Laskusääntöni: erään tietämäni miehen mailla käytiin Talvisota. Puita meni ja halkopinot poltettiin. Paikkakunta oli Impilahti ja miehen metsässä oli Lemetin motti, siis Koirinojan maisemassa, ei kaukana Kollaalta.
Vatio maksoi ikään kuin korvausta kultareunaisilla obligaatioilla. Sitä metsää oli ollut muutamia satoja hehtaareja, täysikasvuista tukkimetsää. Obligaatioista oli inflaatio vienyt sen verran, että kun niistä aikanaan sai pankista rahaa, sillä rahalla sai melkein auton eli Ifan.
Vaihtoehto olisi ollut Moskvitsh, mutta Ifa oli aitoa itäsaksalaista laatua. Taustalla oli DKW, tulevaisuudessa Audi.
On aika armotonta paheksua nykyisiä nuoria jonkin etevän puhelinlaitteen haluamisesta. Kyllä ennen elettiin vaikka vain silakalla, jotta olisi saatu hankituksi Ifa. Tai traktoriksi Zetor. Kymmenen vuotta siitä, ja piti olla televisiokin! Katolla sojottavaa antennia sanottiin konkurssiharavaksi, koska tiedossa oli, että niin kalliit ja turhat laitteet johtavat oikopäätä taloudelliseen. turmioon. Hyvin uskonnollisten ihmisten mielestä television katsominen oli syntiäkin, mutta Ifalla tai Mossella ajaminen ei ollut. Kappalaisella oli Kansanauto. Luultavasti poliittisista syistä Volkswagen tuli maahamme suomenkielisellä nimellä tai nimityksellä. Kansan-auto.
Ohimennen sanoen takavetoisen ja takamoottorilla varustetun kupla-Folkkarin ajaminen talvella (kesärenkailla) oli aika hirvittävä kokemus. Kun en ole purjehtija, joudun vain arvaamaan, että optimistijolla kukaties käyttäytyi samaan tapaan eli vähät välitti ohjausliikkeistä. Ja Folkkarissa kuljettajan panssarointina oli rekisterikilpi. Seuraavaksi olivatkin sitten monokenkien pohjat…
Tieteellisen vakaumukseni mukaan Erkon suku piti Suomen kapitalismiin jaj Amerikkaan suuntautuneena julkaisemalla Aku Ankkaa, joka siten on Suomen merkittävin kulttuurinen vaikuttaja sotien jälkeen, joka tapauksessa merkittävämpi kuin Sibelius ja Mannerheim. Ja Erkko oli rahoineen mukana myös Valittujen Palojen julkaisemisessa. Siinä lehdessä kerrottiin totuus muun muassa Puolan ja Unkarin kansojen kärsimyksistä itäisen suurvallan ikeessä.
Kun Ifa – tai sittemmin Wartburg tai aikanaan Lada – pantiin samalle viivalle Mercedeksen kanssa, Suomen kansa ei tarvinnut enempää valistusta taloudellisista järjestelmistä, ja itsensä Kekkosen puheet kaikuivat kuuroille korville. Mauri Sariola kiteytti elämässä menestymisen kaikkien käsittämäksi: valkoinen Mersu. Komisario Susikoskella oli sellainen.
Maaseudun sankaruutta oli myöhemmin Datsun 100A, jolla ajettiin liian kovaa, eikä kuin pää halki.
Lehdissä on esitelty manipuloituja tilastoja liikenneonnettomuuksissa kuolleista. Vuoden 1973 noin 1300 liikennekuolemasta vuodessa on päädytty tämänhetkiseen noin 300:aan. Käyrissä ei näytetä liikennesuoritetta, joka sanana tarkoittaa autojen ja niillä ajettujen kilometrien määrää. En viitsi esittää tässä numeroita, mutta nousu on ollut huimaa ja henkilöauto on merkinnyt demokratialle – ja populismille - enemmän kuin mitkään puheet.
