29. maaliskuuta 2021

Todellisuuden harhainen omistaminen



 

Tämä ei ole käsky eikä kielto – mutta todellisuutta ei voi omistaa.

 

Poliitikko tai liikemies, joka esittää oikotien onneen väittämällä kertovansa totuuden, valehtelee aina. Totuus ja todellisuus ovat samaa asiaa. Siksi hyttysen, hiiren ja leijonan näkemä, tuntema ja haistama ”todellisuus” ei ole sama.

 

Filosofille, joka räyhää, että omistaminen on varkautta, voi vastata, että niinpä varkaus on omistamista.

 

Otsikko on Martti Siiralan ja Veikko Vainion käyttämä käsite. Olin jerran paljon puheissa heidän kanssaan. Kysymys on psykoanalyysistä,  enemmän Jungin kuin Freudin tapaan käsitettynä.

 

Siirala nosti vahvasti esiin vastuun käsitteen. 

 

Tuomitseminen ja syyllistäminen on eräs tapa paeta vastuuta, ja tapa, jolla ihminen saatetaan ajaa psyykkisiin ongelmiin. 

 

Vastakohtana olisi vastuu, halu ottaa kannettavaksi sellaisiakin ongelmia, jotka eivät suoranaisesti itselle kuulun. Näin vaikkapa mielisairaita hoitava psykiatri on tavallaan sijaiskohtaaja, sairastuneen perheelle ja laajemminkin koko yhteiskunnalle kuuluvan vastuun kantaja. Toisaalta Siirala esitti myös toiveita maallikkojen vastuunkannosta.

 

Todellisuus on pohjimmiltaan arvoitus, kartoittamaton ja tuntematon. 

 

Suurin virhe, minkä ihminen voi tehdä, on tuudittautua todellisuuden omistamisen harhaan - uskoon siitä, että asiat tiedetään jo. 

 

Tällainen väärä varmuus estää uuden omaksumisen. Psykiatrian alalla tämä voi näkyä biologispohjaiseen tietoon perustuvina hallintayrityksinä, joka kuitenkin hukkaa kokonaan potilaan kohtaamisen mahdollisuuden.

 

Olen mukaillut tuota muistamastani ja Wikipediasta.

 

Edelleen mietin, miten jäimme eri käsityksiin Tarton rauhasta. Hänen mielestään yhteiskunta pysyy sairaana, ellei koettuja vääryyksiä oikaista. Nyt tuntuu, että siltä osin hän oli oikeassa, että edelleen puhutaan enemmän suomalaisten oikeudettomista otteista Itä-Karjalassa kuin siitä, mitä Venäjä tekee entisessä Viipurin läänissä, ja millä oikeudella. Uskoteltu sotilaallinen tarve eli Saksan hyökkäyksen ennakoiminen tuskin vakuuttaa enää ketään.

 

Itse olen sitä mieltä, ettei maa ole ikuista, ja orvon osaan jäänyt Suomi on jo ongelma. Emme tarvitse sellaista lisää.

 

Emme kumpikaan aavistaneet sellaista todellisuuden harhaista omistamista, joka on tällä hetkellä voimissaan. Poliittinen toiminta oikeuksien hankkimisena, ellei muuten, pitämättömin perusteluin tai suoraan valehtelemalla.

 

Ehkä ajattelimme, että politiikka on vastuuta, kuorman kantamista. Ja että politiikan peruskuva on Repinin ”Volgan lautturit”. Siitä tulee tosin mieleen myös tavaran kuljetus Tuonelan joella.

 

 

 

 

44 kommenttia:

  1. Loppulause sopi pääsiäisaikaan oikein hyvin paitsi, että ylösnousemusta ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...jollemme usko tapaan jolla Tiibetin Dalai lama valitaan; etsimällä uudestaansyntynyt -- ruumiinsa taas valinnut -- lama. Nyt menossa taitaa olla jo 14. reinkarnaatio.

      Pidän tätä paljon realistisempana kuin kristinuskon "ruumiin ylösnousemusta".

      Poista
  2. "Uskoteltu sotilaallinen tarve eli Saksan hyökkäyksen ennakoiminen tuskin vakuuttaa enää ketään."

