3. heinäkuuta 2021

Kanalja



 

Eilinen otsikko oli ”roskaväki”. Se oli johdattelu ajatukseen, että ihmisillä on perinteinen taipumus keksiä keinoja lajitella toisiaan huonoihin ja hyviin. Aatepuolella tätä jakoa valon lapsiin ja niihin muihin sanotaan joskus manikealaisuudeksi.

 

Se on jokseenkin vanha ajatus, että on kaksi jumalaa, paha jumala ja hyvä jumala. Tarvittaessa toista voi sanoa paholaiseksi, jolloin voi kätevästi leimata naapurinsa, naapurikylän, toisen pitäjän tai vaikka jonkin valtion paholaisen tekosiksi.

 

Tällä hetkellä on sellainenkin ajattelutapa, että koko elonkehä (biosfääri) on sillä tavalla tarpeellinen, että ”turhien” otusten, kuten esimerkiksi kusiaisten, luokitteleminen roskaksi osoittaa lähinnä luokittelijan tietämättömyyttä.

 

Itse olen yhä vakuuttuneempi, että myös biosfääri on harhaanjohtava luokitusperuste. Tämä kiehuva kivenkappale, jolla elämme, kannattelee meitä.

 

Historiallisista väestötilastoista suositan verkkopaikkaa Our World in Data

ourworldindata.org

 

Koristeeksi tarkoitettu yllä oleva kuva kertoo, että ihmettelemäni Saksan ja Ranskan lukusarja lähtee tunnetuille teilleen ennen vuotta 1870, jolloin maat rupesivat sotimaan. Saksa voitti. Venäjä on kolmas ylhäältä.

 

Tällaiset luvat ja niihin perustuvat kirjoitukset ovat tietenkin köykäistä tavaraa. Nopea väestönkasvu liittyi Yhdysvalloissa uuteen rikkauteen, ja jotain samaa voisi sanoa Pohjoismaista 1800-luvun lopulta. Vastaavaa on vaikea ajatella Nigeriasta, ja Kiina ja Intia ovat sitten asia erikseen.

 

Väestömääriä katsellen on erikoista, että japanilaiset juoksentelivat siellä miten sattui 1930-luvun alusta ja aloittivat toisen maailmansodan. Japanilaisia oli vähän, kiinalaisia ei. Tämäkin asia tuli mieleen katsellessa, miten Mao Zedong on maassa suurmies, ja joka ei sitä usko, sitä pahempi hänelle.

 

Koska nyt on kesä ja viikonloppu, heittäydyn erikoisen epäjohdonmukaiseksi ottamalla vielä kerran esiin Kiinan pitkän historian erikoisuuden, joka ei edes oikein näy erinomaisissa viihdeväkivaltaelokuvissa, joista ”Hero” (Zhang Yiomou, 2002) on hienoin.

 

Tunnen erikoista heimolaisuutta parin vanhan kiinalaisen kanssa. He olivat suorittaneet tavattoman vaikean virkatutkinnon, johon kuului keskeisesti runous ja historia. Aikansa puuhailtuaan he – esimerkiksi Du Fu – päätyivät hoopoilemaan vihreille vuorille, kohtuullisen etäälle kaikista ja kaikesta.

 

Tuo runouden ja taiteen keskeinen osa hallinnossa on erikoinen piirre. Perehtyminen T’ang -kauteen tuo kyllä vahvasti mieleen, että Ateenan odottamaton nousu pronssikauden romahduksen jälkeen ei kai ollut historiassa ainutlaatuinen tapaus.

 

Luoyang ja Chang’an olivat noin vuonna 700 maailman suurimpia ja rikkaimpia kaupunkeja.

21 kommenttia:

  1. Tarkkailija takavasemmaltalauantaina, 03 heinäkuuta, 2021

    Järjetön väestönkasvu on kokolailla maailman kaikien nykyisten ongelmien juurisyy.

    Ilmastonmuutos, luontokadot, kansainvaelukset, nälkä, taudit,... kaikki paljolti tolkuttoman väestönkasvun seurauksia.

    Jostakin syystä tätä ei oikein saisi sanoa ääneen?

    Puhumattakaan siitä, että sille tehtäisiin jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä väestönkasvusta on puhuttu kaikkialla jo 1960-luvulta alkaen. Silloin jo oli pelkoja että ruoka loppuu ja kaikki saastuu jne.

