Etätyö

Etätyötä pitäisi opettaa.

Oikeastaan olisin halunnut kirjoittaa yhtenäiskoulusta, Ruudun ja Oittisen läpi ajamasta muutoksesta, jolla kansakoulu ja keskikoulu lyötiin yhteen, ja vaihtoehtoisista ratkaisuista. Mutta en tiedä asiassa muuta kuin kuulemaani. Käpylässäkin oli koulu, jonka opettajien ja oppilaiden luettelo oli etenkin kirjallisen ja musiikkiväen Kuka kukin on.

Siksi kirjoitan asiasta, jonka tunnen. En ole elämässäni tehnyt kovin monta päivää rehellistä työtä. Tuo ”rehellinen työ”, jonka aika on nyt ohi, tarkoitti, että oli työpaikka, johon mentiin aamulla ja josta palattiin illalla. Sellainen ei ole ollut suvussani juurikaan tapana.

Tuomioistuimissa esittelijöillä on urakkatyö mutta ei työaikaa. Yliopistolla professorin on hoidettava luennot ja vastaanotot, mutta hän ei saa kahta katsetta, jos nuokkuu ”työaikana” kahvilassa tai kaupassa. Monet lähisukulaiset toimivat asianajajina tai kauppiaina.

Itse olen kai äärimmäinen tapaus, koska olen istunut vuosikymmeniä kotona kirjojen ja kirjoitusneuvojen ääressä ja itsestään selvästi noussut esimerkiksi yöllä kello kolme katsomaan, mitä saksalaiset ja ranskalaiset ovat kirjoittaneet jostain latinankielisestä sitaatista.

Kirjat kirjoitetaan kotona ja samalla tavalla syntyvät suomennokset. Kun minusta tuli mahdottoman iso herra niin että sain työhuoneenkin joskus 50 vuotta täytettyäni, en osannut enkä halunnut työskennellä niissä. Joskus piti tarkastaa monta sataa tenttipaperia. Tein sitä esimerkiksi kylpyhuoneessa ja kävin välillä kävelemässä korttelin ympäri tai puiden alla. Isäni kirjoitti jopa Lakitiedon Pikkujättiläisen, joka oli aivan törkeän suuritöinen urakka, istumalla joka ilta televisiouutisten jälkeen puoleksitoista tunniksi kirjoittamaan. Talvella sunnuntaisin hän pinosi tietosanakirjoja pulkkaan ja hiihti sitä vetäen Suomenlahden jäällä itsensä kunnon hikeen. Itse tein pari kertaa 52 tunnin työpäivää, vain välttämättömyyden kutsuessa pöydän äärestä poistuen. Mutta sellaisesta menee kyllä ennen pitkä sekaisin.

Huomasin monien lakimiesten työskentelyyn liittyvän epäkohdan, joka näkyi huonona työn jälkenä. Jotkut vaativat muiltakin, että asiat oli hoidettava itse keksityssä kiireellisyysjärjestyksessä. Silti jokainen asianajaja ja luullakseni poliisi tietää, että valtaosa asioista hoidetaan heti, koska ratkaisu on selvä ja mekaaninen, mutta eräitten kimppuun on käytävä kerran toisensa jälkeen. Pahimmillaan juttu on sellainen, että se on otettava työn alle kaksikymmentä kertaa ja ratkaistava paloina ja lopuksi kokonaisuutena. Pankinjohtajien talousrikosjutuissa katsoin ensin, oliko lainansaajien yhtiöissä tehty täydet vähennykset ja oliko siirtyviä eriä vyörytetty vuodesta toiseen.

Tutun lakimiesten hokeman mukaan paras oikeuslähde on puhelin. Kun tuntee paljon ihmisiä, osaa ehkä soittaa juuri sille ainoalle ihmiselle, joka tietää, miten jotain elinkeinoverolain täysin ihmeellistä pykälää oikeasti sovelletaan.

Tai: erästä Catulluksen runoa, jossa on neljä lyhyttä säettä, käänsin kaksi ja puoli vuotta. Kelvollisia versioita syntyi 92, ja niistä yhden painatin sitten kirjaan. Enää en ole siihenkään tyytyväinen.

Yhteenveto: on paljon tärkeitä asioita, jotka onnistuvat vain etätyönä. Luulisin ettei yhtään hyvää sävellystä ole koskaan luotu työryhmässä tai komiteassa tai työnantajan johdon ja silmälläpidon alaisena. Eikä ehkä blogiakaan.