29. tammikuuta 2018

Seachange



Ajattelin ettei minun kommenttiani tarvita kaiken presidentinvaaleista nyt nähdyn ja kerrotun jälkeen. Muutin mieltäni. Laskujeni mukaan Trump mainittiin vain ohimennen.

Luulen että D.Trump on vaikuttanut suomalaisten suhtautumiseen Natoon. Äänestäjät tietävät, että Natossakin on kärkimiehenä kusipää. Esimerkiksi itse olen Natoon liittymisen kannalla mutta sen jälkeen, kun Trump alkoi kalistella ydinaseita, olen muuttanut mieltäni niin, että katsotaan ja odotetaan kunnes tämä Washingtonin poika on läkähtynyt omaan kataluuteensa.

Muuten arvelen, että Niinistön voitto ja tapa jolla se tuli, on otsikon tarkoittama ilmastonmuutos.

Puolueita tarvitaan eduskunnassa, jossa ne tekevät mielestäni enimmäkseen oikein hyvää työtä. Niinistön voiton jälkeen ne eivät palaa ennalleen. Suurin häviäjä on vasemmisto, joka saa syyttää kohtaloaan erittäin sotkuisista suhteistaan ammattiyhdistysliikkeeseen. Aatteen sijaan on tullut kulloinenkin aate.

Niinistö onnistui pyyhkäisemään kokoomukselaisuuden kartalta. Yli puolet suomalaisista ei usko, että Niinistö olisi köyhiä kyykyttävä suurpääoman edustaja. Hänen selvästi konservatiivinen ajattelunsa kiteytyy ajatukseen, jonka kuulin lapsena usein. Ellei kala syö, mato säästyy.

Asiantuntijoista minulla on tuomarin mielipide. Heitä on kuunneltava huolellisesti, ja sen jälkeen joku toinen tekee ratkaisun. Tuomioistuinasiassa se toinen on tuomari.

Lakimiehenä sanoisin, että nyt maalaisvallesmanni (Niinistö) selätti professorit. Itse ennen enemmän juristina Niinistö suhtautui aika viileästi oikeudellisiin hienouksiin, ja me professorit ajattelimme, että eipä hän taida niitä oikein ymmärtääkään.

Lainoppi ei ole tiedettä. Se on nippu käytännön sääntöjä, jotka ovat osittain välttämättömiä, mutta joista ei muodostu väitetyn kaltaisia, johdonmukaisia  kokonaisuuksia. Olen siis myös professorina sitä mieltä, että jos maalin toteamisen säännöt aiheuttavat liikaa kiistaa, turvaudutaan sitten tekniikkaan, ja juuri näin onkin tehty. Samalla sääntöjä muutetaan.

Omilla alueillani, siis tekijänoikeudessa ja patenttioikeudessa sekä osissa informaatio-oikeutta, alan sääntökokonaisuus on kuin mielipuolen ompelema tilkkutäkki. Jo vain näkee, että erikoistuneilla hallintovirkamiehillä on ollut liian paljon vaikutusta. Patenttioikeudessa kukaan ei edes väitä vastaan. Pari vuotta sitten käytännössä jo romahtanut säännöstö muistuttaa keskiajan skolastiikkaa eli teologista saivartelua.

Samalla mahtava osa kansaa osoitti ymmärtävänsä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka vain on oikeasti vaikeaa. Ministeriö osaa käytännöt, mutta tarvitsee kapteenin. Valmentaja ei riitä. Toimitusjohtajaksi tarvitaan ministeri.


Ulkopolitiikassa eli suhteissa toisiin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin ei riitä, että vastustaa. Lisäksi on mietittävä, että mitä sitten syödään, kun ruoka loppuu. Ensin Neuvostoliittoja sitten Maon Kiina yrittivät osoittaa tulevansa toimeen yksinkin. Ja kuinka kävi? Mitä hurjan ”itsenäiseen” Suomeen tulee – millä täi rykii, kun ei ole keuhkoja?

26 kommenttia:

  1. Presidentti Koivisto mainitsi liian pitkälle viedystä presidentin vallan vähentämisestä.

    Copycats, meeoow.

    VastaaPoista
  2. Vasemmiston ongelma on kiintyminen keinoihin arvojen sijaan. Keinot vanhenevat, arvot eivät.

    Esim. AY on keino ajaa vasemmistolaisia arvoja, ennen globaalia taloutta hyvinkin tehokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ".... Keinot vanhenevat, arvot eivät."
      Kuvaa vain vasemmiston aatteellista rappiota ettei se tunnista enää omia arvojaan kuin ehkä jonain hyvin heikkoina menneisyyden kaikuina, signaaleina.
      Toisalta meillä on aaltoliike, se mikä on totuudellista tulee taas takaisin näkyviin kuin aurinko yön jälkeen, sanoi Buddha.

