17. heinäkuuta 2021

Etävaltio II



 

Maantiede on se ongelma. Nyt meillä on yllättäen uutta tietoa välimatkan poistavista virtuaaliyhteyksistä. Tiedämme, että jossain asiassa ne toimivat erittäin hyvin ja jossain erittäin huonosti.

 

Vallitsevat tuulet ja maantieteelliset välimatkan olivat syy, jonka vuoksi valtava Amerikka ja suurin osa Afrikkaa jäivät tuntemattomiksi muun muassa roomalaisille, joilla kuitenkin oli harvakseltaan kontakteja jopa Kiinaan ja Intiaan.

 

Kielestä tehtiin suuri numero vasta hiljan. Lukutaitoa edisti ensin armeija. Ennen sitä parsittiin kasaan yleiskieli. Hanketta edisti Ranska. Kauan sitten Rooman keisarikunnassa oli ollut ehto, jota nykypäivä ei selvittäisi. Poliitikkojen oli osattava kirjoittaa elävää, käsitettävää ja virheetöntä kieltä. Tästä suoriutuivat jopa useimmat keisarit. Joitakin vuosisatoja myöhemmin Kaarle Suuri ei osannut lukea ollenkaan, ainakaan hyvin.

 

Vielä I maailmansodassa Englannin eteläosista ja Skotlannista tulleet sotilaat eivät ymmärtäneet toistensa puhetta. Tänäkin päivänä yläsaksan svaabi ja Hampurin seudun alasaksa voivat olla ongelmia myös saksalaiselle. YouTube tarjoaa hyviä näytteitä skotlantilaisen puheesta. Moni on kokenut tämän luonnossa: ei ymmärrä. Itse olen joutunut opettelemaan vahvasti skoonelaisen ruotsin ymmärtämistä. Se ei ole aivan helppoa.

 

Yksi maailman muuttumisen mitta on, että tuon sodan aikana englantilaiset ja ranskalaiset maailman johtajat tarvitsivat tulkin keskusteluihinsa. Vielä sellainenkin poikkeuksellinen valopää kuin Churchill kykeni vain vaivoin saamaan suustaan ymmärrettävän lauseen ranskaksi. Latinahan hänellä oli erittäin sujuva, kuten kuuluikin. Meillä Suomessa korvaan sattuu Kekkosen englanniksi puhuma. Tulee vähän hiki, häpeästä. Ja tankerovitsit on unohdettu. Poikkeuksellisen lahjakasta Ahti Karjalaista pilkattiin hänen aivan alkeellisesta englannistaan.

 

Asian tekee ajankohtaiseksi Kiina. On vaikea nähdä, miten onnistuu heidän suunnittelemansa maailmanvalloitus, elleivät he siirrä pelkkään juhlakäyttöön kirjainmerkkejään ja palaa käyttämään esimerkiksi mandariinin kiinaa nykyisten yli kymmenen kielimuodon sijaan. Maailmankielenä ranskan korvannut englanti on onneton valinta. Eivätkä edes amerikkalaiset itse huomaa, että Trump puhui alkeisenglantia, koska suuri osa hänen äänestäjistään ei saa omin neuvoin selvää veroilmoituksesta. Englannissa  poliitikot, myös B. Johnson, puhuvat luokkakantaista kieltä, joka ei ole ”Oxfordin englantia”, vaan paljon ymmärrettävämpää yläluokkaista kieltä.

 

Tietääkseni Mao, Stalin ja Hitler kukin kohdallaan ymmärsivät vain äidinkieltään, jota Stalin puhui koko ikänsä aika reippaalla korostuksella, eivätkä he olleet käytännössä koskaan käyneet ulkomailla. Meillä raukoilla oli toisin. Mannerheimille saksa oli neljäs tai viides vieras kieli, ja Risto Ryti opiskeli määrätietoisesti englannin ja oppi käyttämään sitä sujuvasti ja jokseenkin virheettömästi ja nuorena. Rouva Gerda opetti englantia halukkaille. Ja Mauno Koivisto siis oli perehtynyt alkukielillä hyvin Venäjän ja Ranskan korkeakirjallisuuteen.

 

Miksi saarnaan etävaltion edistämästä kielitaidosta ja luetun ymmärtämisestä? Siksi että vastaus sinun ja läheistesi elämän pituudesta ja laadusta syineen on jo esitetty ja painettu. Tehtäväsi on löytää tuo aivojesi ja sielusi pienoiskartta ja ymmärtää, mitä siinä sanotaan. Oletko jättiläinen vai kääpiö? – Valinta on omasi.

