18. huhtikuuta 2021

Fundeeraus



 

Entä jos väestön huono-osaisimpien tila olisi parempi mittari kuin nämä yleensä käytetyt?

 

Ehkä 15 prosenttia on alituisessa ahdingossa. Perusselitys on, että he ovat vain tyhmiä ja saamattomia ja lisäksi haisevat. Se ei ehkä ole aivan osuvasti ajateltu ainakaan lapsista ja vanhuksista.

 

Hiljan oli taas kerran aihe vastata vilpittömään kysymykseen, millaista väkeä siellä vankiloissa istuu. Jätin mainitsematta, että kokemukseni ja tietoni alkavat olla vanhoja, mutta sanoin rohkeasti: ihmisiä joilla ei ole edellytyksiä selvitä arjesta eikä oppia arjen taitoja. Yllättävän suuri osa heistä ei tosiasiassa osaa edes lukea ja kirjoittaa eikä selviydy yksinkertaisimmista yhteenlaskuista.

 

Tämä repliikki on aiheuttanut vuosikymmeniä kummastusta ja tämä on myös syy, miksi kollegat keksivät kiireesti muuta menemistä, kun sanoin järjestäväni heille mielellään käynnin esimerkiksi lähellä olleessa Sörnäisten vankilassa.

 

Muutamat vankilaoikeuden jäsenet, joiden asiana oli päättää pakkolaitokseen eristämisestä tai muista sen suuruisista asioista, selittivät ”puolueettomuutensa vaaratuvan”, jos he kävisivät vankilassa näkemässä, miltä siellä oikeasti näyttää.

 

Hovioikeudessa eräs riski kaveri suri kahvilajaoston istunnoissa, että vankeja ”paapomassa” pidetään vartijoita. Ehdotin hänelle, että katsotaan kuuden tuuman jakoavain aseeksi ja järjestetään hänelle tilaisuus käydä kopeissa hakkaamassa sopivasti kahlehdittuja vankeja. Äkkiä heistä tulisi vähään tyytyviä ja käytännössä mykkiä. Asianomainen kollega jätti ajatukseni huomiotta ja ryhtyi sen sijaan heittelemään alikoita minun rattaisiini, siinä sanottavasti onnistumatta. En mainitsisi mokomaa, ellei henkilö olisi jo kuollut ja tietääkseni armeliaaksi sanotun unohduksen peittämä.

 

Teesini on selkeä. Eräissä taloustieteen mittareissa on vikaa. Keskitulo tai mediaanitulo eivät kerro siitä, että jos 15 prosenttia väestöstä elää käytännössä kurjuudessa ja aivan osattomina, kokonaisuus ei etene.

 

Teesini on suunnattu esimerkiksi Kalifornian republikaaneille. Satuin kyläilemään heidän kodeissaan Bel Airissa ja Westwoodissa. Jo silloin, 1990-luvulla, tarvittiin piikkilanka-aitoja ja turvamiehiä pitämään rahvas poissa. Ja kiertelin hiukan pelokkaana katselemassa niitä katuja, joiden varjoissa värilliset miehet kaupittelivat huumelippusia toisilleen ja vilkuilivat hyvin epäystävällisesti herran näköistä harhailijaa.

 

Kuulin etteivät valkoiset angelinot aja edes autolla Los Angelesin keskustasta itään olevissa kaupunginosissa.

 

Hymyilin vinosti, kun E. Tuoioja ilmoitti palstallaan lopettaneensa James Ellroyn (Los Angeles -sarja) lukemisen. Liika on aina liikaa. Underworld-sarja on minustakin rankka ja minustakin kirjoittaja on aika syvästi häiriintynyt. Sellaisia todella hyvät kirjoittajat joskus ovat.

 

Myös kaupungeissa, jotka ovat keskittäneet tuottamaan ”toisia todellisuuksia” pääsylipun lunastaneille asiakkaille.

 

 

 

15 kommenttia:

  1. "Minustakin kirjoittaja on aika syvästi häiriintynyt. Sellaisia todella hyvät kirjoittajat joskus ovat." Juuri niin on sanottava blogistista, poistaen kuitenkin sanat "todella hyvät".