    Onko tässä kyse menneisyydestä vai nykyajasta? Jos edellisestä, niin voisi viimeaikaisesta kirjallisuudesta nostaa esiin vaikkapa sellaiset nimet kuin Stephen Kotkin (jonka teos taannoin ignoroitiin tällä foorumilla koska ei ole "uskottava") ja kotimaisittain Pekka Visuri.

    Itse luotan mainitsemiini tutkijoiden näkemyksiin tuhatkertaisesti enemmän kuin Kemppiseen & consortes. Jälkimmäisilä ei taida kantansa tueksi muuta ollakaan kuin - uskonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ad Omnia: varokaa tätä kommentoijaa. Kotkinin ja Visurin kanta käy vaivattomimmin ilmi täältä:

      https://www.osallisuusmedia.fi/pekka-visurin-kirja-arvio-stephen-kotkin-stalin-waiting-for-hitler-1929-1941/

      Kotkinin kirjasta (Stalin, 2, osa) kirjoitin tässä erittäin kiittävästi 18.3. ja 8.6. 2918 kuettuani sen. Mitään uskottavuuden epäilyä ei ollut. Kirja on hieno ja selvitys on pätevä. Visurin kirjoitukset tunnen ennestään ja pidän niitä pätevänä työnä.

      Eli nyt lukijoita trollataan.

      Saksan hyökkähyksen ennakoiminen on Kotkinin sananvalinta ja tarkoittaa vuotta 1938. Rajoitetun tavoitteen saavuttamisen muuttaminen Suomen laajaan valloittamiseen on Kotkinin käsitys ja samoin se havainto, että Stalin joutui tekemään täyskäännöksen - ja jatkoi sitten erehdyksiään luulemalla vielä 1941 Englantia päävihollisekseen.

      Siis: jos haluatte perehtyä Talvisodan taustaan, lukekaa Kotkin. Samaa kirjoitin 3 vuotta sitten. Samalla kannalla ovat tietääkseni jokseenkin kaikki suomalaiset histrioitsijat.

      Poista
    2. Olen tuo kommentoija, jota Kemppinen kehotti "varomaan".

      Kemppinen siis kirjoitti 18.maaliskuuta 2018 blogitekstin, jonka alussa oli kuva Kotkinin Stalin-elämäkerran 2. osasta. Sitten alkoi itse teksti, jonka alkua lainaan suoraan:

      Kemppinen 2018:

      "Neuvostoliitto eli Stalin oli päättänyt tuhota Suomen 1939. Vaatimukset alueluovutuksista olivat esillä jo Jartsevin neuvotteluissa puolitoista vuotta aikaisemmin.

      Moskovan neuvottelijoilla oli salkussa seuraavat ja sitä seuraavat vaatimukset, jotka oli tarkoitus esittää, kun Suomi olisi ”luonollisesti” myöntynyt, kuten Baltian maat.

      Kuvassa näkyvä Stephen Kotkin on nyt viimeinkin liittänyt historiassa Talvisodan toiseen maailmansotaan. Tähän asti se on jätetty maininnatta tai sivuutettu välikohtauksena. Saa olla iso sotahistoria, että löytää senkin tiedon, miten Neuvostoliitto oli joutunut heittämään taisteluihin lähes puolet kaikesta käytettävissä olevasta jalkaväestään. Se merkitsi, että rajat olivat käytännössä auki Turkkiin asti.

      Suomalainen lukija ei vieläkään osaa kysyä, ketä vastaan Stalin tarvitsi turvallisuustakeita."

      Tämä siis on Kemppisen mukaan mukaan Kotkinin tulkinta Neuvostoliiton aikeista, siis talvisodan taustasta. Kehotan nyt mahdollisia kiinnostuneita lukemaan Kotkinin teoksesta puheena olevan tulkinnan, erityisesti sivuilta 705 - 721. Samaten voi katsastaa Visurin Kotkinia seuraavan tulkinnan teoksissa Visuri - Murtorinne (2018)ja Visuri (2020).

      (Youtubesta löytyy lisäksi video Waiting for Hitler, jossa Kotkin esittää tulkintansa Suomen talvisodasta alkaen noin 42 min kohdalla.)