16 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Mutta viimeinen kappale ei laisinkaan aukea. Olen siis valinnut kääpiön osan?

    VastaaPoista
  2. Anteeksi - jätin pienen arvoituksen, Kääpiö voittaa jättiläisen, kuten kuvan David Gojatin. Avainsana on "pienoiskartta". Kuuntelemalla ja lukemalla annaat aivoillesi tilaa muuttua.

    VastaaPoista
  3. Kiinassa kyllä tietääkseni pyritään kovasti siihen, että maan kieli yhtenäistyy mandariiniksi. Jopa kaikkein laajimmin levinneet muut kiinan kielet, kuten kantoninkiina, ovat ainoastaan keittiökäytössä. Sen sijaan kirjoitusmerkeistään kiinalaiset eivät varmastikaan tule luopumaan. Järjestelmä on nimittäin maan yhtenäisyyden kannalta erinomainen. Kirjoitusmerkkien yhtenäisyys kätkee paikalliset murrepiirteet tehokkaasti.

    Englanninkielessä on sama tilanne. Sikäläinen oikeinkirjoitus on aivan älytöntä, mutta ajatuskin oikeinkirjoitusuudistuksesta on mahdoton. Jos kirjoitustapaa muutettaisiin, murre-erot nousisivat näkyviin ja käytännössä kieli pirstoutuisi useammaksi paikalliskieleksi.

    VastaaPoista
  4. Kun sammakko pääsee mättäälle se kurnuttaa. Ja luulee olevansa muuta kuin on. Hoveineen päivineen.

    VastaaPoista
  5. Epäilenpä että tuo Davidin voitto Goljatista on vain sotapropagandaa. Tai muuten vaan huhua.

    Alkossa 1930 -luvulla suosituin väkevä viina oli Karhu -viina. Oli niin suosittu, ja väkevä, että sen takia sen valmistus lopetettiin. - 1950 luvulla täti, joka Alkossa harvemmin kävi (= ei koskaan ennen), pyysi Alkon myyjältä Karhuviinaa. Myyjä naurahti ja vastasi, ettei semmoista enää ole, huhua semmoinen nykyisin vain on. Täti pyysi sitten pullon Huhua.

    VastaaPoista
  6. Ei liity tähän blokiin mutta löysin mielenkiintoisen uutislinkin jonka haluan jakaa blogin isännälle, en tiedä onko artikkelissa mainittu leiri tuttu juttu:

    https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kun-jatkosota-raivosi-natsien-kaappaama-jacobus-backus-rakastui-kauhavan-salaperaisella-internointileirilla/

    VastaaPoista
  7. Kemppisellä on tuossa trumptölväyksessä nyt joku virhe. Eivät niggerit, joista suurin osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa, äänestäneet Trumpia. Pandering, jota Trump muiden vaaleissa valittavien kanssa harrastaa on tietysti taktiikkaa, jota voi tehdä hyvin tai nolosti kuten Hillary Clinton. Mr Potato Head, joka on tunnettu rasisti ei tietystikään saa järjellistä lausetta suustaan, ellei niitä ole kirjoitettu lunttilapuille.

    Veroilmoituksen täyttä USA:ssa on kyllä hieman perustasoa ylempää niin monimutkainen, että siitä eivät selviä ilman apua myöskään demokraattien kannattajat. Liittovaltion verolaki taitaa olla metrin pituinen tällä hetkellä ja se kasvaa joka vuosi.

    VastaaPoista
  8. Wikipedia: "Syntyperältään Stalin oli georgialainen ja hänen äidinkielensä oli georgia. Venäjää hän puhui georgialaisella aksentilla." Blogitekstin mukaan Stalin ei siis ymmärtänyt venäjää, vaikka puhuikin sitä korostuksella.

    VastaaPoista
  9. Heh. Pakkolatina peruskouluihin, oppivelvollisille äänestyspakko?

    Tulisi kyetä ryhtymään aivan muuhun mutta olkoot kun on niin mainio maa ja kaunis kaupunki. Kääpiösarjan jättiläinen, Suomi.

    Uppistapuhallusta odotellessa (Riikka) huomioin että perijäyhä perijäpolven pää-ääninen tuulipussi lehdekseen HS on ryhtynyt painamaan parempia sanoja mutta eipä hätää, kas Riikkatäti onkin menossa Kuusamoon päin. Saadaan sieltäkin sitten kuusihioketta josta koneilla pyöräytettään paper'pötkölöitä ja niille kukaties tuhritaan soijaväreillä kaikkea herttaista kuten:

    Pääkirjoitus, yläkerta, otsikko:

    Hellekausiin on varauduttu huonosti

    (Teksti on diibadaabaa kuten aina kun sekä toimituksen että lukijoiden aivoina on vermiselliä ja kasvisjauhista. Sen lukemisesta ei ole huvia saati hyöyä, se sotkee kaiken teknotahnaksi jota ei saa tuumaakaan takaisin putkiloon, jätän sen pois)


    "Suomesta puuttuu myös viranomaisten toimintaan vaikuttava helleterveyshälytysjärjestelmä, joka yhtenäistäisi esimerkiksi hoitolaitosten varautumisen hellekausiin."

