Kirjailijan sekalaiset

Nyt osaan sanoa käsitykseni Dan Brownista. Eilinen uutinen Leonardon maalauksesta Salvator Mundi (maailman vapahtaja) oli myyty taidehuutokaupassa kaikkien aikojen korkeimpaan hintaan.

Don Brownin ansiosta miljoonat ihmiset katsovat uutiskuvaa uusin silmin. Kuvassa on niin paljon outoja piirteitä ja sen näkee oudoksi Mona Lisan versioksi yli sukupuolirajan.

”Viimeisen ehtoollisen” apostoli Johannes osoitetaan naiseksi. Hän on Jeesuksen aviovaimo. Hänen myöhemmät seikkailunsa ja Jeesuksen sukulaiset suoraan alenevassa polvessa liittyvät hyvin keskeisesti kirjan juoneen.

Brownin romaanin mukaan Leonardo itsekin jatkoi Temppeliherrojen perinnettä ja Graalin maljan vartioimista.

Ette muuten varmaan muista, että Leonardo vilahtaa myös Waltarin Mikael Karvajalassa, jossa vihjataan häneen salaoppien kannattajana ja arvioidaan päähenkilön suulla, että kyllä Dürer oli kuitenkin omaa luokkaansa.

Muitakin kuin ammattilaisia kiinnostaa, miten rakennetaan kymmeniä miljoonia kappaleita myyvä kirja. Sivukysymys saattaa olla, miten selvästi elokuvaa ajatellen kirjoitetusta romaanista saadaan rahaa säästämättä ja parhaita voimia käyttäen syntymään vuosikymmenen floppi.

Verkon tietojen mukaan yleisö ja arvostelijat olivat aivan samaa mieltä. Elokuva oli kerrassaan huono.

 Ja tähän ehdotan vastausta.

Tämä tarina on liian täynnä erilaisia makeisia, ja ne on ahdettu liian pieneen pussiin, joka on lisäksi rikki. Fazerin sekalaisia.

Loistava oivallus sekoittaa uskonto ja kirkko perinteineen murhamysteeriin rakoilee ja loppua kohti hajoaa, koska annostelu ei onnistu. Ennen pitkää lukijalla on tunne kuin olisi ahminut karusellissa suklaata, jäätelöä ja kovia karkkeja ja ryypännyt kokista päälle. ”Pysäyttäkää karuselli.” Sekä pää että vatsa menevät sekaisin.

Juuri tässä mielessä Brownin ”Alku” oli paljon parempi. Da Vinci-koodissa kirjoittajan nimestä ja ympäristön ja aiheiden kirkollisuudesta väkisin mieleen tulevat Chestertonin ”Isä Brown” –tarinat (alkuperäiset, kirjoitetut) ovat verrattoman paljon parempia. Yksi syy on tunteellisuus, siis tunteisiin vetoaminen eli emotionaalisuus, joka ei ole Dan Brownin vahvoja alueita.

Sekä kognitiivinen psykologia että kognitiotiede ovat selvittäneet hyvin ihmisen kykyjä muokata informaatiota (henkilöitä, juonen käänteitä) vastaanotettavaan muotoon.

Johtotähti on yleisön tunne-elämä ja siihen liittyen tarkkaavaisuuden seuraaminen. Yleisö ei perusta pahemmin loogisista tempuista eli ei siitäkään, rikotaanko todennäköisyyden ja uskottavuuden rajat. Lisäksi yleisö rakastaa toistoisuutta.

Erikoista. Monet James Bondit olivat hyviä ja sankari mainio kaavamaisuudesta huolimatta. Vai olivatko ne niin hyviä kaavamaisuuden takia. Vielä parempi esimerkki (suomalaisen) yleisön sydämen saavuttamisesta on Aku Ankka.