13. kesäkuuta 2021

Edistys


 

Nyt ei filosofointia, vaan vaseliinia ja nokea.

 

Autolehti oli saanut päähänsä vertailla laajasti kahta VW Golfia, joista toinen oli diesel mallia 2009 ja ajettu yli 200 000 kilometriä ja toinen uusi litranbensakoneella varustettu, hinnat luokkaa 4 000 ja 30 000. Vanha voitti.

 

Tämä ei ole vitsi. Tietysti uusi auto oli monessa asiassa parempi, etenkin turvalaitteissa ja muutenkin varustelussa, ja se kiihtyi selvästi paremmin.

 

Silti lehden (Moottori) arvioissa vanha oli ykkönen arvioitaessa kuljettajan ympäristöä, kaupunkiajoa ja maantieajoa. Uusi voitti ryhmissä taloudellisuus, suorituskyky, sisätilat, tavaratilat ja varusteet ja viimeistely. Lehden kriteerien mukaan tuomio oli kuitenkin tasapeli.

 

Herää raskaita ajatuksia. Lukija ymmärtää tai tietää, etten ole pahemmin selvillä autoista enkä edes kovin kiinnostunut. Varmaan nuoruusvuosien perua on jäänyt tapa lukea autolehtiä. Se on kai jotain hermostollista. Jotkut lukevat Aku Ankkaa. Kirjoittaessani Tekniikan Maailmalle kehaisin olevani ehkä yksi niistä aika harvoista, joka on lukenut tuon lehden kaikki numerot, enimmäkseen kannesta kanteen. Siis vuodesta 1953. Ihan samaa en voisi sanoa Helsingin Sanomista, koska se tuli Alakertaan ja saattoi olla hukassa, kun mummu luki Mikki Hiirtä. Meille kotiin tuli Uusi Suomi, ja Hesariin siirryin vasta niin myöhään kuin 1964, tosin sitäkin perinpohjaisemmin.

 

Raskas ajatus on ”itsestään selvyys”, että henkilöauton kaltaiset kalliit kulutushyödykkeet tulisivat jatkuvasti paremmiksi, myös ostajan kannalta ajatellen. Epäilyn varjo on sama kuin huoneistoissa ja pientaloissa. 

 

Olen tässä blogissa esittänyt ennenkin liiketaloustieteellisen sahajauhoteoriani. Kun on keksinyt hyvän makkaran ja saanut sijaa markkinoilta, on aika ryhtyä sekoittamaan sahajauhoa makkaramassaan. Puhe on katetuotosta, Amerikkalaisten alan yliopistojen mukaan ostajat kestävät jopa 90 prosentin sahajauhopitoisuuttta mukisematta, ainakin ellei makkarassa ole kovin paljon ruosteisia rautanauloja ja nupeja.

 

Tässä tapauksessa oma määrittelyperusteeni osuvat yksiin testaajien kanssa. Minusta on vallan mainiota, ettei auto jätä matkalle ja että se käynnistyy tarvittaessa. Onko se jonkun mielestä hieno, se ei jaksa kiinnostaa. Suorituskyky on sekin sivuasia. Ajelemme sievästi. Uudenaikaisuuksista arvostan eniten peruutustutkaa ja katveavustinta. Esimerkiksi kauppojen pihat ovat vaaran paikkoja. Rikkaat tuttavat muuten melkein tunnustavat, etteivät heidän komeat Mersunsa oikein mahdu pysäköintiruutuihin eivätkä tahdo taittua pysäköintitalojen ja -luolien käänteisiin. Mutta kukin makunsa mukaan, ja tarpeita on monenlaisia, esimerkiksi nuorilla lapsiperheillä aivan omansa.

 

Mutta lehden jakamat tiedot viittaavat vahvasti siihen, että kansainvälien kilpailu on kova ja myös VW reagoi siihen perinteisesti, huonontamalla laatua ja nostamalla hintaa. Ankean asiallisille on tarjolla Skoda, joka tosin kuuluu olevan sangen hyvää tekoa, tai sitten kilpailijan Renaultin omistama Dacia. Mielenkiintoisesti Mossesta ja Ladasa joillekin rakas Venäjä tuntuu pudonneen kokonaan kuvasta mutta maailmanpolitiikka toimii. Käänsi päänsä mihin vain, Kiina rynnistää.