    Täälläpä on kellarissa punttisali kaikilla vekottimilla. Vähän kuten Hesaläsyn toimituksessakin, viileää ja rauhaisaa, kiva koisia. Vaikka on kaikki vekottimet.

    Helleterveyshälytysjärjestelmä siis. Ja pääkirjoitus irti järkipuheesta. '

    'Pelastusviilennystyöntekijöiden eläkeiän alentaminen järkyttää pakkaskelien yllätettyä energia-alan toimijat.' Tätä ei kaikki osaa...

    Entäs jos joku hoksaa että kaupunki on kesäisin kuumempi kuin talvisin ja hiipii piiloon kellariin lukemaan vanhoja lehtiä? Ilmaiseksi, saatana!

    Parempi tuuletus vanhainkoteihin ja pakkasella päälle hoitolaitosmärkä lakana. Kesällä ikkunat kiinni ja päälle metri turvetta. Ei haise ja on hiljaista. Parempaa vauhtia ilmastonmuutokseen.

    VastaaPoista
  10. Minäkin otin jo suosiolla itselleni kääpiön viitan, mutta ei se sitten niin noloa ollutkaan, siinä oli sekin, että luin ensin "etelävaltion" ja ihmettelin, mitähän teitä blogistin ajatuksenjuoksu taas menikään. Hajataitto on alkanut häiritä, jättää joskus sanan alun pois ja aivot voivat sitten antaa vääriä ehdotuksia.

    Kielet ja murteet ovat kiehtovia. Nykyisin suomalaiset poliitikotkin pärjäävät hyvin englannilla, varsinkin nuoret, koulussa on jo opittu kunnon ääntäminen, kun opettajilla on sellainen Oxfordin englantia lähenevä puhetapa, sitähän yliopiston opettajat ovat puhuneet ja vaatineet, vaikka muut kontaktit olisivat olleet sekalaisia.

    Monet murteet ovat haastavia tottumattomalle vieraskieliselle. Trondheimin seudun saarten norja piti panna vähän arvaamalla niin kuin Saarikoski joskus kiireessä kääntäessään. Närpiöläiset taas ymmärtävät heitä hyvin. Jyllannin tanska kuulostaa käsittämättömältä, kun he puhuvat keskenään. Netistä löytää monenlaisia näytteitä.

    Jos lausuu vähän väärin jonkin vieraan kielen sanan, se saattaa saada ihan eri merkityksen. Islannissa jo vuosia asunut henkilö kertoi, että kerrankin kaupan poika punastui, kun hän pyysi jotain ihan tavallista tavaraa ja se menikin sukupuolisanaston puolelle. Ei ollut tullut jokin vokaali ihan oikean värisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma onkin että lähes kaikki tapahtuu nykyään Suomessa englanniksi ja muita kieliä ei osata. Tämä alkaa jo pahasti rajoittamaan suomalaisten maailmankuvaa ja mahdollisuuksis.

      Poista
  11. Kun Daavid oli tuommoinen Linkomies, niin ehkä se viittaa latinan uuteen nousuun. Olisi vähän fonemaattisempi kielikin. Meän kieli muuttuu, koska englanti. Hyvään vai huonoon suuntaan, se riippuu. En pysty sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonoon!
      Ainakin oikeinkirjoituksen osalta.

      Poista
    2. Noi on teidän mielipiteet ja teillä on niihin oikeus mutta ei välttämättä kaikilla oo samat mielipiteet vaikka ei välttämättä. Nämä ovat yksittäistapauksia eikä niitä voi yleistää koska kaikilla on oikeus mielipiteeseen. Oikeesti.

      Poista
  12. Pikkujättiläinen seeiiaalta tö world fact book käpäliin ja tiirailemaan mitä se Intia on Kiinaan verrattuna. Kyllä varmaan selviää mitä eroa on telkkarin ja jääkaapin omistamisella verrattuna telkkaritehtaan ja/tai jääkaappitehtaan omistamiseen, sekä kuinka valtionohjauksen valinnat ovat vaikuttaneet.

    VastaaPoista