Kiitos. Kommentoija huomasi, etten ollut huomannut HS:n kahta juttua Richard Powersista ja hänen kirjastaan 30.1. Paha virhe minulta. Nyt olen miettinyt pari keinoa välttääkseni tätä.
Nolottaa aivan kuin olisin unohtanut tarjota Vihreitä Kuulia vieraille. Resepti on Pietarista, ja Finlandian resepti Englannista vuodelta 1902.
Jatkan sanomalehden kiittävän arvostelun (Tommi Melender) aiheista. Jatkan myös eilisestä aiheestani, joka oli Dale Carnegien kuuluisa, vanha ja lapsellinen kirja ystävistä, menestyksestä ja vaikutusvallasta.
Arvostelija antaa sanalla ”humanismi” uuden ja oudon merkityksen. Kirja menisi humanismin tuolle puolen. Ajatuksella on puolensa. Romaanissa mainittu I. Kant oli samaa mieltä kuin useat antikin kirjoittajat, että ihminen on kaiken mitta. Powers on jyrkästi eri mieltä – näennäisesti.
Diktaattorit ja metsädiktaattorit selittävät, mitä toiset ihmiset tarvitsevat. Hupsut uskovat näitä ”taisteluni” tai ”kapitalismi ja empiriokritisismi” tai ”käytännöllisen järjen puolustus” -tyyppisiä sepustuksia.
Dale Carnegie väittää, ettet pääse puusta pitkään tyrkyttämällä ihmiselle sellaista, mitä tämä ei ole ilmaissut haluavansa. Kirjoittajalle mansikoita, kalalle mato tai perho, kaikille arvonantoa.
Lasikaapissani on kristalli, puolijalokivi ja nokare Saariselän tuntureiden gneissiä (tai oliviinia), jonka pintoihin jäkälä on kirjoittanut historian vihreällä ja keltaisella. Kaikki ovat arvokkaita – samoin kuin pieni pala porfyyriä – mutta kylä tuo rupijäkälän kirjoittama kivi on mieluisin.
Ja kuvassa on henkilökohtainen punapuuni, joka on vihreä. Sillä saattaa olla ikää 300 vuotta. Isoviha oli kääntymässä pikkuvihaksi, kun se ryhtyi siemenestä taimeksi. Kirkkonummen nimismies sai käräjillä sakkoa tapeltuaan taas kerran juovuksissa papin kanssa kievarissa, joka oli tuossa venäläisten vuokra-aikana murhauttaman Stor-Kvisin rakennuksissa.
Jos etevät tiedot ja seikkaperäinen käsittely tekisivät romaanista suuren, Merežkovsky ja Tatu Vaaskivi olisivat kirjailijoista suurimpia. He eivät ole.
Sivuuttaen kotimaiset (Koskimies, Matson) ja ulkomaiset (Lukács, Auerbach) esitykset pidän romaania ihmisen puheena, joka on niin elävää, ettei se pysy kansien välissä kirjaimina, vaan kieputtaa kärhensä lukijan keskushermostoon.
Lisään tähän vielä jo selvittelemäni venäläisen Maria Stepanovan (Muistin muistolle), joka osoittaa ihastuttavasti, ettei Tshehovin henki ole kuollut. Tshehov näki puut myös siellä, missä niitä ei ollut, kuten arolla ja Sahalinilla, ja kirjoitti sanoja ja lauseita, jotka olivat itsestään selviä kuin kävyt, ja täynnä viattomilta näyttäviä mutta uhmakkaita siemeniä.
Ja Skrjabin tavoitti tuon saman useissa vähemmän tunnetuissa pianoteoksissaan (jotka ovat niin vaikeita, että monet tyytyvät sinänsä suurenmoiseen Tshaikovskiin.
On tämä rikasta, elämä.
Vaikea sanoa mikä oli tilanne Tsehovin aikaan Sahalinin luonnossa. Uskon, että metsiä siellä oli silloinkin. Nykyään saaren luonto on hyvin monipuolinen ja päätyypi havupuuvaltainen taiga. Sahalinilla kasvaa useita endeemisiä kasvilajeja, muun muassa sahalininpihta (Abies sachalinensis).
VastaaPoistaJotta piässöö tietämään kuvassa olevan kuusen tarkan iän, kasvukairan voipi tilata esim. Uittokalustolta Savonlinnasta. Kallis se kyllä on jos yhtä puuta varten vuan tilloo, Kutsetin mies voepi laenata ilimaseksikin, tae MHY, kaupungin puutarhapuolikin jne.
VastaaPoistahttps://www.uittokalusto.fi/haglof-puunaytekairasetti.html
Kuusen biologinen ikä on 250 - 400 vuotta. Siihen nähden ihmisen biologinn ikä on aika vaatimaton.