    VastaaPoista
  2. Keskitysleirihoitajista ja -lääkäreistä juutalaiset muuten olivat koko lailla häiriintyneitä ja masentuneita. Moni jopa ihan työkyvytön.

    Minustakin kirjoittaja on aika syvästi häiriintynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä kunnianloukkuksia olisi pakko julkaista.
      (Ja miksi pitää tulla tänne vähättelemään keskitysleirien kamaluutta "huumorin" varjolla?)

      Poista
  3. Ainakin poltettiin eräs pyhimys kun häneltä tivattiin mikä on kristikunnan suurin aarre ja missä sillä siinä kävi niin että hän toi rampoja, köyhiä, sairaita ja vajaaälyisiä näytille. Jengi pelästy vellihousuiks koska sehän teki ihan oikeen, paitsi että sitä ei olis saanu kertoa. Joka taas pakotti sen kertomaan sen, eiks ni. Koska vissiinki sitä paleli ja vitutti ja röökit oli loppu.

    Normipäivä jonokansalaiselle. Paitsi et safkaa nyt saa vielä kumminki ja vettä juodakseen, vielä ku sais goisaa jossain ni moni olis eiku ON valmis heittää kaikki päihteet vek. Puuttuu vaa se mesta. Sellasen pätevän sairaalan tarttee olla suljettu. Ulkopuolisten pääsyltä, ei toisteppäin. Muuten sinne kulkee trafiikki. Sit se ei futaa pätkääkään.

    Kauan kestää?

    Ai et maksaa? Eikä muuten maksa. Täyttä kusetusta väittää et on kallista.

    Helvetin paljon halvemmaks tulis, kyl se tiedetään.

    Tää nyt on näin ja työllistää toistaitosia pillerinpyörittäjiä jotka ei pärjäis edes kärpäslätkän kanssa pohjoisnavalla iglussa jos sais oman pakastetun kärpäsen mukaan ja lääkärin luvan et nosta kuule itte vaan paskaliksas ja oo hiljaa.

    Siinä ne on, madonluvut.

    Kaajokari tietää lisää, kouluttanu lähityöntekijät itäiseen stadiin, miettikää mitä se tarkoittaa ja kuunnelkaa mitä skundi sanoo. Huippudude ketä ihavvarmaan tietää. Siks se on ehdolla et saatas nääki jutskat ees nykästyy oikeeseen suuntaan, koska lepokitka.

    Vai pannaaks kilohinta narkille? Kyl se käy. Mut sit on herrallaki hinta höllässä ja laihis kauhee, ku markkinat määrää ni jossain vaihees tulee kupla ja sanoo poks. Paljos sitä lihaa on ylimäärästä sit? Halvalla saa ku osaa investoida... meinaan ainoo asia mikä narkomaniasta tiedetään varmaks on et ne on pikkasen älykkäämpiä ja sellasia herkempiä. Sit ne on tiettyki karaistuneempia, sitä ei kande alkaa täs selittää kerta ei me kuitenkaa himaan kellee, iltis kertoo kaiken ja alibi loput eiks nii vaa kerrokki.

    Muute yks kaiffari dusas rekkarit Sörkas, ÄITI-50. Vähänkö siistit laput synttäriks mudelle siis!

    VastaaPoista
  4. Antti Kaajakari. [Asiat hoidetaan heti eikä 15. päivä..] jos kuva kiinnostaa.

    VastaaPoista
  5. Tota eiks ne niinku muka haise, kyl ainaki meillä päin. Eikse oo luonnollista? Vauvankakka ja vanhustenosasto, siinon vaan vähän päälle 60 vee pitkä välivaihe. Sisällön haju saattaa pikkuisen vaihdella mut paskaapas siellä ihmisen sisällä onpi, on. Se olis niinku about 100 pros.

    Muuten hajusta ei voi päätellä onko kellä hätä, voi olla ja paha vaikka tuoksuu ja näyttäs nin raikkaalle mut tissit on repsahtanutta kumia ja pehva hirmukipee ja hatunalusheiniä päässy homeeseen. Naamaakaan ei uskalla väännellä itkuun, joku kuvais vielä!

    On niit nuoriiki ketäon yksinäisii rankemman päälle.

