Ryskyen kaatuu

Puun kaatumisen uhkaa ei tiedä mutta mittauksia ja arvioita voi tehdä. Silti, vaikka jättäisi laskuista maksajien ja urakkaa tarjoavien rahan sävyttämät arviot, joku voisi tehdä kenttätutkimuksen. Yllättävän paljon on ihmisiä, jotka olisivat kaatamassa puun ja toisia, jotka eivät sallisi hetkeäkään hakkaamista.

Joku väitti kerran tosissaan, että kirjailija Lauri Viidan kutsuminen kylään oli vaarallista. Jos tontilla sattui olemaan esimerkiksi uljas ja ylpeä ikihonka, Viita livahti liiteriin, etsi kirveen ja alkoi kaataa. Ennen kuin vikkeläkään isäntäväki ei välttämättä ehtinyt hätiin. Hän piti lakkapää petäjää henkilökohtaisena loukkauksena, jonka kanssa oli heti paikalla selvitettävä, kumpi on kumpi.

Meillä oli täällä se viemäriremontti, jonka yhteydessä kaikki paikat kaivettiin auki. Kuvan nosturiautoa soviteltiin eri paikkoihin. Lukijat toivottavasti tietävät, että tolppakengillä varustautuneisiin ”metsureihin” on syytä suhtautua jokseenkin varovasti. Järeämmän puun katkominen latvasta alkaen varmasti ja vakuuttavasti on oma ammattinsa. Kannattaa maksaa, ei riskeerata.

Samassa yhteydessä, kun ympärillä oli useitakin vuosikymmeniä seudun työmaalla toimineita ihmisiä, kuten maansiirto- ja putkiurakoitsijoita, asiaa käytiin kovastikin läpi ja tultiin siihenkin tulokseen, ettei tarjolla oleva kairaaminen ja siihen yhdistetty ultraäänikuvaus anna varmaa tulosta. Terveeksi todettu puu saattaa äkisti kaatua, kun riittävän kova myrskynpuuska puhaltaa juuri oikeasta suunnasta.

Tutkimme tästä ympäriltä jokseenkin monta puuta, ja melkein ikäiseni putkimies osoittautui tämänkin alan taituriksi; hänellä oli tietenkin syvälliset tiedot myös juurien tunkeutumisesta salaojiin, viemäreihin ja tarkastuskaivoihin. Näin itse kaikenlaista, mitä ei olisi äkisti uskonut todeksi. Ja toden totta, oli useita puita, jotka ulkopuolelta vaikuttivat täysin terveiltä ja vahvoilta, mutta tuomion saatuaan kaadettuina osoittautuivat sisältä ontoiksi ja lahoiksi.

Samassa yhteydessä hankin käsiini geologisen kartan, ja kaivutyön edistyessä pääsin myös näkemään, millaista maaperä tässä todella oli. Mineraalien eli saven ja humuspohjaisen mullan suhde osoittautui kiinnostavaksi, mutta sivumennen kävi myös ilmi, miksi tuossa edessäni pellolla perunakaan ei menesty. Ilmeisesti kosteus ei ole ydinasia, vaan happamuus eli alkalisuus.

Ja ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että peruskallio on kovin pinnassa. Itse asiassa keltaisen talon mäellä oleva talo, josta isoisäni sanoi ensi näkemältä, että se on ryssän mitoilla rakennettu, näyttää olevan kaksoiskappale Tshehovin Melihovosta. Katon jyrkkyys on jotain sellaista, mitä ei täälläpäin yleensä harrastettu. Ruotsin kyynärä muuten oli 59 cm ja Venäjän kyynärä 71 cm. Tulee noilla mitoilla taloista kyllä eri näköiset. Ja se talo, käyttökiellossa ja korjauskelvoton, on suoraan peruskalliolle rakennettu. Pinnassa näkyvät mannerjään raapaisutkin. Savossa rakennutimme huvilan kallion muotoja noudattaen. Graniitissa on luonteenomainen kvartsijuomu, jota käyttäen isäntä voisi arvioida heinäntekoaikaan päivän sään. Jos on vettä tulossa, kvartsi on jo aamulla kostea. Graniitin ja kvartsiitin lämmönjohtokyvyssä on eroa ja siksi niiden pintalämpötilan eron tuntee kesällä paljaalla sormella.

Erikoinen silmäteräni on sairas puu, johon ei ole koskettu. Siinä männyssä on lähellä latvaa liki metrinen pahka, todella kummallisen näköinen. Mutta koivuissa ei olet tuulentupia. Mistähän saisi sellaisen aiheuttaman kotelosienen (Taphrina betulina). Lapsena ollessani yhdessä pihakoivussa oli. Luulin että siellä asuu harakka.