VastaaPoistaPuiden vuosilustojen tutkiminen on ällistyttävä tieteenala. Metsänrajamännyn vuosilustoista on rakennettu yli 7600 vuotta pitkä lustokalenteri. Sen avulla voidaan tutkia tarkasti säiden vuotuista ja ilmaston pitkäkestoista vaihtelua. Myös maailman parhaat metsävaratiedot, metsänhoito-ohjeet ja kestävät hakkuusuunnitteet perustuvat vuosilustoista mitattuun tietoon. Metsänrajamännyn vuosilustoihin on jäänyt myös maapallonlaajuisten ilmastonmuutosten jälkiä.
Myös voimakas tulivuoritoiminta näkyy metsänrajamännyissä. Männyllä on erittäin kapeita vuosilustoja niihin aikoihin, kun maailmalla on purkautunut isoja tulivuoria.
IPCC:n näpertelyt ilmastonmuutoksesta ovat ns poliittista ilmastotiedettä, jossa vain hiilidioksidia pidetään pahisena. Hiilidioksidin demonisointi on perusteetonta. Greenpeace Internationalin varhaiseen johtajistoon kuulunut tri Patrick
Moore on todennut, että CO2-päästöt ovat jo nyt pelastaneet maapallomme elämää ennenaikaisesta lopusta.
Nyt siis mm länsimaiden hallitukset ovat lähteneet mukaan hiilidioksidin demonisoinnissa ja täysin ilman pitäviä perusteita kollektiivisen hurmoksen vallassa. Harhoista perääntyminen tullee ilmeisesti olemaan tuskallisen vaikeata. Vastaavasti kommunistit eivät ole luovuttaneet vieläkään.
No voihan häkä! Sinnikäs kaveri/tar toi toipilas.
PoistaTomera tyttö, mutta ei tätä jaksais enää. Mitään informaatiota se ei vastaanota, hokee vaan.
PoistaToipila perustelee kantansa, toisin kuin nämä parin lauseen huutelijat.
PoistaPuhukaa asiaa, älkääkä käykö henkilöön. Jos teillä ei ole asiaperusteita, ehkä olisi viisainta miettiä kannattaako kirjoittaa ollenkaan.
Turha tytötellä raavasta vääräsääristä, kaljupäistä ja karvasta miestä.
PoistaKonsensus sopii jossain määrin paremmin politiikkaan kuin tiedemaailmaan. Eikös tiede edisty parhaiten vastakkainasettelun ja aidon vuoropuhelun kautta. Nyt on vain ikäänkuin jossakin sovittu, että se hiilidioksidi on se kaiken paha. Ilmastohuijarit ja muhkean rahoituksen tavoittelijat ovat saaneet tällä kurin vapaat kädet jatkaa propagandaansa. Tuhansien ilmastotutkijoiden ilmastonmuutoksen eri syiden esiintuominen on jo etukäteen päättäväisesti torjuttu.
IPCC:n rahoitus on järjestetty siten, että maailmanloppu on tulossa johtuen ihmisten aihaeuttamista hiilidioksidipäästöistä. IPCC:n koko toiminta tulisi tarpeettomaksi ja hyväpalkkaiset hommat loppuisivat kuin seinään, jos sanoisivat tosiasian, ettei hiilidioksidi olisikaan mikään pahis. Eihän Paavikaan sano, ettei Jumalaa ole olemassa.
Hiilidioksidista vielä sen verran, että nykymittausten mukaan ilmaston hiilidioksidipitoisuus 400 ppm:n luokkaa. Jos CO2 saavuttaa kynnystason 150 ppm:ää ja alittaa sen, niin kasvikunta kuolee pois. Kasvikunnan kannalta optimitaso hiilidioksidille olisi noin 2000 ppm:n verran.
Pikemminkin meidän kaikkien pitäisi olla siitä huolissaan, ettei hiidioksidi pitkässä juoksussa laske alle 150 ppm:n.
En pidä ilmastonmuutoksesta mutta se ei silti saa minua etsimään netistä denialistien höpötyksiä ja uskomaan niihin. Väärällä nimellä Toipilana esiintyvän perusteet eivät ole perusteita. Patrick Moore on aikaa sitten kuollut tähtitieteen harrastelija eikä mikään ilmastotieteilijä tai muutenkaan auktoriteetti. Hänen lausuntonsa ovat täsmälleen saman arvoisia kuin Toipilan omat höpinät.
PoistaNäyte Toipilan perusteluista: "Nyt siis mm länsimaiden hallitukset ovat lähteneet mukaan hiilidioksidin demonisoinnissa ja täysin ilman pitäviä perusteita kollektiivisen hurmoksen vallassa. Harhoista perääntyminen tullee ilmeisesti olemaan tuskallisen vaikeata. Vastaavasti kommunistit eivät ole luovuttaneet vieläkään."
