Wilderäng

Lars Widerängin ”Tähtikirkas” on luettu. En näe aihetta muuttaa ylistävää asennettani, jonka jo esitin, luettuani kirjasta alle puolet.

En erikoisesti pidä scifistä enkä fantasiasta. Pidän erikoisen paljon maagisesta realismista, jonka ensimmäisiä tai suurimpia nimiä eivät olleet Garcia Marquez tai Rushdie. Perustaja oli Bulgakov, ennen sotia.”Mestari ja Margarita” (ennen”Saatana saapuu Moskovaan”). Toisin sanoen johannes kastaja oli tässäkin Gogol.

”Dystopia” eli synkeä tulevaisuuskuva, kuten Orwellin ”1984” on mielestäni termi, jota ilmankin tullaan toimeen. Tietenkin ”Tähtikirkas” on ensimmäinen osa luvattua romanisarjaa Ruotsista nyt tai lähitulevaisuudesta, ja jättiläismäisistä katastrofeista, jotka muuttavat kaiken

Wideräng saattaa tavoitella uuden Stieg Larssonin asemaa. Molemmilla on sama amerikkalaisen bestsellerin rakenne ja samoja aineksia, kuten murhia ja tietotekniikkaa.

Mielestäni sekä viihteen puolelle luokitellun että taideromaanin kirjoittajan tärkein työkalu on taikasauva. Yksi heilautus, kukaties loitsusanat, ja kuvat alkavat kulkea ja ihmiset elää.

Tämän takia olen kirjoittanut kieli keskellä suuta kehuja Ilkka Remeksestä, jonka kirjat ovat hyviä ja jännittäviä, mutta eivät erikoisen. Häneltä näet puuttuu taikasauva. Hänen henkilönsä ovat kuin paperimassasta taitamattomasti tehtyjä.

Että ymmärtäisitte tarkoitukseni: Waltari. Kerran toisensa jälkeen luettuinakin hänen historiallisista järkäleistään viisi ottaa hallinnan ja vauhdittaa lukijan mieltä. Lukijaa ei edes häiritse monien henkilöhahmojen toistuminen teoksesta toiseen – kuviona ”ohukainen ja paksukainen” on yhtä vanha kuin romaani – Don Quijote ja Sancho Panza, eli hullu joka luulee itseään viisaaksi ja viisas joka ainakin väittää olevansa tyhmä.

Wideräng kuvaa tekoälyn (AI) sijaan tieto- ja tietoliikenteen kapinaa. Aivan yllättäen kaikki elektroniikkaa sisältävä lakkaa toimimasta eli esimerkiksi valaistus, lämmitys, vesi ja sitten tekoaltaat ja ydinvoimalat.

Tarinan kuljetus osoittaa hyvää perehtyneisyyttä nanopartikkeleiden (lähinnä nanokoneiden) sielunelämään. Kirjoittaja tunnetaan blogistaan ja sen kautta suuresta mielenkiinnostaan armeijoihin ja asejärjestelmiin ja taloudellisiin kysymyksiin, kuten asuntojen hintoihin ja kotitalouksien velkaantumiseen.

Hän todella tarvitsi romaanin raamit kuvatakseen tshehovilaista teemaa, nimittäin ihmisyyden ohuutta. Pane suuri ihmisystävä ja humanisti syksyllä asumaan kevyeen telttaan ja pidä häntä samalla liian vähällä ravinnolla ja täysin riittämättömällä vedellä. Lyhyen ajan kuluttua teltassa on tunnoton tappaja tai ainakin henkilö, joka vihaa kaikkea ja kaikkia – ellei ole sitten kuolla kupsahtanut ensimmäiseen koettelemukseen, mikä onkin humanistin keskeinen ongelma.

Tämän kirjoituksen kuva on Widerängin päivän blogista (Cornucopia  - cornucopia.cornubot.se) ja kuvateksti voisi olla tästä romaanista, ”puolustusvoimien kyky tukea yhteiskuntaa ei alkuunkaan jää aseisiin ja ampumiseen”.