      Kuitenkin tosiasia on että maailmasta on köyhyys ja nälkä vähentyneet radikaalisti viimeisten 30 vuoden aikana ja suuret kehitysmaat ja kansakunnat ovat keskiluokkaistumassa. Vaurautta on tullut miljardien ihmisten osaksi. Intiassakin oli ennen valtavasti kerjäläisiä ja ihmisiä kuoli nälkään. Nyt on tilanne merkittävästi parempi. Kaduilla on hyvin vähän kerjäämistä, tuskin lainkaan. Sensijaan ihmisille on tarjottu siellä työtä joka tosin on erittäin huonosti palkattua ja raskasta, kuumaa ja likaista mutta työtä kuitenkin. Esimerkiksi tiettyjen alojen tehtaissa länsimaissa on vaikkapa 100 ihmistä palveluksessa mutta intialaisessa samankokoisessa tehtaassa heitä voi olla 3000 koska palkat ovat pienet. Kiina oli lähes samassa tilassa 1960-luvulla mutta nyt tilanne on ratkaisevasti toinen.

      Ruoka ei ole nähtävissä olevassa tulevaisuudessa loppumassa maapallolta vaan pallomme kykenee ruokkimaan meidät kaikki ja vielä paljon useammankin. Väestönkasvu puolestaan ei ole enää aivan niin kiihkeää kuin aiemmin johtuen kehittyneemmästä koulutuksesta ja elintasosta sekä parantuneista mahdollisuuksista ehkäisyyn. Minä en katso ihmiskunnan olevan vaarassa tässä suhteessa. Sensijaan erilaiset despootit ja vallankaappaajat ja aggressiiviset sotahullut kansakuntien johtajat ovat ne jotka ihmiskunnalle harmia ovat tuottaneet ja tekevät sitä yhä.

      Poista
    2. Viimeksi asiasta puhuttiin joskus 60-luvulla. Sitten kun suuret ikäluokat ryhtyivät sikiämään, asiasta alettiin vaieta.
      Nyttemmin puhutaankin ainoastaan synnytystalkoista.
      Voi ihmisen viisautta.

      Poista
    3. Suomeenkin joudutaan tuomaan ruokaa ja paljon muuta ulkomailta koska väestö on alle sadassa vuodessa kasvanut 2,5 miljoonalla eli 83 prosentilla maailman mitassa suuripäästöisellä kansalaisella.

      Poista
    4. Tarkkailija takavasemmaltalauantaina, 03 heinäkuuta, 2021

      Totta on, että nälkä ja absoluuttinen köyhyys ovat vähentyneet väestönkasvusta huolimatta. Ja totta on sekin, että joskus aiemmin on ollut aika, jolloin väestönkasvusta oltiin kovastikin huolissaan. Mutta eipä olla enää.

      Ajattelin ertyisesti ilmastonmuutosta, luontokatoa ja tauteja - toki köyhyyttä myös, jota sitäkin kuulumma edelleen esiintyy jopa täällä meillä.

      Jokainen uusi ihmismiljardi vaatii hurjasti uutta energiantuotantoa, tavaraa ja tuottaa roskaa ja saastaa. Kun Afrikka ei elätä niitä kolmea lisämiljardia uttaa asujaa, jotka sinne syntyvät vuoteen 2100 mennessä, on puolen miljardin Eurooppa melkoisessa paineessa.

      Varman tiedon mukaan (Marin), myös korona johtuu ilmastonmuutoksesta, joka taas johtuu liikakansoituksesta - ks. edellä.

      Mutta jostakin syystä tämä muiden ongelmien juurisyy on tabu. Hys, siitä ei saa puhua. Puhumattakaan siitä, että sille yritettäisiin tehdä jotakin.

      1960-luvulla pelätiin, että kiinalaiset täyttävät kohta koko maapallon. Niin ei käynyt, koska kiinalaiset eivät jääneet tumput suorina odottamaan, vaan tekivät jotakin.

      Poista
    5. Muistutetaan vielä että Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat Pohjoismaiden suurimmat, ja asukasta kohti lähes kaksinkertaiset Ruotsiin verrattuna.

      Poista
    6. Tarkkailija takavasemmaltatiistaina, 06 heinäkuuta, 2021

      "Muistutetaan vielä että Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat Pohjoismaiden suurimmat, ja asukasta kohti lähes kaksinkertaiset Ruotsiin verrattuna."

      Helppo juttu: Tuplataan väkiluku, ja homma hoidettu. Tulijoita kai löytyy, kun luvataan ilmainen ylöspitö maailman tappiin.

      Ehkä yksi melko asiallien tapa olisi katsoa päästöjen ja nielujen erotusta per capita. Suomen nielut syövät heti alkuun puolet päästöistä pois. Joka vuosi ja kestävästi.

      Ja tuotakin vielä niin, että katsotaan sitä Suomessa kulutetun meteriaalin osalta - ei tuotetun.

      Nimittäin Suomessa tuotetaan kokolailla maailman puhtainta sellua, terästä, jne. muun maailman kulutukseen. Tämä tuotanto on ilmastoteko ja edustaa maailman pelastamista parhaimmillaan.