Poista"Turha tytötellä raavasta vääräsääristä, kaljupäistä ja karvasta miestä."
PoistaTämän totuusarvo on varmaan sama kuin muillakin kivihiilikauppiaan postauksilla.
""Turha tytötellä raavasta vääräsääristä, kaljupäistä ja karvasta miestä." Tämän totuusarvo on varmaan sama kuin muillakin kivihiilikauppiaan postauksilla."
PoistaPassaisiko toivoa yhtään älyllisempää analyysia?
Toipilan ilmastomielipiteitä voi helposti haastaa myös asia-argumentein, ei vain väittämällä häntä naiseksi. (Kauhea solvaus muuten tuo naiseksi väittäminen ???)
Bloginpitäjä harjoitti joskus täällä poliittista sensuuria, mikä toki on sallittua blogi-isännälle, koska hänen hollitupansahan tämä on.
Työjärestysasiana ehdotankin siis, että myös pelkästään henkilöönkäyvät möläykset sensuroidaan pois laadunparantamismielessä. Taso jotenkin säilyisi.
Kova ja kärjistettykin asiakritiikki on sitten eri asia.
Toki hyvin sallivassa sensuurilinjassa on puolensa siinäkin, en sitäkään kiistä.
Olen hyvin kiitollinen siitä, että tällainen ujo, hiljainen ja syrjäänvetäytyjä, jota ei tapetista juurikaan erota, saan osakseni edes jotakin huomiota.
PoistaHuomion laadulla ei ole niin väliä, kunhan edes hiukan huomataan. Kiitos kovasti kaikille.
Tuskin on eteläsuomessa kasvanut tuon näköinen kuusi kolmesataavuotias. Noin pari sataa vuotta iästä pois, niin on uskottavammat luvut. Ympäristölleen tärkeä puu kyllä. Tuolla käpysadolla elää moni eläin. Ja komea, korkea puu tuottaa myös taimistoa.
VastaaPoistaSyntymäkotini pihassa kasvaa ulkonäöltään hyvin samanoloinen kuusi, istutettu talvisodan jälkeisenä keväänä. Mitä sillä nyt ikä on, yli 80 vuotta.
Mielestäni Volter Kilven romaanit kieputtavat kärhensä erityisen tehokkaasti ihmisen hermostoon eivätkä päästä irti. Niitä pitää lukea ajoittain uudestaan.
VastaaPoistaIhastuttavia vaikuttavan kirjan vertauksia nuo viattomat mutta uhmakkaat siemenet ja keskushermostoon tiensä kieputtavat kärhet. Onneksi sellaisia kirjoja on aika paljonkin.
VastaaPoistaVolter Kilven kertomusten kärhöt osuvat nauruhermoonkin ja niissä vajoaa ihan omanlaiseensa sanamaailmaan.
Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 kehotettiin istuttamaan kuusi muistoksi, sellainen kotikuusi. Jotenkin se ei olisi sopinut tähän maisemaan, kun on jo mäntyjä, meidän puolella viisi ja naapureilla lisää.
Lapsena avustin siskoani istuttamaan rivin metsästä repimiämme pieniä kuusia pohjatuulen suojaksi laajan peltoaukean reunaan, ja nyt viimeksi siellä käydessäni ne olivat kasvaneet valtaviksi avonaisella paikalla hyvässä mullassa. Mitenkähän isä antoi sen tapahtua, hänen mielestään puita ei saanut kasvaa lähellä peltoa tai taloa. Hyviä tukkipuita, sanoi veljenpoika. Siitä vaan, avohakkuuseen!
Tsehov on sellainen kirjailija, että häntä saattaa ja pitääkin lukea aina uudelleen. Suuret kertojat -novelleja lukiessani en oikein päässyt niihin sisälle, ihastuin Tsehoviin vasta kun luin kirjekokoelmat ja Sahalinin. Sitten "Arokaan" ei enää vaikuttanut yksitoikkoiselta, vaikkei siellä puita tainnut ollakaan, mutta maisema oli täynnä yksityiskohtia, ja ensimmäisen kerran huomasin samaistuvani novellin päähenkilöön, nuoreen poikaan siellä vankkureilla villapaalien päällä. Sama on tapahtunut monien muidenkin novellien kohdalla, vaikka niiden ihmisten elämä on ihan erilaisia kuin minulla. Kirjoittajan myötätunto siirtyy lukijaan.
VastaaPoistaElämäkerrat ja kirjeet viimeistään osoittivat, miten hyvä ihminen Tsehov oli, epäitsekäs ja aina toisia auttamassa. Ja kieli on niin selkeää ja kaunista. Pystyisipä häntä lukemaan alkukielellä. Ehkä pätkän jaksaisi, käännös vierellä.
Otin taas "Aron" esille, sopinee näin talven viimeisiksi harmaiksi päiviksi. Huomenna on rokotuskin, kirkastunee...