    VastaaPoista

  6. Lapsilisät voisi viisinkertaistaa. Sen sijaan että valtioneuvoslaiset meinaavat neuvolaansa kurottaa nuorisoikään saakka, alkaisi moninkertaistettu lapsilisä hedelmöittää heti. Siis miinus 9 kuukautta syntymästä. Ja väliajan siltarahoituksen 9 kk voisi ja kernaasti ja hetkessä organisoisi Onni (mikä nimi !) Sarmanne. Mies on onnistuneesti ja vaikka kuinka moneen kertaan nauranut narrannut pikavippikonkarina rahaa tyrkyttävästä finanssifeodaali killasta hätäapua virkaemäntien ja lukuisien hylkylapsille. Pelastanut koulupesupaljusta heavyn kuulauteen.

    Maski-Sarmanteella on sputnikkiakin. Mitä? Pannaan Onni nurkkaan.

    Draghi pani viime perjantaina haisemaan. 40 mrd kunnantöitä. Siis lapiotöitä. Ja käsitöitä. Ja verojen unohtamista. Liki 500 mrd€ jo sisässä, suomeksi hilkkuavailla 50, väkiluvulla kalibroituna.

    Eilisen silmillä rautakypärän silmikon läpi katseltuna rahan ammentaminen keskiaikais-tehdaspatruunalais taseputkistoista huonommalle laiskemmalle rumemmalle työväelle oli lainvastaista. Heidän oli säästäminen. Nyt pandemian silmin äkkiä lisän rahan luominen yhteiskunnan ottaa ja ohjata ja käytää onkin legitiimiä jos italiaa osaan. Ja miksei, latinallahan meittiä on kaiken iän hallittu. Tuttelipurkietiketistä alkaen.

    Eikä tämä Draghi lahjo, samaa yhteishenkeähän se liiravelkakin oli. Kunkin paikkakunnan omasta keskinäisestä pankista ja säästettynäkin oman Italian valtiomme obligaatioksi, siis kunkin vauraanpuoleisen omistajakansalaisen kontolle pankkipopulaan.

    € hohtimet O ja pakoreitti = olivatkin Vanhaa senaattoriRoomaa. Asia valkeni kun Berlusconi teki Beppe Grillot. Hän ratsautti Milanossa Goldman Sachseja. Draghi tunsi talonsa huonejärjestyksen ja sen Draghilta onki Italian keskuspankin illatsuissa vitsailtaessa, kilpalaulannassa, Italian moninkertainen pääministeri Berlusconi. Jestas noita gigoloita.

    Nyt aika on kypsä. Holttiavailla yksityistalenttien tekaistun, mutta ostovoimaisen rahatsumanin vyöryttyä yli, on aika ja järki valtionkin ottaa osaa renessanssin Medici keinoihin ja Fugger kikkoihin. Valtionkin on lupa olla rikas eikä vain rahakadun. 4 vuosikymmentä kokosi hurlumheinää taasrikkaille, tabuja rietasteltiin autostradojen kääntöpäätteillä, Välimeren rantabaareissa. Pohjoisen hyvinvointituristit. Silmät pyöriäisinä, vermuttipunaisina.

    Nyt tolkkua haetaan. Yksi olisi perheshekit, toinen useampimenuiset sivistyskoulut (ei ay brutaalivetoiset kasvattamot). Ja kolmashan seuraisi edellisistä: vuoden päättyessä Joulu.

    "Saamarin tunarit", ja Urkki uusi akatemiankin (joskin turhaan). Jos Vanhasen puheessa zeitgeistiä vastaan olisi strategiaa -ja onhan talonrakentajalla vatupassi ja käyttöä talolleen, niin mitä se olisi ? Mikä järki kehysriihen kivijalkana?

    Herrajumala se pölkky haiskahtaa maatuneelta. Valtionvarainministerin tuska on tuuliajolle päästetyn paattimme nimeltä Spekulantti pidätteleminen tuulensuojassa, pilvenpiirtäjien katveessa ja toivossa kehiä sieltä Valtiastahoilla Goodwilliä itsepiinarukouksessa ja kemupöydästä kieltäytymisellämme. Morkkikseen herääjän katumus, älyvapaa sisuuntuminen.

