Käpy

Kuva sisältää katsomukseni.

Siemenen saa ymmärtää sellaisenaan ja vertauskuvallisesti. Kun käpy on varistanut siemenensä, sen aika on ohi. 

Edellisessä kirjoituksessani onnistuin harhauttamaan hyvät lukijani. Hoidon priorisointi on kaikkien tuntemaa lääkärin etiikkaa, jota olen itsekin opettanut. Jos on valittava, yli-ikäinen uhrataan ja nuori pelastetaan. Jos on valittava, synnyttävä äiti yritetään pelastaa, vaikka syntyvä menetettäisiin. Äidillä on muita lapsia tai hän voi saada niitä. Joukkosidontapaikalla konepistoolimies hoidetaan ennen kirjuria.

En tarkoita itseäni enkä läheisiäni kirjoittaessani vanhoista ja koronasta. Jos tauti tulee, hoidetaan jos voidaan, ja ellei voida, ei hoideta. Toinen blogisti ryhtyi kirjoittamaan myös eutanasiasta ja hoitotestamenteista. Minä en uskaltaisi. Eikä sellainen oikein kuulu tähä asiaan. 

Rajujen korona-rajoitusten perusteleminen vain kaltaisteni vanhusten suojaamisella on mielestäni tekopyhää. Sellaista vaihtoehtoa ei näet ole näkyvissä, että uhraamalla vanhat pelastettaisiin muut. Ei ainakaan toistaiseksi ole keinoa rajoittaa tarpeettomat ihmiset huonommalle hoidolle. Se tauti kun tarttuu oikullisesti ja sairaalajärjestelmää tarvitaan muuhunkin. 

Haistan syntymässä olevan kilpajuoksua Titanicin pelastusveneisiin. Sinne on otettava ne, joilla on elämä edessään, ei minun kaltaisiani, joilla on menneisyys takanaan. 

Itsemurha on asianomaisen oma ratkaisu mutta toisen tappaminen on murha, vaikka tuo toinen olisi kuinka vanha ja sairas. Oikeusjuttuja muuten on, onneksi kyllä harvakseltaan. Mutta Suomi ei ole Titanic.

Eräät vihjaavat, ettei huonojalkaisimmille kannata pelastuslauttoja varatakaan. Kuolevat ne kumminkin ennen pitkää. Voin hyvin kuvitella kannan, ettei pelastusvälineitä hankita ollenkaan, koska ne tulevat liian kalliiksi ja onnettomuuden vaara on prosentuaalisesti niin pieni.

Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa pelataan pokeria ihmishengillä ja toimivalla taloudella. 

Arvaukseni on, että pandemian taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset osoittautuvat vaikeammiksi kuin tauti. ”Kultakin kykyjensä mukaan ja kullekin tarpeittensa mukaan” on tavoite, mutta yhtälönä lähes mahdoton ratkaista.

Muistelen aurinkorannoille muuttaneiden rikkaiden kovasydämisiä lausuntoja muutama kuukausi sitten. He halusivat pitää rahansa ja jotkut ilmoittivat, etteivät köyhät oikeastaan kiinnosta. Ja nyt lehdissä näkee kirjoituksia, että pandemian jälkeen kaikki palaa kutakuinkin ennalleen.

En usko. Sanottuani vielä kerran, että itse olen saanut kaikkea hyvää enemmän kuin ansaitsenkaan pyyhän vain muistamaan, että tämä ”dezimierung”, Saksa armeijan jo 1914-1918 käyttöön ottama, myös Varkaudessa 1918 sovellettu menetelmä, että joka kymmenes ihminen rivistä ammutaan, osoittautui epäonnistuneeksi. Ja kirjoittamisella on tehtävänsä, ei olla oikeassa, vaan osoittaa toisia tapoja käsittää asioita.