18. kesäkuuta 2020

Henki kallis



Pienet asiat näyttävät joskus kiinnostavan enemmän kuin suuret. Nyt on uutisissa kansanedustajan syytesuoja (asia ”vieraslajit”). Äänestystulos on etukäteen selvä, koska vaadittavaa enemmistöä ei tule.

Harvinaista kyllä perustuslakivaliokunta teki juridisestikin huonon päätöksen. Julkisuuteen esitetyissä perusteluissa kansanedustajan oikeutta ilmaista eduskunnassa mielipiteitään verrattiin suoraan perustuslain kahteen periaatepykälään.

Oikeustieteen opinnoissa selitetään varhaisessa vaiheessa, että tämä punninta ei käy samalla tavalla kuin tavallisemmissa laeissa. Perusoikeudet on nimittäin kirjoitettu tietoisesti yleisluonteisiksi eli siis epämääräisesti. Niitä voisi verrata taivaan pilviin tai maasumuun. Niillä ei ole selviä reunoja ja niiden ympärillä on voimakkaita nousevia ja laskevia virtauksia. Eli perustuslaki vertasi pilveä heinäseipääseen, missä ei ole mieltä.

Itse ratkaisu on mielestäni selvä. Kansanedustajan vertaus saattoi olla sopimaton, mistä puhemies olisi voinut huomauttaa, ja siinä kaikki. Itse en ole varma tuosta sopimattomuudestakaan. Pihaamme kirjavoiva syreeni on vieraslaji. Mielestäni se on hyvin kaunis ja tervetullut. Puhuja tosin saattoi tarkoittaa haitallisia vieraslajeja.

Eilen kirjoitin mielestäni painavasta asiasta eli Ruotsista ja koronasta. Yksi kommentoija sanoi, että ei sille mitään mahda, kun niillä on sellainen lainsäädäntö.

Mahtaahan. Johtavan epidemiologin voisi panna syytteeseen murhasta tai ainakin kuolemantuottamuksesta. Olen ollut itse tuomarina tuomitsemassa lääkäriä rangaistukseen hoitotoimen laiminlyömisestä. Kun lääkärillä on toimimisvelvollisuus, hän voi syyllistyä henkirikokseen. Puhe aktiivisesta eutanasiasta eli armokuolemasta ei ole tyhjää puhetta. Se on ongelma, joka muuten Suomessa ei ole aiheuttanut erikoisia vaikeuksia viime aikoina. Lääkäreiden ryhmän toivottomaksi toteama hoito lopetetaan. Hengenpelastajakin lopettaa elvytystoimet jossain vaiheessa, kun mitään tulosta ei tule.

Jyrkkyyteni Ruotsia kohtaan voi johtua siitäkin, että olen itse ollut vieressä näkemässä, miten suuri ja ihana asia ihmiselle voi olla vuosi lisää elämää. Kirjoitin siitä kirjankin.

Olen ymmärtänyt ruotsalaisten perustelun siten, että ympärivuorokautisissa laitoksissa ihmiset kuolevat kumminkin, joten mitäpä heistä. Ja Ruotsissa on siis koronaan kuolleita  todella paljon muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Jotkut heistä olisivat halunneet elää vielä vähän.

Olen ylpeä siitä, että suomalaiset poliitikot ja asiantuntijat sanovat työskentelevänsä, jotta pelastettavissa olevat pelastuisivat, ja sivuuttavat taloudellisen tuhon tässä yhteydessä. 

Kuolema on suuri tabu muuallakin uin Ruotsissa. Siitä puhuminen on ”sopimatonta”.  Mielestäni kuolemaa pahempi asia on että unohtaa elää. 

Puhtaat pelut pussissa? Kaiketi. Olen puhunut tästä asiasta viimeksi eilen äitini kanssa, joka on hoitokodissa. Suhtaudumme asiaan kumpikin samalla tavalla: miten käy, niin on hyvä. Ei ihminen kaikkea päätä. Itse olen nyt elänyt elämäni parasta aikaa ja haluan jatkaa sitä, mutta joudan kyllä täältä.

33 kommenttia:

  1. Ymmärtääkseni on ainutlaatuista, että perustuslakivaliokunta tekee äänestyspäätöksen? Onko näin?

    Onko jossakin tieto, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan?