      Poista
  3. "Esimerkiksi itse olen Natoon liittymisen kannalla mutta sen jälkeen, kun Trump alkoi kalistella ydinaseita, olen muuttanut mieltäni niin, että katsotaan ja odotetaan kunnes tämä Washingtonin poika on läkähtynyt omaan kataluuteensa."

    Passaako kysyä, mistä tiedämme, että Trumpin kaatumisen jälkeen Naton ruori on taas ikuisesti osaavissa, oikeamielisissä ja meitä itämerentakaisia kohtaan erityisen empaattisissa käsissä niin, että USA on valmis uhrauksiin puolestamme?

    Tämä tulee nimittäin tietää melko ehdottomalla varmuudella ennen kuin julistaudumme aktviisikisi Venäjän vihollisiksi sotilaallisessa mielessä.

    (Ei ole väliä sillä, pidämmekö me itseämme Venjää uhkaavana ja oman päätösvaltamme pois Natolle luovuttaneena Nato-tukikohtana Pietarin kyljessä vai emme. Vain Venäjän tulkinta tästä merkitsee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina te kommunistit olette Kremliin päin kumartelemassa

      Poista
    2. Ihmisoikeudet ja yksilönvapaus ovat tärkeämpiä kuin joku "kansallinen...". Jos maailmassa on valittava puolensa, valitsen sen joka turvaa edellämainitut parhaiten.

      Poista
    3. tuossa oli ettei kumartelua, ei fofiaa.
      Vain oma kansallinen etu.

      Poista
  4. "Äänestäjät tietävät, että Natossakin on kärkimiehenä kusipää."
    Yes, yes, Mr. Kemppinen.

    VastaaPoista
  5. "Lakimiehenä sanoisin, että nyt maalaisvallesmanni (Niinistö) selätti professorit. "

    Eräässä vaalikeskustelussa hän teki juristeriasta suorastaan taidetta. Laittomasti maassa olevaa saa piilotella viranomaisilta mutta jos poliisi kysyy, niin poliisille ei saa valehdella.

    Mielestäni presidentti on kai osa vallan kolmijakoa, joka lait allekirjoittamalla tulisi kai kehottaa toimimaan alamaisiaan lain hengessä.

    Linkki kertoo miten Suomeen on luotu juristinen ikiliikkuja. Turvapaikanhakija voi valittaa päätöksestä epämääräisen määrän kertoja. Jutun esimerkillä on menossa neljäs kierros.

    https://www.hs.fi/paivanlehti/25012018/art-2000005537676.html

    VastaaPoista
  6. Olisko blogistilla jotain pikku häikkää pääkopassansa?

    VastaaPoista
  7. No eipähän tullut mielisairas Clintonin akka presidentiksi! Ja muslimijuutalaisesta mulatti-Obamastakin päästiin, hyvä Putin ja Trumpkin, hyvin johdatte maailmaa. (+ Kim Jong Un ja Assad)

    VastaaPoista
  8. On sopimatonta nimitellä ihmisiä.

    VastaaPoista
  9. Niinistön suosio oli kieltämättä jopa ällistyttävän suuri. Toisaalta ymmärrän miksi hänestä pidetään. Hänessä näyttäisi olevan samanlaista ajoittain kryptistäkin fundeeraajaa kuin Mauno Koivistossa, ja sellaisestahan tämä kansa tuntuu pitävän. Lisäksi Niinistö on selvästi pyrkinyt olemaan hyvä presidentti koko kansalle. Hänen taustansa ja siis aatemaailmansa on toki oikeistolainen, mutta mitenkään töksähtävänä se ei hänen toiminnassaan näy.

    Itse en äänestänyt Niinistöä, mutta en ole vaalien tulokseen tyytymätön.

    Olen aina suhtautunut Natoon varauksellisesti, monestakin syystä. Yksi niistä on juuri tuo blogistinkin mainitsema: mitäs sitten kun Yhdysvaltain presidenttinä on arvaamaton ja vaarallisen epäpätevä henkilö, kuten nyt? Toisaalta en ymmärrä sitä kiihkomielistä Naton vastustusta, jota näissäkin vaaleissa nostettiin esille (esimerkiksi muuten arvostamani Merja Kyllönen). Valtionjohdon aika laajaa kannatusta nauttiva linja tuntuu oikealta: ei kiirehditä Natoon, mutta pidetään optio avoimena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti tuntuu unohtuvan, ettei Trump ole ainoa ongelmatapaus Yhdysvaltain johdossa, vaikka toki on omaa luokkaansa. W:tä en myöskään olisi halunnut puolustusvoimain ylipäälliköksi.

