä virtauksia edustaa ainoastaan turkulainen pappi Dan-Johan Eklund, joka on kyllä jäänyt näissä tutkimuksissaan kovin yksinäiseksi ja joutunut myös organisatorisesti ulos akateemisesta maailmasta.

      Poista
  5. Kunhan ei Volter Kilven toinen etunimi olisi ollut Adalbert. Kaunis nimi sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan oikein.

      Viittasinkin Härkäniemeen, kuten tuolla ylempänä jo korjasin. Kilpihän ei ollut vanhapoika, vaan jopa kahdesti naimisissa ja lapsiakin useita.

      Poista
  6. Webernin tuotanto on sikäli hauska, että sen voi halutessaan kuunnella vaikka yhden päivän aikana kokonaisuudessaan. Tätä en kylläkään haluaisi kokeilla. Sikari vaikuttaisi olevan Partagas E2.

    VastaaPoista
  7. Mitä temperointi tarkoittaa kahvin suhteen?

    VastaaPoista
  8. Vastaan itselleni temperoinnista: Kemppinen tarkoittanee oikein tarjoiltua hyvää kahvia. Ja ehkä viittaa Bachiin, Woltemperierte Klavieriin.

    Turhaa kikkailua...

    VastaaPoista
  9. Todella, Härkäniemen piipunvalinta on kielellistä musiikkia eli oikeastaan runoutta jolla on selviä kosketuspintoja musiikissa. Ihme ettei kukaan ole siitä tehnyt lauluja tai sävellyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vain se kohtaus, vaan kirja on ihan täpösen täynnä kiehtovaa kielellistä ilotulitusta. Niistä monista saisi sävellyksiä tai runoesityksiä, esim. "Siviän saliintulo". Kuulen ihan korvissani ja näen silmissäni Sinisalon esittävän sitä työväentalon näyttämöllä. Olisikohan se kirjallisuutemme kaunein rakkauskohtaus?

      Poista