      En oikein jaksa innostua tästä Suomen kaikinpuolesessa huonoudessa piehtaroimisesta, kun oikeasti olemme hoitaneet kokolailla kaikki hommamme sen verran hyvin, että jos vaikkapa muu Eurooppa olisi samalla tasolla, tilanne olisi jo paljon parempi globaalistikin.

      Aina voi parantaa, mutta Suomen kokoisen maan ei tule kantaa koko Euroopan syntejä ihan yksinään.

      Poista
    7. Muistutus oli tarkoitettu niille jotka toitottavat ettei Suomessa tarvitse tehdä mitään koska kaikki on hyvin tässä mahdollisisata maailmoista parhaassa.
      Metsäinen maa se Ruotsikin on.
      Metsä joka hakataan selluksi ei ole nielu.

      Poista
    8. Nyt voi vielä toivoa että jenkkilänkin osalta ilmasto saa osansa kun Trumppi päätti ryhtyä pyrkimään uudestaan pressaksi, herra meitä varjelkoon. Pysykään vain kolopallon piirissä ja maailma kiittää.

      Poista
    9. Areenalta löytyy ilmasto-aiheesta populaari sarja "Ilmasto on peto". Kuunnella kannattaa niin ei jää tähtitieteellisen laaja ja vakava asia Suomi-Ruotsi maaotteluksi. https://areena.yle.fi/audio/1-50822623

      Poista
    10. Tarkkailija takavasemmaltatiistaina, 06 heinäkuuta, 2021

      "Metsä joka hakataan selluksi ei ole nielu."

      Kannattas varmaan perehtyä vähän asiaan ja jättää tunnepuoli vähemmälle.

      Suomen metsien puuston määrä kasvaa joka vuosi kohisten hakkuut huomoiden. Kasvu on luokkaa 107 miljoonaa kuutiometriä ja poistuma luokkaa 70 - 80 miljoonaa kuutiometriä.

      Ei "metsää hakata selluksi". Aivan levoton ajatus. Tukkipuun hinta on kolminkertainen sellupuun hintaan nähden. Sellupuu tulee vain väistämättömänä sivutuotteena:

      Kun kasvunsa päähän tullut puu kaadetaan, sen tyviosasta tehdään rakennuspuuta, hiilivarastoa.

      Mutta yllättävää kyllä, lähes kaikissa puissa on myös latvaosa, josta ei lankkua tule. Sekin kannattaa hyödyntää esim. pakkausmateriaaliksi esim. muovin sijaan. On parempi, että kiinalaiset pakkaavat sinunkin nettikaupasta osamasi rojun suomalaiseen kestävästi tuotettuun kartonkiin kuin saastuttavan tuotannon ja huonon metsänhoidon vaihtoehtoon.

      No,vaikeita juttuja monille, myönnetään.

      Fakta nyt kumminkin on, että Suomen hiilinielut syövät heti alkuun puolet päästöistämme.

      Poista
    11. Tiistaiselle anonyymille: selluksi ei metsiään hakkauta kukaan metsänomistaja. Kuitupuun hinta on kolmasosa tukkipuun hinnasta ja energiapuun hinta alle kymmenesosa.

      Omat metsäni ovat sekametsiä. Mutta sellaisia maita joita iso-isoisäni on kaskennut, isoisäni pitänyt laidunmaina, isäni jo kertaalleen hakannut ja uudelleen istuttanut ja minä olen ensimmäinen sukupolvi joka edes ajattelee että sinne voisi jättää puronvarsia hakkaamatta ja myrsky- ja hyönteistuhoja lahoamaan.

      Suomessa ei ole Kainuun eteläpuolella metsiä joita joku ei olisi joskus hakannut. Ja se on arvokas asia, ihmisillä on suhde metsään. Ja eläimillä myös. Tunnen ne kanalintupoikueet jotka metsissäni elävät. En metsästä, koska lihaa saa kaupastakin ja kiepistä lähtevä teeri on niin komea näky ja ääni ettei mikään.

      Näitä asioita ei voi tuotteistaa turisteille. Älkääkä minulle tulko kertomaan miten metsässä eletään.

      Poista
    12. Tarkkailija takavasemmaltakeskiviikkona, 07 heinäkuuta, 2021

      "Älkääkä minulle tulko kertomaan miten metsässä eletään."

      Lämmin kiitos anonyymi. Jotenkin helpottavaa kuulla, että joku vielä ihan oikeasti ymmärtää, mitä metsät ovat ja kuinka niiden kanssa eletään.

