Seppelöidyt kengät

Yritän ymmärtää, miksi minun pistää vihaksi brittien brexit-into. Mieleeni tuli, miten he vastustivat kanaalin tunnelia – 150 vuotta. Sotilaallisista syistä! Vertailun vuoksi: minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää perussuomalaisia tai maahanmuuton vastustajia. Olen kasvanut ympäristössä, jossa vastustettiin kortesjärveläisiä ja kauhistuttiin Lappajärven asukkaita. Heitä lyötiin tavattaessa – tai sitten ei. Lappajärveläiset olivat masentavan hyviä painimaan.

Armeijassa minusta tuli humanisti. Kerrankin tarjosin nurmolaiselle tupakan. Hänellä oli kropsua eväänä.

En ole löytänyt muuta selitystä brexisteihin kuin tunnetuin havainnon, että jokainen luulee olevansa poikkeustapaus. Kun nuorin lapsi oli pieni, kävimme muutaman kerran Teneriffalla. Minusta turistihotellien uima-altailla tavattava ylipainoinen ja röyhkeä kuorma-autoilija, joita oli siellä kuin juuri savenvalamosta tuotuina, ei ollut sellainen Jumalan luomistyön huippu, jollainen hän itse käsitti olevansa. 

Jotkut brittiystävistäni ovat oikeasti juutalaisia, kuten Robin Jacob, oikeastaan Sir Robin. Hugh kuoli, siis Laddie. Samoin Pumfrey. Washingtonissa lähdimme kahville aina kun joku amerikkalainen nousi puhumaan patenteista, paitsi Pauline Newman.

Kostoksi kaikille otan puheeksi huippuenglantilaisen. 

Thomas Coryat käveli noin vuonna 1600 suurimman osan matkaa Englannista Venetsiaan ja takaisin ja julkaisi kirjan, Coryat's Crudities hastily gobbled up in Five Months Travels in France, Italy, &c' (1611).

Hän oli utelias, virkku ja väsymätön. Shakespearesta en tiedä, mutta John Donnen kaveri hän oli. Venetsiassa hän oli haltioissaan rakennuksista ja mittasi kirjaansa varten ikkunvälit ja pylväiden paksuudet,  arvioi Tintoretton kattomaalaukset ja mainitsi, että Tizian on aivan erinomainen kuvanveistäjä ja maalari.

Pyhän Markuksen kirkossa hän innostui kauheasti musiikista, etenkin kontratenorista, joka ei ollut kastraatti, ja pienistä yhtyeistä. Vuosiluvuista näkee, että hänen siellä hypähdellessään orkesteria johti G. Gabrieli ja kuoroa Claudio Monteverdi. 

Vastaani ei ole tullut valistuneen maallikon kuvausta käynnistä Leipzigin Tuomaskirkossa ihmettelemässä, mitä siellä möykätään ja miten se pieni lihava mies (Bach) pysyy penkillä kun sotkee urkuja niin riivatusti ja soittaa peukaloillaankin, vaikkei sellainen ole tapana.

Mutta Coryat kuunteli San Marcossa ja muun muassa edellä mainittu Bach piti näitä Venetsian herroja ja heidän seuraajaansa Vivaldia niin suuressa arvossa, että kopioi käsin ja esitti heidän teoksiaan.

Coryat antaa tuhat hyvää neuvoa, miten välttää joutumasta gondolierin petkuttamaksi tai viedyksi huonojen naisten viekoteltavaksi ja  kuinka maksumääräys on kirjoitettava, jotta sillä saisi Venetsian pankeista oikeaa rahaa (josta he eivät mielellään luovu, jos väärennettyäkin on), miten hän väitteli korskean juutalaisen rabbiinin kanssa Venetsian ghetossa ja keskusteli kreikaksik ortodoksimunkin kanssa, vaikka tällä oli outo käsitys pyhästä hengestä.

Kirja ja tuhat muuta aarretta löytyvät Internt Archivesta (archive.org). (Yrjö Hirn kirjoitti myös Coryatista, på svenska.)