Hevosen lanta puuttuu.
Täällä on edelleen suuri apu potkukelkasta. Rautakaupoissa
myydään sellaisia edelleen ja merkki on ollut muistini ajan Velsa. Sellaisella
kävimme talvella koulussa, ellemme kelin salliessa hiihtäneet.
Pohjanmaalta tuli ennen Mietoa hiihtokilpailijoita vai
vähän. Yksi syy oli karjanhoito. Meiltä keskuskoululle pääsi suoraan mutta kun
niitä peltoja pidettiin myös laitumina, kaikki paikat olivat täynnä
piikkilankaa. Lumeen hautautunut piikkilanka osuu sopivasti suksen kärjen alle.
Ja terässään olevan piikkilangan ylittäminen sukset jalassa ei ole ongelmatonta
edes notkealle lapselle.
Sellaista ylellisyyttä kuin valmiiksi tehty latu ei ollut
aina tarjolla edes hiihtokilpailuissa. Maakuntaviesti oli suuri uutistapahtuma.
Kunta kilpaili kuntaa vastaan. Ja kisa hiihdettiin maantiellä ja päättyi
esimerkiksi Seinäjoelle. Vimpeliläiset ja lappajärveläiset olivat kovia
voittamaan. He lykkivät tasatahtia niin että nousivat työntovaiheessa puoli
metriä ilmaan. Joka toisen hyvän hiihtäjän sukunimi oli Tampio.
Ensimmäinen kilpailumuoto eli tasamaahiihto tapahtui kai
yleensä meren jäällä. Piti kiertää jokin kari tai saari.. Ainakin kerran
myöhempi presidentti Kyösti Kallio sijoittui ja sai ajan tavan mukaisen
rahapalkinnon Oulun hiihdoista.
Väitän lukeneeni, eettä hiihdon ensimmäiset supersankarit
Tapani Niku ja Anders Collin tekivät 50 kilometrin hiihdon aikana tulet ja
joivat kahvit. Voittajan kuorma oli raskas. Piti avata latua. Ja ennen oli
paljon niitä risuaitoja, ja näillä mestareilla oli jo eräänlaiset kiintositeet
suksissaan.
Ennen kun maalla keskikylällä mentiin kauppaan kaljamalla,
tuo hevosenlanta oli hyvä asia. Rekiä se ei paljon jarrutellut, ja autoja oli
vähän, korkeintaan meijerillä ja meillä. Kun myöskään kenkien kumipohjia ei
oikein ollut eikä kaikilla kumiteräsaappaita, tällaisilla keleillä näki hienoja
kaatumisia.
Maailman ensimmäiset talvirenkaat autoihin keksittiin
Suomessa Suomen Gummitehtaan Nokian tehtaalla, ja Hakkapeliitta tuli myyntiin
1936. Kun puhutaan Saksan sodankäynnin vastoinkäymisistä, muistetaan kyllä,
että muuleja oli liikaa ja autoja liian vähän, mutta ei heillä ollut
talvirenkaitakaan. Wolf Halstin muistelmissa on maininta hänen
autonkuljettajansa äkillisestä repliikistä Kiestingin tiellä, jossa korkea
SS-upseeri yritti saada auto lumihangesta huutamalla – ”Doitsland nicht yyper
alles”.
Jouduin perehtymään syvällisesti hokkirenkaiden tekniikkaan.
Korkein oikeus ratkaisi patenttijutun Komet-nastarenkaista. Innovaatio oli
hieno, mutta patenttijutun jälkeen renkaan varustaminen nastoilla oli sallittua
kaikille. Uutuuden esteitä löytyi. Oikeudellisesti pahin oli Karbialla käytetty
järjestely lyödä jumalattomia nauloja sokeriruokoa koottaessa käytetyn
traktorin tapaisen umpikumirenkaisiin.
Kyllä sitä korkein oikeus mietti. Raja vedettiin siihen,
että patentti ei suojannut sinänsä vaikeaa tekniikkaa ampua lamelleilla
varustettu nasta renkaaseen niin että se pysyi. Patentti koski vain tiettyä
nastan muotoa, ja se oli helppo kiertää. Ja seuraavaksi me pojat tuhosimme
peltisepän hienon patentin, Lokari-sisälokasuojan, jollaisen saattoi laittaa
autoon jälkikäteen. Muistaakseni keksijä oli raumalainen.
Tunnustus on sielullinen lääkintätoimi.
VastaaPoistaLokari-Laine, Rauman mlk:n Vermuntilan kylästä. Myös veljestään Muistosta tuli yrittäjä ja yritysjohtaja.