    VastaaPoista
  2. Tegnell aina vaan nostaa leukaansa, jos häntä arvostellaan, kuten keväämmällä Skavlanin ohjelmassa, jossa S. varovaisesti tiedusteli, olisiko valittu suunta oikea. Kun on voimakas itseluottamus ja antaa sen näkyä, niin johan uskotaan. Paha sitä nyt on ruveta perumaankaan.

    VastaaPoista
  3. Ruotsin koronastrategiassa ei ole mitään ihmeellistä. Ruotsin linja on aivan looginen, järkevä ja perusteltavissa.

    Linjan selittely jollain ”ruotsalaisella arvopohjalla” on täyttä huttua.

    Ruotsin linja perustuu siihen että korona-virus ei mihinkään katoa vaan se tulee toistuvasti uudelleen.

    Suomi on valinnut tukahduttamisstrategian joka on toiminut erinomaisesti. Mutta sen lopullinen onnistuminen vaatii rajoitusten käyttöönottoa tarvittaessa ja taloudellista laskua joka voi olla moninkertainen Ruotsin valitsemaan linjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma tuossa "strategiassa" on sisäänleivottu lisääntymishalu joka nyt törmäsi suomen puolustukseen. Jos nyt ruotsalaiset haluavat ylläpitää jonkinlaista viruskasvihuonetta koko euroopan tarpeisiin niin todennnäköisesti on ongelmia tulossa. häijysti ilmaistuna positivisena asia voidaan nähdä vanhojen kaatumisina johon aikoinaan yksi kansanjohjtaja nojasi vahvasti ja tuloksen tiedämme.

      Poista
  4. Vierastan koko "haitallinen vieraslaji" -käsitettä. Kuitenkin.
    Persumiehen vitsi oli täysin mauton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän "laji" on persu? onkohan immeinen ollenkaan?

      Poista
    2. Tämä käsitehän on Maa- ja metsätalousministeriön lanseeraama: https://mmm.fi/vieraslajit. Siksi en alkuunkaan ymmärrä, miksi kansanedustajaa tähän viitatessaan (ehkä epäonnistunutta huumoria?) pitäisi asettaa syytteeseen saati tuomita.

      Poista
    3. Voi voi sentään millaista tietämättömyyttä taas. Vieraslaji on tarkasti määritelty oikeudellinen käsite, joka perustuu meilläkin suoraan voimassa olevaan EU:n vieraslajiasetukseen 1143/2014, meidän eduskuntamme sen pohjalta ja täydennyksenä 2015 säätämään lakiin https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151709 ja meidän valtioneuvostomme säätämään kansallisesti haitallisten vieraslajien luetteloon https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151725. Syreeni ei näihin tietenkään kuulu. Eikä kyse ole toki siitä, että MMM olisi keksinyt tällaisia nettisivuilleen. Ja näitä pykäliä voidaan tarvittaessa muuttaa, ja on jo muutettukin. Minun silmiini ei siellä turhaan otettuja lajeja ole.

      En kyllä muutenkaan ymmärrä äskeisen anonyymin logiikkaa. Jos rottien tai torakoiden hävittämiseen on mahdollista virallisesti määrätä, ei se tietenkään loogisesti voi olla peruste minkäänlaiselle hmisten keskinäiselle käyttäytymiselle. En ole varma, onko nyt kysymys hengenlahojen vähäisyydestä vai jostain muusta.

      Poista
    4. Kansanedustaja pitäisi asettaa vastuuseen sanoistaan siksi, että historiasta tiedämme, kuinka helposti tämänkaltaisista verbaalisista turpienpieksännöistä aletaan pieksää toistemme turpia nyrkein ja muin astaloin.

      Tämä "vieraslaji" puhe ei ole lähtöisin kansanedustaja Mäenpään itsensä aivoituksista vaan on yleisesti käytetty nimitys muunmaalaista alkuperää olevista lajimme edustajista jo Halla-ahon Scriptassa.

      Olen ennenkin maininnut, että näin erään tamperelaisen perussuomalaiseksi julistautuneen (väkivaltarikoksista tuomitun) hemmon käyttävän fb:n julkaisussaan vieraslaji-nimitystä pihamaaltaan ampumastaan rusakosta ja vertaavan tapausta siihen, kuinka "matujen" kanssa pitäisi tehdä samoin.

