Lukulengas

Olemme perustaneet miesten lukupiirin. Elias (6 v.) ehdotti perehtymisen kohteeksi kirjaa, jonka mukaan ”r” on jotenkin vaarallinen ja ruma kirjain ja siksi korvattava ällällä. Olli (18 v.) pitää tarpeellisena, että ”Morelin keksintö”, kirj. Bioy Casares, sisällytettäisiin ohjelmaan. Itse (74 v.) olin sitä mieltä, että Tshehovin ”Karviaisia” olisi sopiva aloitus. Voisin lukea sen muille osallistujille ääneen venäjäksi. Kun Elias on ehtinyt tutustuttaa kaksi pikkusiskoaan Draculaan, sen jälkeen voitaisiin lukea Tshehovin ”Musta munkki”, joka on eräänlainen Draculan versio, ja lisäksi hyödyllinen muistutus siitä, että filosofian maisterin tutkinnon suorittaminen voi johtaa mielenvikaisuuteen.

Kukaan meistä ei tosin osaa venäjää, paitsi minä sen verran, että alan aavistaa, mistä kenkä puristaa.

Katson jokaisen sanan erikseen sanakirjasta ja mietin, puuskuttiko Kaspian seudulla aikaileva alkuperäisasukas väljissä housuissaan helteessä vai läähättikö hän.

Nykyisin hyvä teksti ei peitä näkyvistä Torx-ruuvin kantoja. Kuusiokolojakin pidetään välttämättöminä. Tshehovin kielessä ei ole mitään outoa, paitsi kaikki. Katselin kesällä yöllä järvelle, kun oli aika tyyntä. Oli tähtiä ja ne heijastuivat veteen ja kaikki liikkui vähän.

Musta meri on kiinnostavampi kuin Napoleon. Kuuntelin YouTubesta Ahmatovan pitkän runon samalla lailla kuin kuuntelen edelleen Bachin ”Die Kunst der Fugea”. Kysymyksessä saattaa olla viime kädessä sama teos. Vain hupsu kääntäisi Ahmatovaa ilman mittaa ja loppusointua. Merkityksen karkaaminen lisää tekstin voimaa. En minä rantakivillä seistessäni liioin kysy, mitä aallot tarkoittavat ja mitä tuuli. Silti tulee mieleen, että isomman selän rannan liplatusta voisi äänittää ja myydä kiinalaisille. Heidän runoistaan, joita muuten on ääneen luettuna verkossa todella runsaasti, päättelen alttiuden äänimaailmalle.

Olen esteetön kehumaan, koska ansio ei ole minun. Kun katson nyt vaikeasti löydettäviä tilastoja lukemisen eli kirjojen myynnin ja lainaamisen jatkuvasta vähentymisestä, mietin kuka meille opettaisi asiantuntijat.

Paljot puheet ”digitaalisesta mediasta” koulussa ja kotona peittävät näkyvistä todelliset kysymykset. Jälkeläiseni näyttävät lukevan jo alle 7-vuotiaina enemmän kuin keski-ikäiset kauppatieteen tohtorit.

Ja miksi pitäisi lukea? Koska lukemisesta tinkiminen on ympäristöongelma, ilmaston muutosta vakavampi. Tyytyminen sellaiseen viihteeseen, jolla esimerkiksi poliitikot ja surullisen suuri osa tiedemiehistä toimivat, on reduktionismia eli jo tunnettujen periaatteiden muuntelua ja siten niiden lisäämistä. Vastakohta on emergenssi, valppaus ja avoimuus nähdä yllättäviä asioita ja kaivautua niihin. Käytännössä hyvin moni asia, esimerkiksi molekyylibiologiassa, osoittautuu käsittämättömän monimutkaiseksi. Se on emergentti, mutkikkaiden asioiden täysin arvaamaaton tulos.

Perusesimerkki on elämä. Tiede e edelleenkään tiedä, mitä se on, mistä se on tullut ja voiko sitä saada aikaan esimerkiksi kemikaaleilla. Elämä ja siis kaikki kasvava (kasvaminen on sekin emergentti ilmiö) on ihme, ja ihmettä kantavat mukanaan elolliset olennot, jotka ovat siis arvokkainta, mitä meillä on. Ja ihmisen oudoin ominaisuus on kirjoittaminen ja kyky lukea. Se on myös suurin toivo ympäristön tuhoutumisen edessä. Ja parasta mitä voit tehdä hiilijalanjälkiesi keskellä on lukea. Perusta sinäkin lukulengas.