Pieno

Kuten kuva ja otsikko osoittavat, mieleen tuli piano. 

Tuo ääntämys on jäänyt mieleen Pohjanmaalta, jossa jotkut ihmiset yrittävät puhuessaan piilotella murrettaan ja tuloksena voi olla hyperkorrekti kielimuoto. Kun ”hiano” on oikeasti ”hieno”, niin piano on sitten pieno.

Vtsikirjassa mainitaan äiree, jonka tytär houkutteli Seinäjoella pitseriaan. Hän kysyi junan tuomalta tarjoilijalta ”rippiä” ja tarjoilija ehdotti siirtymistä Lakeuden Ristiin, joka oli siinä vieressä. Tarkoitus oli saada dippiä. Huhtalan Toivon musiikki- ja makkaraliikkeessä oli näyteikkunassa aaltopahville kirjoitettu ”DARIO 500 mk” (puheessa ”rario”, Pasilassa ja muualla ”radio”). Tuo lyhytikäiseksi jäänyt liikeyritys myi sekalaisia tavaroita. Ja Herran kaupassa, jossa tiskin takana seisoi usein vaimo, puhuteltu nimellä ”herranfrouva”, oli kyltti ”Tuaresta silakkaa”.

Mainitsin vastoin käytäntöäni tuon ensimmäisen liikeyrittäjän nimeltä, koska hän valloitti sydämeni lukioaikoinani julkaisemalla reporadion aikaan paikallislehdessä mainoksen: osta meiltä TV – saat kirveen kaupan päälle. 

Mainittaessa teollinen vallankumous mieleen tulevat höyrykone ja pumppu ja sitten rautatie. Minun mieleeni tulee piano, satumainen laite. Flyygelissä lienee yli 10 000 osaa, ja koko komeus on mekaaninen. Ei töpseliä!

Olen kyllä itsekin neuvonut, että ainakin japanilaisilla on oikea, oikean näköinen pystypiano, jonka voi panna digitaalipuolelle niin että ääni tulee vain kuulokkeista. Ja olen kokeillutkin keskihintaluokan mukana kannettavia sähköpianoja, joissa sekä ääni että kosketus ovat erinomaisia. Lisäksi olen antanut kertoa itselleni, että myös konserttipianistit ottavat sellaisen kesäksi mökille, ja keskustellut ammattitaitoisen pianistin kanssa, joka sanoi tuovansa häihin ja hautajaisiin oman laudan, koska sen kanssa ei joudu kappeleiden ja kabinettien yleensä huonokuntoisten ja virittämättä unohtuneiden soittimien kanssa sotaan. 

En ole itse soittanut kuin neljä Aaronia, osan Wohltemperiertesiä ja tavanomaista muuta. Kun menin naimisiin 1966, minulle ehdotettiin, että jospa en soittaisi lainkaan, kun soitan niin rumasti. Mielestäni arvion oli oikea. Ei ole ollut kutsumusta palata asiaan, mutta pianomusiikki on pysynyt hyvinkin tuttuna. Yleisön puolella on hyvä olla.

Mozart todella sävelsi pianosonaattinsa ja konsertot fortepianolle (kuvassa), ja tuolla soittimella niitä on levytettykin aika paljon. Fortepianon basso jyrrää hiukan ja diskantti on kimeä ja ohut kuin villin lännen kapakassa. Mutta Beethoven, joka oli aikansa kuuluisimpia myös solistina, on pianon isä. Etenkin myöhemmissä sonaateissa (Hammerklavier!) soittimesta otetaan kaikki irti.

Chopinilla oli oma suosikkinsa. Chopinin monista teoksista kuulee hänen viehtymyksensä Pleyeliin eli siis ranskalaiseen perinteeseen. Lisz on onnen omiaan Steinwayllä – tuo edelleen toimiva, hyvin kallis ja selvästi paras tehdas pitää sellaista monopolia, että Bösendorfer tai Bechstein (Brendel) mainitaan useimmiten soittimina erikseen.

Teollista vallankumousta edusti pianolanka eli kieli: tasalaatuinen, suunnattoman kestävä teräslanka, ja omalla tavallaan myös runko, jonka aineensa valurauta on parempaa kuin valuteräs. Norsunluun jouduttua huonoon huutoon koskettimet ovat kuitenkin kuusta, kuten kaikuohjakin, sopivalla muovilla päällystettynä. Pidettyään keksintöä aluksi huonona J.S. Bach muuten toimi vanhana Silbermannin edustajana kaupitellen Italiassa keksittyä soitinta, joka oli fortepiano, ei klaveeri.