      Eli ei kovin pitkäkään matka enää, kun se jousipyssy tai pienoiskivääri tai 308 todella ala suuntautua lajitovereihin. Eikä siinä vaiheessa ole enää ihonvärilläkään väliä.

      Blogisti Jukka Kemppinen, ihmiselämän kestoiseen laintulkinnan ammattilaisuuteensa perustaen, pitää tätä tapausta kaiketi mitättömänä asiana mikäli tähän sanomiseensa on luottaminen: "Pienet asiat näyttävät joskus kiinnostavan enemmän kuin suuret. Nyt on uutisissa kansanedustajan syytesuoja (asia ”vieraslajit”). Entäs jos harkitsisit vielä? Ihan jo siksi, että maan suurimman puolueen nettialustoilla nämä puheet ovat hyväksyttyä tavaraa ja niiden avulla (hyväksynnän) on siihen asemaan noustu, ja että nämä asenteet "vuotavat" myös puoluerajojen ylitse pahemmin tartuttaen kuin syrjäisiltä toreilta karanneet viirukset. Ei ole siis kyse pelkästään siitä, mitä eduskunnan "pienessä" pyhäkössä saa tai ei saa sanoa.

      Ps. Kuolema "tabuna" herkiää olemasta sitä kun se saapuu omalle tai läheisen kohdalle tai mitenkä muuten vain (joka päivä näemme vähintään kuvia kuolemasta), elikä sitäkään ei tarvitse erikseen kaikkialla mystifisoida. Vähiten näin asiapitoisissa kirjoituksissa.

      Jonkun kohdalla voi se yksi lisävuosi ollakin ihanaa aikaa, mutta kohdalleni on läheisissä kuolemanodottajissa ollut (on) enimmäkseen niitä, jotka ovat huokailleet kivuissaan tuskaisesti, että loppuisi jo tämä saatanan pakkohuokuminen.

      Poista
  5. Elämme erikoista aikaa. Julkisuutta hallitsee keskustelu sananvapaudesta ja sen rajoittamisesta. Aluksi voisi luulla, että jotkut ottavat herneitä nenäänsä, vaikka toisella on vain kiviä kengissä. Ota siitä selvää.

    Kyse on ainakin etiketistä, hyvistä käytöstavoista, salailusta, piilotetuista valtapyrkimyksistä ja lakien säätäjien tarkoituksen tahallisesta väärinymmärtämisestä. Taustalla on yksinkertainen vieraskammo, joka on koko elämän tarkoituksen kokoinen. Siksi vedotaan sananvapauteen ja teeskennellään vielä hölmömpää kuin ollaan.
    Tuntuu siltä, ettei "kansanryhmää" haluta hyväksyä oikeudellisena oliona. Ei uskota, tai ei välitetä, että jatkuva propaganda voi johtaa tekoihin, jotka ovat kaikkien mielestä lain vastaisia.

    Siksi tuntuu typerältä esittää kysymys: eikö k…päitä saa enää sanoa k…päiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei uskota, tai ei välitetä, että jatkuva propaganda voi johtaa tekoihin, jotka ovat kaikkien mielestä lain vastaisia."

      Itse olen eniten huolissani valtapuhunnan ja -median flirttaiulusta antifa-tyypisen ja islam-taustaisen terrorismin kanssa ja yrityksistä jotenkin legitimioida ja arkipäiväistä ne. Ja toisaalta yrityksistä kieltää noista ongelmista puhuminen ja niiden ennaltaehkäisy.

      Tuo avaa tietä väkivallalle, luottamuksen rapautumiselle ja jopa koko yhteiskunnan vähittäiselle hajoamiselle erilaisten mafioiden ja rosvoporukoiden hallitsemiksi saarekkeiksi. Tässä suhteessa ei mallia tarvitse katsoa Ruotsia kauempaa.

      Jos pahan annetaan arkipäiväistyä keskuudessamme, siitä ei hyvä seuraa (vrt. esim. Hannah Ardent).

      Tämän takia sananvapaudesta tulee pitää tiukasti kiinni. Muutoin uhkaa vain yhden sallitun ideologian/ utopian totalitarismi.