VastaaPoistahttps://fi.wikipedia.org/wiki/Eetu_Niska
VastaaPoistaAlkuaikoina hiihtokilpailut pidettiin järven tai meren jäällä. Etenkin jos se meri tai järvi oli jo ehtinyt jäätyä. Vain hullut tai puolihullut hiihtelivät muualla, esim. metsissä, joissa seisoi puita joka paikassa. Ja muutenkin oli töyssyjä ja epätasaista. Minäkin muistan lukeneeni yhden jutun ammoisista SM-tason hiihtokilpailusta jossa latu kulki mm. piikkilanka-aidan yli. Tai siis ali. Kilpahiihtäjät joutuivat tosiaan siis vekslaamaan sillä kohdalla, ettei tulisi pistoksia pyllyyn. Tosin siihenaikaan ei kilpahiihdossakaan niin hirvee kiire ollut kun valmiissa maailmassa elettiin. Ykskin konkari kertoi että hän 50 kymmenen kilometrin maratoonimatkalla joi välillä rauhassa - suksetkin otti pois jalasta - kupillisen kaffetta. Koska se piristi. Ja Maaliin/MÅL ehti silti ihan hyvissä ajoin.
VastaaPoistaPs. Muistan maakuntaviestit. Ne oli aivan hirveitä! Minulla on vaikka kuinka paljon hiihtokisoista saatuja alpakka- ja hopealusikoita, joilla ei tee mitään. Kunhan vaan patinoituvat. Mutta maakuntaviestit olivat hirveitä! Siis vaikka hiihti kuinka lujaa tahansa niin takaa aina tuli joku höyryjuna joka puhisi että "latua, latua". Arvaa vituttiko? No, täytyihän sitä siirtyä sivuraiteille. (kuin resiina) Ja jos suksi meni katki, läkkipeltiseppä paikkas sen.
Luistelemaan en ikinä oppinut vaikka mulla oli hokkarit. Aina kun yritin tehdä piruetin, lensin perseelleni. Voi minkä teemuselänteen maailma minussa onkaan menettänyt! Pihapeleissä olin sovinnolla maalivahti, panin vaan sanomalehtiä housunlahkeisiin ja pipon päähän ja pesäpalloräpylän käteen, ja ohoh, kiekkoja satelisi sieltä sun täältä. Mutta jotkut sain kiinnikin.
Mites varttihullut, jäi kaivelemaan? Nähny niitä katoppa nin melkein joka raksalla. Ne on et: huopaa! Ja että: kyproslevyäh! Ja: tilaa! Ja kaikki tarttis saada jotain, vituaks siinä pomoa pyytään tai puhumaan rupeet, ekkönää pöliä ymmärrä että tää on sotää jossa kaikki on toistensa leivästä haukkaamassa ja urakat vaan kusee...
PoistaKilparakentamisen kyykytyskyky.
Tästä mä sen tiedän et kuin meil menee, oikeastaan sen et kuin HUONOsti meil tulee meneen.
Riistäjät, ruoskansa, selkävaivat, soittureiden liksat, vastustajakuvat (työttömyys on pelkkä fabrikoitu uhkakuva, ns. pelote), valkoinen mafia (lääkäriltä aseluvat? Eijjumakkauta mielialalääkkeitä ku parapellumiin mä tarttisin luvat, ekkönää typy tajua mikä on tyäelämä?), työarmeija, työsota, työsankari, työhengenpelastusmitali, työperhe-elämä, yötyöuni, työhulluus...
Hisisä on vitu.
Älä sekoile, IIHOO, se ei auta yhtään.
PoistaOtat kupin kahvia ja alat tekeen niitä hommia vaan, yksi kerrallaan. Kynä ja paperia käsille, niin laitat ylös aina kun homma jää kesken kun et saa jotain tarvittavaa kiinni, että muistat iltapäivällä tai huomenna palata asiaan. Ja jatkat seuraavaan.
Ei ne toiset kuse sun urakkaasi, kun et sinä kuse hermoilemalla toisten urakoita. Hoidat hommasi hyvin etkä vittuile muille, niin ei tartte kuunnella muidenkaan vittuilua.
Katselet välillä selkääsi oikaistessa, kun talitintti ärhentää harakalle ja aurinko paistaa.
Sinä mitään parabellumia tartte.
Sitä se työelämä on. Ei siihen itseään tai muita tappaa tartte. Helpompaa tää on kuin ukin hommat 79 vuotta sitten.