      Poista
    2. Putin on paras ylipäällikkö Suomelle.

      Poista
  10. Trumpin veroreformi tuo muassaan rotko- ja kuilukanjonin valtion taseisiin. Niin pitääkin. Rahalaitokset pullottavat sitä itteään dollaria, ja ne pannaan liikkeelle. Vastaavat velat ovat jo valtiolla, sen Fed Keskuspankilla. Fed pani dollarit rahalaitoksiin joista veti US bondit itselleen ja yksityisiltä olevia saamisia myös.

    Samaa matki EKP. Suomesta valtionlainat ovat vaihdettu sijoitusrahastoista ja eläkeyhtiöistä euroiksi kassoihin. Yhtiöiden velkoja niin ikään on siirretty Frankfurtiin ja sieltä euroja tilalle. Siksi tämä noususuhdanne.

    Suomessa firmoja joiden velkojaksi on Nordean tai Ilmarisen sijasta tullut EKP (ja kuinka uusi velkoja EKP käyttäytyneekään, kysy E.Liikaselta arvaustaan). Ydinvoimarakennus Olkiluoto, sähköverkko Fingrid, ja rakennussählärit VVO ja Citycon ovat päässeet alkuperäisistä velkojistaan ja tilalle astui EKP. Se maksoi ylihintaa ,ja ainakin Fed myös lahjusta kaiken aikaa yhden prosentin rahalaitoksille Amerikassa.

    Yksinkertaisesti ilmaistuna systeemi on rikki ja vaarallinen. Trumpin meiningit ottaa rahat taas velkana vastaan mutta panna ne infraan ja huipputieteeseen "asevarusteluna" lienee viisainta ja vaarattominta mihin nyt ryhtyä, ennen viimeistä siltaa joka olisi kansalaisosinko amerikaksi ja perusraha suomeksi, joka jälkimmäinen jo kyllä onkin. Mutta voihan sen tuplata kattamaan finairin kausikortitkin.

    Numeroitahan se raha vaan on. Ihan kuin Keisari ikään paperiruplalla ja Robespierre assignaatilla mennään. Pakkokin kun kukaan ei tienaa, lottovoittajat ja systemaattisemmin arvonnousuorganisoijat tahkoavat raharoinan taskuihinsa. Ellei ole tullut omaa vuokra-asuntoyhtiötä tai osakesalkkua pannuksi uuniin paisumaan, niin ainakin bonussysteemi kauniimmille ja diplomioiduille ammattilaisille antaa joltisestikin eskhibitionismi stagea.

    Ja jos vielä olisi pelurin sisua ! velkaantua ja eikä siis varautua männyn nilakuorella, mihin Saarijärven Paavo, niin Zeitgeist toki suruttoman palkitsee. Tuli Runebergitkin tukahdutettua 1918 käännyttyä tappoverotukseksi.

    Reagan sitten näytti uuden auringonnousun. Sekin kai jo painuu mailleen. DocPointissa menee hellyttävä Reagan/Gorba filmipotpuri. Näin eilen, pari näytöstä vielä loppuviikosta.

    Trumpin radikalismia hyvinkin kaivataan tekniikan ihmeiden saattamiseksi jotenkin ihmisarvoisesti kaiken ihmiskunnan ulottuville tai sitähän ne jo on, mutta perheiden ja kasvuavien ihmistämiseksi eikä kuten näyttää villiintymiseksi jos mihinkä uuteen lupaan ja ahmintaan.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Zeitgeist movement! Sehän se on. Nämä ovat YouTubessa, katsokaas.

      Poista
  11. Aamulehti oli haastatellut Niinistön kansakouluaikaista opettajaa, joka oli oppikouluun pyrittäessä antanut pojasta opettajan lausunnon "tulee selviytymään erinomaisesti", neljänneksi paras suurella luokallaan. Luokkatoverin mukaan Sauli oli iloinen, nauravainen, kiltti poika. Sillä asenteella on päässyt pitkälle. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän tuo selvisi, tuli a:n ylioppilas.

      Poista
    2. Jutussa kyllä mainittiin myös, että oli "huoleton koulussa", ilmeisesti vielä huolettomampi oppikoulussa. Elämä on opettanut ja elämänkokemukset, tsunamit ynnä muut kypsyttäneet. EG

      Poista
    3. Oikeastaan tarkoitin sitä, että vieläkin Niinistöllä on usein hymynkare suupielessään ja pilke silmäkulmassaan, ei ole tosikko, ja se on miellyttävää. Ja olihan opettaja oikeassa ennustuksessaan. Nyt on syytä hymyillä entistä leveämmin. EG

      Poista
    4. Ettei EG vaan virittele henkilöpalvontaa? Niinistöstä kyllä löytyy äkkiä tosikkokin tietyissä tilanteissa.

      Poista
    5. Kun a-n ylioppilas hommaa itsensä lakia lukemaan on välissä täytynyt tapahtua jotakin . sanotaan sitä sitten vaikka ryhdistäytymiseksi.

      Poista
    6. Pitääkö sekin nyt tunnustaa, etten edes äänestänyt häntä, kun ajattelin, että valitaan se muutenkin... Lapsuudenkoti oli kuulemma tiukka, sieltäkö lienee peräisin se töissä usein havaittu vaativuus. Vallattomuudesta ja puolivallattomuudesta vastuullisuuteen..., lisänä ilmeisesti hyvä tunneälykin. Tällaiset kehityshistoriat ovat mielenkiintoisia, osoittavathan ne, että ihmisellä on tarvittaessa paljon voimavaroja mobilisoitavana. En palvo mutta arvostan. EG

      Poista
  12. Piti oikein nukkua yön yli kuunneltuani Kari Enqvistin radiokolumnin rottalauman someraivosta:

    https://yle.fi/uutiset/3-10043093

    Hän kirjoittaa harkinneensa 10-20 vuotta ennen julkaisemista. Tietenkin väärin ymmärsin, että hän olisi harkinnut kolumniaan jo silloin kun internetti oli lähinnä tiedemiesten välisen kommunikoinnin väline.

    Eräällä nobel-luennolla professori kertoi miten tieteellisenkin tutkimustuloksen julkaisemisella on kiire, jotta ehtii ennen kuin joku toinen ehtii julkaista Nobel palkintoon johtavaan jotakin mullistavaa.

    Varsinainen kommentointini tarkoitus oli tarttua USA:n presidentistä käytettyyn värikkääseen ilmaisuun.

    Meillä YLE, Hs ym. muu valtamedia antoivat ymmärtää jo ennen USA:n vaaleja, että todennäköisyys mr. Trumpin tulla valituksi on nolla. Tähän vedätykseen sortuivat maamme kärkipoliitikot istuva presidentti mukaan luettuna. Vain silloinen ulkoministeri malttoi pitää suunsa supussa.

    Meillähän on omasta mielestämme kremnologeja pilvin pimein. Oli yksi USA:n tuntija, joka ennusti vaalit oikein, Ruotsila.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207934-trump-parempi-vaihtoehto-suomalaisasiantuntija-hillary-clinton-olisi-taysin-kadeton

    Trmpin ensimmäinen vuosi on ollut taloudellisesti menestys. Sijoitukset USA:n ovat kasvaneet 10%, Suomalaisille oli kauhistus hän laski yritysverotuksen samalle tasolle kuin meilläkin on. Infran hän lupasi panna kuntoon. Sadan pormestarin kokouksessa hän osoitti tähän tarkoitukseen 1,7 triljoonaa. Liittovaltion osuus on ollut perinteisesti infrassa 10%, osavaltioiden 80.

    Sähköverkot ja tietoliikenneverkot EMP-suojataan.

    Retoriikka puree. Euroopan Nato-maat ovat alkaneet myös itse panostaa puolustukseensa.

    40 Afrikan maata vaati anteeksipyyntöä. Poikkeuksen teki Ugandan presidentti.

    Tykkäsi, että Trump on oikeassa ja että Afrikan maiden olisi syytä hoitaa hommansa paremmin.

    http://www.independent.co.uk/news/world/africa/uganda-president-donald-trump-us-shithole-countries-africa-yoweri-museveni-a8174941.html

    Enpä ole juurikaan kuullut maamme mediassa muuta kuin irvailua. On totuttu, että USA on joulupukki, jolta saa avustusta jos ammuskelee raketteja Israeliin.

    Edeltäjästään tehtiin esitys Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi kun hän oli ollut virassa 11 vuorokautta (lähde Scientific American).

    Hyvää olikin tulossa arabikevät, Syyrian sota ym. No on kyllä huomattava, että historian saatossa lähes jokainen USA:n presidentti on jättänyt seuraajalleen ikävän perinnön.

    VastaaPoista