 

Huokaus: ottavatko poliitikot ja EU-kriittiset huomioon, että muiden ongelmien lisäksi EU on kukaties jo hinnoitellut itsensä markkinoilta? Niin – mahtaako mistään saada edes sellaisia polkupyöriä kuin muistamani armeijan vehkeet, jotka kestivät huonoa hoitoa ja kovaa käsittelyä vuosikymmeniä?

 

 

26 kommenttia:

  1. Graham Greenellä oli erinomainen termi "prosthetic devices", jolla hän kuvaili turhakkeita, joilla ihminen yrittää kompensoida elämänsä puutteita. Auto on näistä hyvä esimerkki, jolla itsetuntemukseltaan puutteelliset henkilöt voivat korvata mitä mielikuvituksellisimpia asioita. Toinen on erään puolueen asettuminen kiivaaksi autojen ja autoilijoiden asian puolustajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kompensointia kontrolloidaan. Dostojevskilla on termi "administratiivinen hurmio" (Riivaajat).
      Esimerkkihenkilönä on juna-aseman lipunmyyjä, joka tällaisen tahtotilan vallitessa kyykyttäää ketä tahansa.

      Poista
  2. Tarkkailija takavasemmaltasunnuntai, 13 kesäkuuta, 2021

    "Huokaus: ottavatko poliitikot ja EU-kriittiset huomioon, että muiden ongelmien lisäksi EU on kukaties jo hinnoitellut itsensä markkinoilta?"

    En usko, että asia noin olisi. Perustelen kahdella seikalla:

    1) EU:n regulaation tuotantokoneisto on maailman tehokkain. Direktiiviä lykkää uskomattomalla intensiteetillä aina kalkkunoiden kuljetusmenetelmistä maanteiden sulkuviivojen väriin saakka.

    2) EU:n insentiivijärjestelmä on lyömätön: saamattomin, holtittomin ja korruptoitunein aina palkitaan (vrt. esim. lahjoitukset Italiaan). Tätä vastaan esim. Kiinan tai USA:n on turha yrittää kilpailla vanhanaikaiseen kilpailuun perustivilla malleillaan, joissa tehokkain palkitaan.

    Tuota taustaa vasten olenkin täysin vakuuttunut siitä, että Lissabonin strategiassa asettu päämäärä toteutuu ja EU on vuoteen 2015 mennessä maailman kilpailukykyisin talousalue,

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lissabonin_strategia

    VastaaPoista
  3. Olen muutamankin kerran keskustellut autokauppiaan kanssa siitä, onko se nyt ihan mahdotonta saada myyntiin sellaista perusautomallia, jossa ei olisi kaiken maailman härpäkkeitä ja tietokoneita ym servomoottorivirityksiä. Joka olisi ennen kaikkea luotettava ja jonka huolto olisi mahdollista tehdä ihan perustyökaluilla. Ja, jonka hinnasta näiden turhien hilavitkuttimien osuus jäisi pois. Vastaus on aina ollut sen suuntainen, että joo mutta kun nykyajan vaativat autoilijat halajavat noita vitkuttimia. Siihen on ihan turha vastata millään versiolla siitä, onko heillä sitten vaihtoehtoja. 'Ankean asiallinen' on kyllä asiatonta nonsaleerausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaa ensimmäinen kommentti. Turhamaisuudella ja turhakkeilla ei näytä olevan mitään rajaa kun on kysymys elämää suuremmasta asiasta, eli autojen rakastamisesta.

      Poista
    2. Olen uudistanut Lada 1200-mallin huoltokirjan AD-töinäni Konelassa. Sen suurin osa oli kohta "omat huoltotyöt", jossa käsiteltiin kaikki se mitä Suomessa about sinä vuonna huollossa tarjottiin.

      Ehkä myöhemmin -- en jäänyt katsomaan -- ko. osio poistettiin käyttöohjeesta. Sehän söi katetta.