      Poista
    2. Täällä Helsingin itäisessä suurpiirissä ulkomaalaistaustaisten osuus vuonna 2019 oli niinkin suuri kuin 27%. Enemmistö kantasuomalaisista pitää järkevimpänä toimintana integroida heidät täkäläiseen yhteisöön. Se tarkoittaa esimerkiksi heidän lastensa koulunkäyntiä ikätovereidensa kanssa samoissa ryhmissä. He kasvavat aikuisuuteen, jossa heillä on täsmälleen samat oikeudet kuin syntyperäisillä helsinkiläisillä. Heitä ei saa nimittää k…päiksi, kuten ei myöskään aitoja k…päitä saa sellaisiksi sanoa. Nämä lapset ja nuoret ovat niin maar perusteellisesti suomalaisia. He eivät kasva rikkaruohoina junttien pottumailla.

      Yritämme hyväksyä joukkoomme myös vaikeasti sopeutuvia muualta tulleita suomalaisia. Yleensä ystävällisyys ja lempeä ohjaus toimii, mutta on myös niitä jotka yllyttävät muita, ja toimivat itsekin, saavuttaakseen "lopullisen ratkaisun", kuten Saksassa muinoin. He pelkäävät "Malmön katastrofia" ja silti ovat omalla toiminnallaan edesauttamassa sen mahdollisuutta toistua täällä. Heidän toimintansa ei ole johdonmukaista eikä järkevää, vaikka heidän kirjoitteluissaan toistuu aina opponentin älykkyyden kyseenalaistaminen.

      Poista
    3. Ei kai kukaan vakavissaan enää usko "kotouttamiseen" ? Kaikkien ihmisten arvojen samanlaisuuteen uskovien ja kotouttamismantraa toistavat voisivat tehdä ajatusleikin. Suomalaisperhe muuttaa vaikka Pakistaniin. Perhe omaksuu paikalliset arvot ja ajatusmaailman. Perheen isä alkaa suunnittelemaan tyttäriensä naittamista 12 v . iässä, jne..

      Ns. tiedostavan ja fiksuina itseään pitävien ihmisten naivismi ja suoranainen typeryys ei jaksa hämmästyttämästä.

      Poista
    4. "... yllyttävät muita, ja toimivat itsekin, saavuttaakseen "lopullisen ratkaisun", kuten Saksassa muinoin."

      Mietin tässä vain, että onko maahanmuuttopolitiikassa mitään välimuotoja tälläkin taas kerran roihuavien polttouunien ja "Suomi kuuluu kaikille, millään ei ole mitään väliä" -politiikan välimaastossa.

      Itse olisin kovin kiinnostunut juuri noista realistista välimuodoista ja proaktivisesta ja vastuullisesta maahanmuuttopolitiikasta, mutta sellaisesta puhuminenkin lienee jo rikos nyky-Suomessa.

      Ehdotan nyt kumminkin, että tämän Hitler-kortin esiin repimistä aina ja joka paikassa hieman hillittäisiin ja mielikuvitusta edes vähän yritettäisiin pitää kurissa.

      Perusteettoman haittamaahanmuuton sääntely järkevällä maahanmuuttopolitiikalla pitäisi pystyä erottamaan teollisesta kansanmurhasta. Toki ymmärrän, että se on äärimmäisen vaativa intellektuaalinen ponnistus, mutta kannattaa ainakin yrittää.

      Poista
    5. Matias K käytti ensin itse nyt tekopyhästi moittimaansa natsikorttia piiloutuen Hannah Arendtin (nimi kirjoitetaan näin) selän taakse. Voi tätä keikailua:

      "Jos pahan annetaan arkipäiväistyä keskuudessamme, siitä ei hyvä seuraa (vrt. esim. Hannah Ardent).
      Tämän takia sananvapaudesta tulee pitää tiukasti kiinni. Muutoin uhkaa vain yhden sallitun ideologian/ utopian totalitarismi."

      Arendt kirjoitti pahan arkipäiväisyydestä tarkoittaen juuri esimerkiksi perussuolalaisten käyttöön ottaman kansanryhmää halventavan puheen yleistymistä ja sen arkipäiväistymistä (vrt. juutalaisten määritteleminen haitalliseksi vieraslajiksi). Kun kansainvälistä suojelua tarvitsevia ihmisiä, ja jo turvapaikan saaneita perheitä lapsineen aletaan halventaa järjestelmällisen arkipäiväisesti, vedotaan tekopyhän moukkamaisesti sananvapauteen, aina kun siitä oikeutetusti huomautetaan. Suomessa ei ole, eikä olla tekemässä, ennakkosensuuria. Kaikkea soopaa saa julkaista ja niin myös tehdään. Mutta laki herjaamisesta, kunnian loukkaamisesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on olemassa. Jokainen saa siis sanoa, kirjoittaa ja julkaista vapaasti mielipiteitään tässä maassa ilman ennakolta tapahtuvaa sananvapauden rajoittamista. Yrittäkää nyt ymmärtää tämä.

