Talot hönkivät

Järkeilyni mukaan vain Ruotsissa voi tehdä tuollaisen televisiosarjan. Selvästä valikoinnista huolimatta on järkyttävää, että nyt asuttuja taloja tutkittaessa saadaan esiin aivan tavallisia ihmisiä koskevia asiakirjoja. Esimerkiksi kinkereistä tehtiin luettelot, joihin merkittiin kaikki asukkaat, usein myös lapset.

Näkemäni mukaan jopa käsityöläisten taustat löytyvät kevyesti 1700-luvulta. Kiinteistöthän ovat meillä Suomessakin ainakin isojaosta alkaen hyvin tallella. Itsekin olen ottanut talteen Kauhavan kunnan Kauhavan kylän Pukkilan tiluskartan.

Arkistojen kattavuutta ajatellen epäilen, että Englannin kuuluisa ja tavallaan pahamaineinen ”enclosure” peittäisi jälkiä. Yläluokka vei yhteismaat ja vähän muutkin maat, joiden taakasta 1900-luvun verotus sen vapautti.

Televisio-ohjelman vitsi on yhdistää vanhan rakennuksen entisöinti ja arkistojen selvittely. Erika-niminen hyvin kaunis naishenkilö kiipeilee puusepän ja maalarin töissä. Christopher puolestaan ylittää minun silmissäni ruotsalaisuudessaan pilapiirroksenkin rajat – tyypillisesti hohtavan valkoiset shortsit, kallis klubitakki, vielä kalliimman näköinen neule ja kauluspaita. Ei sillä, arkistotutkimus ja tietenkin vahat käsialat näyttää sujuvan kuin leikinteko, ikä minulla ole mitään sitä vastaan, että vieraitten ihmisten kanssa ja heidän paikoissaan käyttäydytään kauniisti ja puhutaan sievällä suulla.

Tämän sunnuntain jaksossa taisi tulla ennätys. Suhteellisen uskottavan näköisen talon historia Upplannissa johdettiin vuodesta 1384 (Sparre) 1600-luvulle (de Geer), siitä 1900-luvulle ja ohjelmalle tyypilliseen tapaan veräjästä astuu lopuksi sisään herra, jonka isä aikoinaan kasvoi nyt kunnostettujen rakennusten maitohuoneessa.

En tiedä kovin paljon vanhojen rakennusten kunnostamisesta, mutta maallikon silmäni mukaan Ruotsissa näyttäisi olevan varsinainen vimma ennallistaa vanhaa ja tehdä hyvin huolellista työtä.

Ruotsin televisiota on kehuttava siitä, että myös arjen historia on mukana. Nytkin selvitettiin, miten paha muuan entinen emäntä oli ollut piioilleen. Meiltä tästä kylästä on hyvätasoinen kirja; yleensä tiedot alkavat vasta 1800-luvun lopulta. Kotipitäjäni Kauhavan historia laadittiin onnettomissa merkeissä – kirjoittaja kuoli yllättäen – mutta Lapuan järkälemäisen historiateoksen ensimmäinen osa vie monin kohdin 1600-luvulle. Tosin olen ennenkin maininnut, että historian mukaan 30-vuotiseen sotaan nihdeiksi ja huoveiksi vietyjen sukunimet ovat täsmälleen samat kuin monien koulutovereitteni.

Olin suuresti huvitettu myös toisesta televisio-ohjelmasta, jossa selvitettiin sukututkimusta. Ohjelmassa haasteltu aika nuori mies oli saanut vihiä, etteivät hänen isänsä ja isoisänsä olisikaan toisilleen sukua, vaikka väestörekisteri niin väittää. Mukana oli myös oikea geneetikko, jolle DNA on arkipäivää.

Isoisäänsä etsivä oli oivaltanut ryhtyä selaamaan kaupungin vanhoja sanomalehtiä, kun vaarin DNA viittasi itsepintaisesti Ruotsiin, Taalainmaalle.

Ja sieltä löytyi, kuten myöhemmin varmistettiin, selvitys salaisuuteen. Nimeltä mainittu NN:n tanssiorkesteri oli esiintynyt kaupungin hotellissa juuri kriittiseen aikaan, 1950-luvulla. Ja DNA täsmäsi siis yhden silloisen soittajan jälkeläisten antamiin näytteisiin. Varmuuden vuoksi lisään olevani samaa mieltä kuin ohjelmassa puhuneet. Kaikissa suvuissa on kummallisuuksia. Oikein tehty sukututkimus on vahva rokotus tunteenomaista kansallismielisyyttä ja yleisesti rasismia vastaan. Olemme kaikki ulkomaalaisia.