Merkkiä kotimaista, muuten olen ollut kultakatriinan kannalla jo kolmattakymmentä vuotta.
PoistaEi ole olemassa erikseen elämää, erikseen työttömyyttä, erikseen työtöntä. Elämätön työ - höh? Työ ootta aivan väärääs...
Aseeton turvatyö. Timanttimuodostelma. Mikä mätiä ja kuka ketiä turvaisi kun lasket kustannukset jotka lisääntyvät poliittisessa pimeydessä keskenään. Hulppeat 150 maahanmuutto-apulaista tittelöivät likaiset puuhansa kädet kansan kassassa, moraalis-eettisesti huippusilein otsin.
Valevihapuheella ja positiivisella kieroilulla on yhteinen nimittäjä, kamarineitojen ei ole tarpeen tästä saada ymmärrettyä yhtään, hovimestari tietää tarpeellisen.
Tuki- ja liikuntaelin (mikä, missä kohtaa sijaitsee se?) sairaudet ovat aikeissa hankkia porukkaa ketoon. Apuvälineitä on oltava. Niitä mietin, sähköasentajan lupalaput vielä, ja tässä pitsakaaviossa on potentiaalia tarvittava parikymmentä prosenttia lisää. Keksiminen on hauskaa.
Missä ne jumalatkin ennen istui, no -
ja hyvinhän se luomistyö onnistui - (Perkoilammikko, meinaan osaa)
N. 1500 kaveria ilman kynää ja paperia - saati muita hilpeitä kilkkeitä - on urakoituna. Musta ei tule kuuluisaa, tai tulkoot jos, mutta ansaintalogiikkana vaurastuminen on sivutuote. Korostunut hyvän omantunnon tavoittelu vaivaa jonkin verran, eikä huono parane iksäkli pelkällä rukoilulla.
P 08 on surkea. Kelvoton kampirauta. Siksi se on esimerkkipurnaukseen sopiva. STI, USP, mikä hyvänsä/tahansa muu, jopa TT-33 olisi kätevämpi mikäli jokin olisi tarpeen olla, sanoisin karhumetsällä olevan .500 S&W:n aivan asiapaukauttimen. Se niistä ja nenäliina.
Mainiota että viitsit rohkaista, kiitokseni.
Isoisä ei puhunut sodanajan asioita. Hän sanoi ettei se olisi millään tavoin ylösrakentavaa.
Ja jos et viittis sotkea aina pätevämmin, ei tää niin helppoa oo tää virtuaalipyykkikoneen korjaaminen.
PoistaI. H.
P. S.
2 stidiä ja skeglu.
Tiedoksi.
VastaaPoistaESLA potkukelkka.
Valmistaja E.S.Lahtinen Oy, Nurmoon Koura
https://www.esla.fi/tuoteryhma/potkukelkat/
Esla-merkkisiä ne potkukelkat olivat Savossakin 40 vuotta sitten. Lienevät nykyäänkin.
PoistaKivoja muistoja kaljamakeleistä. Potkukelkka vaan ei ollut Velsa, (joka oli ajokalutehdas Kurikassa) vaan Esla, joka tekee potkukelkkojaan Nurmoos tänäkin päivänä!
VastaaPoistaKyllä mulla on kuvamuisti ja siellä kuva pienestä punaisesta potkukelkasta jossa luki Velsa. Ja netistä löytyy kuva jossa kerrotaan, että valmistuspaikka on Kurikka.
PoistaMinulla oli nimenomaan Velsa Kurikasta.
PoistaEhkä tuhositte patentin. Tuote ja sen varaan perustettu yritys Leo Laine Oy toimii ja voi hyvin edelleen Raumalla. Ehkä se patentti ei aina olekaan "patenttiratkaisu" uusiin keksintöihin. Linkkinä Satakunnan Kansassa yrityksen 50 vuotistaipaleen merkeissä julkaistusta jutusta.
VastaaPoistahttps://www.satakunnankansa.fi/satakunta/sisalokasuojat-nostivat-satakuntalaisen-autotallipajan-tehtaaksi-lokarit-50-vuoden-kestomenestyja-200355398
PT, Satakunta.
Tämä on kovin totta. Patentti on nykypäivänä kaksiteräinen miekka, sillä sen hankkiminen, hoito ja puolustaminen vaativat hirveästi työtä ja ammattitaitoa.