Mutta kansalaismielipide oli ennen samanlainen kuin nyt. Sekä kattonopeutta että turvavöitä pidettiin kansan oikeudentunnon loukkauksina ja täysin tarpeettomina, kukaties vaarallisina. Sitä ennen arvioitiin edesvastuuttomaksi, että nainenkin sai ajokortin, vaikka ”kaikki” tiesivät, ettei nainen opi ajamaan autoa (eikä juutalainen soittamaan viulua).-
Muutama anekdootti pahnapuhaltimesta (jollaisena volkkari tunnettiin maaseudulla).
VastaaPoistaSaksassa myytiin sodan aikana montakin VW:tä (ne ostettiin säästämällä rahaa pankkitilille) mutta yhtään ei toimitettu koska sota vaati kaikki (ks Kübelwagen). Vasta sodan jälkeen kun viisas amerikkalainen ymmärsi että ne sotii uudestaan jos ne jätetään köyhäksi, käynnistettiin Marshall, tehtaat ja toimitukset, ja lopulta vienti. Kun maassamme alkoi sitten viisi seitsemän vuotta sodan lopusta olla taas varantoja, ostettiin Volkkareita ja niitä alkoi näkymään maaseudullakin. Setämiehellä oli sellainen, koska se tarkasti metsiä yhtiölle. Kuplassa oli myös kohtuullinen maavara metsäautoteitä ajatellen.
Olen ajanut Volkkarilla talvista tietä, jouluaattona 1968, kun peltojen keskeltä taloon tilattiin löpötynnyri. Shellin Transporterissa oli kesärenkaat. 200 kiloa lastia takasi talolle pääsyn ja heille joululämpimät, mutta kevyt peltilaatikko, takaveto ja takamoottori (sekin paljolti alumiinia) aiheuttivat mieleenpainuvia sivuliikkeitä. Ehdin perille ennen iltauutisia. Transporterissa oli itsekantava kori joka vielä kevensi rakennetta.
Kuplassa sensijaan ei. Siinä oli klassinen palkkirunko jonka päälle sitten rakenneltiin kupla istuimineen, kuljettajan sylissä olevine polttoainesäiliöineen ja muine romppeineen. Tämä teki sitten myöhemmin kuplan alustasta erittäin suositun joko ihan uuden korin laitolle rakennussarjasta tai olemassaolevan tuunaamisesta maavaran laskuineen ja kromauksineen. Jos tuunaaja oli järkevä hän siirsi polttoainesäiliön taakse takaistuimen paikalle palkkien väliin. Sekä vaihtoi alunperin vararenkaan paineilmalla toimineen tuuilasinpesimen moottorikäyttöiseksi.
Ja se tuttu viimeinen: Hitler-tervehdyksenhän kerrotaan alunperin syntyneen siitä kurotuksesta jolla kuljettaja kokeili, tuleeko tuulilasille asti moottorista lämmintä ilmaa. Sitä tuli vähän vaisusti, koska alumiinia lohkossakin ja putket pitkät.
Minua tuo juttu kultareunaisten obligaatioiden arvonmenetyksestä vähän oudoksuttaa. Ne nimittäin oli sidottu indeksiin, joten ne säilyttivät arvonsa ihan kohtuullisesti.
VastaaPoistaPikemminkin epäilisin tässä nimenomaisessa tapauksessa sitä, että korvauksen laskentaperusteet olivat epäedulliset. Ensinnäkin on huomattava, että korvaus maksettiin kantohintana, mikä oli noihin aikoihin epätavallista. Yleensähän maanviljelijä kaatoi oman metsänsä ja ajoi puut johonkin. Hankintalisä jäi siis saamatta. Toiseksi Lemetin motti sijaitsee paikassa, jossa puu ei vuoden 1938 hinnoilla (korvauksen peruste) hirveän paljon maksanut. Kuljetuskustannukset lähimmälle sahalle, paperitehtaalle tai satamaan olivat aika hirveät. Lisäksi metsälle varmaan laskettiin arvo keskimääräisessä kasvussa olevan metsän mukaan, kun parempaakaan selvitystä ei ollut.
Tämän päälle sitten tuli omaisuudenluovutusvero, joka perittiin kaikilta, ja ankaran progressiivinen korvausasteikko, joka varmisti, etteivät rikkaat saa yhteisen kansan oikeustajua loukkaavia korvauksia. Ei siitä hirveästi jäänyt inflaation syötäväksi, vaikka korvaus olisi ollutkin sidottuna indeksiiin.