      Minun ymmärrykseni mukaan mainitut tutkijat kirjoittavat aivan päinvastaista kuin Kemppinen alun sitaatissa. Siitä olen pahoillani, jos ymmärrykseni ei riitä seuraamaan Kemppisen useinkin kryptografista ajatuksenjuoksua. Olen tottunut siihen, että ihmiset, professoritkin, kirjoittavat niin, että lukija siitä arkijärjellä selviää.

      Nyt tämä herra siis kehottaa "varomaan" minua. Olen hänen mukaansa "trolli". Aikaisemmin samalta taholta on singonnut mm. syytös valehtelusta ("Tahallasiko levität väärää tietoa..." tai jotenkin niin), kun siteerasin saksalaisen tutkijan kirjaa.

      Oma johtopäätökseni, lauhkeasti sanottuna, siis on, että professori Kemppisen ns. arvovalta ei siis kerta kaikkiaan kestä näissä erityisissä historian kysymyksissä eriävien, olkoon sitten vaikka kuinka tutkimuskirjallisuuteen pohjaavien näkemysten esittämistä.

      Poista
    3. Mistähän tässä väitellään?

      Poista
  3. Niin, tuo kuva tuo ajatuksia ajankohtaisesta tilanteesta Suezilla. Nyt kun se paatti on jo melkein irti olisi hienoa tehdä jonkinmoinen propagandavideo jonkin tärkeän asian esiintuomiseksi. Tarvittaisiin pitkiä köysiä kummallekin rannalle ja paljon ihmisiä kaikista väkirikkaista maista vetämään köysistä. Valitettavasti näin matkustusrajoitusten aikaan se on hieman vaikea järjestää. Mutta hyvän tik-tok videon siitä saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heikkojen jäiden varomisvideo tulikin jo, ei pöllömpi. Ne olivat tahattoman koomisia mutta tämä uusi on vitsikäs.

      Joutenolo on muotia, siihen pyritään sangen kiihkeästi ja vaivoja säästämättä.

      Laatuajasta toiseen, tiedoksi potkukelkka joka kelluu. Mukaan kuuluu kuuden metrin keksi. Kantavuus 150 kg, siis mies ja kalalaatikko. Tämän saatavuus ei ole tiedossani mutta Mikael Rönnqvistin veistämöltä Sundomista se on lähtöisin. Tolkun turva-arvokas kapines, mies pitäis mitaloida.

      Poista
    2. Olen kerran purjehtinut Suezin kanavan läpi. Arabikevään mainingeisssa, kun jo alkanut Kristina Cruisesin risteily Punaisellamerellä keskeytyi, ja piti "paeta" Välimerelle rauhallisempiin ja huoltovarmempiin oloihin. Käsittääkseni kapteeni neuvotteli kauan kanavaan pääsystä.
      Katkerojärvillä kohtasimme mm. ison konttialuksen nimeltä "Helsinki". Eräällä Kaukoidän varustamolla oli/on näitä "pääkaupunkilaivoja". Koskaan ei ole tuntunut niin väkevästi siltä, että kaiken tilalle soviteltiin jokin outo, varastettu todellisuus.

      Poista
    3. Strömssöössä (tms) esiteltiin kys.kelkkaa kauan sitten. Kesäkäytössä voisi perämoottori olla oiva lisävaruste.

      Poista
    4. Sellainen sähkö-? Varsin voisi. Netissä on tietenkin kaikkea, jopa liitovarjomoottorikelkkailua. Sellainen potkukelkkapatajoona voisi olla verraton.

      Poista
    5. Kun nyt varasin tähän tovisen niin jo, on noita vermeitä. Rotax, rot weiss rot, semmonen kurnutin ja patjavarjo. Jo käy, on mahdollinen eikä edes vaikea. Siinä ei pierut haise vaikka vähän aluksi olisi kenkumpaa.

      Ei näistä salaisuuksia saada; soveltaenkaan, vaan voisi saada melkoisen dokkarin. Mietinpä että jos olisi vetokoiria pari-kolme potkukelkkajääkäriä kohden. Kelirikko on sellainen selittämätön ja yleensä harmillinen kuljetusvastainen ilmiö että siihen ei ole yhtä ja helppoa apua.

      I. H.

      Poista
  4. Elämäkin on vain elokuvaa johon on lisätty tylsiä kohtauksia. Lisäksi leikkaus on huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon riippuu siitä, näetkö itsesi sen elokuvan tekijänä vai seuraatko katsojana.