      Nimeämällä Suomen kansainväliset sopimukset ja velvollisuudet haitallisiksi, ja puhumalla suojaa tarvitsevista ihmisistä haitallisina vieraslajeina ja haittamaahanmuuttajina on juuri sitä Matias K:n ja edustamansa puolueen harjoittamaa kansanryhmän halventamista. Nämä "sananvapautta puolustavat" ihmiset puhuvat halventavasti toisten uskonnosta välittämättä vähääkään siitä, että kauhistelijat edustavat pääsääntöisesti uskontoa, joka noudattaa Raamatun määräämää muiden uskontojen harjoittajien tappamista, jota on toimitettu vähintään yhtä menestyksellisesti kuin Koraanin seuraajat omaansa. Suomessa on kaikille uskonnoille vapaus ja suoja. Yleisesti on kuitenkin luvallista halveksia ja vähätellä kaikkia uskonnottomia.

      Olen itse sitä mieltä, ettei kenenkään vakaumusta (tai uskontoa) tarvitse kunnioittaa, mutta meidän on kunnioitettava jokaisen oikeutta sellaiseen, jopa perussuomalaisten oikeutta omaansa, vastenmieliseen ihmisvihamieliseen vakaumukseensa. Heillä on siihen oikeus.

      Poista
    6. Arvoisa anonyymi edellä kirjoittaa ylevästi ja kauniisti. Vaikea on ajatella, että kyseessä olisi tahallinen väärinymmärrys ja ulkopuolisen silimin jo tolkun rajat ylittävä ylitulkinta sinänsä epäonnistuneesta vieraslaji-letkautuksesta. Niin pitkälle paha tuskin vielä on arkipäiväistynyt ;)

      Ongelma reaalimaailmassa on vain se, että esim. vuonna 2015 meille ei tulvinut hädänalaisia äitejä lapsineen Syyriasta, vaan suhteellisen varakkaiden perheiden joutopoikia Irakista ja Afganistanista vastaannottaja maksaa -tyyppiselle seikkailuretkelle. Noilla perheillä oli varaa maksaa tarvittavat maksut salakuljettajille ja kustantaa reissaaminen läpi lukuisien turvallisten maiden pussinperälle tänne Suomeen, joka oli tavoitteeksi asetettu. Toki joukossa aina joku yksittäistapaus on oikeallakin asialla ja oikeilla perusteilla.

      Tuota asiatonta ja haitallista turvapaikkashoppailua vastaan tarvitaan aktiivista ja tarkkaa maahanmuuttopolitiikkaa, mistä tämä vieraslaji-letkauttelijakin yritti puhua - epäonnistuen pahasti, toki.

      Se, että tätä taustaa vasten maahanmuuttopolitiikan tarkemman määrtittelyn ja tiukentamisen vaatiminen saman tien samaistetaan teolliseen kansamurhaan ja ihmisvihaan, menee minusta alueelle, jota minun on kovin vaikea ymmärtää. Surullista.

      Poista
    7. On ikävä tuottaa murheita Hannah Arendtin ihailijalle. Toivoisin hänen kuitenkin nostavan rohkeasti päänsä kohti tulevaisuutta, jossa hänen puolueensa aktiivisista pyrkimyksistä huolimatta ei näytä olevan tekeillä sananvapauden rajoittamiseen tähtääviä toimia. Niinhän toimitaan nyt maissa, joissa perussuomalaisten veljespuolueet ovat päässeet enemmistöksi. Jos sellainen onnettomuus tapahtuisi Suomessa sulkeutuisi varmasti moni tietolähde nyt vapaassa tiedotuskentässämme, koska ne perussuomalaisten nurinkurisen ymmärryksen mukaan edistävät totalitarismia. Siihen ainoastaan heillä itsellään on oikeus.

