Elämäntapaoppailla voisi rikastua. Vanha klassikko on Dale Carnegien ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa”. Kirjan nimen suora käännös olisi ”miten saan ystäviä ja teenvaikutuksen ihmisiin”. Julkaisuvuosi oi 1935, ja kirjaa myydään jatkuvasti. Kaupaksi on käynyt ainakin 35 miljoonaa kappaletta.
Luin sen 60 vuotta sitten. Sain ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.
Puhe ei ole oikeastaan siitä, vaan päähänpistosta.
Entä jos nuori ja vielä köyhä ja aloitteleva Carnegie osui nykyisen some-kulttuurin ja nettiraivon ytimeen opettaessaan muutamaa kymmentä liikemiestä noin 100 vuotta sitten.
Hän patisteli heitä puhumaan yleisölle eli harjoituksissa toisilleen kehottamalla kertomaan jostain asiasta, joka suututtaa puhujaa kovasti.
Keino osoittautui toimivaksi. Kirjoittaja arveli luultavasti aivan oikein, että puhumisen paha pidäke on pelko eli epävarmuus eli itsetunnon puute. Salaliittoteorian kannattaja tai ei ihminen kuin ihminen kantaa hullua kaunaa erilaisista asioista. Julkisesti puhuessaan hän ottaa vaarattoman esimerkin, jos hänellä on vähänkin järkeä päässä ja siis halua olla mielin kielin.
Eräs tuntemani professori inhosi nuorta naispuolista assistenttaan, jolla oli tapana pitää kenkiään jääkaapissa. Olisiko Porthaniassa ollut pieni jääkaappi siinä kopperossa, jossa oli pieni sähkölevy tai hella? Muistaakseni oli. Jolloin professori säilytti eväsvoileipiään samassa paikassa. Jolloin ymmärrän hänen tunteitaan ja olisin antamassa raikuvat aplodit asiasta julkisesti puhuvalle.
Olen kuullut avioliitosta, joka hajosi toisen puolison tapaan aiheuttaa hammastahnatahroja lavuaariin. Vähällä meni. Sen ymmärtäisin, jos puolisolla olisi piintynyt tapa jättää aina vessa vetämättä ja kansi ja ovi auki.
Edes Carnegien etevässä kirjassa ei neuvota, mitä tehdään tilanteessa, jossa arvovaltaisella päivällisisänällä on tapa ja tarve poistua kesken syömisen toilettiin ja jatkaa sieltä käsin, siellä asioidessaan, keskustelua päivällisvieraiden kanssa huutelemalla.
Jolloin päättelen, että vihamielisissä salaliittoväitteissä kysymys ei olisi esitetyistä väitteistä kuin räyhäämisen tarpeesta. Satuin tässä kuulemaankin, vaikka en nyt liiku juuri missään ja rokotuspäivä on runsaan viikon kuluttua, Bill Gatesin katalista mikroprosessoreista, joilla rokotteet siis on kyllästetty, vaikka mitään koronaa ei ole olemassakaan.
Eilen kehumassani Powersin kirjassa yhtenä sivuhenkilönä on sosiaalipsykologi, joka tekee väitöskirjaa fanaatikkojen eli aivan hulluiksi arvioitavien luontoaktivistien henkisestä profiilista. Kunnes tulee itsekin hulluksi.
Haavikko sanoi eräässä runossaan tavanneensa monta viisasta miestä mutta toisaalta ei yhtään hullu puuta. Tätä ajatusta ihmettelen, koska hän kuljeskeli kuitenkin aika paljon metsissä. Meillä olisi aivan pähkähullu puu Savossa Possulassa. Minulla on siitä paljon kuviakin. Luulen että sillä männyllä on ollut alkujaan struuma, joka on kehittänyt hyvin kummallisen kuvun puun kaulaan ja sitten vienyt mielenterveyden.
Niin, minulle päätyi kirja vuodelta 1944 -Tie menestykseen ja johtoon. Koonnut B Alonen ja kuvittanut P. Soisalo Kustannusosakeyhtiö Kivi. Ilmeisen välttämätön kaikille konttoripäälliköille. Esim asiakaskortisto ja ne yksittäiset kortit pitää ehdottomasti asentaa laatikoihin pystyyn eikä vaakaan. Siitä sitten oikean kirjaimen kohdalta on helppo nostaa asiakaskortti ylös, jos ne olisivat makaavassa asenossa vierenen kortti tahtoo tulla samalla ja voi tippua lattialle. Luulenpa että tyypillinen tilanne korttien kanssa oli juuri kirjastoissa joissa lainaukset merkittiin kirjaston pahvilapulle.
VastaaPoistaDale Carnegien kirja on karmiva manipuloinnin ja epäaitouden dokumentaatio. Toisaalta siinä on Saarnaajan veroisia elämäntotuuksia, kuten:
VastaaPoista"Kukaan ei koskaan kuuntele ketään".