    Miksi, Matti Vanhanen, miksi. Sanon sen, pelkäät eli tiedät katastrofin osuvan maa talo kuoppa putki luola repimis/rakentamis keinotteluumme. Totaaliuhka.
    Oljenkortenako tyhmäksi heittäytyminen? Josko auttaisi haaksirikon päivänä sauvoa pinnistely ja tulisimme sallituiksi volganlauttureina orjuudella lunastaa omat ja etenkin ulkomaiset luokittelija sortteeraajat, tuoreella globaalin raharehulla. Meille vain velkaa, kreikkaa mutta Italialle rahaakin ja sivistynyttä opittua kylä- katukulttuuria. Siellä private equity ei ole mustekala. Eikä uusinkaan pörssihuuma, häiveyhtiömeininki arvokkainta syö, ruokaa viiniä klovneriaa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kyllä ei ole rahavalta yhtä hyvää kuin läskisoossi etikkapunajuurien kera.

      Poista
    2. Hyvää läskisoosia olen viimeksi saanut Elitestä, Runeberginkadun varrelta. Sekin lie siis nykypäivänä muuttunut eliitin eineeksi. Rahvas syö noutopizzaa.

      Poista
    3. Rahvas on vaurastunut.

      Spuget föraa roiskeläppänsä alepasta ja ritsarit jeesaa et saa ees kalaa ja juustoo joskus.

      Rannikon lestaporukat on siistii jengii, ne käy hakee koko sianruhon ja panee puoliks et juu kas kun se on pikkusen pieni meidän perhe, ja naapurin, niin ei meillä niin suurta sikaa tarvita, tai siis pientä.

      Mietin vaan et pannuun potkaa ja koko porukalle.

      Persiö että jurppii kun eduskuntataloon ei enää saakaan viedä omia eväitä. Tarttis olla vissiin iEväitä. Millainen ruoka, sellainen kansa.

      Sotesoppaa stna. Kokeista selvittyä voisi olla desimaatiolla käyttöä.

      Poista
  7. Keskitulo ja mediaanitulo kertovat kyllä tuloeroista, eli se miten paljon keskitulo on suurempi kuin mediaanitulo. Totta kai saman mediaanitulonkin voi saada aikaan jossain määrin erilaisilla jakaumilla.

    VastaaPoista
  8. Miten noin kansainväliseti verraten Suomessa on onnistuttu rikoksentekijöiden palauttamisessa yhteiskunnan sääntöjä noudattaviksi kansalaisiksi? Kemppinen voisi tietää?

    VastaaPoista
  9. Ei opastetuista vankilavisiiteistä kukaan kostu. Parempi viettää vaikka yö putkassa. Anarkismin isätkään eivät tienneet, miten pahantekijöitä käsitellään. Jonkinlaisen sakinhivutuksen suosittelua voi rivien välistä lukea. Odota ja toivo, attendre et espe´rer. Sen kummempaa ohjenuoraa ei ole kellään eikä millään systeemillä. Lopultakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoista fatalistisuutta. Pitääkin muuten muistaa lotota.

      Poista
  10. Tukka pois ja vesikoppiin. Raumalainen tapa.

    Entäs jos tukka värjättäisiin kertavärillä ja saisi köyhiä ritareita ja shiatsu-hierontaa ja erootista vierihoitoa? Voisi toimia.

    Prässättyä ja tärkättyä överhaalaria käyttäen viikon koevapaus Metsäradiota kuunnellen erämajalla. Ai niin, ei oo sitä ratioo ei - no menköön Merisäällä vaikka julmaahan se on. Yle Puhe jos oikeen rosvo on ollut. Ilmakivääriksi Valmetin "Airis", pitäähän sitä jotain tekemistä olla, käytettyjä kolopalloja kohti kun viikon sihlailee ja tähläilee ja pyyhkii hikensä oravanhäntiin niin jo.

    Valmis ihminenhän se. Yhteiskuntaoppia lukemaan, peruskartta onkin punkan patjan alla, ähäkutti. Kompassi on räystään päässä.

    Tai jääkö hyttysiä syöttämään? Ohammeillä ossaamista.

    VastaaPoista