Näin sivunmennen sanoen voisi huomauttaa, että jos Suomi joutuisi sotilaalliseen kriisiin, yksi tärkeimmistä syistä valmiuslain voimaan saattamiseen olisi sotavakuutusjärjestelmän perustaminen. Nykyisellään suomalaiset vahinkovakuutukset eivät kata sotavahinkoja, joten jos sotavahinkoja tulee, on pakko ottaa käyttöön valmiuslain 25 §. Tämän perusteella voidaan pakottaa vakuutusyhtiöt korvaamaan sotavahingot, ja pakottaa toisaalta vakuutuksenottajat maksamaan sotalisämaksu.
Pakotetaan ulkomaalaiset maksamaan (Google, Macdonalds jne.veronkiertäjöt)
Poista
PoistaKiva kun otit esiin tuon kultareunaisen. Ja jänskää kuinka Sinulta aina pesee, oli alue mitä tahansa.
Itse olin aina ajatellut -luullut- että kultareunainen oli varta vasten räätälöity parempia sisäpiirejä varten. Googlailin ja ei. Kyllä sillä maksettiin karjalaisille.
Ihmiset äkkiä möivät näitä korvaussaamispapereitaan, vähän kuten Jeltsinin Venäjän -tai Thatcherin yksityistämisissä- ja niinhän ne joutuivat kulta- ja briljanttisormuksellisten hyppysiin. Mutta julkisiin ja oikeisiin markkinahintoihin!
Tämä valtion toinen korvauslaina nousi pörssin suosikiksi. Kuoletuserä kulloinkin viimeistä myöten 1956 korotettiin kertoimella suhteessa tukkuhintaindeksin nousuun ajankohdasta joulukuu 1944. Korko kai oli 4 %. Kiinteänä siis kohta olematon. Mutta pääoman sai monikymmen-kerroin takaisin. Tosin kauppakohteena pörssissä obligaatio kulki yhdeltä toiselle ja taas takaisin.
Se ei siis ollut vastoin perusteltua kuvitelmaani varta vasten eliitille tehty välistäveto. Eli siis tyystin toista maata Suomenmaata kuin mitä nykyinen peli valtionkin obligaatioilla etuoikeutettuine instituutio-ostajineen + hedgefund toveri/kaveri renkaineen. Juoksuajan laskennallinen tuotto kirjataan tuloslaskelmaan "heti ja jakoon" voitoksi.
Niin voitoiksi juuri koska uudet mark to market ja vaikkapa kombinoituina jeni/eurosuhteisiin pelit lobattiin ei-putkaan käypäsiksi samalla kun vuosikymmeniä jo jatkunut korkoalamäki liuku alkoi, noin 1985. Laskeva korko länteen on nousuviitta näyttöruudun koiliseen. Talot tehtaat ostokohde-sairaalat tekijänoikeudet kun nousevat arvossa vivutetussa kulmassa koron alenemaan. Silloin se -ibor ja täkäläisittäin heliborkin syntyi.
Uskomaton sisään sattuneiden tai työntyneiden rikastumisputki vetää yhä täysillä kun valtioiden keskuspankkien lahjuskorko on jo miinus-jotakin. Pitele siinä sitten populismia. Usko tai lue kuule laveammin, mutta ääniuurnilla Occupy Wall Street jytää. Ei olisi Suomestakaan uskonut kun joskus 2009/10 katseli heidän lysyä teltaansa nykyisen Oodin kiviaavalla. Siinä se oli. Ja siitä se Oodi tullaan muistamaan. Onnea Boris.Jukka Sjöstedt
Volkswagen mallia kupla oli kauhistuttavan huono talviauto ja siksi monet pitivätkin sitä vain kesäkäytössä. Minulla se oli ainoa auto joka jäi toistuvasti jumiin jäisellä tasamaalla hyvistä renkaista huolimatta. Vikojakin oli ehtimiseen, aivan käsittämättömiä, kuten pääsulake saattoi poksahtaa säkkipimeässä. Autohan meni pimeäksi ja ajo loppui siihen.