      Poista
    2. Väite yrittää mitata ekstra- ja intrapersoonallisen älykkyyden eroa. Miksiköhän?
      Mitä olet valmis maksamaan joa kerron vastauksen? Tästä se paljon riippuu nyt.

      Poista
  5. Repinin kuvan näen esittävän kansalaisia kiskomassa valtiolaivaa. Itse virkamiehenä seilaan kyydissä, tehtävänä perämelalla avittaa suunnassa pysymistä. Kunhan nyt saataisiin hiekkasärkät väisteltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa erikoinen virkamiehen toimenkuva. Tokkopa sellainen oletkaan. Enemmän muistuttaa valtiolaivan ohjailijaa eli ylätason poliitikkoa.

      Jos muuten Repinin lautturit olisivat saaneet päästää köysistä irti, ei se olisi heihin itseensä kummoistakaan vaikuttanut. Mutta meidän valtiolaivamme hajoaminen karille olisi tuhoisaa itsekullekin.

      Poista
    2. Kukin näkee tavallaan. Kari Suomalainen aikanaan ei nähnyt niinkään kansalaisia.

      Poista
    3. Kuvan mainioita puolia on piisalta, sen puoleen se 'onnii etustava'. Taide, se...

      Inhassa katsannossa meitä viedään tuossa kuin lehmää teuraalle - mutta keksimisvetoinen Suomiplikkapas kaivelee helmoistansa poikia joilta ei hymy hyydy.

      Panen tähän kaupallisen eteenpäin viedyn ajattelumallin, ja mitä sitä häpeilemään - kauppa on aikamme kuva. Valco. Imatran kaatopaikka. Tämä on tongittu taas esiin, ja kierrätetty. Ellei sitten pantu pyörimään, kierrosnopeutta en lähde arvailemaan.

      Vastamelukuulokkeita, nurmenleikkureita, pölynimijöitä ja kalsareita, myös muuta rompetta. Kokomoisia kauppamiehiä, ettenkö kehaisisi liiaksi. Vaikuttaa sille ettei touhu ole aivan täyspäistä mutta vuorovaikutustaidoissa on uutta ns. flengaa. Syytä saa pohtia, totisesti.

      Tuhoisaa olisi huumorintajuttomuuden ja mielikuvituksen puutteen yhdistelmä. Luovuus on levänneen mielen tuote, piiskureille kiperämpi ymmärtää.

      Poista
  6. Ymmärsin lystikseni ainakin poliitikot hyttysiksi.

    VastaaPoista
  7. "Todellisuus on pohjimmiltaan arvoitus, kartoittamaton ja tuntematon."

    Nyt ollaan syvissä vesissä ja perimmäisissä kysymyksissä. Jos nimittäin ylläoleva on totta, emme voi mitenkään tietää, onko se totta.

    Ja kuitenkin haluan uskoa, että juuri noin se on.

    Kuinka muutoin esim. faktantarkistus, sallitun puheen erottaminen ei-sallitusta ja oikeiden mielipiteiden erottaminen vääristä voisi objektiivisesti tapahtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On olemassa joukkojen todellisuus, joka kyllä hoitaa noi erottamisongelmat tehokkaasti. 20% versus 80%.

      Poista
    2. Elä ressaa, sanottu kuuluu kutakuinkin: emme tiedä mitä emme tiedä.

      Poista
    3. "On olemassa joukkojen todellisuus ..."

      Ymmärsin taas epäilemättä väärin, mutta tarkoittaako tuo sitä, että tässä uudemmassa demokratiakäsityksessä annetaan "joukoille" valta jyrätä iloisella huutoäänestyksellä se 20 %? Laillistetut lynkkausporukat?

      Mikäs siinä, mutta eipä sitten ole paljon syytä huudella oikeusvaltiosta eikä "jakamattomista ihmisoikeuksista".

      Suurin piirtein noinhan se meni 1930-luvun Saksassakin.

      Poista
    4. Matias, kuka ja missä sinua on lynkkaamassa. Se, että joku sanoo sinulle, ettei usko juttuihisi ja höperehdit omiasi ei ole lynkkaamista.

