13. elokuuta 2020

Tässä talossa joku tulee vanhaksi



Japanilaiset omaksuivat vanhoilta kiinalaisilta ajatuksen, että täytettyään 66, mikä on sangen pyhä luku, ihminen on saattanut kasvaa eheäksi ja alkaa paikata syntymässä saatuja säröjä.

Viskasin lakkini tuuleen. Päähäni satoi ilmaa. En pane sitä pahakseni, että tunnen piennarkasvit isän- ja äidinnimeltä. Kuten näette valokuvasta, siellä Agrostis tenuis pitää majaa, ja Phleum eli nurmitähkiö tai, kuten kiireiset ihmiset sanovat, timotei (sinä heiluva heinä).

Sekä kirjallisuudessa että elokuvassa kaupitellaan korttitaloja tai tulitikkulinnoja tarinoina. Kun ne sortuvat, kokija ei saa rahojaan takaisin. Luen lehdestä, että jotkut menevät niin pitkälle, että pilkkaavat tarinaa, peittääkseen omaa alamittaisuuttaan.

Luonto on verkko tarinoita, sillä tarinassa jokin liittyy aina toiseen ja nämä kolmansiin. Tarinoita oli jo ennen kuin oli ihmisiä, jo ennen pelottavia matelijoita. Jättiläiskortteiden katveessa me vasta viihtyivät!

Totta, elämme kuontaloiksi sekoittuneissa maailmoissa, joissa ei tahdo olla päätä eikä pasmalankaa.

Siksi vanhasta suomennoksestani karstattu runo, kirjoitettu noin 2050 vuotta sitten. Se näyttäisi repliikiltä eli palaselta puhetta, mutta on pilveilevä kertomus. Lesbia on nainen, tämä josta Catulluksella oli niin paljon harmia ja huvia. Mahdollisesti hänen nimensä oli oikeasta Clodia ja sukunimi Celer.


Furius, Aurelius, Catulluksen kumppanit!
Jos kerran joutuisin äärimmäiseen Intiaan,
jossa lyö rantaan
         valtava meri,
mieleeni iskisi arabien pehmeys,
rintaani ryntäisi parthialaisen nuoli;
jos suistun suistoon
         seitsenkielisen Niilin,
jos käyn ja kiipeän ylimpiä Alppeja
kuin mikäkin Caesar Gallien Reinille;
jos joudun näkemään
         perimmäiset britannit -
kaikissa tilanteissa, 
joita taivas tahtoo,
te ette milloinkaan hylkäisi minua?
Viekää Lesbialle 
         ikävä viesti.
Eläköön ja viihtyköön huoripukkien kanssa,
joita on kaikkiaan kolmesataa,
joita hän silti ei rakasta yhtään,
         imee nesteet pellolle.
Ettei hän muistaisi mennyttä tunnetta,
sillä se tuhoutui hänen tahdostaan,
putosi kuin kukka, laitimmainen kukka,
         jonka viikate viilsi.

8 kommenttia:

  1. En tiiä runoudesta, joten:Nuo sisennetyt rivit, mitä ne ilmaisevat?
    t. Moukka

    VastaaPoista
  2. Kemppinen, vinoiletko Hotakaiselle? Ihan sillä kysyn, kun nämäkin blogotekstisi jäävät elämään niin pitkäksi aikaa, että myöhemmät lukijat eivät ehkä tiedä, että Kari Hotakaiselta on juuri ilmestynyt kirja, jossa hän käsittelee muunmuassa tarinoiden banaalistumista.

    Voinhn tietysti olla väärässä, mutta selventääkseni kysyn kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Onpa muuten aika komealla asenteella kirjoitettu teksti menneelle rakastetulle. Tuon tasoista olen harvoin nähnyt.

    Dylanin, tämän nobelistin, nuoruuden teksti Dont Think Twice it´s All Right on kyllä yhtä hyvä. Niin myös saman heebon myöhempi Idiot Wind. Molemmat eri tyylilajeissa. Kun sanotaan hyvin, ei tyylillä ole väliä, se mitä sanotaan on se juttu.

    VastaaPoista
  4. Eilen - vai oliko se toissapäivänä, samantekevää - kävelin Pietarsaaren kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasveista tunnen hyvä kuin vain Voikukan (Taraxacum officinale), joka piti koulussa opetella. Hyönteisten latinankielisiä nimiä opettelin itsekseni kun aloin keräillä niitä, muistan niistä vieläkin aika monta. Se siitä.

    Ohtokari on kaunis niemennokka. Käydessäni siellä meri oli tyyni kuin pussilakana eikä vastarantaa näkynyt, ajattelin että siellä toisella rannalla on silti ruotsalaisia jotka katselevat tänne päin mutta ovat niin kaukana etteivät hekään näe minua. Lintuja lensi ilmassa ja bongarit katselivat niitä kiikareilla. Kalat olivat näkymättömissä mutta kalastajia siitä käveli ohi ja kaikilla jalassaan oli kumisaappaat, jotka lonksuivat. Minä erään aution talon pihassa söin herukkapensaasta marjoja vaikka en tiedä olisiko niitä saanut syödä? Ilalla luin Isaac Bashevis Singerin "Soshan", joka on… voi että se on merkittävä kirja, mielestäni ainakin, ja hyvin suomennettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä vastarannalla, Mikis-veikkoni, on Uumaja - se kuulu kaupunki, jonne Suomen sodan veteraani jätti toisen kätensä ("käsi toinen Uumajall' on, toinen tässä voimaton").

      Eikä siellä vastarannalla huuda toinen suomalainen, vaan siellä kiikaroi huolestunut ruotsalainen, sydän kurkussa, että aikooko ne todella rakentaa tänne sillan yli Merenkurkun - että eipä Vaasan veri vieläkään vapise, sjutton också!

      (Sjutton också on muuten valittu ruotsin kielen kauneimmaksi kirosanaksi! Meillä tuollainen ei tulisi edes mieleenkään... ruma sana sanotaan niin kuin se on, perkele!)

      Poista
    2. Kaunein kirosana? Varsinainen oksymoroni koko ajatus, mutta juuri sellaista, mitä vain ruotsalaiset voisivat edes ajatella olevan olemassa :-D.

      Tällä puolella lahtea kirosanoista kun haetaan nimenomaan voimaa, perkele on tosiaan varmaan ylittämätön. Sen tehoa on vaikea saavuttaa. Voihan Jeesuksen Kyrpä ehkä voisi säväyttää...

      Poista
    3. Suomeen on hiljan tullut uusi kirosana, laskimo!

      Kantarelleja keräämässä Kunnaksen Ilkka

      Poista
  5. Olipa oiva sattuma löytyä tällaisen blogin ääreen. Selailin Demidov(ff) tarjontaa luettuani jälleen kerran Aurora Karamzinasta ja hups sitten olinkin tässä. Oivaa suomenkielen osaamista. Antiikin runon suomennos ja sisältö oli ihan....täydellinen.

    VastaaPoista