8. elokuuta 2020

Kolmiulotteinen kirjanpito



Pekka Nikander, jonka kanssa työskentelimme samaan aikaan Ruoholahdessa, kirjoitti kaverinsa Koposen kanssa lehdessä, miten kirjanpidon ja siis rajajärjestelmän perusteita voisi muuttaa. (HS 5.8. Vieraskynä Rahatalous…)

Mies, yksi näistä häikäisevistä matemaattisista lahjakkuuksista, joihin sain ilokseni tutustua, on siis nyt teollisen internetin työelämäprofessorina. Ellen erehdy, kysymyksessä on sama suuntaus, jota kehitteli minulle muun muassa piipputupakkaa toimittanut Martti M., josta on paljon muutakim iloa maailmalle.

Ajatus on, että kirjanpidosta voisi rakentaa moniarvoisen. Kun ostat liian halvan puuvillapaidan, sinulle kirjataan velkaa sekä pankille että luonnolle. 

En jaksa uskoa, että kirjoittajat olisivat jaksaneet seurata ranskalaisen Bruno Latourin tuotantoa. Mies on selvä sekoboltsi ja juuri sitä ylivaikeaa ranskalaista filosofiaa, jota mielestäni aiheestakin pilkataan. Toisin sanoen sitä samaa, jota ole itsekin vuosikymmeniä harrastanut. Latourin tapauksen teki kiihdyttäväksi hänen sesaatiomainen tunkeutumisensa Ranskan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (Conseil d’Etat) ja yksityiskohtainen selvityksensä, miten tuokin virasto tekee todellisuudessa ihan muuta kuin itse väittää ja yleisö luulee.

Joka tapauksessa Latourin uusin kirja ”Down to Earth: Politics in th new Climatic Regime” näyttää ilmestyneen englanniksi. Maltillisen tiedemiesmäiseen tapaansa hän kirjoittaa, että meneillään oleva suunnaton ekologinen mutaatio on muuttanut koko poliittisen maiseman tunnistamattomaksi. 

”This could explain the deadly cocktail of exploding inequalities, massive deregulation, and conversion of the dream of globalization into a nightmare for most people.
What holds these three phenomena together is the conviction, shared by some powerful people, that the ecological threat is real and that the only way for them to survive is to abandon any pretense at sharing a common future with the rest of the world. Hence their flight offshore and their massive investment in climate change denial.”

Eli räjähdyksenä lisääntyvä epätasa-arvo ja ympäristön tuhoutuminen on salaliitto. Trumpin nimi mainitaan. 

On opittava uusi tapa laskeutua maan pinnalle ja käsittää, että globalisaatio on harvojen harha.

Ottaakseni vielä askeleen tukevasti ilmaan, informaatiotalous ei kehittynyt kuin Castells ja kumppanit arvioivat. Vapaan verkon vapaus on juuri nyt katoamassa amerikkalaisten, kiinalaisten ja venäläisten jalkoihin. Liian harva sanoo, kuten nyt Nikander ja kaveri, että kun kerran fyysisen ympäristön pelastaminen on arvo, mikä on sen hinta ja miten se lasketaan ja kirjataan. Ja juuri sama koskee ”digitaalista” varallisuutta, josta tiedämme vain, että dollareiksi muutettuna se on tuottanut maailman suurimpia yhtiöitä ja rikkaimpia ihmisiä.

Ottaisin vielä kolmannen askeleen, ja olen nyt tukevasti molemmat jalat ilmassa. Minulla on jatkuvasti unenomainen tunne, että nyt luullakseni todella vauhtiin pääsevä pandemia on enemmänkin kuin kuva uraltaan suistuneen kulttuurin romahduksesta. Kaikki sanovat, ettei paluuta ”vanhaan normaaliin” ole. Hieman differentiaalilaskentaa, olkaa hyvä! Paluuta normaaliin ei ole! Ei ympärillämme aukeava yhtälö ole symmetrinen!

6 kommenttia:

  1. Pääomiin perustuva talousmalli - kapitalismi on mahdollinen nimi myös - on ajautunut tukevasti karille ja rikkoutuu hirmumyrskyssä niin kuin laivalle saattaisi käydä vastaavassa tilanteessa.