PoistaMelkein näkisin, ettei yhdellä patentilla tee oikein mitään. Enintään sen voi lisensioida. Yhden patentin firman varat eivät riitä puolustamaan patenttia oikeudessa eikä myöskään patenttiloukkauksiin voi puuttua. Helpompaa on julkaista teknologiasta kuvaus jossain marginaalisessa julkaisussa, mikä antaa itselle suojan vihamielisiä patentteja vastaan aivan yhtä hyvin ja pitää todennäköisyyden teknologian paljastumisesta minimaalisena. Joku "The Svalbard Journal of Miscellaneous Technology" kelpaa oikein hyvin.
Patenteista on hyötyä vasta isolle firmalle, joka voi käyttää patenttisalkkua sekä taktisesti että strategisesti ja jolla on tähän tarvittava vakavaraisuus.
Juuri noin. Patenttiprofylaksia.
PoistaTosiaan. Taisin hankkia lokarit omana autooni. Uusissa vakiona.-Patenttisuoja kestää korkeintaan 20 vuotta. Ja liike porskuttaa edelleen.Liikevaihto siinä 4,4 me ja voito 192.000 e. Onnitteluni.
PoistaPrhn, pitäskö ne generaalimuistelmat lukaista. Alkanu vähän tekeen mieli tota parempaa fiktiota. Mikäs, ei oikeen oo mitään muutakaan touhunpuolta pötkölläolon jatkeeks. Mähän en paljon pötköttele mutta sklabbit on sevverta klesat et toi maiharimarssi ei enää me ni noita kimpaleita riiputellessa pää sauhuu ja epoletit ritisee. Vissiin staattista sotilasarvoa? Noh, Sandiksen saunaan tai vaiks johki telttaan kiuas, loppuu se kitinä.
VastaaPoistaLately I have been eating mostly youghurt. (kts. the Fast Show, Jesse's diet)
Myös monet homejuustot ovat olleet pätevät ja pikkusikaritilanne tyydyttävä. Sigge fleggaan ja suutarille.
Tarpeellista täydentävää tekemistä olen harjoittanut välttämällä sitä.
Lukulasit ovat olleet edullisimmin € € 3,80/pari, vahvuus -1 dioptriaa. Kahdet on siis saanut tuohon rahaan jolla ei saa edes olutta tuopissa tai no, saa mutta ei tahdo juoda paikassa jossa saa. Ne vessat, ohhoh voivoi ja pissaampa puskaan niinpä teenkin. Työmies saa hajahtaa mutta jotain rajaa.
Ilmastotekoja nyt!
"Kaisan kaljamat, Liisan liukkaat", kuuluu vanha kansa sanoneen.
VastaaPoista- Liisan liukkaat, khi-hi ("Vanhala", leikisti).
Niemelä sanoisi: Meidän tarttis nyt tehdä semmonen juttu että saadaan haulit himaan, meillä kun on meinaan ennen ollu. Krrhm.
PoistaHietanen: Kai maar mee kumminki oteta mallisuoja?
Tulee vasta marraskuussa, Liisa 19.11. ja Kaisa 25.11. Pitänyt paikkansa varsin usein, noin vaan muistinvaraisesti. Joskus, ehkä 1954, mummulasta tullessa käytiin ryppypeppu Renulla pellon puolella Loimijokivarressa Vampulassa ja niistä ajoista alkaen sanonta on jäänyt mieleeni. Ei käynyt pahemmin, jäätyneeltä kynnökseltä ajeltiin kylätien liittymään ja siitä jatkettiin matkaa!
PoistaPT, Satakunta.
Vasen Järviseni oli 60-luvulla Saludo. Kahvipurkista sai oivallista värkkiä kärjenkinkamastaan katkenneen sivakan ehjäämiseen. Naskalilla reiät pläkkiin ja nupinauloilla kiinni. Aivan fiini.
VastaaPoistaKai nämä kilvansuksaamisen Norja-asetelmatkin olivat vähän toisin vanhattain. Kalle Jalkanen hiihti vuoden -36 ölumpijaviestissä ankkurina Ivarsenin kiinni puolimatkassa melkein puolentoista minuutin takamatkalta, mutta sylkäistessä alamäessä lensivät kalliit tekaritkin, joita hakemaan. Uus pinnistys ja maalissa Kallella oli kuusi sekkaa kaulaa normanniin.
kalliit tekarit
Poistavoi vide
Kansakoulussa yläluokkien opettaja, sodan käynyt luutnanttimies, halusi edistää meidän hiihtoharrastuneisuuttamme. Hän julisti kilpailun: Kuka useimmin talven aikana tulee hiihtäen kouluun. Tukkimiehen kirjanpito luokan seinällä päivitettiin aamuisin. Minkäänlaisia palkintoja hän ei luvannut, koska eihän kisa niin kovin tasapuolinen ollut.