      Saamani ilo tuosta idioottimaisesta sananvapausjankutuksesta luopumisesta (ainakin yhdessä postauksessa!) himmeni, kun Matias K teeskenteli tietämätöntä puolueensa jäsenten mestarinsa johdolla harjoittamasta valistuksesta. Se on keskeytyksetöntä kansanryhmän ihmisarvon polkemisesta. Nyt pahan kutistaminen "rikkaisiin joutomiehiin" on vain tilapäinen hajuvesi lihapullien seassa. Scriptan kirjoitukset ja Homma-foorumi todistavat jatkuvasta ksenofobiasta maahanmuuttajien enemmistöä kohtaan. Tekstit ovat kaikkien luettavissa, eikä niitä pyydellä anteeksi. Virheitä ja ylilyöntejä ei korjata koskaan.

      Seuraava lainaus Lauri Finerin veropolitiikka-blogista (6.1.2020) kertoo, miten päätöntä perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka on. Se kun on ristiriidassa jopa itsensä kanssa, ei vain julkisuudessa esiintyvän "jalat metrin ilmassa" kirjoittelun kanssa:

      "Humanitaarisen maahanmuuton lopettamista on vaatinut myös puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Perussuomalaisten esittämät toimet ovat ristiriidassa sen kovien puheiden kanssa. Puolueen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei esitetä irtautumista kansainvälisistä pakolaissopimuksista ja ihmisoikeuksista, vaikka se olisi ainut vaihtoehto humanitaarisen maahanmuuton lopettamiseen. Perussuomalaisten budjettikuri on sekin kummallista. Vaihtoehtobudjetissaan puolue olisi leikannut maahanmuuton ja kotouttamisen kustannuksista tänä vuonna 85 prosenttia eli 315 miljoonaa euroa. Todellisuudessa puolueen ehdotukset todennäköisesti kasvattaisivat maahanmuuton kustannuksia. Leikkaussumma voisi olla realistinen vain, jos perussuomalaiset esittäisi keinot Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrän vähentämiseksi murto-osaan nykyisestä, sillä Suomen on pakko käsitellä tänne saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemukset ja järjestettävä turvapaikka kotimaassaan vainotuille."

      Poista
    8. Täsmennän anonyymin lausuntuoa edellä vain siltä osin, että "varakkaiden perheiden joutopojat" - ei "rikkaat joutomihet".

      Ja mitä "pakkoon" tulee, sitäkin tuntuu olevan liikkeellä kovin monelaista jo Euroopassakin. Otetaan nyt alkunn malliksi vaikka Tanskan maahanmuuttopolitiikka. Jo se olisi selvä parannus nykyiseen.

      Mutta jos joku yrittää asiasta keskustella, luodaan heti hysteria polttouuneista ja kansanmurhasta. Ja tämän hysterian tarkoitus on estää kaikki puhe maahanmuttololitiikan valinnoista, joita toki on tarjolla hyvin laaja kirjo jo EU-puitteissakin.

      - Jos tämä ei ole sanavapauden rajoittamista ja jopa kansanedustajalta, mikä on?

      No, toisaalta uskovaisten kanssa ei pitäisi kinata, joten olkoon tämä taas tällä kertaa tässä.

      Poista
  6. Ad Omnia: HS:ssä oleva prof. Kimmo Nuotion lausuma sisältä oleellisen ja siinä mainitaan erimieliset jäsenet ja arvioidaan heidän kantansa sekin perustelluksi.

    PerVK pyrkii lausumissaan yksimielisyyteen, mutta erimielisyys ei ole mitenkään tavatonta. Kuten tiedämme etenin tuomioistuinten ratkaisuista, "yhden oikean ratkaisun" teoria on väärä. Kaiken käytettävissä olevan järjen mukaan johtopäätökset poikkeavat, ja juuri siksi merkittävät elimet ovat monijäsenisiä.

    VastaaPoista
  7. Lupiini kuulemma Suomessa laiton? Kanadanhanhet ja merimetso sen sijaan suojeltu. Kuka päättää ja millä perusteella, mikä vieraslaji on haitallinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanadanhanhi on riistalintu.

      Saa metsästää koko maassa 10.8.2020 — 20.8.2020 pelloilta ja 20.8.2020 Klo 12 — 31.12.2020 ilman rajoituksia.

      Poista
    2. toverituomioistuin, kansan tribuuni.