Kanadalainen Patrick Moore (73 vuotias) ei ole kuollut. Hän väitteli tohtoriksi v. 1971 ekologiasta. Hän oli yksi Greenpeacen perustajista, vaikka järjestö nykyisin jyrkästi kiistää tämän.
VastaaPoistaVoi olla entinen Greenpeacelainen ja silti puhua soopaa. Tyyppi on myös ydinvoimateollisuuden ja sademetsiä tuhoavien hakkuiden lobbari. Hänen denialisminsa ei ole tiedettä vaan politiikkaa.
PoistaIlmastohumpan öyhöttäjät ne varsinaisia denialisteja ovat. Hehän kieltävät ja torjuvat faktat ilmastonmuutoksesta, joka on täysin luonnollista elämän kiertokulkua. Ilmasto on vaihdellut koko maapallon olemassaolon ajan.
PoistaKukahan täällä öyhöttää. Emme suostu rouva kivihiilikauppiaan olkinukeiksi. Ilmaston vaihtelua ei kukaan ole kiistänyt. Se että ihmisen toiminta juuri nyt kiihdyttää muutosta on tieteellisesti toteen näytetty tosiasia. Kaltaisesi humppaöyhöttäjät vain tekevät oman lompakkonsa paksuntamiseksi politiikkaa tällä asialla.
PoistaToipilalle tiedoksi, että taitaapi ilmasto muuttua eka kertaa ihmisen toimien vuoksi, eikä mitenkään mukavin seurauksin.
PoistaChrister Kihlmanin kuolema kirvoitti Helsingin Sanomat arvioimaan hänen elämäntyötään tavalla, joka säikäytti miettimään nykyajan arvomaailmaa. Kolmannessa pääkirjoituksessa 10.3. tämä entinen kulttuuriliberaali lehti sanoo teoksesta "Kaikki minun lapseni" seuraavaa: "Kirja on upeaa proosaa, mutta aiheeltaan kiusallinen, ja nykykatsannossa mahdoton." Jos vanhanaikaisesti ajattelen, että romaani on aina kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta, eikä se aina heijasta (1=1) tämän arvomaailmaa, on HS nyt asettunut sensuurin puolelle. Herättääkö ajatuksia tai halua kommentoida?
VastaaPoistaTämä onkin mielestäni tämän hetken merkillisimpiä asioita medioissa. Monet toimittajat tekevät juttuja ja uutisia ja kirjoittavat blogeja ja arvostelevat kulttuurituotantoa. Kaikki kuitenkin tapahtuu toimittajan oman suodattimen läpi eikä oikeasta journalismista ole paljoa jäljellä. Neutraalisuudelle eikä tasapuolisuudelle näytä lainkaan olevan tarvetta. Vahvasti tuodaan esille toimittajan omia näkemyksiä ja ajetaan hyvin usein vielä jotain agendaa ja poliittisia katsantokulmia. Lisäksi vielä toimittajan oma kupla voi olla kovin ahdas ja se näkyy. Yleisradio sortuu tähän pahasti nykyään. Mielestäni nämä toimittajat eivät ansaitse journalistin titteliä, he ovat pelkkiä sisällöntuottajia. Onhan siellä joukossa muutama henkilökin joka tekee toisin ja heille nostan hattua.
PoistaStenlundin kanssa olen nyt täysin eri mieltä. Kriitikot ovat maailman sivu esittäneet nimenomaan omaa tai aatesuuntansa agendaa. Ja tämä koskee kaikkia kriitikoita kaikkina aikoina, niitä parhaitakin. Vaikka André Bazinia, tai Suomesta Hesarin tai Husarin kriitikoita miltä taiteen alalta vain.
PoistaKaikki kritiikki tapahtuu toimittajan oman suodattimen läpi. Miten muuten se voisikaan tapahtua. Se, mitä lukijalta vaaditaan on, että hän ymmärtää että lehteen painettu tai ruutuun tai radioon päässyt kriitikon mielipide on nimenomaan yksittäinen mielipide. Ei jumalansanaa.
Ilmeisesti ilmaisin itseäni huolimattomasti. En tarkoittanut etteikö kriitikko voisi lausua esimerkiksi näkemyksiään sinfonian klarinettien painotuksesta verrattuna jousiin ja muista taiteeseen ja kulttuuriin liittyvistä hienovaraisista detaljeista.
PoistaTämän hetken kovia trendejä ovat ilmastonmuutos, feminismi ja yleinen poliittinen vihamielisyys. Niitä kylvetään tarkoituksella mitä erilaisimpiin toimittajien tuotoksiin suunnitelmallisesti hetkellisten mielipiteiden ja näkemysten mukaan, usein liittyen kirjoittajan "viiteryhmään". Asioiden tavaton sukupuolittaminen on hyvä esimerkki.