Anteeksi jos olen oikeassa

Illan ”Tuntematon sotilas” televisiossa antaa aiheen huomautukseen. Puhe ei ole siitä, että se on kolmas versio ja maailmaa, joka on melkein kaikille katsojille nyt vieras.

Huomautus on, että Linnan romaani on historiallisesti, totuuden kannalta ongelmallinen.

Suomi kokee suuria kärsimyksiä. Ihmiset ylittävät itsensä – useimmat – ja elokuvan lopussa kärvistellään tappion tunnelmissa.

Linnan versio on siis puhtaasti yya-henkinen. Suomi oli saksalaisten fasistien rosvoretkellä ja pääsi siihen nähden yllättävän vähällä. Sitä ei sanota, mutta syy oli kaiketi Stalinin hyväntahtoisuus.

Myös näissä blogeissa olen joskus sanaillut ystäväni Erkki Tuomiojan kanssa, joka ei hyväksy sanaa ”torjuntavoitto”. Suomi kerta kaikkiaan hävisi ja joutui sitten opettelemaan, miten Neuvostoliiton kanssa eletään.

Ikätoveriemme tulkinta on, että Stalin tarvitsi joukkonsa ja aseensa heinäkuussa 1944 hyökätäkseen Berliiniin. Se ei ole totta. Suomea vastaan lähetetyt armeijat olivat jauhautuneet aika vähiin, ja saksalainen SS-divisioona piti puoliaan vielä Virossa. Berliinissä oltiin vasta yli 10 kuukautta myöhemmin, eikkä sinnekään ollut kovaa kiirettä, koska länsiliittoutuneet eivät osoittaneet suurta mielenkiintoa. Amerikkalaisillakin oli sota Japania vastaan vielä kesken.

Linna korostaa, että Suomessa oli sama 12 prosenttia edesvastuuttomia kiihkoilijoita kuin nytkin. Osalla heistä oli naurettavia ajatuksia ”heimokansojen” vapauttamisesta, mutta heimokansat eivät halunneet tulla suomalaisten vapauttamiksi yhtä vähän kuin suomalaiset 1939 neuvostoliittolaisten ”vapauttamiksi”.

Muun muassa Akateemisen Karjala-Seuran heimoaate, joka alkoi 1920-luvun alussa, oli surkea sarja jatkuvia epäonnistumisia. Nyt esille tuodut tutkimukset tuon ajan Aunuksen ja Viron retkistä ovat surullista luettavaa.  Viisaimmat, kuten esimerkiksi Kekkonen, irtautuivat tuosta ajattelusta varhain.

Hyvin suuri osa suoalaisista tahtoi tosissaan hyvitystä Talvisodan menetyksistä, mutta hyökkäyksen jakaminen täysin vieraalle maalle kohti Petroskoita alkoi herättää ongelmia. Järkevää selitystä, miksi niin kauas edettiin suurin tappion – suuremmin kuin kesäkuun 1944 taisteluissa – on edelleen esittämättä.

Oma selitykseni on Hitlerin käsky ja Ruotsin rahoitus. Mannerheimin tähdentämä uusi helpommin puolustettava raja ei ole vakuuttava. Ja samaa kysymykseen kytkeytyy armeijamme täydellinen velttous kesän 44 suurhyökkäyksen alla. Sanotaan että Mannerheim ei uskonut sellaiseen. Olisikohan tuo tottakaan?

Itse pidän totean, että Neuvostoliitto yritti silloinkin valloittaa Suomen ainakin Kymijokeen asti mutta ei onnistunut. Maa säilytti jonkinlaisen itsemääräämisoikeuden ja alkoi vaurastua. Talvisotaa ei haluta muistella tai sitten venäläiset väittävät, että se li syystä tai toisesta välttämätön.

Suoritus oli Suomen historian onnistuneimpia, ja sen toteuttajia esitellään elokuvassa, jonka todellinen sisältö on kuitenkin toinen. Tavallaan Linna itsekin muutti sitä Pohjantähden kolmannessa osassa. Suuri kansallinen kertomuksemme on siis osittain epäpuoli. Eikä tarkistettua versiota voi tehdä. Kunnia suuren isänmaallisen sotamme sankareille.