      Poista
  8. Vanhoista puutarhakasveista puhuminen "vieraslajeina" on ehkä vähän tarkoitushakuista. Syreenejä on kasvanut Suomessa kohta 300 vuotta (ensimmäinen tieto pihasyreenistä on Turusta vuodelta 1728). Kuinka pitkään kestää ennen kuin vieraasta tulee tuttu?

    Jos syreeni on karannut pihasta omilleen teilleen ja villiintynyt, kasvitieteessä on perinteisesti käytetty ilmaisua viljely- tai puutarhakarkulainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi näkökanta vielä: Vaikeaa on joskus päätellä, onko esimerkiksi jokin bongaamasi kasvi Suomessa luonnonvarainen vai muinaisesta täkäläisestä viljelmästä villiintynyt. Kahta tietä tulleita löytyy. Tuli vain mieleeni kävellessäni päivänä muutamana Mustikkamaalla morsinko-esiintymän ohi. Vanhasta maailmasta Pohjois-Amerikkaan viety morsinko taas on siellä haitallinen vieraslaji. Suomen luonnossa upea. Antaa allegorioiden olla...

      Poista
    2. Kunpa nyt viimein tajuttaisiin, että vierasperäinen laji on aivan eri asia kuin asetuksessa säädetty haitallinen vieraslaji. Eikä morsinkoa ole otettu asetukseen.

      Poista
  9. Biologit ovat yksimielisiä: ihmistä on vain yksi laji. Mikä tietysti herättää kysymyksen, onko näiden syyttäjien mielestä olemassa muitakin ihmislajeja kun oikein ajavat oikeuteen tätä vieraslaji-kysymystä?

    VastaaPoista
  10. "Itse olen nyt elänyt elämäni parasta aikaa ja haluan jatkaa sitä, mutta joudan kyllä täältä."

    Itä-suomalaisena sanon tähän, että "elä, elä"!

    VastaaPoista
  11. Jo pitkään on ollut selvää, että laumasuojastrategia ilman rokotetta on kansanmurha. Paljon testanneen Etelä-Korean tilastoista tämän olisi tosin voinut päätellä jo pandemian alussa.

    Mika Salmisessa parasta lienee, ettei hän ole erityisen karismaattinen. Ruotsissa korjataan nyt uskonliikkeen satoa.

    Vaikkei voida varmasti sanoa, voidaanko kansa pelastaa koronalta, on eettinen velvollisuus yrittää. Kyllä opit suojautumisesta, hoidosta ym. jo nyt alentavat koronan vaarallisuutta. Rokotekehityskin etenee lupaavasti. Vaikkei rokote antaisikaan täydellistä suojaa, niin radikaali parannus olisi jo pahojen tautimuotojen harvinaistuminen. Lievän kausikoronan voisin aivan hyvin potea rokotettuna.

    VastaaPoista
  12. Tegnell Hardtalkissa https://www.bbc.co.uk/programmes/m000jh4c

    VastaaPoista
  13. Eiköhän lupiini saa elellä Suomen metsittyvillä niityillä ihan rauhassa, kuinka paljon sitä sanoissa vihataankin. Tämä tuli mieleeni, kun käytiin savusaunomassa Nuuksiossa juhannusaattona. Niin siellä Brobackantieltä Pitkäjärvelle aukeavilla kunnailla loisteli hehtaarikaupalla lupiineja kaikissa väreissään, muiden niittykukkien joukossa. Eipä siinä maisemassa ensimmäisenä tullut mieleen, että ne olisi juuri ne siniset ja punertavat niiden valkeiden joukosta hävitettäviä.

    Jos eivät viranomaiset saa sen, Luontokeskus Haltiaan johtavan tien varrellekaan sellaisia ukaaseja että lupiinit lähtisivät, miten sitten kymmenien tuhansien muiden teiden ja autioituvien pihapiirien ympärille. Lupiini on ja pysyy Suomen luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatko lupiinit UV-pigmenttisiä? (Pölyttäjille.)

      Poista
  14. Jos perussuomalaisten kansanedustajamäärä putoaa reilusti alle 34 edustajan 2023 vaaleissa, voidaan syyte virittää uudelleen. Epäillyn rikoksen vanhentumisaikahan lienee viisi vuotta. Olisiko tämä liian pitkälle menevää konjunktuuripolitiikkaa? – JRi.

    VastaaPoista
  15. Mikä ihme sitä niiden kannatusta enää voisikaan ylläpitää?

    VastaaPoista