VastaaPoistaOptimistijollasta on paljonkin kokemuksia. Se oli hiukan raskaasti uiva laatikko mutta purjehtiminen sillä oli riemukasta. Se oli helppo ohjattava ja pysyi pystyssä kovissakin tuulissa masto naukuen mutkalla ja myötätuulessa eteni todella nautittavasti. Optimisti olisi edelleen todella hyvä jokamiehen purjehtimisen oppiväline nykyäänkin. Nyt mahtaa olla muita venetyyppejä tullut tilalle. On hyvä osata purjehtimisen luonnonlait ja periaatteet luovimiseen ja käännöksiin. Lehmänkäännöksessä voi saada puomista päähänsä.
Kun meille suurten ikäluokkien edustajille puhutaan Lemetistä, Mossesta, Ifasta, DKW:sta, Volkkarista, Sariolasta niin johan rupeaa muistot kuplimaan. Vaikka muistitoiminta yleensä enemmänkin pätkii.
VastaaPoistaÄiti lähti Lemetin motin alta evakkoon ja isä puolestaan kertoi olleensa 18-vuotiaana samaista mottia raivaamassa, työjoukoissa kun oli. Kylmä oli, mutta venäläisistä lääkelaatikoista löytyneet monet pienet pirtupullot (ampullit?) olivat lämmittäneet kovasti mieltä ja miestä.
Kaiken sen hävityksen näkemisestä oli hänen mielestään hyötyäkin: kun hän jatkosodassa itse joutui rintamalle, hän oli jo osannut sovittaa ajatuksiaan siihen mitä tulee kohtaamaan. Se helpotti sotimisen aloittamista, mutta jatkossa vammaa tuli sieluunkin niin, että ei hän yleensä suostunut kertomaan sodasta muita kuin sellaisia juttuja, joille saattoi nauraa. Omia, kavereiden ja esimiesten hölmöilyjä.
Velipoika hankki 70-luvulla kommaripäissään uuden punaisen Mossen. Sitä ennen hänelle oli jossain vaihdossa jäänyt käteen Mersun koneella varustettu Volga. Joku oli sellaisen askarrellut. Se oli laite, joka herätti autoliikkeissä pelkkiä puistatuksia, jos sitä yritti tarjota edelleen vaihdossa. Mutta Konelaan Mosselle vaihtoautoksi se kelpasi hyvin.
Mosse oli kamala ajettava; suoralla tielläkin piti vahtia, että pysyttiin suunnassa. Vikoja autoon alkoi ilmaantua heti päivästä yksi: sivuikkunan veivi putosi lattialle jo kotimatkalla. Alle puolessa vuodessa Mossen "ominaisuudet" olivat tehneet velipoikaan niin suuren vaikutuksen, että hän alkoi muuttaa maailmankatsomustaan. Autot ja aatteet menivät vaihtoon, useampaankin kertaan. Persuaatteen kannattaja hän on nykyään.
Itäsaksalainen mies tilasi Trabantin. Myyntihenkilö käski tulla noutamaan sitä yhdeksän vuoden kuluttua.
VastaaPoista”Aamu- vai iltapäivällä?” kysyi asiakas.
”Miksi laskette leikkiä?”
”En vitsaile. Haluan vain kertoa putkimiehelle, voiko hän tulla kello 15 iltapäivällä.”
60/70-lukujen vaihteessa olivat suuret ikäluokat saaneet juuri ajokortin ja hommanneet ekan auton - käytetyn tietysti. Olivat siis juuri tyhmimmillään noin kuskina ja ajokkinaan kummallisilla ajo-omituisuuksilla varustettu ruosteinen surmanloukku. Ei kokoonpainuvaa ohjausakselia, ei turvakoria, ei kokoonpainuvia törmäysenergiaa sitovia vyöhykkeitä...
VastaaPoistaPienikin törmäys tappoi kun ohjausakseli tuli läpi rintakehän tai kun matkustaja lensi läpi tuulilasin. Turvavöitä ei ollut tai ne olivat kiinteitä - näitä ei oikeasti kukaan jaksanut säätää ja käyttää.
Rullavyöt, kokoonpainuvat ohjausakselit ja parantuneet renkaat ovat pelastaneet ihmishenkiä. Ja kuljettajien keskimääräisen kokemuksen lisääntyminen. Iän karttuminen karsii myös hölmöilyjä.