      Poista
    5. Joku kirjoitti Keskisuomalaisen yleisönosastoon, en minä, että "tutkimusten mukaan 80 % suomalaisista on onnellisia. Ja 20 % äänestää perussuomalaisia." - Mielestäni varsin kyseenalaista matematiikkaa.

      Poista
    6. Eiku. Se varmaan tarkoitti sitä, että noin kahdellakymmenellä prosentilla ei ole kaikki inkkarit kanootissa, joten heihin kannattaa suhtautua varauksella.

      Poista
    7. "Matias, kuka ja missä sinua on lynkkaamassa. Se, että joku sanoo sinulle, ettei usko juttuihisi ja höperehdit omiasi ei ole lynkkaamista."

      Tuosta olen täsmälleen samaa mieltä. Noin on. Erimieltä saa olla ja oikeastaan pitääkin olla, jotta kritiikki säilyy. Eikä kenenkään ole pakko korvaansa lotkauttaa jutuille, jotka eivät kiinnosta.

      Kuitenkin jonkun mielestä sopimattomien mutta täysin laillisten mielipiteiden kieltämiselle on nyt kovasti tilausta. Esim. juuri ilmestyi hallituksen tilaama jokin "viisasten kerhon" pohdinta, jossa mm. "vihapuheen" (= sinänsä laillinen, mutta jokun mielestä ikävä puhe/ kirjoitus) torjumiseksi ehdotetaan ilmiantajia ja "anti-trolliarmeijoita" hoitamaan verkkolynkkaukset omilla katutason ad hoc -päätöksillään.

      Mitäpä tuo muuta on kuin iloisen ja omasta mielestään aina niin kovin oikeassa olevan lynkkausjoukon katuväkivaltaa poliittisesti tai muutoin toista mieltä olevien kohtaan? Samaa meininkiä joukkoistettuna kuin esim. Venäjällä tai Kiinassa toisinajattelijoiden vaientamiseksi. DDR:n kyttäys- ja ilmiantokulttuuri on palaamassa meille?

      Jos nämä lynkkauskäytännöt nyt virallistetaan ja siunataan vallassaolijoiden taholta, mitenkä sitten suu pannaan, jos joku muu poppoo on jossakin vaiheessa vallassa - ja lynkkaamaassa niitä, jota aiemmin olivat niin kovin oikeassa, mutta nyt siis vailla puhevaltaa?

      Ehdotankin siis edelleen ehdotonta pitäytymistä perinteisessä laajassa länsimaisessa sanavapaudessa. Toki siinäkin rajat on kuten nyt meilläkin laissa lukee.

      Paremmin tätä ongelmatiikkaa käsitellään tässä Sanna Ukkolan haastattelussa (kohdasta 23:00 eteenpäin - alussa oleva piispa Teemu Laajasalon haastattelu kannattaa sekin katsoa, vaikka se ei nyt tähän liitykään).

      https://www.permanto.fi/fi/web//alfatv/player/vod?assetId=97382404

      Poista
  8. Kirjoitin äskettäin Leninin teoksesta "Materialismi ja empiriokritisismi" selventämättä, että sen päämaali on Berkeleyn esittämä todellisuuden eli olemassa olevan määrittely. Berkeley kiteytti ajattelunsa lauseeseen: "Olla olemassa on tulla havaituksi." Hän yhdisti myös ns. 'machilaisuuden' kantaan, jossa kaikki tieto voidaan saavuttaa vain havainnoista ja jossa nimenomaan kielletään todellisuuden havaitsijasta riippumaton olemassaolo.

    Tätä asiaa käsittelee mielestäni selvimmin ja kiteytyneimmin S Albert Kivisen artikkeli "Kommentteja kommentaattoreille", jota suosittelen luettavaksi lisäsekaannusten välttämiseksi. Liitän tähän kuitenkin pari lainausta yllykkeeksi koko artikkelin lukemiseen.

    "Minun asiani oli ontologiaa: todellisuus, olemassaolo ja oleminen. - - Aihepiiri on epäilemättä abstrakti ja abstruusi. Noiden kuivien luiden ympärille tulee lihaa vasta kun siirrymme puhumaan kategorioista: faktoista ja asiantiloista, universaaleista ja partikulaareista, substansseista ja aksidensseista. Eräs asia, jota olisin voinut käsitellä, mutta pelkäsin vievän liikaa aikaa, koski ns. transsendentaaleja (transcendentia)."

    -- "Jos emme voi puhua olioista sinänsä, niin emme puhu. Puhumme ilmiömaailmasta, joka on, kuten mm. Erik Stenius Tractatus-kommentaarissaan, artikuloitu kenttä, jonka tekijät jakautuvat erilaisiin kategorioihin: faktat, oliot, ominaisuudet ja relaatiot."

    -- "Tieto-oppi on legitiimi teoreettisen filosofian osa, mutta päinvastoin kuin yleensä ajatellaan, se ei ole fundamentaalisempi kuin ontologia. "Tietoteoria on vain tiedostamistilanteen ontologiaa", kirjoitti Gustav Bergmann."

    Itselleni selitän asian seuraavasti. Kun näen rakennuksen, sitä ei voi kukaan nähdä samalla tavalla kuin minä. Olen varannut kokoiseni tilan maailmasta. Ystäväni tulee luokseni ja kertoo nähneensä rakennuksen toiselta puolelta, sen takaseinän. Uskon hänen väitteensä. Olemme molemmat varmoja, että rakennus on edelleen olemassa, vaikka katselemme toisaalle. Kumpikaan ei väitä tietävänsä mitä rakennus on "itsessään" (an sich), mutta molemmat olemme saaneet siellä kunnon löylyt. Rakennushan on sauna. Se voisi tietysti olla myös koulu.

    Kivisen artikkeli löytyy täältä
    http://www.protsv.fi/lfs/verkko/Kivinen.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla määreillä se tositotinen tosi voisi olla myös teräsverkosta tehty roskakori tai viulu joka on tehty siitä. Erottaa sointiäänestä mutta jos palkkaisin jonkun töihin ja sanoisin että teepäs tuosta viulu/roskakori tyytyisn hyvin huonoonkin soundiin.

      Elvistelyä ulkoperäisillä sanoilla ja vetimet, se hyvä että jottai tekemistä senttää edes...

      Poista
  9. Ovatko Venäjän arkistot auki tutkijoille, vai olenko elänyt väärinkäsityksessä, että ne olisivat suljettu ulkomaalaisilta(kin) tutkijoilta?

    VastaaPoista
  10. Tuomioistuimien päätöksistä luulisi löytyvän se todellisuus, mikä on todella tapahtunut. Aika moni on omasta kokemuksestaan huomannut, että perättömät väitteet ovatkin mystisesti muuttuneet totuudeksi tuomiossa ja sen perusteluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuomio on väärä, siitä voi valittaa. Mystiikkaa asiassa ei ole. Jos et pidä jostakin sai tuomittu olet sinä, ei se tee perusteita perättömiksi. Tuomioistuin ei perättömiä väitteitä suvaitse, siksi levittelet niitä täällä. Kansalaisten luottamuksen tuhon yrittäminen on terrorismia.

      Poista
    2. Kun kerrankin saisi faktoja näillekin toipilalaisille väitteille.

      Poista
    3. I. Hallantie sanoi jokunen blogi sitten, että "Nimetön" on sormi. Pääesikunnassa eräs eversti sanoi, että silli on kala, joka haisee sormelle.

      Lapsen usko ei auta tuomioistuimen ratkaisua lukiessa. Mulle kävi kerran käräjäoikeudessa siten, että todistaja sanoi, ettei hän oikein muista mistä oli kysymys. Käräjätuomari (nainen) otti ratkaisussaan tämä todistajan muistamattomat puheet niin tosissaan, että keksi omasta päästään siihen sellaisia elementtejä, joilla halusi perustella ratkaisuaan. Onneksi hovioikeus tuomitsi aivan toisin.

      Ne, jotka aikoinaan kävivät oikeustaisteluaan 1990-luvun Suuren Laman aikaan pankkien mielivaltaa vastaan, oppivat oikeusavustajiensa kanssa sen, että vallitseva pääsääntö oli, että pankki voittaa aina asiakkaansa, vaikka aukoton näyttö osoittaa pankin vehkeilijöiden olevan väärässä.