      Poista
  4. Toistamme mekin vanhan väitteemme: maahantuojan ja hänen verkostonsa katteet eivät ole auton hinnassa vaan sen huollossa ja varaosissa. Yli 90-prosenttisesti. Tästä syystä sähköauton monimutkainen ja etäpäivitettävä elektroniikka on kohta johon luon epäileviä silmäyksiä. Tämä on myös syy siihen miksi klassisiinkin autoihin on tullut kohteita joita ei itse pysty vaihtamaan -- esimerkiksi monet valot tai jopa tuulilasin pyyhkimet. Sen sijaan huollosta huomauttava valo ei koskaan vikaannu eikä sitä monestikaan voi itse nollata.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä autoista ja makkaroista. Mummustasi ja Mikki Hiirestä tuli mieleen vanha Erkko (Eljas), joka kävi aina illalla lähtiessään vilkaisemassa latomossa, kuinka Rip Kirby jatkuu.

    VastaaPoista
  6. Muotoilultaan autoissa tyypin ensimmäinen malli näyttää aina parhaalta. Myöhemmät muodistukset ja uudistukset tapaavat parantaa jotain teknistä ominaisuutta, mutta ulkonäkö huononee aina. Materiaaleja vaihdetaan halvempiin ja huonommin muotoiltuihin. Lisätään turvapuskureita, muovihelmoja, tehokkaampia ja suurempia lamppuja. Kromatut listat vaihdetaan maalattuihin. Pätee myös moottoripyöriin. Poikkeusta ei tule nyt mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyiset automallit ovat esteettisesti niin rumia, että olen jo ennalta huolestunut tulevasta mahdollisesta uuden auton ostamisesta.

      Poista
    2. Pitää hommata silmää miellyttävä auto ja laitattaa siihen sähköt.

      Poista
    3. Vanha auto, piti sanomani.

      Poista
  7. Kyse on siitä, että kun lainsäädäntö muuttuu, vanhoilla spekseillä tehtyjä autoja ja taloja ei saa enää valmistaa. Siis uudet täyttävät nykyiset määräykset, mutta eivät ne muilta ominaisuuksiltaan välttämättä ole entisten veroisia.

    Taloista puheen ollen, ulkonäöstä ja teknisistä ominaisuuksista: viime päivinä on julkisuudessa esitelty ulkovalokuvia eräästäkin Meilahteen huvila-alueelle rakennetusta paritalosta. Siitä, johon saattaa tänään kaatua vihreän pormestariehdokkaan kuningatartie. Sitä ihmettelen, miten vielä nykypäivänä joku arkkitehti piirtää puutalon aivan ilman räystäitä. Tuo estetiikkahan oli jotenkin käypäistä vielä 1970-luvulla, mutta että vielä tänä päivänä... Eikö ne nuoremmat arkkitehdit ole oppineet mitään?

    Olen myös miettinyt, voisinko vielä rakentaa savutuvan. Sellaisissa on näillä seutuvilla aikanaan asuttu satoja vuosia, mutta saisiko sellaiselle rakennusluvan? Ja jos saisi, niin mihin tarkoitukseen. Asumiseen sitä ei varmasti kelpuutettaisi, mutta löytyisikö muuta kategoriaa. Jos määrittelisi sen saunaksi? Turvaetäisyydet vain kuntoon... Ja kuka sitä määrää, etteikö saunan alalauteella saa nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavalle ja liikkeelle niin sehän ei ainakaan ole rakennus vaan ajoneuvon osa. Ehkä voisi kokeilla hyväksyttäisiinkö savustusuunina katsastuksessa? Entäs kuivakylpypalju? Ihan tavallinem telttakamiina kelpaa (ilman savutorvea). Oikeastaan se onkin paras olla se telttakin. Talon pihalla, että on suihkumahdollisuus ja jääkaappi, stereot ja telkkari käsillä, niin ja huipputärkeä wifi.

      Poista
    2. IH: en nyt tarkoittanut tuollaista siirrettävää mökkiä, ei siinä oikein ole ideaa mielestäni, vaan ihan perinteisen mallin mukaan hirsirakennusta nurkkakivien päälle, ehkä multapenkkiä ja tuohi-malkakattoa. Jos eräälle kauniille paikalle mäen rintuukseen tekisi sellaisen, kun eläkkeelle aikanaan pääsee.

