Punssileivos

Etunurtsi on haravoitu ja osa peltoa. Roinaa on siirretty syrjään ja pistelty kasseihin kuljetettavaksi sorttiasemalle. Viime aikoina lapsenlapset ovat tehneet suuren osan ikävästä työstä. Hiukan ihmeissäni mietin, että olin itse alle kolmenkymmenen, kun muutin näihin huoneisiin. 

Eilen kerroin jälleen kerran, että vanhempieni asunto on inventoitu niin että minulla on käsillä dokumentaatio suomalaisen keskiluokan noususta 1918 – 2018.

Vasta eilen, samalla hetkellä kun näin, että on punssileivoksiakin, käsitin tavoittaneeni jotain, mihin en ole ymmärtänyt pyrkiäkään.

Asiaa ei heti huomaa viime remonttien jälkeen, mutta asun itse kotimuseossa, joka sisältää yhden kertomuksen suomalaisesta keskiluokasta 1970-luvulta alkaen. Esineillä ei ole psyykeä, mutta voin kyllä milloin tahansa kättä ojentamalla ottaa esiin jotain omaani yli 50 vuoden takaa. 

Kun katson lapsenlapsia, jatkuvasti huomaan jonkin tavan seisoa tai sanoa, jotka muistan itse sangen kaukaa. Puhe ei ole sukulaisuudesta. Puhe on ihmisistä.

Käymässä oli ystävämme, lääkäri. Kotikäynti. Verenpainetta ei mitattu, mutta kihtiä pantiin kuriin. Iltapalan jälkeen ystävämme hämmästytti meidät esittämällä sangen hyvin ulkoa Ilpo Tiihosen pitkän runon, jossa oltiin muun muassa Moskovitshin takapenkillä ja tansseissa. Laulettiin ja säestettiin.

Hän, ystävämme siis, on lääkäröinyt minua vuodesta 1983, ja laskin tänään, että hänellä on ehkä ollut tähän mennessä 100 000 potilasta. Tarkoitus kuulemma on jatkaa vielä ainakin yhdeksän vuotta. Työpaikka on ollut lääkäriasema, pitkään Helsingin keskustassa.

Ikuistetaan nyt pronssilaatan puuttuessa aluksi tähän blogiin, että tunnen siis ihmisen, joka on kuunnellut huolellisesti sataa tuhatta suomalaista. Tiedän hänen tapansa ja hän kertookin niistä, tietenkin nimittä. 

Vanha potilas ja ystävä poti jotain pientä, mutta istui oudosti ja rupesi sitten juttelemaan seisaaltaan. Lääkäri katseli myös ilmeitä ja aavisti haimasyövän.

Ehkä monet lääkärit toimivat samalla tavalla. On kuunneltava ja samalla mietittävä, mitä ei kuule, ja ymmärrettävä, mitä ei näe.  

Tieteen, siis myös lääketieteen, sopiva malli on karttalehti. Ajatelkaa tiekarttaa tai navigaattori karttaa tai kymmenen kertaa kymmenen kilometrin karttalehteä. Sen ymmärtää ja siitä on apua. Ihminen ei voi koskaan nähdä sellaista. Ihminen katsoo yhteen paikkaan kerrallaan ja tarkan näön alue on näkökentässä hyvin pieni.

Kartan jokainen piste on kuvattu suoraan ylhäältä. Ihminen ei näe niin.  Aistimuksen, tässä esimerkissä reitin Helsingistä Porvooseen, muodostavat aivot, eivät silmät.

Taiteessa on sama. Kuunnellessani musiikkia, tuttua kappaletta, en välttämättä tiedä, kumpi on suurempi ilo, hetki juuri ennen säveltä vai heti sen lakattua kuuumasta. Liike.