Mielipiteiden historia

Nuo ukonsienet – tai akansienet – ovat parkkipaikan reunassa postilaatikon luona ja törröttävät kuin eriävät mielipiteet. Joku kysyi minulta taannoin, mikä on mielipiteeni sananvapaudesta. Säikähdin. Tuntui kuin olisi kysytty räätäliltä mielipidettä mittanauhasta. 

Kun 50 vuotta opettanut tuotakin asiaa, on täysin kivettynyt selvittämään asian eri käyttötapoja eri tilanteissa. Perusoikeus d.l.f (de lege ferenda) on filosofiaa, jos sitäkään. En ole Marx enkä ole Lenin. En ole tosissani miettinyt, millainen maailman pitäisi olla. En liioin ajattele, millainen sienen pitäisi olla. ”Sienten biologia” taas oli viime vuosien parhaita kirjoja täynnä vallankumouksellista tietoa sokereista, nesteistä ja lähes näkymättömien verkostojen sähkömagneettisesta ja kemiallisesta viestijärjestelmästä, jonka tolppia ovat muun muassa puut ja itiöemät eli ”sienet”. 

Olin kävelyttämässä kameraani ja mietin, että en minä blogiini pane hauskaa tapausta, kun eräs ystäväni soitti valitellakseen, ettei kutsu minua syntymäpäiväjuhliinsa, koska eräs toinen kutsuttu, sekä seuralaisensa, ovat tehneet tiettäväksi, etteivät he kestä olla samoissa tiloissa minun kanssani. 

Ymmärrän aatteen. Olen ollut ruumishuoneella ja kävin usein ”lepakkoluolassa” eli asunnottomien puliukkojen yöpymispaikassa 60-luvun Ruoholahdessa. Ei sitä hajua unohda. Korvikealkoholit ja parin viikon tarpeet housuissa.

Nyt kysymyksessä olevat henkilöt ovat niin nuoria, että he eivät tiedä asiaa,  joka on minullekin vain kuulopuhetta – nimittäin että preussilaisinkin sotainto uuvahti Portinhoikan – Yliveden seudulla heinäkuun alussa 44, kun helle oli tehnyt tehtävänsä, ja parin hehtaarin alueella oli useita satoja (ehkä tuhansia) silpoutuneita vainajia, suuri määrä hevosen jäännöksiä ja kaikkialla erittäin epämiellyttäväksi kuvattua kordiitin eli räjähdysaineen katkua.

Tämä johtaa mielipiteeseen. Kun papit ja heidän kaltaisensa jaksavat nahistella, olisiko aika aloittaa jälleen monisatavuotinen sota ja poistaa kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan suorittamalta vihkimiseltä oikeudellinen sitovuus? Maistraattiin ja päälle sitten halutun kaltaiset vapaat menot.

Meillä on jatkuvasti juuri pappeja, jotka vikuroivat vihkimisessä käsittämättä, ettei siinä ole kysymys heidän uskonnostaan vaan toiminnasta virkamiehenä. Vanhalla virkamiehellä – tarkoitan itseäni ja pitkää tuomariaikaani – ei ole mielipiteitä. Tiedämme että päätökseksi tulee enemmistön kanta. Jos äänestämme vastaan, syy voi olla opetuksellinen – näinkin asian voisi ratkaista. Tavallisemmin syy on kuitenkin itsetehostus.

Olen kuunnellut ihastuneena, miten puheenjohtaja on mistään tuomarin riippumattomuudesta välittämättä hakannut kollegansa päätä seinään, kunnes tämä on uskonut, että hänen esittämänsä kannanotto on sekä typerä että vahingollinen. Tavallisesti sellaisella ei ole väliä. Joskus on.

Olettehan, lukijat, ottaneet huomioon, esimerkiksi Brexitiä ja Trumpia ihmetellessänne, että edustuksellinen demokratia ei ole sinänsä hyvä eikä paha. Kysymys on, miten sitä käytetään. Joku pääministeri tai presidentti voi käyttää kaiken tarmonsa lahjusten keräämiseen itselleen ja alistamilleen. Joku toinen voi tähdätä koko tarmonsa vastustajiksi epäiltyjen listimiseen. 

Sienistä ihmisiin: lakin ja pään putoamisen eroista katso esimerkiksi Bill Bryson, The Body – A Guide for Occupants (2019).