Kolari, joka vuonna 1969 tappoi ihan varmasti, tuottaa vuonna 2019 lähinnä kiroilua. Millä tän talkin saa ihan uudesta takista pois ja kato ny näitä rillejä, nään on ihan solmussa. Penteleen ilmatyyny...
Hyrysysykuski
Meillä päin konkurssiharavaa sanottiin elintasoharavaksi. Sama asia, mutta me asuimmekin Savossa.
VastaaPoistaOptimistijollan masto ja purje ovat olleet parin vuosikymmenen ajan mainio lisävaruste soutuveneissämme, kun olemme melkein joka kesä viettäneet viikon tai jopa kaksi Saimaalla. Hulppeinta on sopivassa sivumyötäisessä ylittää selkiä, kunhan vain helat ovat sen verran hyvässä kunnossa, ettei ohjausairo pomppaa irti kolostaan. Suora takatuuli altistaa Henrik Stendlundin mainitsemille lehmänkäännöksille, jotka pienelläkin tuulella ovat vaaraksi kyydissä olevien takaraivoille, mutta kovalla tuulella myös mastolle tai jopa koko veneelle. Sivutuulellakin purje auttaa soutajaa, vaikka kölitön vene tietenkin sortaa reippaasti.
Pietarissa oli tänään laivaston paraati. Katsoin sitä Venäjän TVstä. Verrattuna Trumpin itsenäisyyspäivän romuilla toteutettuun paraatiin kontrasti oli melkoinen. Mersu avasi uuden tehtaan Moskovassa. Kysyntää riittää. Meillä on jälleen naapurina upporikas valtio, jota johtaa Vlad ensimmäinen.
VastaaPoistaOn upporikas... heeh, heh. Hukkuu kohta rupliinsa.
PoistaKun perheeseemme tuli toinen lapsi ja työssä oli kohtuullisesti matkustamista, harkitsin neuvostokauppaa kannattavana Ladan ostoa v. 1985. Samaan aikaan Moskovasta öykkäröitiin SKP:n enemmistölle, johon olin vielä löyhästi sitoutunut. Tein poliittisen ratkaisun ja ostin punaisen Toyota Corollan.
VastaaPoista6-70 luvun taitteessa autoilu nuorten keskuudessa oli aika karua meininkiä. Autot olivat ensinnäkin paljon, paljon turvattomampi kotteroita kuin nykyisin, eikä mitään turvavöitä tai turva-muita ollut. Talvirenkaita oli vain rikkailla, mutta talvi kaikilla, ja nuorimpien kaahareidet autot lähinnä kamikaze-koneita. Tietkin olivat zikkaroizempia kuin nykyisin, mutta lujempaa niillä ajettiin kuin luulisi, sora pöllysi ja asfaltti vinkui, kun ei ollut mitään kattorajoituksia, paitsi taajamissa piti körötellä viittä- tai perkele kuuttakymppiä vaan, muualla sai ajaa urku (hormoonit?) auki. Ja mehän, voi hyvänen aikas sentäs, ajettiin!
VastaaPoistaPs. Kerran yhdellä ameriikanraudalla ajettiin Tampere-Pori pikatietä. Oltiin Säkylässä armeija-alokkaita ja iltalomalla. Asfalttia duunasivat sille valtatielle, olivat sunnuntai-iltanakin töissä, niin... tultiin siihen työmmaalle sellasta 115-125 km/h, niin eikös sieltä pompahtanut poliisiauton sisältä poliisi joka heilutti meille punaista STOP-laattaa. Koska olimme kuuliaisia ihmisiä myös muualla kuin liikenteessä, pysähdyimme. Tämä poliisikonstaapeli karjui pönttö punaisena meille että "ettekö osaa lukea, siellä oli kyltti jossa sanottiin että TIETYÖMAA,HILJENTÄKÄÄ VAUHTIA"... Muistan kun kuskimme Mauri, tuleva reserviupseeri, sanoi sille rauhallisesti että "mehän, herra komissaario, hiljensimme vauhtia"... Tottahan se oli, vähän ennen tietyömaata auton mittari näytti 175 km/h. Kun ei sillä koslalla lujempaa päässyt. (Ei me sakkoja saatu. Tai ainakaan minä. Tai jos olisi saatu, en minä ainakaan niitä olisi maksanut. – Elämässäni siihen aikaan oli muitakin rahareikiä. Ja murheita. Ihan itselleni tarpeeksi.)