    Ollaan onnistuttu luomaan tyhjästä tai lähes tyhjästä suuria määriä valuuttaa tai muussa muodossa olevia paperilla hyvältä näyttäviä "arvopapereita", kuten erilaisia johdannaisia.

    Juuri nyt tällaisia pohjimmiltaan arvottomia "arvopareita" voidaan vielä hetken luoda ja käyttää, mutta niiden aika alkaa olla ohi.

    Ihailtu "kommunismi" ei ole ratkaisu koska se perustuu samaan tyhjästä luotavaan varallisuuteen ja ylöskirjaamiseen kuten kapitalismin läntisempi muoto.

    "Luonnonvaroiltaan rajoitetulta planeetalta pyritään saamaan irti rajoittamaton voitto".

    Siinä kirjapidon tarkoitus ja syy.

    Siksi tämä ei voi onnistua.



    VastaaPoista
  2. "Minulla on jatkuvasti unenomainen tunne, että nyt luullakseni todella vauhtiin pääsevä pandemia on enemmänkin kuin kuva uraltaan suistuneen kulttuurin romahduksesta."

    Hyvä muistutus nuorelle festari- ja biletysnuorisolle, joka on huolissaan ilmastosta että olisiko nyt jo aika bilettää ja matkustaa enemmän virtuaalisesti. Siitäkin huolimatta, että Ursula ja Jutta perustelivat rahojemme holtitonta jakamista sillä, että saksalaisilla ja muilla turisteilla on varaa tulla turisteina pilaamaan Lapin luontoa. Puhumattakaan kuinka paljon kiinalaisten ja muiden revontulikatselijoiden lennot rasittavat ilmakehää ja viruksetkin tykkäävät matkailusta.

    Olen kyllä itsekin luvannut maksaa lastenlastemme matkat pääkaupunkiseudulta mummolaan aina kun joutavat tulla vanhuksia piristämään.

    Virus muistutti myös mitä merkitsee omavaraisuus eri aloilla. Tehdas, joka oli valmistanut vielä 2000 luvulla suojavarusteita oli myyty ulkomaille.
    Jos ruoka loppuu niin sitten loppuu kaikki. Siinäkin olemme riippuvaisia ulkomaisesta halpatyövoimasta samalla kun maassa on yli 400 000 työtöntä tai lomautettua.

    Aivan turhaa on muistutella monimutkaisista asioista, joihin ei muka ole yksinkertaisia ratkaisuja. On niitä ilman differentiaaliyhtälöitäkin, vaikka sinänsä niitä on kiva murskata tekoälyn ja tietokoneiden aika kaudella.

    Jatkakoon joku muu...

    VastaaPoista
  3. Nytpä on Hesarissa hyvä viikon kirja. Ensimmäisen novellin luin ja heti pitää ruveta toitottamaan...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä se ensimmäinen onkin, mutta "Kertomus" on vielä parempi. Mainioita kaikki, sopivasti vinksallaan ja huvittavia.

      Poista
  4. 8.8. Hesarissa on käännettynä Walter Russel Meadin (The Wall Street Journal) roknoosi ihmiskunnasta ja sitä ympäröivästä luonnosta.

    Mielestäni historioitsija on oikeassa asennossa, jos hän soutaa venettä niinkuin suomalainen tekee: kasvot tulosuuntaan selkä ilman silmiä menosuuntaan.

    Ei siinä välttämättä perämelalla valtaa käyttävää tarvita.

    Mitä mennyt kertoo?

    Joosef ja hänen poikansa, Genesis, Gilgamesh.

    Anotoniuksen rutto (165-180 jaa), Egyptin vitsaukset, Albert Camus ja antiikin kreikan näytelmät. Ne, joissa on mukana deus ex machina.

    Muuan sukulaiseni 300 000 vuoden takaa (yhteinen DNA Viktoriajärveltä) katsoi kanssani Sulkavan soutuja ja ihastui yksin soutavien sarjaan.

    "He tuntuvat laittavan tarinaansa viisautta: Kaikki menee ohi paitsi menneisyys".

    VastaaPoista

  5. Tynnyrinala on pinta-alamitta. Sille kylvetään siemenviljaa. Kuinka iso on tynnyri ? Kyynärä kaksi ja yksi eri suuntiinsa ? Ja miten viljava maa.