      Poista
    4. Taaskin toipilana esiintyvä jätti varoittamatta että kyse oli huumorista. Hirveätä jos tuomari on nainen, eihän se voi olla totta.

      Poista
    5. Totta hyvinkin. Hovioikeudessa ratkaisun tekivät kaksi naista ja yksi mies. Esittelijänä oli nainen, joka kirjoitti aivan erinomaiset perustelut jutulle. Asiamieheni hovioikeudessa oli nainen. Niin, että sillä lailla, vaikka "Nimetön" kirjoittelee hölmöjä.

      Poista
    6. Jos sitä on Nimetön niin on syy sillä varoa sitten lyönti- eipäku näppäilyvirheitä. Epälyönnistä se Siplämpahuskin kiikkiin jäi, ja sitten vielä istui sen päälle. Siellä se nyt tsittaa ja tsiigailee. Meidämmies (for dummies).

      Poista
    7. Mikään muukaan "toipilaan" juttu ei pidä paikkaansa, miksi tämä pitäisi?
      Juttele sinä vaan, kyllä simut tunnetaan.

      Poista
  11. Kemppinen on tullut minun yli 50 vuoden kokemukseni reviirille paljon laadukkaammin kuin minä astuessani Kemppisen viljelmille.

    Kaksi oheishuomiota.

    Niillas Homberg on esikoisproosassaan tehnyt saman kuin Kemppinen, Siirala sekä Vennamo: ottanut Freudin ja Jungin järkäleen kokoisen kirjansa ydinalueelle perusteenaan se, että saamelaiskulttuuri on tohtorien havainnot soveltaen tehnyt jo kauan ennen noiden herrojen syntymää.

    "Unien tulkinta".

    En voi uskoa, että Kemppiseltä olisi jäänyt lukematta isänsä valloittajan reviireillä nykyisin mestaroivan aboriginaalin saamelaisen Halla Helle - kirjan, jota HS kuvaa nimellä "Saamelaisuuden Taikavuori" (Gummerrus 2021).

    En koskaan oppinut pitämään Siiralasta ja syy on sama, jota Kemppinenkin sivuaa: Siirala sekoitti evakkojen trauman ja oman osaamisensa.

    Vennamo (Fennander Sirkkansa kanssa) teki toki saman, mutta hänet sentään kannettiin ulos istuntosalista.

    Siirala sai pitää kunniansa elämänsä loppuun saakka.

    Mutta vain Vennamon Halla-aho sotajoukkoineen tuntee - ei Siiralaa.

    VastaaPoista
  12. Silviisii, nynne uuslipilaarit on kiukkusia sitte.

    Herhiläiset, kenkut. Ei sais kovinkaan sievästi pilkata fyrkkaa.

    Yle : Mitä mieltä kenraali on tästä euroon siirtymisestä?
    "Näin vanhan kenraalin mielipiteenä: fyrkka on fyrkka." A. Ehnrooth.

    Uskovaisuuttahan se. Sillä sitten sotimaan ja sen puolesta kuolemaan.

    Umpipöljä kälviäläiskätyrikin (suutari ja kommunisti) sen hoksaa että siinä ilkeys ja petollisuus on arvo jota kiherrellen vaalitaan, selkäänpuukottajia ja puskapaskan tonkijoita, nimettä ja naamatta esiintyviä lepertelijöitä joista ei toden tullen ole mihinkään rakentavaan ja kestävään osaa ottamaan. Ahneus on siinä varmistimena. Liian pienet saappaat koko joukolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että sanoo rahan olevan rahaa ei kyllä liity mitenkään siihen, että sen puolesta pitäisi sotia ja kuolla. Pikemmin päinvastoin.

      Noinkin yksinkertaisen asian voi lukea kovin monella tavoin. Riippuen omasta ideologiasta ja suhtautumisesta sanojaan.

      Poista
    2. Taidat olla sama vesittäjä joka on lähteny völjyyn ja luulee kummia. Nyt jätä. Älyä peliin, järki määrää. Peräaallolla on kiva ratsastaa mutta se ei tarkoita että pääset päättämään kurssista, riski on sinun. Sanon tämän kerran, en kahta: vastuun tekojesi seurauksista kannat yksin.

      Poista
    3. Kaikki käy. Paitsika liian pienet saappaat.

      Poista