Cahors

 

Maurice tanssi pöydän ympäri sillä kipeällä jalallaan, jossa oli kihti. Emme me kukaan ymmärtäneet jalkapallosta, paitsi valkotukkainen lapsi. Mutta Tanska oli tehnyt maalin jossain ottelussa, ja saksalaiset poimivat pallon verkosta onealla mielellä.

 

Kirjassani juodaan iltakausi Cahorsin viiniä. Se on yllättävää. Kun oli seudulla, kävin ostamassa laatikollisen viinejä arkkitehti-ystävälleni, joka ei halunnut rahaa, vaikka oli tehnyt ison työn. Kuulin että viinit olivat maistuneet arvokkailta, täyteläisiltä.

 

Autosta olin katsellut legendaarisia paikannimiä. Pomerol, Pauillac. Kauempana oli Montaignen linna ja sen kuuluisa mylly, jossa omistaja vietti aikansa ja kirjoitti esseensä.

 

Ei kovin kaukana olivat Lascaux luolineen, ja kun Dordognen laakso on sellainen kalkkikiviluolien maailmannäyttely, siellä on myös Chauvet, joka löydettiin vasta sen jälkeen kun me olimme pelanneet sulkapalloa pellolla.

 

Kaikkein vaikuttavin oli Rocamadour, pyhiinvaelluspaikka. Kootessani kirjaksi alan tekstejä ymmärsin vasta, että eräretkeilyä on harjoitettu Ranskan keskiylängöllä kymmeniä tuhansia vuosia. Pyhiinvaeltajat eivät suinkaan pysytelleet osoitetuilla reiteillä. Itseensä tukeutuvan, ei mistään ei mihinkään suuntautuvan retkeilyn kantaisä oli Robert Louis Stevenson (Travels with Donkey), joka suunnitteli ja teetti itselleen makuupussin ja nukkui taivasalla.

 

Stevenson oli sata vuotta oman maineensa uhri. ”Poikien seikkailukirjailija” oli paha leima, sama jonka myös Kipling sai.

 

E-kirjojen kautta jokaisella on tilaisuus lukea Stevensonin satuja (fables), jotka ovat maailman parhaita. ”Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde” oli ennakkoaavistus 1900-lukuun, kuten Stevensonin ihailijoista ainakin Joseph Conrad käsitti. Insinöörin tarkkuus yhdistettynä merirosvon mielenkäyntiin on kirjailijalle loistava lähtökohta.

 

Maurice, siis hän joka tanssi kipeällä jalalla, oli poikasena salakuljettanut heimolaisiaan vaikeita reittejä Espanjan puolelle turvaan Gestapolta, ja kertoi niistä ajoista minulle vain kerran. Vanhana hän oli ahkera spiritisti ja R. Steinerin ihailija. Häneltä sain tietää esimerkein, että juutalaisen perinteen minusta yllättävä piirre on omien sukulaisten petkuttaminen. Aikani mietittyäni ymmärsin, että tuo oli syvällistä. Niihin aikoihin oli paneutunut Bashevis Singeriin ja siten myös juutalaisuuden erilaisiin perinteisiin ja lahkoihin. Maurice petti vaimoaan, joka ol juoppo, ja joutui raittiin tätinsä narraamaksi. Mitäpä näitä piilottelemaan- kaikki ovat jo kuolleet.

 

Ja osasin itsekin tekeytyä juutalaisen näköiseksi, kun Maurice esitteli minut viinikaupoissa, automyymälöissä ja antikvariaateissa milloin minäkin. Viinit sain puoleen hintaan ”Pohjois-Euroopan johtavana viiniasiantuntijana”, joka ei jättäisi laulamatta Cahorsin viinien ylistystä. Niin. Kaipa ne olivat hyviä.

 

Talo, jossa asuimme, oli se sama, joka oli syttyä palamaan. Löysin sähköpäätaulun ja siis pääkytkimen tapetin alta. Koska seinäpaperi oli liimattu huolellisesti paikalleen, löytäminen ei ollut helppoa. Siellä ullakkokomerossa haisi edellisen omistajan virtsa, kuten kai kuuluu asiaan. Ja minä opin yhdestä miehestä enemmän Euroopan historiaa kuin kymmenestä kirjasta.