      Poista
    3. Savutuvassa olis tiettävästi aseptiikka kohdillaan ja lähes kaikki tuhohyönteisetkin karttaisivat, ehkä vain hevosmuurahaisista olisi haitaksi asti. Kuinkas valot, päreitäkö pihteihin?

      Kokeilisin jätelevyillä, chipboard- tai havuvanerirakenteisella koetalolla kuinka ilmanvirtauksia voi hallita, mittasuhteet ainakin voi laskea melko pitkälle ja savustamalla se selviää. Vetoisa siitä on tehtävä, vähän joka paikasta mutta pientä ja suurempi aukko katolle. Jos olen ymmärtänyt kuinka savutorpan muurattu tulisija toimii on siinä periaatteessa injektori joka vie muualta tuvasta kuumemman ja nopeammin kohoavan savun mukana sivuvirrassa savuisaa ilmaa joka suojaa katon aukon reunoja kipinöiltä. Tässäpä se rakennussäännöstöön kompastus varmaankin on, kuinka palosuojata ilman savupiippua. Miksei siihen voisi laitella sprinklereitä, säiliö ylämäkeen?

      Poista
  8. Kun kymppitonnin kosla saa maksaa kolme tonnia tehtaan ovesta tullessaan niin mitä voi odottaa?

    Lisävarustelu on varsinainen vitsien vitsi, kaikki saatavuus hyvin huonoa ja tarvikkeet mukamas kalliita. Ainoa ala joka on vielä hullumpi on venetarvikekauppa vaikka olisipa se kivaa jos saisi vapaa-ajalle suunniteltuja autoja joissa on kestävyyttä nimeksi mutta komeutta senkin edestä. Päinvastoin suunniteltujahan ne, kaikki autot ovat, juu ovat.

    Aktiiviset turvalaitteet eivät ole vitsi, ne ovat merkittävä parannus, suurimpia yksittäisiä koko autoilussa viimeisinä vuosikymmeninä.

    Kehnona automautoilijana en ole edes kokeillut mitään pikkuautoilua mutta kaiken maailman konekäyttöistä vekotinta kokeilleena voin kertoa etten saisi modernia traktoria varmaankaan edes käyntiin saati liikkeelle. Kaikista ohjauslaitteista puuttuu tunto, fly-by-wire on ja jos off niin siinä sitä seistään renkaaseen nojaillen ja mietitään mikä olikaan huollon hinta. Kurkkaiskaas mikä mekkala on käyty John Deeren softan avaamisesta ostajille, saatte käsitystä koneellisesta maataloudesta.

    VastaaPoista
  9. Sahajauhoteorian lisäksi vaikuttaa herutusteoria. Ostaminen ja myyminen muuttuu vuokraamiseksi ja verottamiseksi. Tietokoneohjelmissa se on muuttunut jokapäiväiseksi. Ohjelmien toimintosisältö on lyöty lukkoon vuosia sitten ja päivitykset ovat vikojen korjaamista ja kummallisten muutosten tekoa.

    Armeijan munamankeleiden huonosta hoidosta voi olla montaa mieltä. Joka komppaniassa niitä oli huoltamassa polkupyörämekaanikko. Siitä huolimatta joka marssilla joltakulta hajosi pyörä.