(Carnegien lähtökohtaoletus, jos haluaa saada tuttavuuksia vastaanotoilla).
"karmiva manipuloinnin ja epäaitouden dokumentaatio"
VastaaPoistaTämä.
Aihe on hyvin vaikea. Olen itsekin kerran jos toisenkin päättänyt ryhtyä paremmaksi ihmiseksi, mutta aina on tullut siihen väliin jotakin tähdellisempää tekemistä. Niinpä homma on jäänyt aikomuksen tasolle.
VastaaPoistaKengät jääkaapissa.
VastaaPoistaMeille (Kankaan paperitehtaalle) työharjoitteluun tullut tyttö peljästyi kun löysi valvomomme jääkaapista rasiallisen matoja. En tiedä mitä etsi, mutta matoja löysi, ja kiljahti. - No, kyseessä oli Maurin pilkkiongintaan varten säilöty madot. Sen jälkeen Mauria kutsuttiinkin Mato-Mauriksi.
Mauria minä en minään intellektuellina pitänyt mutta jos ihminen pystyy ratkoon Hesarin sivun kokoisen ristisanatehtävän alle yhden tunnin, pakko hänellä älyllisiä volyymeja on olla. Ja Maurilla jumantsukka oli. Mutta kerran hänellekin tuli tenkka poo eteen, ja kyse oli vielä helposta Iltasanomien ristikosta; sitä hän ei saanut millään täytettyä. Vaikka yritti. Se oli sellainen vanhanaikainen ristikko jossa vihjeet oli erikseen ja ruudut niille erikseen. Pari kolme sanaa se sai väen vängellä tungettua siihen, ei enempää, ja totesi että "voi vittu, kun on vaikee ristikko"... ja viskas lehden pois.
Ps. Seuraavana päivänä Iltasanomien ristikkosivulla oli syvät pahoittelut ja anteeksipyynnöt siitä että "eilisen lehden ristikon vihjeet olivat aivan toisen ristikon vihjeitä" ...
Jotkut vääräleuat ovat todenneet, että jos elämäntaito-oppaat toimivat, miksi niitä ilmestyy jatkuvasti. Eikö yksi toimiva elämäntaito-opas tarkoittaisi, että sen jälkeen ei uusia enää tarvittaisi, tai korkeintaan vain silloin tällöin päivitettäviä laitoksia tuosta napakympistä? Ei siis likikään sellaista määrää, mitä kirjakaupoissa on viime vuosikymmeninä näkynyt.
VastaaPoistaOlen nähnyt hullun puun eräässä Inarin saaressa hyvin vaikeapääsyisessä paikassa. Se muistuttaa kalliota pitkin ylöskiipeävää liskoa jolla on sekä silmät että suu ja vartalo. Valokuvat siitä ovat epäuskottavia. Jostain syystä aina pitää sinne päästä katsomaan josko hulluksi tullut mänty on edelleen pystyssä.
VastaaPoistaJulkisissa yhteisöissä ja muissakin organisaatioissa syntyy usein sellainen tilanne, että tiedotetaan uuteen systeemiin siirtymisestä. Lopuksi lausutaan: onko kysyttävää? Tällöin on porukassa ainakin yksi, jolla lamppu syttyy ja hoksaamisestaan silmät kirkastuen kysyy: miten sitten siinä-ja-siinä-tilanteessa menetellään tässä uudessa systeemissä. Vastaukseksi tulee monesti työtä huomattavasti lisäävä ohje heti tai erikseen myöhemmin. Joku toinen kuuntelija pysyy viisaasti hiljaa ja ajattelee, että hoidanpa sen-ja-sen-asian uudessa systeemissä näin-ja-näin. Edelleen hän ajattelee, jos ratkaisuni on huono, kai se sitten oikaistaan. Monesti käy niin, että hänen ratkaisunsa tulee turhaa työtä säästäväksi käytännöksi koko yhteisössä.
VastaaPoistaPuhutaanko työelämän(tapa)oppaissa tällaisesta tilanteesta mitään? - JR
Minusta Carnegien oppaan ja ehkä muidenkin ydinneuvo on osoittaa kiinnostusta toiseen osapuoleen. Muistan nuorena, kun eräs carnegiensa lukenut sukulaismies kertoi onnistuneensa kiinteistökaupassa hänelle ennestään vieraan, mutta hankalan maineessa olleen perikunnan kanssa. Aloitti tapaamisen osoittamalla kiinnostusta sellaisiin perikunnan jäsenten asioihin, joilla ei ollut mitään yhteyttä kauppaneuvotteluun, mutta jotka olivat heille muulla tavalla läheisiä ja tärkeitä. Kaupat tuli.
VastaaPoistaVastapainona on sitten yhä enemmän elämänoppaita, joissa keskiössä on minäminäminä.
Poista