Minulle Odysseia on science-fictionia. On käsittämätöntä ja nimenomaan kreikankielisestä tekstistä havaittavissa, että tämä on tarina tunteista ja että Odysseuksella oli täysin moderni mieli. "monimielinen" on tarkoitettu viittaamaan tähän ratkaisemattoman ristiriitaisuuden tajuun.
Pidän erityisesti Odysseuksen kuolemanäystä (11:153)
varkain
lempeä, kivuton kuolema saapuu kaukana merestä
poimimaan sinut vuosien kypsyttämänä
keskellä omiasi, keskellä rauhaa
Tuo kuvissasi esiintyvä englanninkielinen käännös on selvästi samasta alkutekstistä kuin Paavo Castrénin muutama vuosi siten alkuteoksesta kääntämä ja Otavan 2016 julkaisema suomennos. Käännöksen nimi on Homeros, Troijan sota ja Odysseuksen harharetket. Kaunista suomea, ja muutenkin hyvä käännös. Runoilijan vapauksia on käytetty taitaviin sananvalintoihin, ei tekstin sävyn painotusten muuttamiseen.
VastaaPoistaOdysseus monimielisen tulkitseminen moderniksi hahmoksi on kiinnostavaa. Olen pitänyt häntä enemmänkin tricksterinä, henkilönä, jolta eivät keinot lopu kesken, ja joka on myös usein tilaisuuden tullen valmis jekuttamaan muita. Monimielisyydestä puhuminen oli kertojan tapa sanoa kuulijoilleen, että tämä kaveri ei jää neuvottomaksi ja edessä on taas uusi käänne. Toiminnan hahmo Odysseus oli ilman muuta, eikä mikään tunteittensa ristiriitaisuuteen ahistunut nykyihminen.
Kuolemanäky on hieno.
Runoilijan ja runoilijankin käännöksissä on eroa. Leinon Dante-käännöksen lukuyrityksestä sain lähes kouristuksia kun taas Vaaran suorasanainen meni ahmimiseksi. Mannisen Homeroksessa on oma viehätyksensä tästä Prokrusteen muotista huolimatta. Toistoisuudesta tulee rituaalia, kuten varmaan alkuperäisessäkin.
VastaaPoistaYksi erinomainen Ilias ja Odysseia-laitos on Alice Provensenin kuvittama lasten kuvakirja vuodelta 1959 - tunnelma menee täsmälleen oikein, ja kirja on yksi kauneimmista minkä tiedän.
Olen tässä suhteessa samaa mieltä Jukan kanssa. Hänen Odysseia-käännöksensä on kaunista suomea ja tavoittaa alkuteoksen hengen hyvin, sikäli kuin taitoni riittää Odysseian lukuun kreikaksi.
VastaaPoistaOma suosikkini on kohta
Harmaa ja vanha Laertes oli saanut oudon hengen jumalattarelta,
jolla on merenväriset silmät. Hän kohotti raskaan raudan ja heitti. Keihäs
kuin yritti ylhäältä tavoittaa pitkän varjonsa ja sai sen kiinni
keskellä kapinoitsijan otsaa. Räsähti kypärän pronssi, helähti haarniska,
ruskui kallo. Siihen loppui Eupeithes.
Ei se ole sanasta sanaan käännöstä, mutta tavoittaa mielestäni olennaisen. Kreikaksi Athenea kutsutaan nimeltä, mutta Jukka laittaa tilalle vakioidun runoepiteetin, mikä on aivan hyväksyttävää kreikkalaisen runon tyyliä. Sama koskee sitä, onko Odysseus "monineuvo" vai "monimieli". Jos kääntäjä haluaa tuoda omasta mielestään tärkeitä merkitysvivahteita esille tuolla jälkimmäisellä, aivan sama, kunhan epiteetti toistuu aina samana. Sehän on Odysseukseen liittyessään samanlainen muistamista helpottava leposana kuin Kalevalan vastaavat ilmaukset: "lieto Lemminkäinen, Ahti poika saarelainen", "vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen", "seppo Ilmarinen", "nuori Joukahainen". Se siis pitää kääntää aina samoin. Miten, on toissijaista.
Olennainen kielikuva, keihään kiito kilpaa varjonsa kanssa ja sen tavoittaminen Eupeitheksen otsassa, on suoraan Homerokselta. Ja mielestäni sen olennainen sisältö on vangittu loistavasti! Lentävän keihään mahdoton pyrkimus tavoittaa varjonsa ja sen konkreettinen onnistuminen vihollisen otsassa on juuri eeppiselle runoudelle tyypillinen sekoitus jalointa tunnelmointia ja brutaalia verenräiskettä. Siihen verrattuna se, eteneekö kuvaus säe säkeeltä juuri samansisältöisenä, on pikkujuttu.
Ei Homeros ole Raamattu. Kyllä tätä voi näin kääntää.
"...Sitten kohtaat lempeän kuoleman kaukana mereltä, kun olet väsynyt antoisan vanhuuden elettyäsi, ja kansa ympärilläsi on onnellinen."
VastaaPoistaKääntää saman kohdan Paavo Castrén.
Kiitos kirjoituksesta (ja käännöksistä)! Taiteesta imemme yhdessä kaikki,ja miten sen voikaan "monimielisesti" myös ottaa vastaan. Luen nyt rinnakkain Bakuninia ja Pessoaa. Edellinen sanoo, että taide on (tieteeseen verrattuna) jollakin tapaa abstraktion paluu elämään. Jälkimmäinen: "Taiteen arvo on siinä, että se vie meidät pois täältä." Revi siitä.
VastaaPoistaSuorastaan idyllinen ja lohdullinen kuolemannäky, "runollisempi" kuin Castrénin käännös. Eija G
VastaaPoistaParin päivän takaisesta käännöksestä vielä: alkuperäisestä tekstistä en löydä vastinetta sanalle "rauha", johon käännös päättyy ja jota koko postaus sai nimensä; myöskään Zeus ei kreikan kielellä sano mitään, nakkaa vain leiskuvan (?) salaman (ψολόεντα κεραυνόν). Nämä vain esimerkkinä, eroja on paljon enemmän, mutta olkoon: taiteilijalle suotakoon vapautensa, eikä Jukka Kemppisen tietenkään tarvitse varsinaisesti olla tässä vastuussa kenellekään. Myönnettäköön myös, että yleishengeltään katkelma on alkuperäiseen mukainen, ja Kemppinen esittää oikeastaan aika hauskat omat versiot parista tunnetusta homeerisesta kompastuskivestä γλαυκῶπις "jolla on merenväriset silmät" ja πολυμήχανος "monimielinen".
VastaaPoistaTotta on, että antiikin teksteissä "käännökset tahtovat poiketa toisistaan". Merkittävämpi kysymys minusta on se, millaisin väittämin painetut ja julkaistut käännökset tarjoillaan yleisölle. Ajattelen tässä erityisesti Saarikoskea, jonka niin kutsuttu Odysseia-käännös on suunnilleen yhtä lähellä alkuperäistä kuin lapsille tehdyt mukaelmat. Rehellisempää olisikin ollut puhua senkin kohdalla Odysseia-mukaelmasta. Toisin kuin yleensä sanotaan, ongelma ei suinkaan ole vain Saarikosken "käännöksen" pohjaksi valitusta väärästä kreikankielisestä kriittisestä editiosta (mm. Hannu Riikonen uuden laitoksen jälkisanoissa), vaan laajemmin siitä, että Saarikosken homeerisen kreikan tuntemus oli kerta kaikkiaan riittämätön, eikä häntä tainnut edes kiinnostaa ymmärtää suomentamaansa. Saarikosken version hyväksi on sanottava, että se on itsessään mukavaa luettavaa - oikeista suomennoksista Manninen on hankala lukea ja ymmärtää, Castrén hieman tylsä.
Toinen kommentoija yllä sanoo, ettei "Homeros ole Raamattu"; mutta miksi Raamattua lukuunottamatta antiikin tekstien käännöksissä pitäisi hyväksyä sellaista leväperäisyyttä, mitä ei missään tapauksessa hyväksyttäisi esimerkiksi nykyenglannista käännettäessä? (Ja jätetään nyt huomiotta se, että jokainen kristitty sukupolvi vääntää Raamatun makuunsa sopivaksi ja valitsee omat rusinansa pullasta.) Usein väitetään, että antiikin kirjoittajia on vaikea ymmärtää, mutta tämä ei ole totta Homeroksen kohdalla: ensinnäkin homeerinen kreikka on suhteellisen helppoa, kun siihen perehtyy, ja toiseksi homeeriset tekstit ovat säilyneet hyvin ja ne on perusteellisesti tutkittu, joten apua löytyy, jos sitä viitsii etsiä; todelliset hankaluudet koskevat enimmäkseen pikkuseikkoja. Edelleen on sanottava, että Homeros ei ole ainoastaan hyvien satujen aarreaitta, eikä edes pelkkä "tarina tunteista", vaan heijastaa laajemmin aikansa inhimillistä kokemusmaailmaa - arvoja, uskonnollista elämää, sosiaalisia suhteita, sukupuolikäsitystä ja niin edelleen, kuten moni muukin antiikin teksti. Pohjimmiltaan kyse on siitä, haluaako antaa Homeroksen (tai jonkun muun muinoin eläneen) äänen kuulua, vai kuulostaako se oma ääni sittenkin paremmalta.
Korostan siis vielä, että antiikin myytit kuuluvat kaikille ja niitä on jokaisen lupa mukailla yhä uudelleen, mutta kohtuullista on myös, että on ollaan rehellisiä. Tämä ei siis ole moite myöskään Jukka Kemppistä kohtaan, jolla selvästikin oli omat tarkoitusperänsä. Olen joskus lukenut hänen Catullus-suomennoksensa, josta kovasti pidin (paljon enemmän kuin tästä Odysseia-leikittelystä, joka oli selvästi jonkinlainen uudenvuoden hupailu). Suhteeni latinaan ja Catullukseen ei toki ole lainkaan yhtä henkilökohtainen kuin Odysseiaan, jota olen hiljalleen suomentanut monta vuotta pöytälaatikkoon siihen asti, kun Castrén julkaisi oman versionsa. Tuon projektin olen nyt jättänyt toistaiseksi jäihin...