Volkkaria moititte. Mutta kuka muistaa 60-luvun (?) tv-mainoksen: "Oletko koskaan ajatellut millä aura-auton kuljettaja menee töihin?"
VastaaPoistaJep, takatuuppari skodakin oli loistava auto umpihangessa mutta kauhea ajettava heti kun samaa tietä oli jo ajanut joku muu.
PoistaToisaalta skodalla oli mukava härnätä bemarikuskeja liikennevaloissa talviliukkailla.
Kerran olen ollut Ifan kyydissä, puukorisessa farmarimallissa. Pihassa toimi nahkuri, joka välitti sivutöinään isompien poikien pyytämiä rapuja ravintoloihin. Muka auttoi, mutta veti hirmu siivut välistä. Pari tynnyrillistä oli päässyt pilaantumaan, ja hän pyysi apupojaksi. Ajettiin kovassa helteessä siitä läheltä rautatieasemaa Jyväsjärven rantaan ja kipattiin ne Mattilanniemen kaatopaikalle, kivenheiton päähän keskustasta. Paikka on nykyisin aika akateemista aluetta. Hajujäljet ovat muistijäljistä vahvimmat.
VastaaPoistaSiirtoväen keskuudessa sotien jälkeen kateutta aiheuttivat kultareunaiset obligaatiot, joita jotkut hölmöt ottivat rahakorvausten sijasta. Kovia kokeneet isäntämiehet ottivat yleensä mieluummin selvää rahaa kuin epävarmoina pidettyjä valtion papereita. Inflaatio aiheutti yllätyksen ja obligaatioiden omistajat "rikastuivat" muiden suureksi harmiksi.
VastaaPoistaTätä nykyä eniten onnettomuuksia taitaa aiheutua seikoista jotka ovat kuljettajie korvien välissä. Osaa porukasta ei saada noudattamaan sääntöjä millään. Niinpä esimerkiksi taajamista on jouduttu tekemään pomppuratoja että nämä pelkäisivät edes autonsa särkymistä, ja kaikki muutkin joutuvat sitten kärsimään.
VastaaPoistaKaikki muutkin joutuu kärsimään?? Samalla tavoin se ylinopeus taajamissa on vaarallista suojattomammille kulkijoille, oli siellä ratin takana sitten millainen kuski vain. Ei se korotettu suojatie minulle ole ylimääräinen kärsimys, jos se pakottaa minut ajamaan turvallisempaa nopeutta.
PoistaTätä juuri tarkoitin. Jos kaikki ajaisivat vapaaehtoisesti turvallista nopeutta ei töyssyjä tarvittaisi.
Poistaon siinä sekin että vaikka ajaa sallittua nopeutta töyssyyn voi auto särkyä. Minulle kävi niin Vantaalla. Poikittaisvääntövarret tai mitkä katkesivat vaikka ajoin 30 km/h. Moottorikin kolahti asvalttiin ja pakoputki. Vantaan kaupunki oli laittanut aivan liian korkean töyssyn. Vantaa ei tietenkään korvannut mitään. Moni muukin jysäytti samassa paikassa pahasti.
PoistaHmm. Ei päätoimisen opiston opettajan palkalla ollut varaa hankkia kuin Lada. Sillä pääsi kyllä hyvin Inan seurantalon pihalle koska auto puski lumivallien läpi. Mutta ei olisi ollut varaa tehdä sitä työtä, ellei olisi ollut kilometrikorvauksia matkoista. Milläs nuorisolle olisi sitten voinut pitää elokuvakerhoa? Sitten seuraavaksi Ladasta ruostuivat helmapellit.
VastaaPoistaKekkonen piti haukea hyvänä ruokakalana. Varmaan Ladakin on auto. Ja ovathan ne. Lada, joka on vieläpä hyvä maastoauto, vie vain 9,9 litraa sadalla, hemmetin Ooppeli 6,6 litraa.
VastaaPoista