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olispa ollu mopot, mutta kaipa sitä sentään vois olla sähköpyörät. Kun on nimittäin sähköavusteisia citymaastopyöriä joissa on sliksit ja silti niitä pitää polkea.
      Kun nyt oikein miettii niin ykspyttyinen kampikäynnisteinen ilmajäähdytteinen dieselmoottori on erittäin hyvä ja luotettava juuri tähän puuhaan eikä jää vitsinhitsi yhtään koulutettavaa traktorin lavalle kun vaan yksikin hlö on yleisönä, kyllä ei varmaan kehtaa.
      Olis siinä pörinää kun joukkueenkin verran siirtyisi ripeämmin vähän väliä ilmavaaraa väistellen. Vois käyttääkin biodieseliä, munkinpaistorasvaa on tiettävästi kivasti saatavilla?
      Kelirikon aikaan sellainen kelluva potkukelkka olis oiva laite, sen koneen voisi laitella siihen etupyörävetoa soveltaen että se kelpaa molempiin käyttöihin, tai mihin tahansa kiinni kunhan kulkee, vaikka siihen normijääkäriin.
      Tietenkään tämä ei poissulje patjavarjoliitimen käyttöä erikoisjoukoissa, lentävä potkukelkkapataljoona olis kans aivan ihana palveluspaikka, paitsi ehkä kaikkein kovimmilla pakkasilla jolloin ei ehkä kaikkein ihanin koska nenän niistäminen vaikeutuu rä'än jäätymisen johdosta ja kädet on aika varatut.
      Noh, yleensä fiksumpi siviilikin keksii kuinka vetonarullisia korvatulppia voi käyttää myös siihen, tamponejakin voi kas käyttää korvatulppina, vaikka jotkut mallit ovat siihen lähes kelvottomia ja näinpä se ei siis onnistu keneltäkään. Menee arpomiseksi niiden räkänokkien kanssa, jukupuju.

      Poista
  10. Yksi mielenkiintoinen katsottava asia YouTubella ovat höyrytraktorit.

    Esimerkiksi pulling-kisoissa höyrytraktori näyttäisi päihittävän vastustajan oikein mallikkaasti.

    Samoin höyryveturin vetämä juna. Toimii ilman sähköä eikä tarvitse satelliittiyhteyttä eikä appeja eikä päivityksiä softaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntähöyrykoneen vääntövoima laskee kierrosten noustessa, on siis korkeimmillaan kun se on pysähdyksissä.

      Poista
    2. Ikävä kyllä, nykyinen turvalaite tekniikka vaatii noita yhteyksiä ja appeja, joten sillä höyryveturilla ei saa ajaa...
      Sama se on kaupassa, laki vaatii monimutkaiset kassasysteemit, ei voi enää laskea summaa käärepaperin kulmaam.

      Poista
    3. Joo tarkkaan ottaen kyllä niissä turbiinigeneraattori on valoja varten ja siitähän riittää vaikka koko sirkukselle, mutta toimivuus ei riipu siitä. Kulkeehan Ukko-Pekkakin, ei sekään pattereita kaipaa.

      Kauppa nyt on kauppa ja se on kauppiaan työmaa. Meinaa sielläkin tulla kulunvalvonnan virhetoimintoja eli törmätä lastenrattaisiin tai hentoon mummoon, tätä on miettinyt kuuluisa Safeway -ketju jo aikaa sitten ja tehnyt siitä markkinoinnissa keskeisen seikan.

      Tekniikkaa, siis insinöörien työtä voisi hyödyntää paljonkin pidemmälle kuin nyt. Esimerkiksi vetäisen lonkalta ettei suuressa määrin myytävien maitotuotteiden kartonki ole kuin kartellisoituneen tehtailun tulos, ei se ole edullinen miltään muulta kannalta. Luontoa se kuormittaa ja logistis-kaupallisessa mielessä se on kömpelö. Hyödyllisintä olisi taaraava automaattivaaka ja asiakkaan oma astia, maitoauto voisi kuljettaa maidot vaikka kuutiometrin konteissa.

      Rajattomasti vastaväitteitä - olkaa hyvät, kiitoksia - ne kehittävät ja saavat yksityiskohdat piirtymään esiin selvemmin.

      Poista
    4. Aluksi Veturissa oli lyhdyt, jotta nähtäisiin pimeällä missä veturi on.

      Poista
  11. Kyllähän junallakin mielellään matkustelisi lähelle ja kauas. Onkelma kohta usein miten on miten siellä perillä liikuskelisi...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköllä tietenkin. Sähköjuna, -tuoli, -kitara ja varmuuden vuoksi sellainen -ase.

      "Liikenne jouduttiin pysäyttämään. Etälamautin etätyöttömällä aiheutti poliioperaation - lue lisää sivuiltamme tai tilaa sähköinen versio..."

      Poista