VastaaPoistaJouduin lähtemään kilpailuun takamatkalta, sillä sain sukset vasta jouluna.
Meiltä oli koululle parisen kilometriä ja matka hiihdettiin peltojen poikki, piikkilankojen yli ja joenkin yli.
Kisan voitto ei tullut helpolla. Ei ollut sellaista pyryä, pakkasta, räntäsadetta etten olisi hiihtäen mennyt. Viimeisten kertojen aikaan lunta ei ollut enää juuri muualla kuin ojien pohjalla, jos sielläkään. Laidunmaan kohdalla ei ollut ongelmaa, mutta kynnöspellon ylityksessä saveentuivat sukset, sauvat, monot ja housun puntit ihan perusteellisesti. Helpompi olisi ollut ottaa sukset kainaloon, mutta ymmärsin, että se ei olisi ollut reilun pelin hengen mukaista.
Kotona ei siivottomasta hiihtelystäni tykätty. "Johan tuolle ihmisetkin nauraa". Opettajakin jo loppuvaiheessa toppuutteli, että tämähän oli vaan tällainen leikkimielinen kilpailu. Ehdotteli tasapeliä sen yhden Ollin kanssa, joka viimeisenä hangotteli vastaan. Mutta pakko sen oli taas aamulla vetää viiva kirjanpitoon, kun näki sukset koulun seinustalla. Saattoi olla, että Ollin kotiväki ei enää päästänyt häntä suksilla kouluun.
Voitto oli paras saavutukseni
kouluajan hiihtoaiheisissa kilpailuissa.
Mä sanon sen nyt makso mitä makso
VastaaPoistaJos tahdot työn
valmistaudu sotaan
Moti kohillaan?
Hähä!
Siino. Henkeeperkeletässävielä herroille saatana tyäelämään hankkimaan.
Kuolkoot. Sitä seon se talvisota. Saa sanoo sitte ku on tarpeeks, mä keitän tätä sotarokkaa/rokkia ainaski kuustuhatta kuutiota. Alkupaloiks saa kuivaa näkkäriä paketin, sen ku syö minuutissa ja vielä pystyy vislaan porilaisten marssin ni pääsee porukkaan, ha-ha-ha, onpaha oma...
Auttaisikohan tuota yhtä kommentoijaa - sama ihminen hän on eri nimimerkeillä ja välillä Anonyymina - jos neuvottelisi lääkärinsä kanssa lääkityksensä vaihtamisesta? Tai jos suostuisi jossain Kylpylä-Parantolassa ottaa parin amppeerin ja parinkymmenen voltin sähköshokkitäräyksen..?
VastaaPoistaTähän pikkuisen voisin kohteliaana vakuuttaa seuraavaa: Olen aikeissa opiskella automaatiotekniikkaa, mekatroniikkaa ja säköasentajaksi. Tervetuloa vastaanotolle, olkaa hyvä.
PoistaSaako koskaan olla riittävän ennakkoluuloinen?
P. S.
Älkää, olkaa niin ystävällinen, yrittäkö olla älykkäitä. Tyhmää voi teeskennellä ja harjoittaa yksinkertaisia sanaleikkejä mutta NLP ei toimi minuun. En ole etuuksien tai omanvoiton pyyteinen. Maine ei merkitse minulle vähintäkään. Huorat ei hurmaa eikä linna pelota, sanoo hän joka lahjomattomuuteni erityisen laadun hoksaa.
Aa aa tee koo pee...
Pee aa äs koo oo oo... tai jtn.
Pieni pistokoe?
Poista1. Mikä on alkoholin nauttimisen ensimmäiseksi ilmaantuvan vaikutuksen merkittävin seuraus?
2. Kuinka suuri osuus 18 - 69 vuotiaista työllisistä käyttää mielialaan vaikuttavia lääkkeitä?
3. Kuinka moni heistä addiktoituu?
4. Mikä on ekshaustio ja mikä on sen käypä hoito?
Harjoittakaa kaikin mokomin pillerinpyörittämistä ja toteuttakaa itseänne sydämenne kyllyydestä, en katso voivani kieltää keltäään kieltämisen iloa mutta mitä tulee asiatietoihin on heiveröistä argumentaatiota dementoida arvotonta, yhdentekevää ja mistään piittaamatonta henkilöä ellei esilletuotu asia miellytä.
Pakkotyöelämä on, elämä off.