      Poista
  2. Mestari Kong on sanonut: "Viisitoistavuotiaana panin tarmoni opiskeluun, kolmikymmenvuotiaana seisoin omillani, nelikymmenvuotiaana minulla ei ollut harhaluuloja, viisikymmenvuotiaana tiesin taivaan tahdon, kuusikymmenvuotiaana suljin korvani riitasoinnuilta, seitsemänkymmenvuotiaana seuraan sydämeni haluja enkä silti riko sovinnaisuuden rajoja." Entä 80-, 90- tai 100-vuotiaana? Haluaisin tietää tämän... (Käännös on Jyrki Kallion, kirjoitettu ylös kuulonvaraisesti YLE Areenan keskustelusarjasta Kirjoituksia kungfutselaisuudesta osa 6/17.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konfutse (Kungfutse) ei tainnut elää kuin seitsemänkymppiseksi, joten seuraavien vuosikymmenten elämänsisältö jäi ymmärrettävästi kertomatta. Ehkä joku seuraajansa voi täydentää..?

      Ne kuuluisat muinaiset roomalaiset pitivät elämää täytenä, jos henkilö ehti ennen kuolemaansa saavuttaa 60 vuoden rajapyykin.

      Poista
    2. Kongin kumahdettua ollaan sitten jo omillamme. Ei siinä kiinalaista viisautta tarvita. Aika neuvon tuo, sanoo Goethe. Nais-iki-ihanne meit opastaa.

      Poista
  3. Väestöräjähdys on ollut yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä 1700-luvulta alkaen, jolloin Malthuskin esitti teorioitaan. Nyt enemmän kuin koskaan, liittyen ekologiaan.

    VastaaPoista
  4. Kävikö väestötieteilijä Th. Malthus Suomessa n. 1800-1820? Maupertuis mittasi 1736-37 Torniojokilaaksossa maapallon "litteäksi"

    VastaaPoista
  5. "Femton minuter över midnatt den 26 september 1983 börjar sirenerna tjuta på militärbasen Serpuchov-15 utanför Moskva. Det datoriserade varningssystemet meddelar att USA har skjutit upp en kärnmissil mot Sovjetunionen.

    Sannolikhetsgrad: Den högsta möjliga. Om en halvtimme landar missilen och utplånar samhället."

    Tuolloin 26.9.1983 oli lähellä käydä maapallomme väestölle köpelösti, mutta Stannislav Petrovilla piti hermot. Näin kertoo Anna-Lena Laurén DN:ssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ja Kuuban kanssa vehdatessakin oli täpärällä. Tästäkin uskoisin jotakin tietäväni minäkin. Kas silloin kävikin odottamaton Jumalan interventio. Hänpä päätti lähettää unen sekä Nikitalle että Johnny-boylle, unen jossa kumpainenkin sai lupauksen vastauksesta kysymykseen mutta vain yhteen. No, virkaiältään vanhempi ja muutenkin - hauskempi heppu, katsokaas - sai tietää ettei, ehei sosialismi tule saavuttamaan juuri suuriakaan, maailmanvalloituksesta puhumattakaan.

      - Ei sinun aikanasi poikaseni, ei sinun aikanasi.

      Kennedy kysyi samaa ameriikanmallin menosta.

      - Ei sinun aikanasi, varmasti ei.

      Puolueettomuuden huomioiva Jumala arvaili jonkin tovin uskaltaisiko sitä vielä pikkuisen ja rohkaisi sitten itseään ja lähetti unen Sylvi Kekkoselle jossa Sylvi vastasi puhelimeen. No Jumala että: Mitäpä se Sylvi, he. Kuuluuko sinne mitä päällimmäisiä? Semmonen asia vaan mulla Sylviläinen, onko se Urhopoju hereillä, ei olla soiteltu juurikaan? No. Sylvi kutsui (unessaan) puolueettoman (ja virman) puolison puhelimeen että täällä olisi langan päässä melko arvovaltainen taho, tulepas nyt sieltä.

      Näin siinä kävi:

      - Jumala tässä, kuulepa, nyt on tiukka paikka. Mitenkä, oletko valmis kysymään vastausta, öh, sanokaamme vaikeaan kysymykseen? Ulkopolitiikkaa ei ole tarpeen ottaa tässä puheeksi mutta entä jos vaihteeksi kysyisit jotain joka on lähempänä sydäntäsi? Lupaan vastata tyhjentävimmin vaikka olenkin tutkimaton ja sen sellaista, passaisko?

      - No johan toki se vaan käy. Olen aprikoinut pitkään milloinkahan suomalaiset saavat ylenmääräisestä viinanjuonnista kylläkseen?

      - Eivät minun aikanani - eivät minun aikanani, sanoi Jumala.

      Poista
  6. Du Fu, sotavankkurien ääni ja naisten ja lasten hätä, sama kaikkina aikoina. Vaikuttava runo.

    VastaaPoista