    Eekkereitä sai kuitenkin 130 ensin ihan vaan veistämällä merkin C eli kleimin puunkylkeen ja tarttumalla kuokkaan. Maanmittari tuli myöhemmin ja maa maksoi jotain ja arvopaperi pantiin lipastoon.

    Sitä vastaan sai kiinnelainan, mortagen. Keltä ?, joltakulta joka oli saanut pankkilisenssin, vaikka. No saihan muiltakin. Mediciltä vaikka.

    Hän kirjoitti omia lappuja joista lupasi maksun aikanaan. Miksi se sellaisia lupaili. Se varusti laivaansa tai muuliansa värjätyilla kanganspakoilla. Sitten kun retkue palaisi vaihtarilastissa itämailta tai meripihkapusseineen Itämereltä, Medici myytätti kamat Siennan eli Firenzen toreilla. Sitten se teki kirjanpitoa.

    Oli kaksinkertaista tehdä ja vielä moninkertaisempaa tehdä oikein, kauppiassäädyn hyväksyä ja hups, aikanaan ottaa merkinnät täydestä rahasta ja velasta. Jos oli merkintä oliivisaamisista, niin se oli rahaa. Ja säätyveliseppä antoi sitä vastaan hevosenkenkiä. Että hopearahan lisäksi ja oheen kauppakaupungin väki teki omat rahansa. Se oli paperilla ja tosi. Kirjuri oli tärkeä, tavallisesti omistaja itse. Jos hän nyt mitä omisti paitsi vastuuta työväkensä kristillisestä vaelluksesta.

    Tällainen Mediciraha isonee biljooniksi kun vastaajaksi saadaan valtio ja sille poliisi ja tyrmä. Veronkanto on valtion vakuus jota vasten sen velkasetelit ovat rahaa, pakkorahaa, legal tender eli laillista rahaa. Se taas jne…, kysyy uteliasta adhl oppi-lasta.

    Tällais…eikun tuonlaiset sarmaste-jylhä-uotit sitten maskittuvat, sotkevat tulo-meno vähennyslaskun eli voiton ja omaisuustaseen, varusluettelon niin tervejärkisesti että common law sen hyväksyy ja menestyy ja houkuttelee ukkotuomarien roomalaisetkin sitä soveltamaan.

    Omaisuudesta käy jonkun pöljän lupaus ostaa tynnyri siirappia kolmen vuoden päästä 7 dollarilla. Ei kun taseeseen. "Omaisuustaseeseen", no nimestä jätettiin häveliäästi pois tuo "omaisuus". Kai siksikin jotta isommille numeroille saataisiin tilaa.

    Jospa lopettaisi loruamisen tältä kertaa. Eilisessä FTfm liitteessä, fm=fund manager, ikääntyvä viisastuva aina vaan rohkea John Dizard vetää koko sivun läpi otsikon Fed likely to leave retirees broke after crisis. Että keskuspankin rahanloitsinnan jälkeen ja kriisin mentyä, eläkeläiset ovat puilla paljailla.

    Toisessa takasivun kahdesta huutomerkistä, John Plender arpikoi vielä yhdestä koron alennuksesta ennen surrealityä, mutta ei innostu tästä viimeistä managerien superbonuksesta. Toiselta puoleltahan se diskonttaa vastuita korkeammiksi. Voi tulla hiljaista valtion ja kuntien eläkekassoissa verrattuna 35 vuotiseen hurlumheihin m2m koronalennusten repimisestä bonuksina MBA-toimihenkilöille.

    Eläkekassan korkotuotot menivät alamäkeä, arvonkorotukset pilvien teille. Matematiikka/premissitulkinta ei kai anna enää myöten innovoida seuravaa buumia. Tai kyllä se antaa, ei tämä laskennosta hirtä kiinni jos vain usko pitää ja työrauha bonustajapuolen sankareiden ja työnsankareiden kesken.

    Ei se pidä, ja mitä se maaliskuun Koronakaan oli. Sukoilematon Adam Toozekin pisteliäästi vihjaili viikko sitten nyt jo myrskykohutusssa haastattelussaan by Eric Levitz The Intelligencer julkaisussa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista