Panu Rajalan nyt julkaisema kirja aiheuttaa hyvin kiinnostavan kysymyksen, poikkeus vai ääriviivapiirros.
Epätavalliset elämäkerrat ovat saaneet paljon suosiota jo vuosituhansia. Tavallisia tarinoita ei moni tahdo kuunnella, ei edes elävältä. Hyvin ikävystyttävää on totuus.
Yhdysvalloissa intiaaneista eli alkuperäisväestöstä ei tiedetä mainittavasti. Tämän hetken Suomessa tiedot saamelaisista ovat yleensä epämääräisiä. Ensin mainitussa tapauksessa tietoja on saatavissa. Saamelaisten asiassa sekä faktoissa että tulkinnoissa on ongelmia; esimerkiksi maanomistus (etenkin mahdollisuus myydä tai ostaa kiinteää omaisuutta) ja oikeus käyttää maata poikkeavat kohdittain siitä, mitä etelämpänä maassa pidetään selvänä.
Kiannon elämäntarina panee lukijan miettimään, oliko kysymyksessä mieleltään sairas ihminen vai rikollinen.
Rikollisissa on imisiä, jotka tietävät tehneensä pahasti, ja jotkut myöntävät sen. Jotkut myöntävät niin innokkaasti, että kysymyksessä on selvä markkinointi. Useat kehittävät selityksiä, jotka riittävät heille itselleen, vaikka eivät riitä muille. ”Olin päättänyt maksaa kassasta luvattomasti käyttämäni rahat myöhemmin takaisin, mutta sitten tuli kaikenlaisia muita huolia.”
Kiannon elämäntarina nostaa vähän väliä lukijan hiukset pystyyn. Yhtä horjahtamatonta omahyväisyyttä tai tolkutonta eli tosiasioita uhmaavaa itserakkautta tapaa maailmassa lopultakin aika harvoin. Useimpien maanikkojen masennusvaiheissa ainakin vilahtaa ajatus, että entä jospa minussa olisi itsessänikin vikaa. Kianto antoi vielä voimansa päivinä lastensa sortua huostaan otetuiksi lastenkotiin. Vika oli äitien – hehän olivat niitä lapsia synnyttäneet. Hän itse ei enimmäkseen edes maksanut elatuksia, koska sellainen olisi haitannut hänen toinen toistaan suurenmoisempia kirjallisia puuhiaan ja harrastustaan rajantakaisten heimokansojen vapauttamiseksi.
Verrattuna joihinkin aikalaisiinsa Kianto oli parin kirjan mies, vaikka hänen nimissään lienee jotain 80 julkaisua. Hän ei ollut kiinnostunut muista ihmisistä muutoin kuin omien välittömien tarpeittensa välikappaleina. Vertauskohtana tulee mieleen esimerkiksi Teuvo Pakkala.
Toisen suuntaisena vertauskohtana tulee mieleen Kalle Päätalo. Loputon mielenkiinto omia mielenliikkeitä kohtaan, tietty laimeus muitten ihmisten kuvauksessa, vimmainen eroottisen tyydytyksen tarve ja siihen liittyen tai liittymättä kiihkeä mustasukkaisuus. Kianto päästettyään jonkun vaimoistaan asioille Viipuriin matkusti kohta perässä vakoilemaan, ettei vaimo siellä hymyilisi vieraille miehille. Päätalon Koillismaa-sarjassa on sairaan puolelle putoavaa eli harhaista mustasukaisuutta niin paljon, että näkee kirjoittajan olleen itsensäkin selvillä ilmiön epätavallisuudesta.
Tunnen tarvetta lausua pari sanaa Kiannon seikkailusta talvisodassa. Hänet siis tuomittiin oikein vankilaan sotapetoksesta, kun hän oli jättänyt Suomussalmen taloonsa venäjäksi kirjoitettuja viestejä ja pyytänyt säästämää oman asumuksensa, kun esimerkiksi naapuriniemessä oli talo tyhjillään. Se muuten oli hänen sisarensa koti.
Ainakin Mikko Niskanen tuntuu Rajalan mukaan muinaisessa televisioelokuvassa vihjaavan, että tapauksessa oli mukana sivullisia, pahoja ihmisiä, jotka halusivat vahingoittaa korpikirjailijaa. Sellaisesta ei ole edes perusteltuja epäilyjä. Yhteyden hakeminen viholliseen ja neuvominen oli selvä rikos. Se taas oli Kiantoa, että kirkonkylän palaminen ei liikuttanut häntä verrattuna oman majan menetykseen.
Tuohon maailmanaikaan ei juuri ollut pulaa enemmän tai vähemmän kajahtaneista tolstoilaisista ja teosofeista. Monenlaista vipeltäjää, jotka, monet näistä elämänmittaan käänsivät kelkkansa ties mihin suuntaan.
VastaaPoistaEnpä tiedä, ketkä tuohon maailmanaikaan olivat eniten kajahtaneita, tolstoilaiset vai toisiaan lahdannut normiväestö. Elämässä pärjää usein parhaiten olemalla samalla tavalla väärässä kuin muutkin. Tolstoilaiset, 1800-luvun utopiasosialistit ym. yrittivät sentään pohtia maailmanparantamista, vaikka toki monet heidän ajatuksistaan tuntuvat nykyään naiiveilta.
PoistaKaikkein kajahtaneimpia ovat takuulla ne jotka nykyään haikailevat noita aikoja, kuten ministeri Berner lehtihaastattelussa vuosi-pari sitten.
"Kiannon elämäntarina panee lukijan miettimään, oliko kysymyksessä mieleltään sairas ihminen vai rikollinen."
VastaaPoistaVuoden 1918 kansalaissotavaiheen osalta historiantutkija Tuomas Tepora on esittänyt, että Kiannon esiintyminen (muutenkin kuin "susinarttukysymyksessä") täyttää jonkinlaisen protofasistin tunnusmerkit. Kävisisikö se?
Saapipa tuosta lauseesta senkin käsityksen, etteivät rikolliset olisi lainkaan ihmisiä, vain rikollisia.
PoistaKiannon vastuuttomuus käy hyvin ilmi myös siitä, ettei Turjanlinnalla ollut palovakuutusta. Jos olisi ollut, ei Kiannolle olisi tarvinnut järjestää kansalaiskeräystä talon jälleenrakentamiseksi. Sen olisi korvannut sotavakuutus, joka korvasi kaikki sodassa vahingoittuneet, palovakuutetut talot (perimällä pakollisen lisämaksun kaikilta palovakuutuksen ottajilta).
VastaaPoistaKianto selvisi teostaan aika vähällä. Rikos oli yksiselitteisen selvä maanpetos ja jotkut sota-ajan kuolemantuomioista tulivat paljon vähäisempää moraalista syyllisyyttä osoittaneesta toiminnasta. Esimerkiksi eräät kesällä 1941 Suomeen pudotetut, aivan pystymetsästä värvätyt ja täysin vailla koulutusta tehtäväänsä lähetetyt desantit olivat Kiantoon verrattuna paljon vähemmän syyllisiä. (Tarkoitan siis tosiaan kesällä 1941 lähetettyjä vakoojia, joiden laatu oli hirveän huono. Myöhemmin se parani, ja kuolemantuomiot kiinnijääneille, tehtäviinsä koulutetuille ja ideologisestikin valmistautuneille desanteille olivat paljon perustellumpia. Jopa oikeutettuja, sikäli kuin kuolemantuomio voi oikeutettu olla.)
En arvosta lapsensa laiminlyöneitä ja hylänneitä kirjailijaretkuja. Ihmettelen, että heille on annettu anteeksi kai taiteen nimissä.
VastaaPoistaOsoittautuuko SOTE lopultakin Hallituksen suurella vaivalla ponnista-
VastaaPoistamaksi "poliittiseksi peräpukamaksi"? Kenties uusi järjestelmä ei juuri-
kaan tule toimimaan käytännössä saatikka tuota toivottuja suuursäästöjä Valti-
olle. Onko yritys susi jo syntyessään? Potilaat jäävät hoitamatta ja enti-
nen järjestelmä, siltäkin osin kuin se vielä toimi, on kokonaan kaadettu.
Miksi keksiä pyörä uudestaan? Miksi ei otettaisi mallia jo hyväksi havaitusta, jopa maailman parhaaksi mainitusta, Hollannin Terveydenhuolto-järjestelmästä? Siellä, niin kerrotaan,uudistusta on kokeiltu jo 10-vuotta ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.Mm.terveydenhuollossa pesivää hierarkiaa on pystytty purkamaan.
Vielä yksi asia - Hallituksen kaavailemasta Irtisanomis-suojan heikennyksestä.Kenties
hallituksen tarkoituksena on mm. mättää oppisopimuksen piiriin suuria määriä elä-
mästä sekä työelämästä syrjäytyneitä, suomalaisia nuoria sekä maahamuuttajia( joi-den valmiudet vaihtelevat lukutaidottomista vuohipaimenista peruskouluun kieltä oppimaan tulleisiin monikielisiin kosmopoliitteihin ).
Toissaalta irtisanomissuojan heikentäminen voi aiheuttaa työntekijälle, jonka pärtäs-
kerroin ei vain miellytä, helpostikin potkut. Syynä potkuihin voi esimerkiksi olla se,
ettei työntekijå asiakaspalvelussa ole ollut riittävän nöyrä - ei kumarra riittävän sy-
vään eikä hymyile tarpeeksi maireasti. Tällöin työntekijän sielukin on työnantajan tas-kussa. Tie mielivaltaan on auki, mikäli työlainsäädäntö ei laissa määrää miten
menetellä ristiriitatilanteissa.
Kyllä työntekijäkin suojelua tarvitsee, mutta työnantajallakin täytyy olla oikeus
irtisanoa alaisensa, jos esim. työllistetty osoittautuu aivan mahdottomaksi eikä kykene kys.olevaan työhön.
Nyt käsitellään työhön rekrytoinnissa suurta kouluttamattomien joukkoa, joitten
työllistäminen vaatii yhteiskunnassa suurta ponnistusta ja kekseliäisyyttä. Hallituk-
sen perimmäinen tarkoitus on estää rasismin nousu ja pelastaa hyvinvointivaltio.
"Hallituksen perimmäinen tarkoitus on estää rasismin nousu ja pelastaa hyvinvointivaltio."
PoistaMiten kujalla voi ihminen olla? Sipilän hallituksen toiminnan keskeisimpänä tavoitteena on hyvinvointivaltion alasajo - ja uuden rakentaminen jo valmiiksi hyvinvoiville.
Kusipäähän koko äijä ilmeisesti oli. Mutta verraton kirjailija kuitenkin. Kun Kemppinen otti framille, niin lukaisin Punaisen viivan, toisen kerran elämässäni ja yli 50 vuoden tauon jälkeen. Alta 200 sivua ei kauan kestä. Pienoisromaani. Ensilukemista häiritsi liikaa elokuva. Hyvä kirja se yhä on. Yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kaaria kehkeytyi päähäni ihan toisella tapaa kuin nuorempana, mutta ketä kiinnostaa. Russakat kirjassa mellastavat kahteen otteeseen,keskustelevat ja pitävät neuvoa, kun kaikki väki nukkuu. Erityisesti niitä kiinnostaa kirjallisuus. Virsikirja (luku 7) vetää puoleensa niitä peräti viisikymmentä. Kansalaisen vaaliopas (10. luku) luvuttoman joukon. Kianto antaa salaviisaasti ymmärtää, että Sanaa ja tietoa siinä vain haetaan. No, pakkohan se oli entomologisilta nettisivuilta selvittää, että ihan liiman perässä Korpiloukon russakat olivat liikeellä. Nuorena ja viattomana lukijana silloin en tuotakaan tajunnut. Avarammille aloille päätyy, kun pohtii vertauskuvallisesti, mitä liimanhaistelua ihmismassojen kirjallisuusharrastus on. Kiitos kirjoituksesta.
VastaaPoistaPanu Rajala kirjoitti isoisästäni Ikistä kriittisen hyvän elämänkerran, mutta Jukka Kemppinen sensijaan bloggasi Ikiä (ei teosta) varsin asiattomasti; "mieleltään sairas vai rikollinen", "paskiainen". Luulisi lakimiehen tietävän herjauksen tunnusmerkit, onhan someherjauksista vast`ikään annettu jopa kovia tuomioita. Erastotenes kommentoi Ikin sikaarilaatikko-tapausta maanpetoksella, joka olisi hänen mukaansa ansainnut kuolemantuomion. Erastotenes ei ole kyllä riittävästi perehtynyt asiaan. Jos venäläiset olisivat löytäneet laatikon nopeasti, eli vaikka 08.12.1939 olisi heille ollut ilman laatikkoakin selvää, että koko Hulkonniemi aina palaneeseen Kirkonkylään oli heidään hallussaan ja suomalaiset vetäytyneet Kiantäjärven taaksi. Mutta tulivat Turjalinnan alueelle yli viikkoa myöhemmin. Iki ei edes voinut tietää oliko sisaren kesämökki Teräväniemessä 2 kilometrin päässä tyhjä vai ei. Sikaarilaatikko oli Ikin, venäjän kielen maisterin, normaalia raapustamista ihan mihin tahansa. Sodan aikana syyllistyttiin monesti tuomioissa ylilyönteihin, mutta oikeutta se ei ollut silloin eikä nyt.
VastaaPoistaKianto neuvoi lyhyessä tekstissään, että läheinen saari oli tyhjä. Myöhemmin suomalaiset palasivat ja miehittivät sen, ja saaresta käytiin rajuja taisteluita, koska se oli keskeinen, hallitseva maastonkohta.
PoistaLähtökohtaisesti yhteydenotossa viholliseen on kyse abstraktista vaarasta. Tekijä ei voi tietää, miten suuren vaaran hän aiheuttaa antamalla tietoja, koska hänellä ei ole eikä voi olla kuvaa yleistilanteesta. Tämän vuoksi minkä tahansa tiedon antaminen ulkovallalle, erityisesti vihollisvallalle on erittäin ankarasti tuomittavaa. Ja Kianto tosiaan selvisi kovin helpolla. Kuolemantuomio olisi minustakin ollut liian ankara rangaistus, mutta näitä liian ankaria rangaistuksia todellakin annettiin sota-aikana vähäisemmistäkin rikoksista. Eikä pidä unohtaa sitä, että Kianto itse oli paria vuosikymmentä ennen vaatinut ihmisten teloittamista satunnaisperustein "jokin prosentti". Jos hänet olisi tuomittu oman julkisesti julistamansa moraalikäsityksen mukaan, hänet olisi varmasti ammuttu.
Aivan tarpeetonta tuollaista perseilyä on sukupolvien jälkeenkään puolustella. Suomea kohtaan maanpetos, ja kyläläisiä kohtaan puhdasta kusipäisyyttä.
VastaaPoistaHauska yksityiskohta on, että (ainakin kertomansa mukaan) Kianto jossain määrin tunsi Topeliuksen, epäilemättä yliopistosta. Rehtorin virassa Topelius ei enää ollut, mutta kyllä satusetä piireissä vielä liikkui (Topelius esimerkiksi vihittiin riemutohtoriksi 1897). Näin läheinen on vaikkapa blogistin yhteys Topeliukseen.
VastaaPoista